Lue keskustelun säännöt.
Muilla samanlaisista tilannetta parisuhteessaan? Olen todella rikki.
25.01.2025 |
Pakko päästä johonkin purkamaan pahaa oloani. Toivoisin asiallisia vastauksia.. Ollaan mieheni kanssa yhteen menty parikymppisinä ja ollaan nyt reilu kolmekymppisiä. Meidän parisuhteessa on alkanut viime vuosien ajan olemaan vain enemmän ongelmia ja yhteen törmäyksiä. Suurin ongelma taitaa olla, että minä olen näiden vuosien aikana muuttunut, sekä toiveeni, haluni ja unelmani elämälle yms asioille. Koen, ettei sitä oikein kymmenen vuotta sitten osannut haaveilla. Sitä eli ja teki, mikä siinä kohtaa tuntui hyvältä. Mieheni taas sen myötä kokee minut liian vaikeana ja olen kuulemma ainut tällainen nainen, ei kavereidenkaan naiset ole niin vaativia ka vaikeita kun minä. Mieheni mielestä unelmani ja toiveeni parisuhteelle ovat typeriä eikä niistä hänen mukaansa toisenkaan haaveile.
Olen havahtunut, että kaipaisin kumppania, jonka kanssa voi keskustella. Tuntuisi niin hyvältä, kun olisi toinen jonka kanssa voisi käydä lenkillä ja keskustella! Mun mies ei osaa luontevasti keskustella mistään. Vetoaa siihen, ettei ne muutkaan miehet ja sellaisia miehet on. Ajan viettäminen hänen kanssaan on jotenkin ilotonta. Ehkä joskus nauretaan hieman jollekin, mutta ei koskaan ollut asiaa, mille oltaisiin naurettu tai mistä keskusteltu vaikka kunnolla yhdessä. :(
Toinen mikä hiertää on se, että miehellä ei ole mitään unelmia eikä tavoitteita elämälle. Onhan sitä varmasti elämä leppoisempaa kun mitään ei koskaan halua muttaItse koen, että olen liian nuori vielä jämähtämään joka elämän osa alueilla tähän. Minua unelmat ovat motivoineet esim. opiskelmaan, että saisi parempi tuloksen ammatin jne. Suurin unelmani on ollut asua järjen rannalla. Mieheni mielestä se on pröystäilyä ja ei ketkään muutkaan sellaisesta haaveile tai asu. Unelmani on typerä / järjetön. Pitäis vaan olla tyytyväinen, kun on katto pään päällä.
ainut mikä miestäni kiinnostaa, on oma harrastuksensa. Jotenkin mieheni ajatusmaailma on sellainen, että mitään ei saisi haluta tai elämässä ei tarvitse olla nautintoa tuottavia asioita. Mieheni aina sanoo, että hän on vähään tyytyväinen, ei tarvitse tai kaipaa mitään. Eli toisin sanoen hänellä ei ole toiveita tai kiinnostusta tehdä yhteisiä suunnitelmia tulevaisuudelle. Ehkä olen sitten typerä, kun itsestä ne tuntuvat tärkeälle. Tottakai minäkin tiedän, että aina unelmat ei toteudu tai asiat menee eri tavalla. Mutta aina riipaisee, kun kuuntelee niitä pariskuntia ketkä kertoo yhdessä unelmoivansa ja koittavansa edes toteuttaa niitä. Välillä mies on sanonut, että hänestäkin joku asia olisi kivaja voitasiin miettiä sitä. Sitten kun olen sen ottanut puheeksi peruukin taas
olen alkanut katkeroitua ja koen jatkuvasti pahaa ja tukahtunutta oloa hänen kanssaan. Vaikka minulle riittää perus arki, se on ilotonta ja hiljaista aina hänen kanssaan. Myös useita pieniä tai isompia lupauksia, mitkä ei pidetä. Tuntuu, että me ei kohdata henkisellä tasolla. Mieheni rakastaa hiljaisuutta ja rauhaa. Itse olen keskusteleva ja pohdiskeleva, innostuva ja teen asiat loppuun enkä jätä roikkumaan. Seksi on hyvää, mutta haluan sitä ehkä max kahdesta kuussa. Ehkä meillä menisi paremmin, jos itsekin lakkaisi vaan unelmoimasta ja olisi samanlainen, kuin vuosia sitten. Mies kyllä sanoo melkein päivittäin että rakastaa, mutta muuhun keskusteluun ei kykene. Jos otan asioita puheeksi, haukun häntä eikä mikään kelpaa.
ja loppuun se klassinen, lasten vuoksi en tahtoisi luovuttaa, mutta en kyllä tiedä miten tämän saisi toimimaan, jotta molemmat voisi hyvin.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tuollainen mies riittäisi jos olisi paljon muita sosiaalisia kontakteja, lapset ympärillä jne. mutta aika ankealta kuulostaa jos kaksistaan joutuisi pitkiä aikoja olemaan.
Ettei vaan olisi käynyt niin että ap:lle riitti mies ennen lapsia, koska oli sosiaalista elämää. Lasten myötä jätti kaverinsa, nyt elämä pyörii kotona ja turhauttaa. Mutta eipä tuossa auta kuin alkaa elämään kodin ulkopuolella. Joko uudet kaverit tai uusi mies.
Siellä taas yksi järjen valo. Jos mies ei hoida lapsia, niin se sitoo äidin erittäin tehokkaasti kotiin. Lapsia varten pitää olla kotona jatkuvasti tai lapset mukana ikävuosiin 7-10 asti ja senkin jälkeen pitää olla saatavilla ihan joka päivä ja kotona yöt. Ja se väsymys. Ankea mies vielä lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies rakastaa hiljaisuutta ja rauhaa + käsitin että teillä on aika pieniä lapsia. Tuo yhtälö veti minut ihan piippuun aikoinaan. En ollut ymmärtänyt miten väsyttävää lasten kanssa on kun hetken rauhaa ei ole kotona. Kun lapset kasvoi, aloin taas saada tilaa omille ajatuksilleni.
Kuulostaa hyvin tutulta. Melkein olisi voinut luulla omaksi kirjoitukseksi. Ei siis ole neuvoja antaa valitettavasti.
Mihin sävyyn sä otat niitä unelmia puheeksi? Oletko tyytymätön mankuja vai heitteletkö ideoita miten olet ajatellut niitä toteuttaa? Ensimmäinen ON raskasta kuunneltavaa.
Siis lapsiakin olette tuohon tehneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta kun ei hetkauta mun elämää mitenkään.Mua kiinnostaa vaan itteni
Ja meitä ei kiinnosta sinun vätystely vähääkään joten mene maate.
Se mihin rahat käytetään on aika iso asia josta olisi hyvä olla samaa mieltä parisuhteessa. Itse esim.matkustelen mieluummin kuin ottaisin ison talolainan. Joku saattaa haluta panostaa harrastuksiin.Yksin ei voi isoja päätöksiä tehdä eikä kukaan voi sanoa mikä on oikea tai väärä elämäntapa.
Ehkä voisitte tosiaan löytää jonkun kompromissin kuten joku sanoi, mökki vuokralle kesäksi tai vaikka omaksi jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas tunnen monta pariskuntaa, jossa toinen huitelee pilvilinnoissa ja toinen on se järjen ääni. Monilla se toimii ja tasapainottaa elämää. Unelmia toteutetaan realiteetit huomioon ottaen. Ehkä te olette kumpikin vähän joustamattomia, loukkaannutte jos toinen ei heti ole samalla mielellä? Rentoutta toivoisin teille molemmille ja yrittäkää lisätä sitä iloa arkeen. Onko teillä kahdenkeskeistä aikaa ilman lapsia?
En lukenut kuin alun aloituksesta. Olin kihloissa sellaisen miehen kanssa, joka ei nauttinut keskustelusta, ei ajatellut riittävän isosti (keskiluokkainen asiantuntija minä, hän neukkukuutiomallia). Ei osannut arvostaa koulutustani tai työtäni.
Aloin tajuta, etten halua elämää, johon olin kasvanut ja ajautunut.
Lähdin. En ole katunut hetkeäkään. Puolessa vuodessa löysin keskustelutaitoisen tasoiseni (tai yli) miehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa samantapaiselta kuin minun ex mies.
Sanoisin että LÄHDE .Ei tarvinut lukea kuin ensimmäinen kappale lukea
Olin samanlaisen möllin kanssa, ja tajusin että mähän toteuttelen ne haaveeni yksin, ja toinen juo kaljaa sohvalla. Mä haluan parisuhteen, jossa toinen tulee mun kanssa ja juttelemme ja pidämme hauskaa.
Erossa on omat haasteensa, mutta aikuinen selviää kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki pieni vaatimaton mökki ihan itsellesi. Sinne lasten kanssa puuhastelemaan. Jos tulee vaikka ero,sinulla on tukikohta,minne mennä. Elämässä pitää mennä eteenpäin ja unelmoida uusista jutuista. Monelle miehelle taitaa riittää,että ollaan näin vaan,kaikki on hyvin kun kaikki on kuin aina ennen. Saattaapi olla vaikka kierroksessa joku uusi,ja siksi muutokset omassa perheessä tuntuvat tarpeettomilta.
Olen myös ollut mieheni kanssa nuoresta asti ja ollaan vähän yli kolmekymppisiä. Täytyy todeta että meidän parisuhde on vain parantunut ja kasvanut, edelleen puhutaan, keskustellaan, pussataan ja hipsutellaan. Erittäin kiitollinen tästä suhteesta. Toteutetaan omia unelmia yhdessä ja erikseen. Meillä ei tosin ole vielä lapsia, mutta se olisi seuraavaksi toiveena. Luottavaisin mielin sitä kohti kun on keskinäinen suhde niin vahvalla pohjalla. Aplle toivon kaikkea hyvää, huonoon suhteeseen ei ole pakko jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda jo tuossa iässä unelmat ja toiveet sellaisina, ja ryhdy toteuttamaan niitä. Älä enää esitä miehelle toiveita vaan ilmoituksia silloin, kun itse teet omat päätökset ja vaatimukset, jos edellyttää mieheltä jotain.
Jos tämä ei miehelle käy, niin kannattaa suunnata kohti uusia seikkailuja. Jospa sieltä löytyisi sinullekin sopiva kumppani. Ei sinun tarvitse kärvistellä tuollaisen kanssa enää yhtään kauemmin. Ei sinun tarvitse silti erota, vaikka ryhdytkin elämään omaa elämääsi kiskomatta miestä kivirekenä mukana. Anna hänen elää omaa elämäänsä. Onhan se hyvä, kun hän on tyytyväinen siihen. Sinun ei tarvitse siihen tyytyä, mutta lopeta vaatimusten esittäminen hänelle.
Järjen rannalla asuminen on kyllä ihan toteuttamisen arvoinen unelma, tavoittele sitä. Yksin, tai sinulle sopivamman kumppanin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tuollainen mies riittäisi jos olisi paljon muita sosiaalisia kontakteja, lapset ympärillä jne. mutta aika ankealta kuulostaa jos kaksistaan joutuisi pitkiä aikoja olemaan.
Ettei vaan olisi käynyt niin että ap:lle riitti mies ennen lapsia, koska oli sosiaalista elämää. Lasten myötä jätti kaverinsa, nyt elämä pyörii kotona ja turhauttaa. Mutta eipä tuossa auta kuin alkaa elämään kodin ulkopuolella. Joko uudet kaverit tai uusi mies.
Siellä taas yksi järjen valo. Jos mies ei hoida lapsia, niin se sitoo äidin erittäin tehokkaasti kotiin. Lapsia varten pitää olla kotona jatkuvasti tai lapset mukana ikävuosiin 7-10 asti ja senkin jälkeen pitää olla saatavilla ihan joka päivä ja kotona yöt. Ja se väsymys. Ankea mies vielä lisäksi.
On olemassa toinenkin vaihtoehto. Äiti voi poistua paikalta samalla ovenavauksella kuin lasten isä tulee sisään, kyselemättä.
Onko kuitenkin niin että mies juttelee kavereille ja harrastuksen parissa? Ehkä vaan oman puolison jutut ei kiinnosta.
En nyt kaikille ehdi kommentoida takaisin, mutta varmasti jotain tällaista. Omalla kohdallani tuntuu vaan, että muutos on tupsahtanut vain itsestään. En oikeasti tunne sitä parikymppistä itseäni. Arvostan terveellisiä elämäntapoja, olen korkeasti kouluttautunut, työskentelen alalla josta pidän ja pääsen toteuttamaan työtä vahvuuksieni kautta, olen kiinnostunut uusista harrastuksista ja arvostan aitoja ystäviäni, vaikka täällä jotkut arveli ettei niitä ole. Vaikka täällä kirjoitettiin että haluan kuun taivaalta, joillekin se on ilmeisesti mahdollista. Olisi ihana, jos toinen haluaisi keskustella asioista tai ehdottaisi vaikka ilta lenkkiä tai haluaisi lähteä kanssani marjaan tmv.. Tai joskus innostuisi vaikka yhteisestä projektista, eikä kuittaisi kaiken olevan turhaa ajanhukkaa.
Miehellä on sama työ, sama harrastus, eikä vuosien saatossa ole tullut mitään uusia mielenkiinnon kohteita. Samoja vaatteitakin löytyy vielä kaapista kun tavattiin. Varmasti meillä menisikin hyvin, jos itse olisin samanlainen kuin alussa.
Ja kyllähän minä tiedän, että jokainen on oman onnensa seppä, eikä aloituksen tekeminen tänne muuta asioita. Mutta helpottaa omaa oloa, koska en ole tästä kenellekään puhunut. Ap