Miten auttaa lasta kaveriongelmissa?

Minkä takia haluat yleensä tähän puuttua, tuo on ihan normaalia lasten sosiaalista elämää. Onko lapsi siis pyytänyt apua? 

En sano etteikö vanhempien tule tukea lasta kaverisuhteissa, samalla en voisi kuvitellakaan, että oma vanhempani olisi miettinyt päänsä puhki minun kaverisuhteita, saati uupunut tästä. Nykyvanhemmuus on niin kuluttavaa! 

Jos ei ole ihmisellä tunneälyä, niin vaikeuksia on enemmän tai vähemmän ihmis-suhteissa läpi elämän. Tuota olen sivusta seurannut.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia haluat yleensä tähän puuttua, tuo on ihan normaalia lasten sosiaalista elämää. Onko lapsi siis pyytänyt apua? 

 

Lapsi tulee usein itkien koulusta, kun hän on taas muille pelkkää ilmaa kun hengataan sen toisen kaverin kanssa. On ihan ok että on useampia eri kavereita, mutta mielestäni ei voi alkaa syrjiä muita kun on parempaa seuraa. Ap

Satuttaahan se lasta siinä missä aikuistakin olla aina se kolmas pyörä, varavaihtoehto. Varsinkin siinä tapauksessa, jos lapsella ei ole monia kavereita, ja on esimerkiksi ujon tai herkemmän puoleinen.

Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri.

Vierailija kirjoitti:

En sano etteikö vanhempien tule tukea lasta kaverisuhteissa, samalla en voisi kuvitellakaan, että oma vanhempani olisi miettinyt päänsä puhki minun kaverisuhteita, saati uupunut tästä. Nykyvanhemmuus on niin kuluttavaa! 

Jep, jotenkin terveempää se, kun mä kasarilapsena menin äidille valittamaan, että kukaan ei ole mun kaveri, niin äiti sanoi, että niin, sellaista se on, kaikkien kanssa ei vaan sovi yhteen, ja kyllä säkin joskus niitä sulle oikeita ihmisiä löydät. Ja ehdotti mitä kaikkea voisi tehdä ja miettiä yksin, nojaillessa sinne koulunpihan tolppaan yksinäisenä välitunnilla. Kamala ajatuskin oikeastaan, jos hän olisi alkanut hössöttämään siitä mun kaverittomuudesta tai nolosti puuttumaan asiaan - sellaisessa olisi ollut iso riski joutua vältellystä suorastaan kiusatuksi. Jos mä joskus siitä yksinäisyydestä valitin, niin kaipasin vain kuuntelijaa ja rohkaisua, että mä olen ok vaikkei luokan tytöt mua halua kaveriksi, en ketään puuttumaan asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia haluat yleensä tähän puuttua, tuo on ihan normaalia lasten sosiaalista elämää. Onko lapsi siis pyytänyt apua? 

 

Lapsi tulee usein itkien koulusta, kun hän on taas muille pelkkää ilmaa kun hengataan sen toisen kaverin kanssa. On ihan ok että on useampia eri kavereita, mutta mielestäni ei voi alkaa syrjiä muita kun on parempaa seuraa. Ap

Lapsesi on korkea aika oppia ettei hän ole pääosassa vertaistensa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia haluat yleensä tähän puuttua, tuo on ihan normaalia lasten sosiaalista elämää. Onko lapsi siis pyytänyt apua? 

 

Lapsi tulee usein itkien koulusta, kun hän on taas muille pelkkää ilmaa kun hengataan sen toisen kaverin kanssa. On ihan ok että on useampia eri kavereita, mutta mielestäni ei voi alkaa syrjiä muita kun on parempaa seuraa. Ap

 

 

Lapsesi on korkea aika oppia ettei hän ole pääosassa vertaistensa elämässä.

Kakkaa housuun!!!!111!!!!1!1!1! 😡😡😡😡

Muistan tuon omasta lapsuudestani ala-asteella ja se oli yhtä helvettiä. Tästä on +20 vuotta ja se tuhosi luottamukseni ihmisiin ja minulla on isoja ongelmia saada kavereita. Asiaa on ollut todella vaikea käsitellä vuosien varrella.



Neuvoksi annan sen, että lapselle nyt jokin harrastus tai useampi, josta voi saada lisää toisia lapsia kavereiksi. Tällöin yhden kaverin menetys ei ole niin paha asia. Lisäksi kannattaa oikeasti puhua asiasta lapselle ja rohkaista luokalta ja koulusta etsimään toisiakin kavereita. Vasta yläasteella itse tutustuin paremmin henkilöihin, jotka olivat kyllä ala-asteellakin samalla luokalla, mutta en vain osannut hakeutua heidän seuraan. Sieltä olisin jo silloin saanut paljon parempia ja kestävämpiä kaverisuhteita.



Älä jätä lasta tuohon tilanteeseen yksin. Hän on ns. huonossa seurassa, koska nuo lapset jotka tuota tekevät koko ajan eivät ole parasta mahdollista seuraa. Siellä on satavarmasti lapsia, jotka noin eivät tee. On järkyttävää joutua hylätyksi koko ajan ihan ilman syytä.

Vierailija kirjoitti:

Satuttaahan se lasta siinä missä aikuistakin olla aina se kolmas pyörä, varavaihtoehto. Varsinkin siinä tapauksessa, jos lapsella ei ole monia kavereita, ja on esimerkiksi ujon tai herkemmän puoleinen.

Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri.

Ei tietenkään voi pakottaa enkä ole sellaista sanonutkaan. Olen vain surullinen lapseni puolesta, kaverisuhteet ovat tietenkin tärkeitä. Mutta ei siitä pääse mihinkään että tuo syrjiminen on vain huonoa käytöstä, mutta eipä ne aikuisetkaan monesti osaa käyttäytyä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon omasta lapsuudestani ala-asteella ja se oli yhtä helvettiä. Tästä on +20 vuotta ja se tuhosi luottamukseni ihmisiin ja minulla on isoja ongelmia saada kavereita. Asiaa on ollut todella vaikea käsitellä vuosien varrella.



Neuvoksi annan sen, että lapselle nyt jokin harrastus tai useampi, josta voi saada lisää toisia lapsia kavereiksi. Tällöin yhden kaverin menetys ei ole niin paha asia. Lisäksi kannattaa oikeasti puhua asiasta lapselle ja rohkaista luokalta ja koulusta etsimään toisiakin kavereita. Vasta yläasteella itse tutustuin paremmin henkilöihin, jotka olivat kyllä ala-asteellakin samalla luokalla, mutta en vain osannut hakeutua heidän seuraan. Sieltä olisin jo silloin saanut paljon parempia ja kestävämpiä kaverisuhteita.



Älä jätä lasta tuohon tilanteeseen yksin. Hän on ns. huonossa seurassa, koska nuo lapset jotka tuota tekevät koko ajan eivät ole parasta mahdollista seuraa. Siellä on satavarmasti lapsia,

Mikä saa ihmisen luulemaan että tuota tapahtuu ilman syytä? Kaikki eivät ole hyvää seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon omasta lapsuudestani ala-asteella ja se oli yhtä helvettiä. Tästä on +20 vuotta ja se tuhosi luottamukseni ihmisiin ja minulla on isoja ongelmia saada kavereita. Asiaa on ollut todella vaikea käsitellä vuosien varrella.



Neuvoksi annan sen, että lapselle nyt jokin harrastus tai useampi, josta voi saada lisää toisia lapsia kavereiksi. Tällöin yhden kaverin menetys ei ole niin paha asia. Lisäksi kannattaa oikeasti puhua asiasta lapselle ja rohkaista luokalta ja koulusta etsimään toisiakin kavereita. Vasta yläasteella itse tutustuin paremmin henkilöihin, jotka olivat kyllä ala-asteellakin samalla luokalla, mutta en vain osannut hakeutua heidän seuraan. Sieltä olisin jo silloin saanut paljon parempia ja kestävämpiä kaverisuhteita.



Älä jätä lasta tuohon tilanteeseen yksin. Hän on ns. huonossa seurassa, koska nuo lapset jotka tuota tekevät koko ajan eivät ole parasta

KAKKAA SÄÄKIIN OIKEEN LUJAA!!! 🤬🤬🤬🤬🤬🤬🤬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan tuon omasta lapsuudestani ala-asteella ja se oli yhtä helvettiä. Tästä on +20 vuotta ja se tuhosi luottamukseni ihmisiin ja minulla on isoja ongelmia saada kavereita. Asiaa on ollut todella vaikea käsitellä vuosien varrella.



Neuvoksi annan sen, että lapselle nyt jokin harrastus tai useampi, josta voi saada lisää toisia lapsia kavereiksi. Tällöin yhden kaverin menetys ei ole niin paha asia. Lisäksi kannattaa oikeasti puhua asiasta lapselle ja rohkaista luokalta ja koulusta etsimään toisiakin kavereita. Vasta yläasteella itse tutustuin paremmin henkilöihin, jotka olivat kyllä ala-asteellakin samalla luokalla, mutta en vain osannut hakeutua heidän seuraan. Sieltä olisin jo silloin saanut paljon parempia ja kestävämpiä kaverisuhteita.



Älä jätä lasta tuohon tilanteeseen yksin. Hän on ns. huonossa seurassa, koska nuo lapset jotka tuota tekevät koko ajan eivät ole parasta

Eli sinustako on normaalia, että maanantaina ollaan bestis, tiistaina ja keskiviikkona vihataan ja kiusataan ja sitten taas torstaina ollaan bestis? Taidat itse olla juuri tekstissä kuvattu henkilö, joka ei sitoudu mihinkään ja kohtelee ihmisiä kuin roskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia haluat yleensä tähän puuttua, tuo on ihan normaalia lasten sosiaalista elämää. Onko lapsi siis pyytänyt apua? 

 

Lapsi tulee usein itkien koulusta, kun hän on taas muille pelkkää ilmaa kun hengataan sen toisen kaverin kanssa. On ihan ok että on useampia eri kavereita, mutta mielestäni ei voi alkaa syrjiä muita kun on parempaa seuraa. Ap

Mutta noin lapset toimii. Ja aikuisetkin joskus. Sille ei voi mitään. Ei se ole varsinaisesti syrjimistä, jos vaan haluaa olla sen toisen kanssa mieluummin. Se on ihan ok vapaa valinta, että kenen kanssa viettää aikaa, niin lapselle kuin aikuiselle. Vaikka ne pakottaisi samaan tilaan kaikki, niin silti sitä yhtä voitaisiin "syrjiä", jos ne kaksi muuta viihtyy paremmin yhdessä keskenään. 

Tuo on vaan sellainen asia, josta seuraava suru on lapsen kehitystasoon sopiva ja lähinnä kasvattaa. Itkut voi vaan itkeä, ja ajan myötä karaistua siihen, että tällaisia ihmiset on, että ihmissuhteissakaan ei aina mene niin kuin toivoisi. Aina kaikki persoonat ei vaan kovin hyvin sovi keskenään yhteen, ja siihen täytyy vaan esim. koulussa tai työpaikoilla sopeutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia haluat yleensä tähän puuttua, tuo on ihan normaalia lasten sosiaalista elämää. Onko lapsi siis pyytänyt apua? 

 

Lapsi tulee usein itkien koulusta, kun hän on taas muille pelkkää ilmaa kun hengataan sen toisen kaverin kanssa. On ihan ok että on useampia eri kavereita, mutta mielestäni ei voi alkaa syrjiä muita kun on parempaa seuraa. Ap

Siis tapahtuuko tuo syrjiminen koulussa vai koulupäivän jälkeen? Tarkoitan, että koulussako kaikki muut kaverit ovat "sen toisen" kanssa ja lapsesi on yksin? Vai muut kaverit sopivat koulupäivän aikana, että koulun jälkeen ovat "sen toisen" kanssa? Jos lapsesi on koulussa usein kaikki välitunnit yksin, niin lapsen iästä ripppuen juttelisin asiasta opettajan kanssa. Koulupäivän ulkopuolella tapahtuviin asioihin opettaja ei voi oikein vaikuttaa. 

Noin yleisesti ottaen lapsella kannattaa olla kavereita koulussa, naapurustossa ja harrastuksissa. Ja siis kavereita monikossa. Jos kaikki koulukaverit sitten koulun jälkeen viettävätkin aikansa "sen toisen" kanssa, omalla lapsellasi on koulun jälkeen muitakin kavereita kuin koulukaverit. 

"Eli sinustako on normaalia, että maanantaina ollaan bestis, tiistaina ja keskiviikkona vihataan ja kiusataan ja sitten taas torstaina ollaan bestis? Taidat itse olla juuri tekstissä kuvattu henkilö, joka ei sitoudu mihinkään ja kohtelee ihmisiä kuin roskaa."

Aloituksessa ei mainittu suoranaista kiusaamista, siihen tulee aina puuttua ja se on väärin. Mutta se taas, että nämä bestikset ja muut suosikit vaihtelee, on ihan normaalia ja ok eikä siihen kannata puuttua. Se ei ole mitenkään väärin.

Kunnon vässykkä sit kun 30. Ei oo äiti hoitamassa kavereita

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä tuossa muka on väärin? Varsinkin tytöillä maailman tavallisinta, ettei olla millään porukalla vaan on se paras kaveri joka voi vaihtua jne. Ei siinä ole mitään väärää, se on ihan tavallista ja ok. Pikemminkin pitäisi oppia resilienssiä niin, ettei ota kauheasti itseensä siitä, että välillä on pois jonkun kaverin "suosiosta", kun sillä on kuherruskausi jonkun muun kaverin kanssa. Tuollaista se on ollut maailman sivu eikä siitä ole kukaan varmasti ihmeemmin traumatisoitunut. Ainakaan, ellei vanhemmat ala tehdä siitä jotain suurta ongelmaa.

Luulenpa, että tytöt ja naiset menestyisivät esimerkiksi työelämässä merkittävästi paremmin, jos oppisivat pois tästä ikiaikaisesta taidosta. Ja kyllä moni on ihan oikeasti traumatisoitunutkin siitä, että on joutunut kouluaikansa joka päivä pelkäämään, tuleeko tänään hyväksytyksi vai ei.

"Älä jätä lasta tuohon tilanteeseen yksin. Hän on ns. huonossa seurassa, koska nuo lapset jotka tuota tekevät koko ajan eivät ole parasta mahdollista seuraa. Siellä on satavarmasti lapsia, jotka noin eivät tee. On järkyttävää joutua hylätyksi koko ajan ihan ilman syytä."

Ei se ole yleensä ilman syytä. Mutta syy ei ole, että jossain lapsessa olisi jotain "vikaa". Se vaan on, että lapsetkin on omia persoonallisuuksiaan, ja kuten aikuisilla, jotkut persoonallisuustyypit on porukoissa suositumpia kuin toiset. Esim. itse olen aina ollut vakava, hiljainen introvertti, kiinnostunut vähän nörttimäisistä asioista. Ei mulla joo ollut oikein kavereita lapsena, ja luokan suositut tytöt oli lähinnä päinvastaisia :D Minua pidettiin patatylsänä.

Eli oli syy yksin jätölle, olin erilainen, olin "tylsä". Mutta se ei tarkoittanut että minussa tai niissä muissa olisi vikaa. Minun vanhempani onneksi osasivat tukea säilyttämään itsetuntoni ja jopa olemaan ylpeä siitä millainen olen, riippumatta toisten mielipiteistä. Mulle siis ei mitenkään ollut traumatisoivaa se, että ei mulla ollut koko kouluaikana yhtään kaveria. Ensimmäiset sellaiset sain yliopistolta, jossa oli muitakin introverttinörttejä. Joo, oli mullakin tuo vaihe jossa itkin miksi kukaan ei halua olla mun kaveri, mutta vanhemmat osasi sen vaan todeta, että se on aina jollain tapaa erilaisten osa, ja että erilaisuudesta täytyy olla ylpeä, että suuri osa niistä joita ylistetään neroina tms. on ollut aikanaan kummallisia ja syrjittyjä. Rumia ankanpoikasia, joista kasvaa joutsenia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se ongelma oli?

Varmaankin se kun tässä yhteiskunnassa ei nyt ymmärretä tosiasioita ja ihmisiä pakotetaan elämään tietyillä tavoilla.

Opettajat esimerkiksi eivät nyt ymmärrä sitä että lapset valitsevat kaverinsa itse eivätkä kaikki sovi isoihin ryhmiin. Kiusaavat sitten näillä asioilla. 

Tärkeintä on kuitenkin lasten tyytyväisyys ja se että ketään ei kiusata!

Nämä tyttöjen parinvaihtodraamat kyllä usein täyttävät ihan kiusaamisenkin tunnusmerkit. Entisenä tyttönä ja nykyisenä poikien äitinä väitän, että pojilta ei noin huonoja - tai varmaan palstalaiset mielestä hyviä - sosiaalisia taitoja hyväksyttäisi.