Mielipiteesi luokkakokouksesta 50 vuotta lakkiaisten jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Mitenkähän moni niistä on edes elossa?

Ei 69-70 vielä niin mahdottoman vanha ole. Moni elää nykyään ysikymppiseksi.

Saattaisin mennäkin, jos sellaisia sitten järjestetään, kun on 50 v lakituksesta.

Tosin lukio, jota kävin, ei ole vielä edes 50 vuotta vanha. Sillä ei siis ole vielä yhtään "riemuylioppilasta", joten ei ole tällaista perinnettäkään vielä olemassa. Vuonna 1979 kirjoittaneet tulevat olemaan ensimmäinen riemuylioppilasikäluokka.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi. Täällä päin on käsittämätön tempaus, että penkkaripäivänä abien auton perässä on rekka, jossa ajelee ikäloppuja entisiä abeja.

Samaa sarjaa tämän kanssa on jokakeväinen ilmiö, jolloin vanhat, yleensä huomionkipeät naiset vaihtavat profiilikuvakseen ylioppilaskuvansa tai julkaisevat penkkarikuviaan. Ei voida antaa valokeilaa nuorille, vaan tongitaan naftaliinista omia kuvia esiteltäväksi toisten juhlan keskelle. 

Vierailija kirjoitti:

Olin viimeksi ala-asteen luokkakokouksessa, kun oltiin kolmekymppisiä. Mikään ei juuri ollut muuttunut. Pudokkaista suurin osa on edelleen pudokkaita ja menestyjät menestyjiä. Epäilen, että nyt viisikymppisenä tilanne ei siitä muuksi ole muuttunut.

Luehan aloitus uudelleen.

Onko tällainen mitään muuta kuin itsensä kehumista? Kuinka nopeasti päätyy seinäruusuksi, jos elämäntarina on, että kasvatin kolme lasta tai että olen ollut enimmäkseen työtön?

Haluaisin.

Ja aikaisintaan tuolloin. Näkisi miten se elämä kullakin meni, kun eläkkeelle lähdetään.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa oli luokkakokouksessa havaita että se jääkiekkolupaus, joka olisi halutessaan saanut puolet ikäluokan naisista, oli nyt plösähtänyt, pälvikaljuinen kunnantyöläinen. Joka kuulemma ajeli latuja ja jääkiekkokaukalon jäätä. Ja jota näytti kiinnostavan hyvin vähän yhtään mikään.

Meillä oli luokkakokous 30v kirjoitusten jälkeen ja istuin hämmentyneenä salissa katsomassa sisään valuvia hyllyvän ylipainoisia mamoja ja pälvikaljuja kaljamahaisia äijiä.

En tunnistanut suoraan kuin yhden pojan joka näytti hämmentävästi edelleen samalta kuin lukioaikana (vampyyri?) ja sen luokan ainoan pullukan, pysyvässä laihdutuskierteessä olleen tytön joka oli edelleen samoissa mitoissa eli tällä kertaa ylivoimaisesti hoikin naisista kun ne luokan hoikat tiukkapeput olivat turvahtaneet av-mammoiksi.

Kukaan ei ollut tehnyt mitään niin yllättävää siihen nähden millainen mielikuva niistä jäi lukioaikana että olisi joutunut haukkomaan henkeään. Yllättävää oli tilastollisesti vain se että kaikilla oli lapsia.

Tuohon on vielä muutama vuosi. Yhtään luokkakokousta ei ole pidetty, tai ainakaan minua ei ole kutsuttu. Olisi kiva tietää, mitä kenestäkin tuli, mutta en haluaisi kenenkään edes muistavan, että minä olen ollut olemassa. Lukiossa oli ihan kivaa, mutta ylioppilasjuhlien iltaohjelman aikana pulpahtivat esille kaikenlaiset kaunat, joita oli siihen saakka osattu pitää piilossa. Minulle ei räksytetty, mutta riitti jo se, että paras (lukio)kaverini meni eri pöytään istumaan.

Yläasteen viisivuotiskokouksessa kävin. Siellä istuivat valmiina hiprakassa kauppaopiston naiset otsapermiksineen ja pastelliväristen jakkupukujensa hihat käärittyinä. Lähdin pois.

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokoukset ovat yleensä menestyneiden tapaamisia, looserit ei niihin osallistu

Luusreita ei kutsuta.

Jokainen jo alkaa kertomaan sitten sairauksistaan.

Mä olin 10 vuotta lukion jälkeen luokkakokouksessa. Minulla on yksi ystävä tuolta luokalta jäänyt, joten menin hänen kanssaan. Tilaisuuden alussa oli jotain yleistä löpinää ja sitten mentiin syömään. Tavallaan kaikki tyypit oli samanlaisia kuin ajattelinkin heidän olevan. Naiset kertoi kilpaa miehistään, häistään ja lapsistaan (tai raskaushaaveista tai odotuksesta) - eli suurimmalla osalla oli sama kolmekymppisten naisten elämäntilanne. Miehet kertoi kuinka paljon tienaavat ja mitä omistavat. Osa miehistä vain kyräili ja keskittyi kaljaansa. Joo, ei enää, vaikka olettavasti 20 vuoden kohdalla monen elämässä on tapahtunut paljon muutoksia. 

Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen viisivuotiskokouksessa kävin. Siellä istuivat valmiina hiprakassa kauppaopiston naiset otsapermiksineen ja pastelliväristen jakkupukujensa hihat käärittyinä. Lähdin pois.

Yläasteen päätyymisestä on 40 vuotta ja täytyy sanoa että jos luokkakokous järjestettäisiin tänään, voisin aivan yhtä hyvin mennä aivan toisen koulun luokkakokoukseen.

Ne olisivat täysin vieraita ihmisiä minulle, paitsi ehkä kolme naapurin poikaa joiden kanssa leikittiin jo ala-asteella ja jotka tulivat samalle yläasteelle.

Ongelma on siinä että vanhemmat eivät viitsineet nähdä vaivaa ja hakea paikkaa toiselle yläasteelle jolla on parempi maine kuin tällä koulupiirin mukaan osoitetulla laitoksella.

Päädyin 33 oppilaan luokalle josta vain tusina jatkoi edes johonkin lukioon ja näistäkin 2/3 siihen "seiskan keskiarvon" loppusijoituspaikkaan josta harva jaksoi edes opistotason jatkoon.

Korkeakoulututkinnon ja sitä vastaavan ammatin hankki luokalta kolme tai neljä joten noiden ysillä olleiden kanssa ei ole enää senkään vertaa yhteistä kuin 40v sitten ja se on vähän se.

Minusta olisi todella mielenkiintoista mennä ala-asteen ekaluokan luokkakokoukseen josta on nyt juurikin 50 vuotta.

Asuimme pienellä paikkakunnalla jossa oli silloin vielä lapsia niin että luokassa oli 33 oppilasta joista pari naapurin poikia joiden kanssa leikin. Muutimme suureen kaupunkiin kun menin kolmannelle luokalle eikä minulla ole sen jälkeen ollut pienintäkään kontaktia yhteenkään luokalla olleeseen.

Olisi kiinnostavaa käydä kaikki läpi luokkakuvasta yksi kerrallaan ja kuunnella että mitenkä teidän elämänne sujui.

Selvisi hiljattain yhteisen tuttavan kautta että yksi lukion luokalla ollut tyttö on muuttanut samaan kaupunkiin 10v sitten ja asuu ihan kilometrin päässä. Ollaan kuljettu vastakkaisiin suuntiin ostoskeskuksen rullaportaissakin ja tämä on yrittänyt moikata mutta en ole tunnistanut. Tiedä montako ala-asteeltakin olisi nykyään pk-seudulla. En tunnistaisi vaikka muuttaisivat naapuriin.

En menisi. Oma luuserielämäänsä ei viitsisi menestyneiden elämään verrata.

Luokkakokoukset ovat mukavia. Meillä on ollut lukioluokan luokkakokous viiden vuoden välein. Olen osallistunut joka kerta, jos olen päässyt. Osallistujia on ollut yleensä vähän yli puolet ja aika lailla samat naamat. Kutsuttu on kaikki, joiden yhteystiedot on saatu selville. Ei ole vielä 50 vuotta täynnä mutta yli 40 kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen viisivuotiskokouksessa kävin. Siellä istuivat valmiina hiprakassa kauppaopiston naiset otsapermiksineen ja pastelliväristen jakkupukujensa hihat käärittyinä. Lähdin pois.

Yläasteen päätyymisestä on 40 vuotta ja täytyy sanoa että jos luokkakokous järjestettäisiin tänään, voisin aivan yhtä hyvin mennä aivan toisen koulun luokkakokoukseen.

Ne olisivat täysin vieraita ihmisiä minulle, paitsi ehkä kolme naapurin poikaa joiden kanssa leikittiin jo ala-asteella ja jotka tulivat samalle yläasteelle.

Ongelma on siinä että vanhemmat eivät viitsineet nähdä vaivaa ja hakea paikkaa toiselle yläasteelle jolla on parempi maine kuin tällä koulupiirin mukaan osoitetulla laitoksella.

Päädyin 33 oppilaan luokalle josta vain tusina jatkoi edes johonkin lukioon ja näistäkin 2/3 siihen "seiskan keskiarvon" loppusijoituspaikkaan josta harva jaksoi edes o

Onko lukioon tai korkeakouluun jatkaminen automaattisesti merkki "paremmasta aineksesta"? Jonkunhan ne ammattikoulutason työtkin on tehtävä.

Ehdottomasti haluan tavata. Meidän lukioluokka on kokoontunut säännöllisesti jo monta kymmentä vuotta ja juuri tihennettiin luokkakokouksia pidettäväksi viiden vuoden välein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa oli luokkakokouksessa havaita että se jääkiekkolupaus, joka olisi halutessaan saanut puolet ikäluokan naisista, oli nyt plösähtänyt, pälvikaljuinen kunnantyöläinen. Joka kuulemma ajeli latuja ja jääkiekkokaukalon jäätä. Ja jota näytti kiinnostavan hyvin vähän yhtään mikään.

Meillä oli luokkakokous 30v kirjoitusten jälkeen ja istuin hämmentyneenä salissa katsomassa sisään valuvia hyllyvän ylipainoisia mamoja ja pälvikaljuja kaljamahaisia äijiä.

En tunnistanut suoraan kuin yhden pojan joka näytti hämmentävästi edelleen samalta kuin lukioaikana (vampyyri?) ja sen luokan ainoan pullukan, pysyvässä laihdutuskierteessä olleen tytön joka oli edelleen samoissa mitoissa eli tällä kertaa ylivoimaisesti hoikin naisista kun ne luokan hoikat tiukkapeput olivat turvahtaneet av-mammoiksi.

Kukaan ei ollut tehnyt mitään niin yllättävää siihen nähde

Ja yllättäen sinä olet pysynyt upeana ilmestyksenä koko ajan? 

"Ja yllättäen sinä olet pysynyt upeana ilmestyksenä koko ajan? "

Ensimmäinen ilmoittautui.

Jostain syystä odotinkin että juuri tällä foorumilla parveilee näitä elämänhallinnan menettäneitä av-mammoja jotka hakkaavat alapeukkua kun joku uskaltaa todeta ääneen miten ne langanlaihat tiukkapeput joita pojat kuolasivat lukiossa ovat kaikki tänään kuuden leivän uuneja.

Ja ei, en ole "enää" upea ilmestys koska en ollut erityisen hoikka tai urheilullinen ilmestys lukioaikoina mutta suhteessa näihin luokkakokoukseen ilmestyneisiin luokan poikiin olen tänään suorastaan jumalainen Adonis koska noin alkajaisiksi näen edelleen pippelinkin ilman peiliä eikä tämä tosiaankaan johdu siitä että kyseessä olisi hevosen vehkeet.

Suurin järkytys oli se että ninun lisäkseni luokkakokouksessa oli korkeintaan 1 tai 2 muuta jotka voisi luokitella vielä normaalipainoiseksi venyttämättä käsitettä ratkeamispisteeseen.