Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kavereiden kanssa juteltu tuosta, kun kaikkien vanhemmat ovat muuttuneet samaan suuntaan. Vain ne omat ympyrät kiinnostaa. Muutama kysymys lasten ja lastenlasten kuulumisista, muodon vuoksi, mutta vastausta ei oikein jakseta kuunnella.

Sitten aletaan taas selittää omasta polvikivusta tai naapurin Kirstin tyrästä.

Johan heillä luulisi olevan oikeus keskittyä omiin asioihinsa. Ei kai vanhemmuus tarkoita sitä. että kaiksessa olisi aina oltava kyse vain ja ainoastaan jälkikasvusta, vielä silloinkin, kun itsellä on voimat ehtymässä ja jälkipolvi on jo keski-ikäistymässä?

Tärkeimpiä asioita ovat minun asiani koska olen vanhus. Lasten on kunnioitettava sitä. Minun terveyteni on eniten vaarassa hyvänen aika sentään. T.n78

Vierailija kirjoitti:

Yleistäviä johtopäätöksiä ei pidä tehdä. Ihmiset ikääntyvät eri tavoin, ehkä se on jonkinlaista kiinnostuksen hiipumista muihin kuin itseensä elämän takasuoralla kun ovat.

Sama on jatkunut ihan lapsuudesta asti, ainakin minun kohdallani.

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki niitä ystäviä/kavereita! Et voi odottaa iäkkäitä vanhemmilta kaveruutta. Entäs kun he kuolevat, jäät yksin.

Yksinhän minä vanhempieni suhteen olen ollut jo vuosia. En siis koe saavani mitään heiltä, kun vastavuoroisuutta ei ole. Ei se mielestäni ole normaalia, että toista ihmistä käytetään jonain kuunteluautomaattina. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vanhat ihmiset on yleensä narsistisia

Kun ihminen vanhenee ja hänen voimavaransa loppuvat, hänen ajatuksenkulkunsa hidastuu,hän palaa menneisyyteen-koska mitään uutta ei juuri ole odotettavissa,hänen ajatuksensa alkavat pyöriä samaa kehää ja lähestyvän kuoleman ympärillä enemmän ja enemmän. Mietteet liittyvät siihen mitä olisi pitänyt tehdä,miten olisi pitänyt tehdä ja mitä vääryyksiä on koettu,tehty tai mitä elämässä on yleensäkään koettu ja kenen toimesta. Myös hengelliset asiat alkavat yleensä viimeistään tässä vaiheessa monia kiinnostaa. Joistain voi tulla myös hyvinkin pi rullisia yksilöitä,suurimmaksi osaksi siksi,että he ovat jääneet jotain todella paljon paitsi tai kokeneet asioita,joissa heitä ei ole kukaan auttanut. Se ei silti vähennä ympäristön vastuuta heikomman suhteen,joka on saattanut käyttää koko elämänsä muiden ihmisten hyväksi tai olla itse minkätahansa hyväksikäytön uhri.

Ihmisen kehityskaari nyt vain on semmoinen,että narsistisesta ja riippuvaisesta imeväisestä/lapsesta kasvetaan kapinallisen itsekeskeisen nuoruuden kautta muita polkevaan omaa etua tavoittelevaan aikuisuuteen,siitä kuormittavien raskaiden ja monesti myös vaurioittavien ruuhkavuosien yli-vastuullisen keski-iän kautta jälleen narsistiseksi lapseksi vanhuuteen kitisemään samaa hoitoa ja huomiota,mitä on muillekin antanut eläessään tai mistä on jäänyt paitsi ja sitten kuolema.

Luonnehäiriöihin tai muihin mt-ongelmiin,traumoihin jos niihin ei ole saanut hoitoa tai hoito on ollut väärää ja vahingollista, ei voi enää juuri vaikuttaa. Pidä itse rajasi, itse parhaiten tiedät,mihin jaksamisesi ja omatuntosi taipuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet menestynyt elämässä, he ovat kiinnostuneita. Jos et, he ovat hiljaa "kohteliaisuuttaan".

Itse olen valtion järjestystä valvovan virassa, eli mielestäni ihan menestynyt. Äitini kuitenkin alkaa heti puhumaan jostain ystävänsä lapsen lapsesta ylpeänä, koska tämä paistaa kesäisin pitzaa huvipuistossa. Aina tämä sama juttu, jos vähäkin yritän sanoa kuinka vaativaa työni on kaikkien "huumeheppujen" kanssa ym.  Äitini ei ole edes koskaan tavannut tätä huikeaa menestyjää koskaan, josta aina puhuu. 

 

Lapseni ja puolisonsa ovat kaikki korkeasti koulutettuja ja hyväpalkkaisissa töissä. He eivät kuitenkaan ole sitä "siviilissä"  että koko ajan jauhaisivat työelämää ja odottaisivat minulta vanhalta ihmiseltä kehumista ja alan tuntemusta.

En heidän opiskeluaikoinaankaan kysellyt opintoaineista koska en niistä mitään olisi ymmärtänyt.  Kun täällä vauvalla tyyliin ydinfyysikot itkevät kun ei  merkonomiäiti osaa keskustella laite X toiminnasta, äiti, yhyyh, ei ole minusta kiinnostunut.

Samanlaista on. Naapureiden asiat ovat tärkeämpiä kuin minun. Puolisoni tekemiset kiinnostavat myös jonkin verran, niistä saatetaan kysäistä. Tosin vanhempani ei myöskään soita itse koskaan (toinen vanhempani jo kuollut). Kyllästyin olemaan ainoa yhteydenpitäjä (pitkä välimatkakin), jonka seurauksena emme ole puhuneet yli puoleen vuoteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia. Vanhukset usein käpertyvät omaan pikku maailmaansa, eikä heitä enää jaksa kiinnostaa muiden tapahtumat, vaikka olisi oma lapsikin. Ei minunkaan äitini enää jaksa kuunnella jos vähänkään pitemmin yritän jostain kertoa.

Miten jaksat nähdä äitiäsi ja miten jaksat edes yrittää kertoa asioistasi?

ap

En vietä aikaa tuntikausia hänen seurassaan. En kerro asioistani yksityiskohtaisesti, enemmänkin kyselen ja kuuntelen äitini asioita. Hänellä ei ole montaa vuotta enää elinaikaa, puhukoon nyt itsestään jos haluaa. 

Hän todennäköisesti haluaa kertoa sinulle tiettyjä asioita, ettei sinulle jää mitään epäselväksi sitten, kun häntä ei enää ole. Anna puhua. Ei hän ikuisesti täällä ole. Itse kuun

Sen kuuleminen n.500.tta kertaa kun joku talon asukkaista on käynyt talon saunassa ns."jälkilöylyissä" maksamatta. Ei ole tietoa jolla minä tekisin yhtään mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kavereiden kanssa juteltu tuosta, kun kaikkien vanhemmat ovat muuttuneet samaan suuntaan. Vain ne omat ympyrät kiinnostaa. Muutama kysymys lasten ja lastenlasten kuulumisista, muodon vuoksi, mutta vastausta ei oikein jakseta kuunnella.

Sitten aletaan taas selittää omasta polvikivusta tai naapurin Kirstin tyrästä.

Johan heillä luulisi olevan oikeus keskittyä omiin asioihinsa. Ei kai vanhemmuus tarkoita sitä. että kaiksessa olisi aina oltava kyse vain ja ainoastaan jälkikasvusta, vielä silloinkin, kun itsellä on voimat ehtymässä ja jälkipolvi on jo keski-ikäistymässä?

 

Eli keski-ikäisten asiat eivät kiinnosta, mutta vanhusten asioitten pitää kiinnostaa. Jos haluaa keskittyä omiin asioihinsa, niin ei varmaan kannata pyytää ketään kylään. 

Oletettavasti vanhukset kuitenkin kuuntelevat muita vanhuksia, kun omat vanhempanikin kyläilevät ahkerasti ihmisten kanssa. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki niitä ystäviä/kavereita! Et voi odottaa iäkkäitä vanhemmilta kaveruutta. Entäs kun he kuolevat, jäät yksin.

Yksinhän minä vanhempieni suhteen olen ollut jo vuosia. En siis koe saavani mitään heiltä, kun vastavuoroisuutta ei ole. Ei se mielestäni ole normaalia, että toista ihmistä käytetään jonain kuunteluautomaattina. 

ap

Sinähän juuri sitä toivot vanhemmiltasi, etkä huomaa?  Yleensä nuoremmilla on asenne ääh, älä utele, et ymmärrä mitään kuitenkaan, saa kai mulla oma elämä olla.  Sinä oot sitten päinvastainen tyyppi. 

Etenkin isäni on samanlainen ja hän lisäksi loukkaantuu jos lähtee pois kesken loputtoman tarinan, tai ei kuuntele tarkkaavaisesti. Kerran hän teki jopa pistokokeen jorinoidensa päätteksi ja suuttui kun en osannut vastata.

Olin uupumuksen takia saikulla yhteensä 1,5 vuotta. Asiasta ei puhuttu koskaan ja leikittiin ettei mitään ole. Vaikka minulla oli silloin kolme lastakin, kumpikaan ei kysynyt kertaakaan miten voin, tai voivatko he auttaa jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet menestynyt elämässä, he ovat kiinnostuneita. Jos et, he ovat hiljaa "kohteliaisuuttaan".

Itse olen valtion järjestystä valvovan virassa, eli mielestäni ihan menestynyt. Äitini kuitenkin alkaa heti puhumaan jostain ystävänsä lapsen lapsesta ylpeänä, koska tämä paistaa kesäisin pitzaa huvipuistossa. Aina tämä sama juttu, jos vähäkin yritän sanoa kuinka vaativaa työni on kaikkien "huumeheppujen" kanssa ym.  Äitini ei ole edes koskaan tavannut tätä huikeaa menestyjää koskaan, josta aina puhuu. 

 

Ehkä hän ei ymmärrä työsi tärkeyttä huumeheppujen parissa? Pitsanpaiston yksinkertaisempikin käsittää, mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kavereiden kanssa juteltu tuosta, kun kaikkien vanhemmat ovat muuttuneet samaan suuntaan. Vain ne omat ympyrät kiinnostaa. Muutama kysymys lasten ja lastenlasten kuulumisista, muodon vuoksi, mutta vastausta ei oikein jakseta kuunnella.

Sitten aletaan taas selittää omasta polvikivusta tai naapurin Kirstin tyrästä.

Johan heillä luulisi olevan oikeus keskittyä omiin asioihinsa. Ei kai vanhemmuus tarkoita sitä. että kaiksessa olisi aina oltava kyse vain ja ainoastaan jälkikasvusta, vielä silloinkin, kun itsellä on voimat ehtymässä ja jälkipolvi on jo keski-ikäistymässä?

 

Ei missään iässä ole oikeutta heittäytyä täysin itsekkääksi ja unohtaa käytöstavat. Kyllä jo pienille lapsille opetetaan, ettei koko ajan voi olla vaan minä-minä-minä. Tuo itsekäs sukupolvi vaan jotenkin kuvittelee, että lapset ovat heidän omaisuuttaan eivätkä ihan oikeita ihmisiä, joita pitää kohdella, kuten nyt ihmisiä kohdellaan. 

Vierailija kirjoitti:

Etenkin isäni on samanlainen ja hän lisäksi loukkaantuu jos lähtee pois kesken loputtoman tarinan, tai ei kuuntele tarkkaavaisesti. Kerran hän teki jopa pistokokeen jorinoidensa päätteksi ja suuttui kun en osannut vastata.

Olin uupumuksen takia saikulla yhteensä 1,5 vuotta. Asiasta ei puhuttu koskaan ja leikittiin ettei mitään ole. Vaikka minulla oli silloin kolme lastakin, kumpikaan ei kysynyt kertaakaan miten voin, tai voivatko he auttaa jossain.

Voi ei, kuulostaa kamalalta. Minulla on muuten täysin sama kokemus juuri uupumussaikusta. Juuri tuo, että ollaan kuin mitään ei olisi. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, jos he ovat 70-100 vuotiaita. Tälläkin hetkellä vanhempani eivät ole kertaakaan kysynet missä olen töissä, vaikka olen ollut uudessa paikassa jo yli 3 vuotta. Heitä ei kiinnosta. Äitini puhuu puhelimessa aina itsestään ja jos yritän sanoa jotain omasta elämästä, saan osakseni ivailua ja väheksyntää. Ikää heillä -80+ v. 

Mun vanhemmat käyttäytyi jo viiskymppisinä noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

Mikä sinut oikeasti saa ajattelemaan,että vanhempasi,jotka kasvattivat sinut,antoivat ruokaa,katon pään päälle,rahaa,käyttivät lääkärissä,maksoivat harrastukset,tukivat sinua ihmiseksi,joka selviää omillaan heidän kuotuaankin jne, ovat enää tuossa iässä velvollisia kohtaamaan sinut kuin pikkulapsen? En voi ymmärtää. Aikuistu jo! Soita auttavaan puhelimeen tai mene psykiatrian polille, kirjoita vaikka päiväkirjaa tai kokonainen kirja,sillä vanhempasi ovat osansa jo tehneet,eikä ihan oikeasti tietyn iän ylittäneillä ihmisillä ole sinua kohtaan enää velvoitteita vaan asia on täysin päinvastoin. Ei ole reilua? Millainen aikuisvauva sinä olet,missä kuplassa elät?

Nuoret, tulette itse ihan samaan pisteeseen, jos elinvuosia saatte.  Yrittäkää pistää paremmaksi, vaikka luulen että jaksatte vielä vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Samanlaista on. Naapureiden asiat ovat tärkeämpiä kuin minun. Puolisoni tekemiset kiinnostavat myös jonkin verran, niistä saatetaan kysäistä. Tosin vanhempani ei myöskään soita itse koskaan (toinen vanhempani jo kuollut). Kyllästyin olemaan ainoa yhteydenpitäjä (pitkä välimatkakin), jonka seurauksena emme ole puhuneet yli puoleen vuoteen. 

No sittenhän he eivät häiritse sinua typerillä jutuillaan. 

Miten keski-ikäisen ihmisen elämä on siitä kiinni että äiti tietäisi kaikki asiat ja aikuisen työelämän?

Sitähän voi ihan itse kertoa eikä odottaa kysymistä.  Tytär istuu hiljaa ja murjottaa ja odottaa koska äiti työstä, miten puolison kanssa menee , miten keljuja kaikki työelämässäkin.  Äiti ihmettelee vaitonaisuutta, sittenn pajattaa niistä saunavuoroista ja naapureista jotain puhuakseen kun näkee vieraan mököttävän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sukupolvikysymys, varmaan ovat tottuneet että seurassa kun ollaan, vanhempien asiat on tärkeämpiä kuin nuorempien.

Voi olla. En vaan itse oikein jaksa kun ei minulla ole kuin aviomieheni joka kuuntelee minua. Onneksi siis on hänet, mutta mielestäni tämä ei ole oikein reilu tilanne minua kohtaan. 

ap

Mikä sinut oikeasti saa ajattelemaan,että vanhempasi,jotka kasvattivat sinut,antoivat ruokaa,katon pään päälle,rahaa,käyttivät lääkärissä,maksoivat harrastukset,tukivat sinua ihmiseksi,joka selviää omillaan heidän kuotuaankin jne, ovat enää tuossa iässä velvollisia kohtaamaan sinut kuin pikkulapsen? En voi ymmärtää. Aikuistu jo! Soita auttavaan puhelimeen tai mene psykiatrian polille, kirjoita vaikka päiväkirjaa tai kokonainen kirja,sillä vanhempasi ovat osansa jo tehneet,eikä ihan oikeasti

Lapsi ei ole itse asiassa mitään velkaa vanhemmilleen. Varsinkaan asioista, jotka lain mukaan pitää hoitaa, esim. lapsen lääkärikäynnit tai herranjumala ruoka. Yksikään lapsi ei käytännön syistä ole pyytänyt tänne syntyä, vaan vanhemmat ovat halunneet lapsia tai vahingossa niitä saaneet. 

Ap

Tulin surulliseksi teidän puolestanne jotka koette ettei vanhempanne ole teistä kiinnostuneita. Itseäni kiinnostaa aikuiset lapseni ja heidän asiansa ja tekemisensä. Pidän kuitenkin varani etten kysele liikaa, heillä on oikeus yksityisyyteen. Mutta tärkeitä ja rakkaita ovat ja tulevat aina olemaan, vaikka olisin 100 ja he 70 vuotiaita. Lämmin halaus teille jotka koette ettei vanhempanne kuuntele teitä, eikä ole kiinnostunut asioistanne.