Sukupuolia on vain kaksi
Maailma alkaa palautua normaaliksi.
DEI ja WOKEtus poistetaan.
Kommentit (7295)
"Asian pihvi on se, ettei sitä kokemusta voi todentaa ulkomaailmalle mitenkään"
No se on vain fakta että monia ihmisen vahvojakin sisäisiä kokemuksia ei vain voi mitenkään suoraan todentaa. Hyvänä esimerkkinä uskonnolliset tunteet kuten jo muutamaan kertaan olen kertonut. Ja silti niitä on päätetty laajasti kunnioittaa ja ottaa huomioon yhteiskunnissamme.
"mutta muiden on heitettävä volttia pelkän sukupuoli-ilmoituksen perusteella."
En tiedä mitä voltteja sinulta on vaadittu mutta minulta ei ole vaadittu kuin sitä että annan muiden pitää omat käsityksensä ovat ne sitten sukupuoleen liittyviä tai vaikka uskontoon liittyviä.
"Sä et näe mitään ongelmallista, että lainsäädäntö, terveydenhuolto, sosiaalinen kanssakäyminen ja muu yhteiskunnallinen toiminta rakennetaan täysin subjektiivisen tuntemuksen varaan?"
En periaatteellisella tasolla koska minusta lähtökohdan pitää olla että yhteiskunta on ihmisiä varten eikä ihminen yhteiskuntaa. Yhteiskunnan pitää yrittää ottaa huomioon ihmisten moninaisuus niin paljon kuin on järkevää. Nyt lähinnä pitää katsoa mikä on järkevää ja mikä ei. Perusperiaate on minusta ihan selvä.
"Jopa seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolitettujen tilojen käyttö pitäisi rukata sukupuolihämmentyneiden mieliksi. Peniksellinen henkilö tulisi kohdata aistihavaintojen vastaisesti täytenä naisena niin makkarissa, pukkarissa kuin urheilukentälläkin."
Kaikkiin ongelmatilanteisiin kyllä varmasti löydetää joku toimiva ratkaisu kun oikeasti yritetään eikä tehdä tästä loputonta taistelukenttää jossa pidetään tiukasti kiinni vain omasta kannasta.
Vierailija kirjoitti:
"Asian pihvi on se, ettei sitä kokemusta voi todentaa ulkomaailmalle mitenkään"
No se on vain fakta että monia ihmisen vahvojakin sisäisiä kokemuksia ei vain voi mitenkään suoraan todentaa. Hyvänä esimerkkinä uskonnolliset tunteet kuten jo muutamaan kertaan olen kertonut. Ja silti niitä on päätetty laajasti kunnioittaa ja ottaa huomioon yhteiskunnissamme.
"mutta muiden on heitettävä volttia pelkän sukupuoli-ilmoituksen perusteella."
En tiedä mitä voltteja sinulta on vaadittu mutta minulta ei ole vaadittu kuin sitä että annan muiden pitää omat käsityksensä ovat ne sitten sukupuoleen liittyviä tai vaikka uskontoon liittyviä.
"Sä et näe mitään ongelmallista, että lainsäädäntö, terveydenhuolto, sosiaalinen kanssakäyminen ja muu yhteiskunnallinen toiminta rakennetaan täysin subjektiivisen tuntemuksen varaan?"
En periaatteellisella tasolla koska minusta lähtökohdan p
Uskonnolliset tunteet eivät ole biologinen ominaisuus. Myöskään sukupuolen kokemus ei ole sukupuoli, ja sen sotkeminen sukupuoleen käsitteellisesti laajalti on ongelmallista ihan vain siksi, ettei kukaan oikeasti käsitä mitä tunne sukupuolena tarkoittaa ja näin ollen vain se sotkee kommunikaatiota. Tämä ei tarkoita, etteikö yhteiskunnassa saisi ihminen kokea itsensä miksi kokee. Suojataanhan laissa ihmisen itsemääräämisoikeutta, sanan ja uskonvapautta jne. Eri asia on, että tuntemukset ovat juridisesti mielekkäitä ja tärkeitä, että ne pitäisi oikein rekisteröidä. Minusta esimerkiksi muunsukupuolisuus ei ole mitenkään mielekäs juridinen käsite. Ketään ei kiinnosta niin suunnattomasti, miten ihminen kokee sukupuolensa, toisin kuin ns. muunsukupuoliset kuvittelevat. Myös biologisen sukupuolen juridisesta mielekkyydestä voidaan olla montaa mieltä. Yhteiskunnalliset instituutiot eivät ole ensisijaisesti mikään identiteettipolitiikan väline, jolla ihmiset ilmaisevat omaa sukupuolitunnettaan. Se kuinka paljon on tarvetta kerätä ihmisistä tietoa linkittyy myös yksityisyyden suojaan ja siihen, mikä on valtion rooli ihmisten tunne-elämän haasteiden ja yksityisten tunteiden rekisteröijänä. Sukupuoli on mielekäs käsite vain lääketieteessä ja tilastollisen datan keräämisessä esimerkiksi sairauksien, kuolleisuuden, väestörakenteen yms asioiden ymmärtämiseksi. Se on mielekäs käsite, kun suunnitellaan perhepoliittisia päätöksiä ja linjauksia tai huippu-urheilussa. Missään insituutiossa ei ole välttämätöntä tietää erikseen sukupuolitunne, jos kyseessä ei ole lääketietellistä hoitoa edellyttävä vakavamman asteinen dysforia.
"Uskonnolliset tunteet eivät ole biologinen ominaisuus."
Entä sitten? Asiat ovat silti ihan verrannollisia. Puhumme ihmisen vahvasta sisäisestä kokemuksesta jota yhteiskunta päättää kunnioittaa.
"Myöskään sukupuolen kokemus ei ole sukupuoli, ja sen sotkeminen sukupuoleen käsitteellisesti laajalti on ongelmallista ihan vain siksi, ettei kukaan oikeasti käsitä mitä tunne sukupuolena tarkoittaa ja näin ollen vain se sotkee kommunikaatiota."
Se on ongelmallista silloin jos me emme halua ymmärtää toisiamme ja erilaisia tapojamme kokea asioita. Mutta jos haluamme ymmärtää ja yritämme ymmärtää niin ongelmat vähenevät radikaalisti.
"Myös biologisen sukupuolen juridisesta mielekkyydestä voidaan olla montaa mieltä."
Itse olen jo kauan ollut sitä mieltä että sukupuolen juridisesta määrittelystä voitaisiin luopua. Sen voisi siirtää sinne minne se kuuluu eli lääketieteeseen ja biologiaan. Sukupuolesta tulisi siis terveystieto sen sijaan että se on juridinen tieto. Ihan kuten sinäkin kirjoitit.
"Yhteiskunnalliset instituutiot eivät ole ensisijaisesti mikään identiteettipolitiikan väline, jolla ihmiset ilmaisevat omaa sukupuolitunnettaan. "
Samaa mieltä. Tämänkin asian ympärillä olevista ongelmista iso osa linkittyy siihen että ihmisillä on niin valtava halu luokitella toisiaan virallisesti.
Sukupuoli on hyödyllinen tilastotieto, mutta transsukupuoliset ovat sen verran pieni ryhmä ettei heidän kategorisointi vaikuta tilastoihin merkittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ne ongelmat on? Missä? Anna mulle esimerkki mitä on tapahtunut Suomessa lain tultua voimaan. Montako tapausta, missä, montako syytettä ja tuomiota?
Yksikin tapaus on liikaa ja valtava mainehaitta transeille. Itsemäärittely mahdollistaa henkilöpapereiden vaihtamisen omalla ilmoituksella kerran vuodessa ilman transdiagnoosia tai aiettakaan transhoitoihin. Itsemäärittely mahdollistaa lainvoimalla pääsyn vastakkaisen sukupuolen tiloihin, ryhmiin, kiintiöihin ja palveluihin.
Et siis pystynyt kertomaan Suomesa ensimmäistäkään tapausta. Silti on kuulemma valtava ongelma. Onkohan sinulla hieman ongelmien mittakaavat hukassa?
Et siis pystynyt kertomaan ensimmäistäkään järkevää tai edes oikeita transeja hyödyttävää syytä itsemäärittelylle? Juridinen sukupuolitieto velvoittaa muuta yhteiskuntaa kohtaamaan henkkareiden vaihtajat täysinä vastakkaisen sukupuolen edustajina joka tilassa ja tilanteessa. Sullahan se mittakaava on hukassa, kun haluat ottaa valtavan riskin naisten ja tyttöjen kustannuksella hyvin pienen promillen mieliksi. Maailmalla itsemäärittelystä on koitunut hyvin ikäviä asioita naisille ja tytöille. Itsemäärittely vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen sukupuolikäsitykseen mm. opetuksen sisällöissä lapsille menkkaavine ja synnyttävine pimppipoikineen. Itsemäärittely korruptoi myös esimerkiksi tasa-arvon toteutumista tutkivan tilastodatan ja rikostilastojen luotettavuuden. Juridinen sukupuoli tieto on ihmisen sukupuolitiedon lähde myös terveydenhuollossa.
Lakeja ei pidä säätää ilman vaikutusarviointeja ja parasta toivoen, vaan lailla pitäisi olla mahdollisimman suurta ryhmää hyödyttävä vaikutus. Transeilla oli jo toimiva järjestelmä, jossa he saivat vaihtaa henkkarit ja käyttää niiden mukaisia tiloja. Itsemäärittelylle ei ole mitään tarvetta. Aito transihminen ei tarvitse uusia henkkareita ennen uskottavaa kehollista transitiota.
Uskonnollisuuteen vertaaminen ontuu siinä kohtaa, että uskonnot on kuitenkin ollut ihmiskunnan historian läpi olennaisena osana varmaan joka kansan elämässä omalla tavallaan, ja vaan ne viimeisimmät vuosikymmenet on sitä jossa se ei enää ole ollut kovin olennainen. Sukupuolikokemukseen liittyvät tuntemukset on ihan marginaalijuttu tuohon verrattuna, vaikka sitäkin olis historiallisesti ilmennyt. Joten se, että yhteiskunta vieläkin tunnistaa uskonnollisuuden ei tuo paljoa arvoa sille argumentille, että myös sukupuolituntemukset olis aiheellista huomioifa
En ole ikinä tunnustanut kuin kaksi sukupuolta. Mies ja nainen ja sillä sipuli.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tunnustanut kuin kaksi sukupuolta. Mies ja nainen ja sillä sipuli.
Tuossahan niitä oli kolme, mies, nainen ja sillä sipuli
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoli on hyödyllinen tilastotieto, mutta transsukupuoliset ovat sen verran pieni ryhmä ettei heidän kategorisointi vaikuta tilastoihin merkittävästi.
Ellet ole jo unohtanut, niin ihan kuka tahansa täysi-ikäinen voi vaihtaa vastakkaisen sukupuolen juridisen sukupuolitiedon itselleen. Sukupuolitieto vaikuttaa selkeästi erityisesti sukupuolittuneissa asioissa, kuten seksirikosten ja pedaroinnin tilastoinnissa. Itsemäärittelymaissa naisille tilastoidut raiskaukset ja pedofiliatuomiot kasvoivat valtavasti, kun raiskarit pystyivät ilmoittamaan itsensä naisiksi. Sukupuolitietoa on maailmalla käytetty opportunistisessa mielessä kilpaurheilussa, vakuutusetujen ja eläke-etujen saamiseksi. Porsaanreiät ovat ilmeiset.
Joo kaksi sukupuolta, mutta tietty on intersukupuolisuus, joka on synnynnäinen variaatio, jossa edes sukuelimet ei ole yksiselitteisesti nais-tai miestyyppiset. Näitä on mutta vain pienellä osalla ihmisiä.

Ovatko down-ihmiset sun mielestä yksiselitteisesti samaa ihmislajia kuin muut? Mietipä vielä. Kehityspoikkeama tai vamma ei poista kenenkään sukupuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tunnustanut kuin kaksi sukupuolta. Mies ja nainen ja sillä sipuli.
Tuossahan niitä oli kolme, mies, nainen ja sillä sipuli
Ääliö, milloin sipuli on luokiteltu sukupuoleksi? Luulitko olevasi vitsikäs? Ei naurattanut edes noin tyhmä lause. Itsekkin käytän tuota "sillä sipuli" lausahdusta, jonka sinua varten voin tässä selventää, että suoraan tuo sanonta tarkoittaa: Asia loppuun käsitelty ja se lienee tuon kirjoittajan mielestä on niin, eli kaksi sukupuolta, mitä mieltä olen itsekkin.
"Et siis pystynyt kertomaan ensimmäistäkään järkevää tai edes oikeita transeja hyödyttävää syytä itsemäärittelylle?"
Et ole minulta sitä edes kysynyt. Mutta itsemäärittely on esim. sikäli hyödyllinen että se vähentää byrokratiaa huomattavasti kun ei tarvita kuin oma ilmoitus. Se myös tarjoaa tavan "aloittaa muutos kevyesti" ilman tarvetta tehdä heti suuria ja radikaaleja lääketieteellisiä valintoja.
"Sullahan se mittakaava on hukassa, kun haluat ottaa valtavan riskin naisten ja tyttöjen kustannuksella hyvin pienen promillen mieliksi"
Edelleen, jos et pysty Suomesta kertomaan edes yhtä tapahtunutta haittaa niin eiköhän se ole selvää että haitat ovat marginaalisia.
" Maailmalla itsemäärittelystä on koitunut hyvin ikäviä asioita naisille ja tytöille."
Maailma on niin valtava että siellä löytyy aina joku esimerkki mistä tahansa asiasta. Se ei osoita vielä jotain asiaa yhtään laajemmin ongelmalliseksi.
"Itsemäärittely korruptoi myös esimerkiksi tasa-arvon toteutumista tutkivan tilastodatan ja rikostilastojen luotettavuuden. Juridinen sukupuoli tieto on ihmisen sukupuolitiedon lähde myös terveydenhuollossa."
No se on se tieto terveydenhoidossa nyt koska se on ollut helppo tapa ennen. Mikään ei estä terveydenhoitoa lisäämästä tietoihinsa sukupuolta terveystietona eikä mikään estä laatimalla tilastoja yhdistelemällä tietoja monesta eri lähteestä.
Esim. tieto juridisen sukupuolen vaihtamisesta löytynee viranomaisilta ja se voidaan ottaa yhdeksi tiedoksi mukaan tilastointiin.
"Lakeja ei pidä säätää ilman vaikutusarviointeja ja parasta toivoen"
No lakeja säädettäessä kyllä nimenomaan tehdään arviointeja ja kuullaan asiantuntijoita.
Vierailija kirjoitti:
Uskonnollisuuteen vertaaminen ontuu siinä kohtaa, että uskonnot on kuitenkin ollut ihmiskunnan historian läpi olennaisena osana varmaan joka kansan elämässä omalla tavallaan, ja vaan ne viimeisimmät vuosikymmenet on sitä jossa se ei enää ole ollut kovin olennainen. Sukupuolikokemukseen liittyvät tuntemukset on ihan marginaalijuttu tuohon verrattuna, vaikka sitäkin olis historiallisesti ilmennyt. Joten se, että yhteiskunta vieläkin tunnistaa uskonnollisuuden ei tuo paljoa arvoa sille argumentille, että myös sukupuolituntemukset olis aiheellista huomioifa
Se että asiat ovat mittakaavaltaan erilaisia ja toinen on paljon vanhempi asia ei tarkoita että asiat eivät olisi kuitenkin hyvinkin verrannollisia.
Kummassakin on kyse siitä kunnioittaako yhteiskunta ihmisen syvää henkilökohtaista kokemusta ja vakaumusta joilla ei kuitenkaa ole olemassa selkeää mitattavaa fyysistä sisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoli on hyödyllinen tilastotieto, mutta transsukupuoliset ovat sen verran pieni ryhmä ettei heidän kategorisointi vaikuta tilastoihin merkittävästi.
Ellet ole jo unohtanut, niin ihan kuka tahansa täysi-ikäinen voi vaihtaa vastakkaisen sukupuolen juridisen sukupuolitiedon itselleen. Sukupuolitieto vaikuttaa selkeästi erityisesti sukupuolittuneissa asioissa, kuten seksirikosten ja pedaroinnin tilastoinnissa. Itsemäärittelymaissa naisille tilastoidut raiskaukset ja pedofiliatuomiot kasvoivat valtavasti, kun raiskarit pystyivät ilmoittamaan itsensä naisiksi. Sukupuolitietoa on maailmalla käytetty opportunistisessa mielessä kilpaurheilussa, vakuutusetujen ja eläke-etujen saamiseksi. Porsaanreiät ovat ilmeiset.
Ehdotan, että kokeile tuota itse. Siis sukupuolimerkinnän vaihtamista. Tule sitten kertomaan saitko sukupuolimerkinnän vaihdettua ja millaisen selvityksen annoit sukupuolen kokemuksesi pysyvyydestä. Kerro myös miten se elämä sujuu uudessa sukupuolessa. Kai sinä nyt tuota upeaa porsaanreikää haluat käyttää. Sehän on ihan huippujuttu meille kaikille eikö vaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tunnustanut kuin kaksi sukupuolta. Mies ja nainen ja sillä sipuli.
Tuossa oli kyllä kolme. Tuo sillä sipuli oli kyllä mielenkiintoinen lisä sukupuoliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoli on hyödyllinen tilastotieto, mutta transsukupuoliset ovat sen verran pieni ryhmä ettei heidän kategorisointi vaikuta tilastoihin merkittävästi.
Ellet ole jo unohtanut, niin ihan kuka tahansa täysi-ikäinen voi vaihtaa vastakkaisen sukupuolen juridisen sukupuolitiedon itselleen. Sukupuolitieto vaikuttaa selkeästi erityisesti sukupuolittuneissa asioissa, kuten seksirikosten ja pedaroinnin tilastoinnissa. Itsemäärittelymaissa naisille tilastoidut raiskaukset ja pedofiliatuomiot kasvoivat valtavasti, kun raiskarit pystyivät ilmoittamaan itsensä naisiksi. Sukupuolitietoa on maailmalla käytetty opportunistisessa mielessä kilpaurheilussa, vakuutusetujen ja eläke-etujen saamiseksi. Porsaanreiät ovat ilmeiset.
Viranomaisilta löytyy kyllä tieto sukupuolen vaihtamisista ja niiden määristä joten tuota tietoa voidaan verrata muutoksiin muualla. Monesti tilastoiden tulkinta edellyttää monen eri tiedon yhdistelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kaksi sukupuolta, mutta tietty on intersukupuolisuus, joka on synnynnäinen variaatio, jossa edes sukuelimet ei ole yksiselitteisesti nais-tai miestyyppiset. Näitä on mutta vain pienellä osalla ihmisiä.
Ovatko down-ihmiset sun mielestä yksiselitteisesti samaa ihmislajia kuin muut? Mietipä vielä. Kehityspoikkeama tai vamma ei poista kenenkään sukupuolta.
En ole kehitysvammaisiin viitannut vaan intersukupuolisuuteen, joka on ns sukupuolettomien diagnoosi. Kaikki ihmiset on IHMISIÄ, oli niillä mikä tahansa diagnoosin liittyvä sairaus. Intersukupuolisuus on lisämunuaishyperplasia ja Suomessa syntyy vuosittain 5-20 lasta intersukupuolisina.
" Sukupuolitieto vaikuttaa selkeästi erityisesti sukupuolittuneissa asioissa, kuten seksirikosten ja pedaroinnin tilastoinnissa. "
Nyt on kyllä byrokratiauskovaisuuden huippu: emme voi antaa ihmisille oikeuksia koska se vaikeuttaa tilastointiamme.
"Pervomiehiä tai muitakaan peniksellisiä ei voida nykyään karkottaa naisten tiloista, elleivät he syyllisty siellä seksuaaliseen tekoon"
Kaikenlainen häiritsevä käytös on aina pätevä syy poistaa jostain julkisista tiloista. En tiedä mistä on tullut käsitys että vain seksuaalinen teko olisi syy poistoon. Ihmisiähän poistetaan jatkuvasti julkisista kiloista kaikenlaisen häiriökäyttäytymisen takia.
Kuten jo joskus aikaisemmin kerroin, olen mm. pyytänyt henkilökuntaa poistamaan uimahallin miesten pukutiloista nuoria poikia tuijottelevan miehen. Eikä siinä mitään ongelmaa ollut vaikka kyse oli vain katselemisesta.