Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Viiskymppisillä on suuri arvostuksen tarve näköjään. Meidän boomereiden pitäisi näköjään paremmin huomioida se, ei pitää heitä lapsinamme vaan muistaa kehua titteleitä, uraa, eikä vaivata  typerällä rupattelulla.

Juu, täällä myös. Äiti on 79-vuotias leski, eikä välitä yhtään tyttäristään. Kylmää ollut kohtelu aina. Nyt kyllä ruikuttaa, kun on yksinäinen. No ihmekö tuo; lapset olleet vahinkoja ja taakka ja rasite. On tämän selvin sanoin tuonut ilmi useasti. 

Apua tarvitsee jatkuvasti, eikä riitä muistisairaan ymmärrys siihen, että perheellinen ihminen kesken työpäivän ei aina ehdi vastata puhelimeen, kun asia koskee 25. kerran sitä, että telkkarin kanava ei näy (kanavamuutos). 

Millään muulla ei ole mitään väliä kuin hänellä; hänen asiat ja naapurin lumikola ja eläkekerhon pullanleipomisongelma. Itseltä kuoli anoppi 2 vuotta sitten, äiti kyselee välillä muodon vuoksi mitä mun puolison äidille kuuluu, kun ei saa päähänsä mahtumaan että kyseinen ihminen on edelleen kuollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka kuuntelisi niitä vanhuksia joskus? No Lammas käy kuuntelemassa.

Vanhuksena ainakin ajattelen työsskäyvien perheellisten elämän olevan täynnä asioita, oikeesti minua ei kiinnosta mitä lakimies, lääkäri, yliopiston opettaja, tutkija, teknologiajohtaja on työssään tehnyt.  Odotan hänen olevan ihminen.  Ehkä sitten palpatan  niistä Pirkon lapsista jos ei tunnu oikein puheenaihetta löytyvän.  Lapsi kyräilee hiljaa . Että mitähän tolle kahjulle boomerille viitsis omista nuorista aikuisistaankaan kertoa.

Jotenkin tästä ja muutamasta muusta viestistä kuultaa, että kirjoittaja tuntisi itsensä jotenkin vähempiarvoiseksi nuorempaan polveen nähden. Se on surullista. 

Selvästihän täällä on annettu ymmärtää että boomerit ovat vähempiarvoisia.  Eivät ymmärrä vaativia työtehtäviä, eivät osaa puhua niistä, eivät arvosta koulutusta ja titteleitä ja. Palkkaaa vaan tärkeää tytärtään vaivaavat saunavuoroista puhumalla pirkon lapsenlapsen kesätöistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat ovat kiinnostuneita, niin syytetään asioihin puuttumisena, kuulusteluna ja uteliaisuutena. Yksikin kysymys vanhempien puolelta saatetaan kokea ahdistavana puuttumisena elämään.  

Ihan vaan normaalia keskustelua ja välittämistä tässä yritetään ajaa takaa. 

Hei, tässä nyt on sitten esimerkki siitä, että ei tuo sukupolvi edes ymmärrä, mitä yritetään sanoa. Se, mitä me haluamme, on jotain sellaista, mitä he eivät tiedä olevan olemassakaan. 

Nostan hattua tädilleni, joka vajaa 80-vuotiaana alkoi tietoisesti opetella kohtaamaan jälkipolviaan tunnetasolla ja myös halaamaan. Hän onkin todella fiksu nainen muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Juu, täällä myös. Äiti on 79-vuotias leski, eikä välitä yhtään tyttäristään. Kylmää ollut kohtelu aina. Nyt kyllä ruikuttaa, kun on yksinäinen. No ihmekö tuo; lapset olleet vahinkoja ja taakka ja rasite. On tämän selvin sanoin tuonut ilmi useasti. 

Apua tarvitsee jatkuvasti, eikä riitä muistisairaan ymmärrys siihen, että perheellinen ihminen kesken työpäivän ei aina ehdi vastata puhelimeen, kun asia koskee 25. kerran sitä, että telkkarin kanava ei näy (kanavamuutos). 

Millään muulla ei ole mitään väliä kuin hänellä; hänen asiat ja naapurin lumikola ja eläkekerhon pullanleipomisongelma. Itseltä kuoli anoppi 2 vuotta sitten, äiti kyselee välillä muodon vuoksi mitä mun puolison äidille kuuluu, kun ei saa päähänsä mahtumaan että kyseinen ihminen on edelleen kuollut. 

 

 

 

Nyt meni vähän paksuksi jo sotkea muistisairas  ja vaan pahat vanhemmat.  Äitisi on sairas, etkö tosiaan ymmärrä,  täytyyhän sun olla nelikymppinen vähintään jo.  Hän ei ole ilkeä 

Vierailija kirjoitti:

Viiskymppisillä on suuri arvostuksen tarve näköjään. Meidän boomereiden pitäisi näköjään paremmin huomioida se, ei pitää heitä lapsinamme vaan muistaa kehua titteleitä, uraa, eikä vaivata  typerällä rupattelulla.

Johtuu juuri tuollaisesta paskamaisesta asenteesta. Miksi sinäkään et voi tulla nätisti ja rauhallisesti kohtaamaan aiheesta vaan pitää vit**illa? Mikä teitä vaivaa???? Vihaatteko te kaikki lapsianne? Hankitte ne ihan vaan siksi, että "kaikki muutkin"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka kuuntelisi niitä vanhuksia joskus? No Lammas käy kuuntelemassa.

Vanhuksena ainakin ajattelen työsskäyvien perheellisten elämän olevan täynnä asioita, oikeesti minua ei kiinnosta mitä lakimies, lääkäri, yliopiston opettaja, tutkija, teknologiajohtaja on työssään tehnyt.  Odotan hänen olevan ihminen.  Ehkä sitten palpatan  niistä Pirkon lapsista jos ei tunnu oikein puheenaihetta löytyvän.  Lapsi kyräilee hiljaa . Että mitähän tolle kahjulle boomerille viitsis omista nuorista aikuisistaankaan kertoa.

Jotenkin tästä ja muutamasta muusta viestistä kuultaa, että kirjoittaja tuntisi itsensä jotenkin vähempiarvoiseksi nuorempaan polveen nähden. Se on surullista. 

 

 

 

 

Selvästihän täällä on annettu ymmä

Eivät ole vähempiarvoisia! Heidät haluttaisiin kohdata ihminen ihmisenä ja se juuri ei onnistu. 

Se on valitettavan yleistä. Mutta voit lakata olemasta kiinnostunut heistä.

Voi helkutin kitisijät. Kun tyttären perhe tulee, 7v poika ja kaksi koiraa sekä vanhemmat meille (myös koira), onhan hulinaa. Yritä siinä kysellä viimeisimmistä virkamatkoista mielenkiintoisiin maihin, ku toisaalta pojalla on valtavasti asiaa mummolle ja papalle. Emme taatusti narise pikku krempoista, kun on paljon mielenkiintoisempaakin juteltavaa. Sitähän suorastaan elää mukana kuunnellessa kuulumisia. Samalla tulee mieleen mukavia muistoja omalta virkauralta. Olen 72 v. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka kuuntelisi niitä vanhuksia joskus? No Lammas käy kuuntelemassa.

Vanhuksena ainakin ajattelen työsskäyvien perheellisten elämän olevan täynnä asioita, oikeesti minua ei kiinnosta mitä lakimies, lääkäri, yliopiston opettaja, tutkija, teknologiajohtaja on työssään tehnyt.  Odotan hänen olevan ihminen.  Ehkä sitten palpatan  niistä Pirkon lapsista jos ei tunnu oikein puheenaihetta löytyvän.  Lapsi kyräilee hiljaa . Että mitähän tolle kahjulle boomerille viitsis omista nuorista aikuisistaankaan kertoa.

Jotenkin tästä ja muutamasta muusta viestistä kuultaa, että kirjoittaja tuntisi itsensä jotenkin vähempiarvoiseksi nuorempaan polveen nähden. Se on surullista. 

 

 

 

 

Selvästihän täällä on annettu ymmä

Just tällaista tahallaan väärin  ymmärtämistä ja asioiden vääntelyä sain vastaani kun muutaman kerran yritin vanhempien kanssa asiasta keskustella. Joko nämä suuret ikäluokat ei aidosti ymmärrä mitä terve vuorovaikutus ja kiinnostus tarkoittaa, tai sitten tietävät tekevänsä väärin ja "hyökkäys on paras puolustus". Veikkaan kombinaatio molemmista, mutta yhtä lailla keskustelu tällaisten kanssa on aivan turhaa kun toisella osapuolelle ei ole aitoa halua ymmärtää.

Ja tämä on itselle todella vaikea käsittää - kuinka joku voi olla omasta lapsestaan niin välinpitämätön, ettei ole minkäänlaista mielenkiintoa yrittää parantaa suhdetta toimivaksi, mieluummin antaa välien katketa? Oma arvioni on että nämä eivät edes näe lapsiaan ihmisinä vaan hyödykkeinä - ja jos hyödyke temppuilee (eli ei vaan kuuntele hiljaa) se hylätään kuin rikkoutunut telkkari. Ei kukaan tv:nkään tunteita kysele. 

Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Hoidin äitiä hänen sairastaessaan viimeiset pari vuotta. Viimeiseen asti toivoin, että joku tunnetason kohtaaminen tapahtuisi. Ei tietenkään tapahtunut. Olin sairaalassa hänen tukenaan, kuolinvuoteellaan, apuna leikkauksien jälkeen jne. Minä pidin hänestä huolta sillä tavalla, millä hänen olisi kuulunut pitää minusta aikanaan huolta. He eivät ihan oikeasti ymmärrä. Siksi se menee vain tuollaiseksi venkoiluksi, jos jotain yrittää. 

Halasin äitiäni pari viikkoa ennen kuolemaansa, hän ei vastannut halaukseen. Emme ole koskaan halanneet enkä koskaan saanut kuulla hänen sanovan, että hän välittää minusta tai rakastaa minua. 

Vierailija kirjoitti:

Voi helkutin kitisijät. Kun tyttären perhe tulee, 7v poika ja kaksi koiraa sekä vanhemmat meille (myös koira), onhan hulinaa. Yritä siinä kysellä viimeisimmistä virkamatkoista mielenkiintoisiin maihin, ku toisaalta pojalla on valtavasti asiaa mummolle ja papalle. Emme taatusti narise pikku krempoista, kun on paljon mielenkiintoisempaakin juteltavaa. Sitähän suorastaan elää mukana kuunnellessa kuulumisia. Samalla tulee mieleen mukavia muistoja omalta virkauralta. Olen 72 v. 

Tässä taas yksi väärinymmärtäjä. Hienoa, jos kuitenkin oikeassa elämässä vaihdat tasa-arvoisesti ja kiinnostuneesti kuulumiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka kuuntelisi niitä vanhuksia joskus? No Lammas käy kuuntelemassa.

Vanhuksena ainakin ajattelen työsskäyvien perheellisten elämän olevan täynnä asioita, oikeesti minua ei kiinnosta mitä lakimies, lääkäri, yliopiston opettaja, tutkija, teknologiajohtaja on työssään tehnyt.  Odotan hänen olevan ihminen.  Ehkä sitten palpatan  niistä Pirkon lapsista jos ei tunnu oikein puheenaihetta löytyvän.  Lapsi kyräilee hiljaa . Että mitähän tolle kahjulle boomerille viitsis omista nuorista aikuisistaankaan kertoa.

Jotenkin tästä ja muutamasta muusta viestistä kuultaa, että kirjoittaja tuntisi itsensä jotenkin vähempiarvoiseksi nuorempaan polveen nähden. Se on surullista. 

 

 

 

&nbsp

Eivät ymmärtäneet keskustelustakaan ruveta perehtymään ammattiisi jotta osaisivat siitä keskustella ja kysellä ja kehua.  Tosi ikäviä on typerät boomerit.  Kun eivät ole ajan tasalla mikä viiskymppistä kiinnostaa.  Hehän eivät tperinä ole tietenkään oikeutettuja puhumaan pienistä asioistaan 

Siitähän eilen tuo valitus alkoi, eivät tahdo mun töistä puhua  ja tietää,  saunavuoroista vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapas niin tutulta. Puhelimessa kun tulee vihdoin minun vuoro kertoa jotain omasta elämästä niin on aika lopetella puhelu. Vieraillessa tulee juuri se mitä kuuluu kysymys velvollisuudesta ja sitten ei oikein kuunnella.

Oli hätkähdyttävää huomata miten oma vanhempi ei yhtään tiedä mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut. Asioita jotka ovat vaikuttaneet minuun tosi paljon. Olen yrittänyt kertoa, monta kertaa, asioita jotka minulle ovat tärkeitä, mutta nyt olen luovuttanut ja kuuntelen kun kertoo tarkat yksityiskohdat muiden elämästä. Jotenkin ne sitten kuitenkin jaksaa kuunnella? Kyllähän se loukkaa väkisinkin.

Jep. Vaikka siihen on tottunut niin silti se loukkaa joka kerta, kun käy ilmi ettei vanhempi ole kuunnellut lainkaan mitä olen puhunut eikä selvästi ole edes kiinnostunut siitä mitä mieltä olen asioista. Ihan sama onko ns henkilökohtaisempia asioita vaiko ihan vain yhteiskunnallista jutustelua niin silti se on kuin olisin seinille puhunut, koska kun sitten jossain seuraavassa "keskustelussa" sivutaan aihetta niin kaikesta paljastuu se ettei vanhemmalla ole pienintä haisuakaan siitä miten minä asiasta ajattelen. Ja ihan sellainen konkreettinen esimerkki on kahvimaito eli tuollainenkin mieltymys on aivan mahdotonta sisäistää vaikka olen juonut kahvini maidolla noin 30 vuotta. Yhä edelleen se on samanlainen ylläri joka ikinen kerta, että minäkin käytän maitoa.

En todellakaan tiedä mikä ihme voi selittää tuollaisen täydellisen välinpitämättömyyden. Vai onko tuo jokin kasvatusoppaan helmi 70-luvulta, että älä vain suhtaudu lapseesi kuin ihmiseen tai osoita tälle minkäänlaista välittämistä ja kiinnostusta missään asiassa?

Ehkä heidän lapsuudessaan vanhempansa olivat niin sotatraumatisoituneita ja joutuivat kasvamaan keskenään?

Mutta tuo tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Sitä ihmettelen enemmän, että itselläni on yksi viisikymppinen ystävä, joka on samanlainen. Tässä ikäryhmässä se on jo harvinaista. 

Vierailija kirjoitti:

Viiskymppisillä on suuri arvostuksen tarve näköjään. Meidän boomereiden pitäisi näköjään paremmin huomioida se, ei pitää heitä lapsinamme vaan muistaa kehua titteleitä, uraa, eikä vaivata  typerällä rupattelulla.

Mikä viisikymppishullu oikein olet? En tiedä muista, mutta itse olen 30+ tytär ja vanhempani n. 60-vuotiaita.

Kokemuksesta voin sanoa, että sitten vasta onkin lystiä kun vanhempi saa muistisairauden.. Siinä onkin sitten itselle tekeminen, ettei räjähdä joka ikinen kerta kun vanhempi vetoaa siihen ettei ole kuullutkaan tai ei muista.

Sitä kun on saanut kuulla koko ikänsä niin tuo todellakin kuulostaa enää vain näppärältä tekosyyltä sille, että voi temppuilla ja uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viiskymppisillä on suuri arvostuksen tarve näköjään. Meidän boomereiden pitäisi näköjään paremmin huomioida se, ei pitää heitä lapsinamme vaan muistaa kehua titteleitä, uraa, eikä vaivata  typerällä rupattelulla.

Mikä viisikymppishullu oikein olet? En tiedä muista, mutta itse olen 30+ tytär ja vanhempani n. 60-vuotiaita.

Vanhoista vanhemmista ja boomereistahan tämä keskustelu on, ei työikäisistä vanhemmista.  

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa, että sitten vasta onkin lystiä kun vanhempi saa muistisairauden.. Siinä onkin sitten itselle tekeminen, ettei räjähdä joka ikinen kerta kun vanhempi vetoaa siihen ettei ole kuullutkaan tai ei muista.

Sitä kun on saanut kuulla koko ikänsä niin tuo todellakin kuulostaa enää vain näppärältä tekosyyltä sille, että voi temppuilla ja uhriutua.

Tästä tulee mieleen tämä keskustelua herättänyt sarja The Queen of fu*** everything

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaapas niin tutulta. Puhelimessa kun tulee vihdoin minun vuoro kertoa jotain omasta elämästä niin on aika lopetella puhelu. Vieraillessa tulee juuri se mitä kuuluu kysymys velvollisuudesta ja sitten ei oikein kuunnella.

Oli hätkähdyttävää huomata miten oma vanhempi ei yhtään tiedä mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut. Asioita jotka ovat vaikuttaneet minuun tosi paljon. Olen yrittänyt kertoa, monta kertaa, asioita jotka minulle ovat tärkeitä, mutta nyt olen luovuttanut ja kuuntelen kun kertoo tarkat yksityiskohdat muiden elämästä. Jotenkin ne sitten kuitenkin jaksaa kuunnella? Kyllähän se loukkaa väkisinkin.

Jep. Vaikka siihen on tottunut niin silti se loukkaa joka kerta, kun käy ilmi ettei vanhempi ole kuunnellut lainkaan mitä olen puhunut eikä selvästi ole edes kiinnostunut siitä mitä mieltä olen asioista. Ihan sama onko ns henkilökohtaisempia asioita vaiko

Kuulostaa tutulta. Lapsesta asti tuntunut pahalta, kun vanhempani saivat minut hyvin iäkkäinä ja asennemaailma kuin 50-luvulta. Kavereiden perheissä vanhemmat jopa 20-25v nuorempia. Heillä oli paljon perheiltoja ja lämmin ilmapiiri. Parhaan kaverini vanhemmat alkoivat tuntua murrosiässä läheisimmiltä kuin omani, ja on karua miten kaverini vanhemmat tuntevat minut nykyäänkin paremmin kuin omani.