Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tästä "vanhemmat eivät ole kiinnostuneita aikuisten lastensa asioista" omakohtaista tutkimusta. Siis tyyliin seurannut vuosikymmenen omien vanhempien ja muutaman ystävänkin vanhempien suhdetta omiin lapsiinsa. Sama tilanne kutakuinkin kaikilla. 

Vanhemmat saattaa olla kovinkin kiinnostuneita ja innostuneita lastenlasten tilanteesta, jopa vuolaasti ja pitkäkestoisesti kerrotaan ja ylistetään miten pojanpoika on ylennyt armeijassa (vaikka siinä nyt ei ole mitään ihmeellistä) tai tyttären tytär kirjoitti lukiossa 2 laudaturia ja pyrkii yliopistoon vaikkei sekään ole mitenkään ihmeellistä. Kun naapurin "Ulla-Maijan" poika lähti aikoinaan Englantiin töihin, siitä puhutaan toistuvasti kuin jostain yli-ihmisestä hirmusen hienona asiana vielä 30 vuoden jälkeenkin, miten rohkea ja älykäs se oli ja on pitkälle päässyt elämässään (siis tavallinen duunari).

Omien lasten menestyksestä ei koskaan edes puhuta jos joku ottaa sen puheeksi, vaihdetaan puheenaihe mutta lastenlasten saavutuksilla jopa leveillään ja toistuvadti ja vuolaadti.

Mikä on se juurisyy että omia lapsia ei kehuta ja heidän ihan hyvin menneestä elämästä ei voi sanoa sanaakaan?? 

Niitä ei siis edes omassa mielessä arvosteta koska kuitenkin voidaan sitten muita ihmisiä ja niitä lapsenlapsia tai serkun kummilasta kehua vuolaasti (jopa korostetun vuolaasti). 

Ehkä ne omat lapset on jo aikuisia jos heilöä on aikuisia lapsiakin? Pitääkö vanhempien muistaa kehua kun sinäkin olet toimistopäällikkö, lääkäri, notaari, kuin lapselle.  Niiden lastenlapsen sijoittuminen maailmaan on uudempi juttu.

Onko joku äiti oikeasti lapselleen kateellinen jos "mummo" muistaa kehaista Rukkiin päässyttä tai älliä kirjoittanutta kyseisen äidin lasta?  

Jos kyseisellä äidillä ei ole ollut koskaan tapana kehua omia lapsiaan, vaan lähinnä kritisoida ja arvostella, niin toki muuttunut käytös ihmetyttää. Moni näistä jääristä kohtelee lapsenlapsiaan ihan eri tavoin kuin omia lapsiaan, edes silloin kuin nämä lapset olivat pieniä. Ja ei, en halunnut äitini kohtelevan lastani samoin kuin minua. 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin hiljattain pitkästä aikaa maalla hiukan auttamassa pihatöissä ym iäkkäitä vanhempiani. Siskoni oli käynyt siellä edellisviikonloppuna. Yritin kysellä heiltä moneen otteeseen mitä siskolleni kuuluu, äitini mainitsi lyhyesti yhden asian ja vaihtoi puheenaihetta. Hetken kuluttua kysyin mitä siskoni (jo aikuisille) lapsille kuuluu, äitini mietti hetken ja totesi että "eipä tainnu olla mittään puhetta". Eli siis tyypilliseen tapaan he olivat puhuneet siskoni käynnin ajan vain itseensä liittyvistä asioista eivätkä edes kysy mitä lapsenlapsille kuuluu. Tosin ei tainnut siskonikaan edes mainita heistä mitään koska kumpikaan ei muistanut että heidtä olisi ollut puhetta. 

Toivon todella, että minusta ei ikinä tule ihmistä joka ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin omista asioista ja kaikki elämä pyörii vain itsensä ympärillä.

Taidat olla nyt jo kiinnostunut vain omista asioistasi kun vanhempiesi jutut ei kiinnostaneet. Ja juoruista, oisko kälyllä joku asia huonosti.

Idiootti!

Tätäkö on nykyään luetun ymmärtämisen taso?

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan oikeasti että ihminen raportoi minulle jotain hammaskiven poistoaan ja itse ei huoltajanani ollut edes kouluaikoinani lainkaan kiinnostunut minun hammaslääkärikäynneistäni jotka olisivat kyllä hänelle kuuluneet edes vanhemmuuden tasolla, monella se vanhempi olisi tullut mukaankin jne. Mutta ei. Sanaakaan ei kysytty, ei tiedetty, ei kiinnostanut. Ja nyt aikuisena minun pitäisi olla silmin nähden ylen innoissani että hän on päässyt hammaskiven poistoon! Hän, joka ei tiedä minusta enää mitään, ei tiedä koska olen käynyt missään lääkärissä tai muutakaan. Niin sitten hänen asioistaan pitäisi olla perillä, kysellä ja haastatella että miten nyt meni. Raporttia tulee vaikken kysyisikään mitään.

Pitäisikö sinun mennä elämässä eteenpäin eikä muistella vanhoja hammaskiven poistoja.

Miksi pesit hampaasi niin huonosti ja nyt sitä jauhat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ihan oikeasti että ihminen raportoi minulle jotain hammaskiven poistoaan ja itse ei huoltajanani ollut edes kouluaikoinani lainkaan kiinnostunut minun hammaslääkärikäynneistäni jotka olisivat kyllä hänelle kuuluneet edes vanhemmuuden tasolla, monella se vanhempi olisi tullut mukaankin jne. Mutta ei. Sanaakaan ei kysytty, ei tiedetty, ei kiinnostanut. Ja nyt aikuisena minun pitäisi olla silmin nähden ylen innoissani että hän on päässyt hammaskiven poistoon! Hän, joka ei tiedä minusta enää mitään, ei tiedä koska olen käynyt missään lääkärissä tai muutakaan. Niin sitten hänen asioistaan pitäisi olla perillä, kysellä ja haastatella että miten nyt meni. Raporttia tulee vaikken kysyisikään mitään.

Pitäisikö sinun mennä elämässä eteenpäin eikä muistella vanhoja hammaskiven poistoja.

Miksi pesit hampaasi niin huonosti ja nyt sitä jauhat.

Miksi 70-vuotias kokee että hänen aikuista lastaan kiinnostaa HÄNEN hammaskiven poistonsa? Siitähän tässä oli kyse, ei minun hampaistani jotka eivät ole kiinnostaneet häntä koskaan vaan itse olen hoitanut ja huolehtinut, jo lapsena itsenäisesti.

Niin minua ei kyllä kiinnosta hänen hammaskivensä poisto kyllä yhtään mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli terapeuttinen ketju. Oletan, että kertomukset olivat todenperäisiä. Itse olen otaksunut olevani ainoa, jonka vanhemmat eivät ole kiinnostuneita..

Eivätkö he ole olleet koskaan kiinnostuneita vai onko niin käynyt vasta iän myötä? Sosiaaliset piirit pienenevät ja ikä näkyy myös aivojen toiminnassa. 

Kyllä 85-vuotiaan pitää ymmärtää kehua 55-vuotiasta lastaan työelämän tittelistä ja vaikka mistä asioista 

Älkää olko noin mustavalkoisia. Hyvin hyvin harva aikuinen varmaankaan odottaa itsensä vuolaasti ja toistuvasti kehumista ja huomiointia mutta onhan se outoa ettei omat vanhemmat ole koskaan sanoneet tyyliin mitään positiivista oman lapsen menestymisestä mutta muita lähipiirin tai jopa vain puolituttuja kehutaan ja puhutaan arvostavasti toistamiseen. Kun joku toistaa samaa asiaa usein, se on hänelle merkityksellinen ja se ihmetyttää tässä kontekstissa "miksi kehut ja ylistät minulle aina muita mutta en muista sinun koskaan kehuneen minua millään tasolla". Onhan se hiukan erikoista mutta siihen on varmaan syynsä. Pitääpä joskus kysyä mutsilta kun hän seuraavan kerran kehuu jotain muuta vuolaasti, että miksei hän ole koskaan sanonut sanaakaan minun suht hyvin menneestä elämästä. En usko tosin että saisin siihen mitään vastsusta... tai en ehkä halua edes kuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin hiljattain pitkästä aikaa maalla hiukan auttamassa pihatöissä ym iäkkäitä vanhempiani. Siskoni oli käynyt siellä edellisviikonloppuna. Yritin kysellä heiltä moneen otteeseen mitä siskolleni kuuluu, äitini mainitsi lyhyesti yhden asian ja vaihtoi puheenaihetta. Hetken kuluttua kysyin mitä siskoni (jo aikuisille) lapsille kuuluu, äitini mietti hetken ja totesi että "eipä tainnu olla mittään puhetta". Eli siis tyypilliseen tapaan he olivat puhuneet siskoni käynnin ajan vain itseensä liittyvistä asioista eivätkä edes kysy mitä lapsenlapsille kuuluu. Tosin ei tainnut siskonikaan edes mainita heistä mitään koska kumpikaan ei muistanut että heidtä olisi ollut puhetta. 

Toivon todella, että minusta ei ikinä tule ihmistä joka ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin omista asioista ja kaikki elämä pyörii vain itsensä ympärillä.

Taidat olla nyt jo kiinnostunut vain omista asioistasi kun vanhempiesi jutut ei kiinnostaneet. Ja juoruista, oisko kälyllä joku asia huonosti.

Idiootti!

Tätäkö on nykyään luetun ymmärtämisen taso?

Sitähän hän toivoi että mummo olisi ruotinut toisten sisarusten asiat.

Aikuiset ovat oikeasti kateellisia lapsiensa saamasta huomiosta isovanhemmilta? Isovanhempana on ihan toisin aikaa jos ei enää työelämässäkään kun saa vain sen hauskan puolen lastenlapsista, ei vaatetusta, pyykkiä, ruokaa, hoidon järjestelyjä, harrastuksia, koulun vilmoja jne 

Tää on taas tyypillinen ketju, kuinkahan mones, jossa osa purkaa suhdettaan vanhempiinsa aloituksen aiheeseen liittyen ja jotkut köy räksyttämässä, vähättelemässä ja väärinymmärtämässä joka postauksen.

Miksi pitää kommentoida negatiivisesti joka kirjoitukseen ja rynnätä vääristelemään kirjoittajan alkuperäistä tarkoitusta jopa keksien itse sitä mitä kirjoituksessa tarkoitettiin vaikkei siinä ollut sanaakaan siihen suuntaan. Jokainen lukee kommentit omasta perspektiivista ja peilaa niitä omiin kokemuksiinsa ja luulee että kirjoittaja tarkoittaa juuri niin kuin he negatiivisesti asian mieltävät. Kirjoittakaa omat kommenttinne ja jättäkää räksyttämättä muiden kokemuksille ja näkemyksille. Ihan kun jotkut alakouluikäiset 

"ite taidat olla sitä ja tätä" typeriä kommentteja.

Pitkä ketju, en lukenut koknaan.

Mutta: meillä on käynyt sekä minun että appivanhempien kohdalla niin, että kun heistä toinen kuolee, alkaa ripustautuminen lapsiin. Kun molemmat ovat elossa, ei kiinnosta pitää yhteyttä. Kun toinen kuolee, pitäisi yht äkkiä seuraneitinä olla päivittäin ja jos ei ole, suututaan ja syyllistetään. Yht äkkiä ei leski osaa tehdä yhtään mitään, ei varata aikaa lääkäriin eikä käydä kaupassa. Minulle esim appivanhemmat ovat jääneet aika vieraiksi, eivät ikinä ottaneet minua mitenkään avosylin vastaan. Nyt sitten pitäisi lesken kanssa olla jatkuvasti tekemisissä. Ei minua kiinnosta, käytännössä vieras ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin hiljattain pitkästä aikaa maalla hiukan auttamassa pihatöissä ym iäkkäitä vanhempiani. Siskoni oli käynyt siellä edellisviikonloppuna. Yritin kysellä heiltä moneen otteeseen mitä siskolleni kuuluu, äitini mainitsi lyhyesti yhden asian ja vaihtoi puheenaihetta. Hetken kuluttua kysyin mitä siskoni (jo aikuisille) lapsille kuuluu, äitini mietti hetken ja totesi että "eipä tainnu olla mittään puhetta". Eli siis tyypilliseen tapaan he olivat puhuneet siskoni käynnin ajan vain itseensä liittyvistä asioista eivätkä edes kysy mitä lapsenlapsille kuuluu. Tosin ei tainnut siskonikaan edes mainita heistä mitään koska kumpikaan ei muistanut että heidtä olisi ollut puhetta. 

Toivon todella, että minusta ei ikinä tule ihmistä joka ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin omista asioista ja kaikki elämä pyörii vain itsensä ympärillä.

Pitäisikö äitisi juoruta teidän sisarusten perheasiat ym asiat jos ette itse sisarukset ole yhteydessä toisiinne?  Pidän rajan, en juorua lapsistani toisen lapsen kanssa. En arvostele.

Älä tee typeriä päätelmiä muiden kirjoituksista omista lähtökohdistasi. 

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!

 Kirjoituksessani ei missään kohtaa sanottu ettemme pitäisi siskoni kanssa mitään yhteyttä. 

Moksi sitten utelet äidiltäsi hänen mielipiteitään siskosi perheestä ja jopa aikuisen toisen polven asioista? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli terapeuttinen ketju. Oletan, että kertomukset olivat todenperäisiä. Itse olen otaksunut olevani ainoa, jonka vanhemmat eivät ole kiinnostuneita..

No et todella ole ainoa. Pikemminkin taitaa olla tyypillistä ainakin meille jotka ollaan nyt yli viiskymppisiä. 

Kun me oltiin nuoria monet vanhemmat oli todella tunnekylmiä eivätkä osanneet sanoittaa rakkaudellisia tunteita lapsiinsa, eikä sillon kasvatus ollut tällaista lässytystä ja jatkuvaa lasten nostatusta jopa perheen keskipisteeksi, tunteiden sanoittamista ym ym. 

Sitäpaitsi fyysinen kuritus (joka oli yleistä 60-70 luvulla) jättää aina jäljen. Kuka rakastaa äitiä ja synnyttää turvallisen kiintymyssuhteen äitiin joka kurittaa fyysisesti ja aina sai pelätä millon se tukistaa tai retuuttaa niskavilloista pihalle. En vieläkään tykkää koskettaa äitiäni, en koskaan halaa häntä vapaaehtoisesti, jos hän joskus tekee sen, esim 75v päivillään "muodon vuoksi" kun ojennan kukkapuskan, teen sen kyllä mutta se ei tunnu hyvältä, jättäisin senkin mielelläni tekemättä.

Ja sitten ihmetellään niitä vanhuksia, joiden omaiset eivät koskaan käy laitoksessa/ hoivakodissa katsomassa heitä. Jos olet ollut lastasi kohtaan tunnekylmä, ilkeä, väkivaltainen, niin älä odota, että lapsesi alkavat sinua paimentamaan ja hoitamaan,kun olet vanha ja raihnainen ja makaat siellä hoitopaikassasi tai tätä nykyä yksin asunnossasi. 

Vierailija kirjoitti:

Tää on taas tyypillinen ketju, kuinkahan mones, jossa osa purkaa suhdettaan vanhempiinsa aloituksen aiheeseen liittyen ja jotkut köy räksyttämässä, vähättelemässä ja väärinymmärtämässä joka postauksen.

Miksi pitää kommentoida negatiivisesti joka kirjoitukseen ja rynnätä vääristelemään kirjoittajan alkuperäistä tarkoitusta jopa keksien itse sitä mitä kirjoituksessa tarkoitettiin vaikkei siinä ollut sanaakaan siihen suuntaan. Jokainen lukee kommentit omasta perspektiivista ja peilaa niitä omiin kokemuksiinsa ja luulee että kirjoittaja tarkoittaa juuri niin kuin he negatiivisesti asian mieltävät. Kirjoittakaa omat kommenttinne ja jättäkää räksyttämättä muiden kokemuksille ja näkemyksille. Ihan kun jotkut alakouluikäiset 

"ite taidat olla sitä ja tätä" typeriä kommentteja.

Totta, näihin ketjuihin en ole halunnut kommentoida koska sen sivalluksen saa välittömästi. Siitä ei keskustelu kohene eikä etene.

Vaikuttaa melko tyypilliseltä (suomalaiselta?) ikääntyneen käytökseltä. Se on sosiaalisten taitojen ja itsereflektion puutetta. Eli toistamiseen puhuminen asioista, joista keskustelun toinen osapuoli ei voi samaistua mitenkään.

Monet vanhemmat ovat myös todella passiivisia omien lastensa suhteen - eivät tiedä perusasioita toisen elämästä. Tämä on se ilmiö mikä pitäisi ottaa huomioon "yhyy hylätyt laitosvanhukset"-keskustelussa. Vanhemmat opettavat lapsilleen yhteydenpidon ja huomioimisen mallin. Jos yhteydenpito on aikuisiin omillaan asuviin lapsiin luokkaa viestittely 1-2 kertaa vuodessa ja 1-2 kertaa vierailu, se on se mitä voi odottaa toisinkin päin tapahtuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa melko tyypilliseltä (suomalaiselta?) ikääntyneen käytökseltä. Se on sosiaalisten taitojen ja itsereflektion puutetta. Eli toistamiseen puhuminen asioista, joista keskustelun toinen osapuoli ei voi samaistua mitenkään.

 

Monet vanhemmat ovat myös todella passiivisia omien lastensa suhteen - eivät tiedä perusasioita toisen elämästä. Tämä on se ilmiö mikä pitäisi ottaa huomioon "yhyy hylätyt laitosvanhukset"-keskustelussa. Vanhemmat opettavat lapsilleen yhteydenpidon ja huomioimisen mallin. Jos yhteydenpito on aikuisiin omillaan asuviin lapsiin luokkaa viestittely 1-2 kertaa vuodessa ja 1-2 kertaa vierailu, se on se mitä voi odottaa toisinkin päin tapahtuvan.

Kyllähän ne kotoa pois muuttaneet ja aikuistuneet lapset puolisonsa kanssa määrittävät yhteydenpidon.  Ei vanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa melko tyypilliseltä (suomalaiselta?) ikääntyneen käytökseltä. Se on sosiaalisten taitojen ja itsereflektion puutetta. Eli toistamiseen puhuminen asioista, joista keskustelun toinen osapuoli ei voi samaistua mitenkään.

 

Monet vanhemmat ovat myös todella passiivisia omien lastensa suhteen - eivät tiedä perusasioita toisen elämästä. Tämä on se ilmiö mikä pitäisi ottaa huomioon "yhyy hylätyt laitosvanhukset"-keskustelussa. Vanhemmat opettavat lapsilleen yhteydenpidon ja huomioimisen mallin. Jos yhteydenpito on aikuisiin omillaan asuviin lapsiin luokkaa viestittely 1-2 kertaa vuodessa ja 1-2 kertaa vierailu, se on se mitä voi odottaa toisinkin päin tapahtuvan.

Kyllähän ne kotoa pois muuttaneet ja aikuistuneet lapset puolisonsa kanssa määrittävät yhteydenpidon.  Ei vanhemmat. 

Ai jos vanhempana et ole koskaan opettanut mallia miten keskustellaan päivästä, kysellään kuulumisia ja suunnitellaan tulevaa, niin jostain mustasta aukosta omilleen muuttanut lapsi tajuaa miten homma hoituu? Jos vanhempi ei ole osoittanut kiinnostusta lasten kavereihin, harrastuksiin ja ajatuksiin, ei voi vaatia että lasta kiinnostaa vanhempansa vastaavat asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa melko tyypilliseltä (suomalaiselta?) ikääntyneen käytökseltä. Se on sosiaalisten taitojen ja itsereflektion puutetta. Eli toistamiseen puhuminen asioista, joista keskustelun toinen osapuoli ei voi samaistua mitenkään.

 

Monet vanhemmat ovat myös todella passiivisia omien lastensa suhteen - eivät tiedä perusasioita toisen elämästä. Tämä on se ilmiö mikä pitäisi ottaa huomioon "yhyy hylätyt laitosvanhukset"-keskustelussa. Vanhemmat opettavat lapsilleen yhteydenpidon ja huomioimisen mallin. Jos yhteydenpito on aikuisiin omillaan asuviin lapsiin luokkaa viestittely 1-2 kertaa vuodessa ja 1-2 kertaa vierailu, se on se mitä voi odottaa toisinkin päin tapahtuvan.

Kyllähän ne kotoa pois muuttaneet ja aikuistuneet lapset puolisonsa kanssa määrittävät yhteydenpidon.  Ei vanhemmat. 

Ai jos vanhempana et ole koskaan opettanut mallia miten keskustellaan päivästä, kysellään kuulumisia ja suunnitellaan tulevaa, niin jostain mustasta aukosta omilleen muuttanut lapsi tajuaa miten homma hoituu? Jos vanhempi ei ole osoittanut kiinnostusta lasten kavereihin, harrastuksiin ja ajatuksiin, ei voi vaatia että lasta kiinnostaa vanhempansa vastaavat asiat.

Silti ne aikuiset lapset jo sinkkuina saati avioiduttuaan valitsevat miten paljon tapaavat vanhempiaan ja mitä heille asioistaan kertovat.

Oletko jotenkin lapsiisi takertuvaa tyyppiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa melko tyypilliseltä (suomalaiselta?) ikääntyneen käytökseltä. Se on sosiaalisten taitojen ja itsereflektion puutetta. Eli toistamiseen puhuminen asioista, joista keskustelun toinen osapuoli ei voi samaistua mitenkään.

 

Monet vanhemmat ovat myös todella passiivisia omien lastensa suhteen - eivät tiedä perusasioita toisen elämästä. Tämä on se ilmiö mikä pitäisi ottaa huomioon "yhyy hylätyt laitosvanhukset"-keskustelussa. Vanhemmat opettavat lapsilleen yhteydenpidon ja huomioimisen mallin. Jos yhteydenpito on aikuisiin omillaan asuviin lapsiin luokkaa viestittely 1-2 kertaa vuodessa ja 1-2 kertaa vierailu, se on se mitä voi odottaa toisinkin päin tapahtuvan.

Kyllähän ne kotoa pois muuttaneet ja aikuistuneet lapset puolisonsa kanssa määrittävät yhteydenpidon.  Ei vanhemmat. 

Ai jos vanhempana et ole koskaan opettanut mallia miten keskustellaan päivästä, kysellään kuulumisia ja suunnitellaan tulevaa, niin jostain mustasta aukosta omilleen muuttanut lapsi tajuaa miten homma hoituu? Jos vanhempi ei ole osoittanut kiinnostusta lasten kavereihin, harrastuksiin ja ajatuksiin, ei voi vaatia että lasta kiinnostaa vanhempansa vastaavat asiat.

Silti ne aikuiset lapset jo sinkkuina saati avioiduttuaan valitsevat miten paljon tapaavat vanhempiaan ja mitä heille asioistaan kertovat.

Oletko jotenkin lapsiisi takertuvaa tyyppiä?

Mitä ihmettä, oletko itse sitten joku joka loukkaantui kommentista? Eli passiivi vanhempi? Jos taas et, niin voit kertoa oman näkökulmasi siitä mitä oma ikäpolvesi on opettanut jälkikasvulleen ja onko malli mennyt perille vai missä on mennyt "vikaan". Omassa lähipiirissä vanhempien ihmisten kontakti nuorempiin on lähes suora peili siihen mikä tilanne tulee vallitsemaan koko eliniän ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa melko tyypilliseltä (suomalaiselta?) ikääntyneen käytökseltä. Se on sosiaalisten taitojen ja itsereflektion puutetta. Eli toistamiseen puhuminen asioista, joista keskustelun toinen osapuoli ei voi samaistua mitenkään.

 

Monet vanhemmat ovat myös todella passiivisia omien lastensa suhteen - eivät tiedä perusasioita toisen elämästä. Tämä on se ilmiö mikä pitäisi ottaa huomioon "yhyy hylätyt laitosvanhukset"-keskustelussa. Vanhemmat opettavat lapsilleen yhteydenpidon ja huomioimisen mallin. Jos yhteydenpito on aikuisiin omillaan asuviin lapsiin luokkaa viestittely 1-2 kertaa vuodessa ja 1-2 kertaa vierailu, se on se mitä voi odottaa toisinkin päin tapahtuvan.

Kyllähän ne kotoa pois muuttaneet ja aikuistuneet lapset puolisonsa kanssa määrittävät yhteydenpidon.  Ei vanhemmat. 

Ai jos vanhempana et ole koskaan opettanut mallia miten keskustellaan päivästä, kysellään kuulumisia ja suunnitellaan tulevaa, niin jostain mustasta aukosta omilleen muuttanut lapsi tajuaa miten homma hoituu? Jos vanhempi ei ole osoittanut kiinnostusta lasten kavereihin, harrastuksiin ja ajatuksiin, ei voi vaatia että lasta kiinnostaa vanhempansa vastaavat asiat.

Silti ne aikuiset lapset jo sinkkuina saati avioiduttuaan valitsevat miten paljon tapaavat vanhempiaan ja mitä heille asioistaan kertovat.

Oletko jotenkin lapsiisi takertuvaa tyyppiä?

Mitä ihmettä, oletko itse sitten joku joka loukkaantui kommentista? Eli passiivi vanhempi? Jos taas et, niin voit kertoa oman näkökulmasi siitä mitä oma ikäpolvesi on opettanut jälkikasvulleen ja onko malli mennyt perille vai missä on mennyt "vikaan". Omassa lähipiirissä vanhempien ihmisten kontakti nuorempiin on lähes suora peili siihen mikä tilanne tulee vallitsemaan koko eliniän ajan. 

En oikeestaan ymmärrä mitä puhut. Meillä  on laskettu lapset kauas opiskelemaan, annettu itsenäistyä ja aikuisen oikeuksilla voivat valita mitä puhuvat asioistaan ja miten usein käyvät. Ja puolison vanhemmatkin on muistettava. Mikä siinä on epäselvää?

Emmekä vielä ole tarvinneet vaivata heitä asioillamme.

Äidilläni oli tapana setviä meille sisaruksille toisten sisarusten asiat. Itse olen valinnut yoisen linjan, olkoon heillä suora yhteys keskenään, en ole mikään välikäsi ja juorukello.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tästä "vanhemmat eivät ole kiinnostuneita aikuisten lastensa asioista" omakohtaista tutkimusta. Siis tyyliin seurannut vuosikymmenen omien vanhempien ja muutaman ystävänkin vanhempien suhdetta omiin lapsiinsa. Sama tilanne kutakuinkin kaikilla. 

Vanhemmat saattaa olla kovinkin kiinnostuneita ja innostuneita lastenlasten tilanteesta, jopa vuolaasti ja pitkäkestoisesti kerrotaan ja ylistetään miten pojanpoika on ylennyt armeijassa (vaikka siinä nyt ei ole mitään ihmeellistä) tai tyttären tytär kirjoitti lukiossa 2 laudaturia ja pyrkii yliopistoon vaikkei sekään ole mitenkään ihmeellistä. Kun naapurin "Ulla-Maijan" poika lähti aikoinaan Englantiin töihin, siitä puhutaan toistuvasti kuin jostain yli-ihmisestä hirmusen hienona asiana vielä 30 vuoden jälkeenkin, miten rohkea ja älykäs se oli ja on pitkälle päässyt elämässään (siis tavallinen duunari).

Omien lasten menestyksestä ei koskaan edes puhuta jos joku ottaa sen puheeksi, vaihdetaan puheenaihe mutta lastenlasten saavutuksilla jopa leveillään ja toistuvadti ja vuolaadti.

Mikä on se juurisyy että omia lapsia ei kehuta ja heidän ihan hyvin menneestä elämästä ei voi sanoa sanaakaan?? 

Niitä ei siis edes omassa mielessä arvosteta koska kuitenkin voidaan sitten muita ihmisiä ja niitä lapsenlapsia tai serkun kummilasta kehua vuolaasti (jopa korostetun vuolaasti). 

Ehkä ne omat lapset on jo aikuisia jos heilöä on aikuisia lapsiakin? Pitääkö vanhempien muistaa kehua kun sinäkin olet toimistopäällikkö, lääkäri, notaari, kuin lapselle.  Niiden lastenlapsen sijoittuminen maailmaan on uudempi juttu.

Onko joku äiti oikeasti lapselleen kateellinen jos "mummo" muistaa kehaista Rukkiin päässyttä tai älliä kirjoittanutta kyseisen äidin lasta?  

Sinustako on jotenkin outoa että ihminen kehuu aikuista lastaan jostain? Lapsi on valittu eduskuntaan/saanut viran/voittanut olympialaisissa ja sinusta olisi jotenkin säälittävää olettaa, että omat vanhemmat sanovat mitään positiivista? Kuulostaa todella surulliselta, että joku ajattelee noin, mutta toisaalta juuri tuo kai on boomereille tosi yleistä. 

Oletteko te oikeasti kaikki äidin opetuksista kiinni vuelä kun äiti on jo vanha? En oikeen tuota peilijuttua ymmärrä. Kai aikuisen on kehityttävä omaksi itsekseen ja päättää ajankäytöstään.