Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on jo iäkkäät vanhemmat. Nykyään suurin piirtein siedän protestoimatta sitä, että heiltä ei juurikaan heru ymmärrystä tai myötätuntoa mutta vastalahjaksi muutaman vuoden päästä kun he alkavat olla hauraita ja avun tarpeisia maksan kaikki korkojen kera ja aion viis veisata heidän terveyshuolistaan. Turha soittaa minulle yhtä ainutta kertaa jos sattuu wcssä kaatumaan tms. 

Sehän on sinun oikeutesi.  Miksi nytkään vaivaudut siellä käymään?  Käsittämätöntä.

Ikävää tietysti kun elämäsi kaipaisi myötätuntoa ja äidin lohtua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla aika yleistä. Appivanhempieni entinen naapuri sattuu olemaan kollegani. Tämän yli 15 vuoden suhteemme aikana olen kuullut monta ylistävää luentoa siitä, kuinka "Kaisalla" on niin hyvä ammatti, kuinka hän on edennyt ja tekee niin vastuullista hommaa. Olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen firmassamme huomattavasti vastuullisemmassa ja paremmin palkatussa hommassa kuin "Kaisa". Alkuvuosina yritin usein kertoa heille, mitä teen työkseni, mutta se ei selvästi kiinnostanut, joten lopetin. 

Kaupungissamme on eräs kunnallispoliitikko, jonka nimi joskus vilahtaa paikallislehdessä. Mies oli joskus tosi nuorena (yli 20 v sitten) käynyt kerran treffeillä tämän naisen kanssa. Tästä muistetaan joka kerta lehden luvun jälkeen puhua, että huomasitteko että "Niinan" nimi oli lehdessä? Niin meidän Mikkohan ennen seurustellut Niinan kanssa ja Niinahan on oikein  insinööri

Kuinka tuo kaikki on anoppiin kirjoitettu?

Triangulaatio (kehuu kolmatta osapuolta), itseensä keskittyminen, ei huomioi toista, namedroppailee, kommunikaatiokyvyttömyys. 

Kaikki erittäin narsisitista käytöstä. Vanhat ovat oman lapsuusaikansa uhreja ja harva tuosta sukupolvesta on katkaissut ketjun.

Itsensä saa suojata tuollaiselta ja ei, ei ole reilua eikä oikein heidän käytöksensä.

Vierailija kirjoitti:

Onko normaalia että aikuinen on riippuvainen vanhemmistaan, ihmettelemällä kun vanhemmat eivät enää halua puhua hänestä ? Vanhemmat on sinut aikuiseksi saaneet, niin ovat jo tarpeeksi pistäneet sinut itsensä edelle, joten nyt on jo heidän vuoro. 

Miksi luulet että he olisivat laittaneet ketään muuta aiemminkaan itsensä edelle. Tässä puhutaan vanhemmista joita ei koskaan ole kiinnostunut, ja joille se lapsi ei ole koskaan ollut ykkönen, vaan jossain kaukana itsen, naapurin Helenan, kaunareitten kastin ja serkun pojan kummin kissan jälkeen. Sun logiikalla nimenomaan on nyt apn ja meidän muiden vuoro, kun se ei ole koskaan ennen vielä ollut. 

Ei ne huomioineet tai olleet kiinnostuneita lapsenakaan eli ei mikään ole muuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla aika yleistä. Appivanhempieni entinen naapuri sattuu olemaan kollegani. Tämän yli 15 vuoden suhteemme aikana olen kuullut monta ylistävää luentoa siitä, kuinka "Kaisalla" on niin hyvä ammatti, kuinka hän on edennyt ja tekee niin vastuullista hommaa. Olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen firmassamme huomattavasti vastuullisemmassa ja paremmin palkatussa hommassa kuin "Kaisa". Alkuvuosina yritin usein kertoa heille, mitä teen työkseni, mutta se ei selvästi kiinnostanut, joten lopetin. 

Kaupungissamme on eräs kunnallispoliitikko, jonka nimi joskus vilahtaa paikallislehdessä. Mies oli joskus tosi nuorena (yli 20 v sitten) käynyt kerran treffeillä tämän naisen kanssa. Tästä muistetaan joka kerta lehden luvun jälkeen puhua, että huomasitteko että "Niinan" nimi oli lehdessä? Niin meidän Mikkohan ennen seurustellut Niinan kanssa ja Niinahan on oikein  insinööri

Kuten äskeisen viestini sävystä varmaan huomasit, niin asemani yleistäminen ei ole minulle lainkaan tärkeää ja tälle käytökselle ollaan lähinnä naureskeltu miehen kanssa. Lähinnä ihmettelen sitä, että jos joku ihminen on heidän elämässään mukana yli 15 vuotta, niin hänestä ei olla lainkaan kiinnostuneita? Näihin vuosiin mahtuu kuitenkin itselleni sattunutta vakavahkoa sairautta, tapaturma, leikkauksia jne.,  mutta niistäkään ei olla kiinnostuneita. Toki miehen sisaruksen kompastuminen ja nilkan nyrjähdys liukkaalla pihalla oli koko viime talven puheenaihe.

Eivät toki lastemme asiat tunnu kiinnostavan sen enempää, joten ehkäpä tämä on vain ikääntymiseen kuuluvaa. Kyseessä on kuitenkin vasta eläköityneet ihmiset, jotka muuten seuraavat aikaansa, ovat aktiivisesti mukana järjestö -/vapaaehtoistoiminnassa, osaavat käyttää tietokonetta, puhelinta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi siedätte tuollaista käytöstä? Boomerit käyttäytyvät just niin huonosti kuin saavat, eikä ole muissa maissa normaalia käytöstä että edes iäkkäimmät vanhukset pyörivät oman napansa ympärillä. 

No, mun vanhemmat on 80 ja 82, ja minä katson asian niin, että nyt on se elämänvaihe, jossa minä huolehdin heistä ja siedän heiltä kaikenlaista mitä en nuoremmalta olisi sietänyt, samoin kuin he siesivät minulta kaikenlaista minun ollessa lapsi ja nuori, ja silti huolehtivat minusta vaikka olin ärsyttävä ja vaikea. Monella tapaa vanhana tulee lapseksi jälleen. En minä esim. katso, että voisin kuormittaa vanhempiani omilla ongelmillani. Minä olen nyt se vahvempi aikuinen, ja minun pitää kantaa omat taakkani, ja tarvittaessa lisäksi heidän taakkojaan. En minä myöskään siitä hajoa, jos minua ei huomioida ja puhuvat oman elämänpiirinsä asioista. Tai vaikka arvostel

Huolehtivatko he sinusta? Minun vanhempani eivät eikä monen muunkaan. Ihan kuin miettisit vain mikä riesa sinä olet ollut ja mitä sinun pitää sen vastineeksi tehdä. Ovatko vanhempasi saaneet sinut uskomaan, että olet hankala/riesa/työläs tms? Ei kuulu vanhemman luoda tuollaista oloa lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla aika yleistä. Appivanhempieni entinen naapuri sattuu olemaan kollegani. Tämän yli 15 vuoden suhteemme aikana olen kuullut monta ylistävää luentoa siitä, kuinka "Kaisalla" on niin hyvä ammatti, kuinka hän on edennyt ja tekee niin vastuullista hommaa. Olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen firmassamme huomattavasti vastuullisemmassa ja paremmin palkatussa hommassa kuin "Kaisa". Alkuvuosina yritin usein kertoa heille, mitä teen työkseni, mutta se ei selvästi kiinnostanut, joten lopetin. 

Kaupungissamme on eräs kunnallispoliitikko, jonka nimi joskus vilahtaa paikallislehdessä. Mies oli joskus tosi nuorena (yli 20 v sitten) käynyt kerran treffeillä tämän naisen kanssa. Tästä muistetaan joka kerta lehden luvun jälkeen puhua, että huomasitteko että "Niinan" nimi oli lehdessä? Niin meidän Mikkohan ennen seurustellut Niinan kanssa ja Niinahan on oikein  insinööri

Olen satavarma, että muille anoppi lesoilee menestynyttä miniäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka on käynyt dementiaosastoilla on kuullut kuinka siellä potilaat huutaa äitiä auttamaan.

Äiti, synnyttäjä, on tärkeä ihmisen elämässä. Me äidit emme vaan sitä aina muista vaan luulemme kun olemme purjeet ommelleet ja laittaneet lapsen elämän merelle ei tehtävä lopu vain suotuisten tuulten rukoilemiseen.

Itse en ainakaan ole tajunnut mitä kaikkea minulta 80 v saattaa lapset vielä odottaa.  Tosin en pidä itseäni ainakaan kaikkein itsekkäimpänä, kuuntelen lasten työeämän lisäkoulutukset, kokousmatkat ulkomaille, lomamatkar, asunnonvaihdot. Lasgen ripafit, yo-jutut, opiskelut.   Kroonisista sairauksistani en juuri puhu, mitäpä puhumista niissä. 

Mutta en tosiaan ole tajunnut miten paljon viiskymppiset vielä odottavat vanhemmiltaan.

 

Normaalia kaksisuuntaista kommunikointia.

Miten tämä voi olla niin monelle mahdoton asia ymmärtää?

Siis onko nämä kirjoittajat 50 ja yli?  Sen ikäisiähän on heidän moittimansa 40-luvulla syntyneiden lapset?

Uskomatonta aikuisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Triangulaatio (kehuu kolmatta osapuolta), itseensä keskittyminen, ei huomioi toista, namedroppailee, kommunikaatiokyvyttömyys. 

Kaikki erittäin narsisitista käytöstä. Vanhat ovat oman lapsuusaikansa uhreja ja harva tuosta sukupolvesta on katkaissut ketjun.

Itsensä saa suojata tuollaiselta ja ei, ei ole reilua eikä oikein heidän käytöksensä.

Mun anoppi on just tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

"Koskaan et muuttua saa, ole sellainen vain kuin sinut ensin näin."

Kai normaalisti asioista puhutaan, vaikken nää yhtä lasta kuin pari kertaa vuodessa, kuulumisensa kuitenkin päivittävät.

Tästä keskustelusta tuli lähinnä mieleen että  jotenkin kun elämä on kovaa haetaan itsekin jo ehtoopuolella vanhemmista sitä samaa kuin lapsena, huolenpitoa, aikuisen lohdutusta. 

Ja näinhän on, vanhempien tehtävä ei lopu koskaan, heidän on oltava niitä vahvoja tukipylväitä, eivät saa muuttua vanhoiksi ja elämän supistuessa sen suppeuden vangiksi.

Lässyn lässyn. In your dreams. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla aika yleistä. Appivanhempieni entinen naapuri sattuu olemaan kollegani. Tämän yli 15 vuoden suhteemme aikana olen kuullut monta ylistävää luentoa siitä, kuinka "Kaisalla" on niin hyvä ammatti, kuinka hän on edennyt ja tekee niin vastuullista hommaa. Olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen firmassamme huomattavasti vastuullisemmassa ja paremmin palkatussa hommassa kuin "Kaisa". Alkuvuosina yritin usein kertoa heille, mitä teen työkseni, mutta se ei selvästi kiinnostanut, joten lopetin. 

Kaupungissamme on eräs kunnallispoliitikko, jonka nimi joskus vilahtaa paikallislehdessä. Mies oli joskus tosi nuorena (yli 20 v sitten) käynyt kerran treffeillä tämän naisen kanssa. Tästä muistetaan joka kerta lehden luvun jälkeen puhua, että huomasitteko että "Niinan" nimi oli lehdessä? Niin meidän Mikkohan ennen seurustellut N

En ole kommentoinasi kirjoittaja, mutta ei se aina eikä useinkaan niin mene. Minä esim valmistuin aikoinaan maisteriksi (ekana suvusta, eli ei mikään jokapäiväinen juttu) eikä isäni kommentoinut mitenkään eikä myöskään kertonut kenellekään, sen tiedän faktaksi. Miksi on niin vaikea uskoa että on olemassa paljon ihmisiä joita ei ihan aidon oikeasti KIINNOSTA, eikä kyse ole vain siitä että eivät "uskalla kysyä" tai että "puhuvat kyllä aiheesta muiden kanssa" . Joo todellisuus on rankkaa mutta älkää pliis yrittäkö koko ajan selittää mustaa valkeaksi jooko? 

Vierailija kirjoitti:

Siis onko nämä kirjoittajat 50 ja yli?  Sen ikäisiähän on heidän moittimansa 40-luvulla syntyneiden lapset?

Uskomatonta aikuisuutta.

Tiedätkö ennen kuin heität ensimmäisen kiven (teit sen jo) voin kertoa omasta elämästäni että vaihtaisin mielelläni pitkät psykoterapiat ja kuukausien sairauslomat ja toistuvat masennukset ym. Vanhempiin, jotka olisivat vaivautuneet edes näennäisesti olemaan henkisesti läsnä ja suhtautumaan keskeneräisyyksiini jotenkin muuten kuin a täydellä mykkyydellä b pilkkaamisella. Älä tule uhoamaan meille kun et selvästi tiedä mistä tässä puhutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla aika yleistä. Appivanhempieni entinen naapuri sattuu olemaan kollegani. Tämän yli 15 vuoden suhteemme aikana olen kuullut monta ylistävää luentoa siitä, kuinka "Kaisalla" on niin hyvä ammatti, kuinka hän on edennyt ja tekee niin vastuullista hommaa. Olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen firmassamme huomattavasti vastuullisemmassa ja paremmin palkatussa hommassa kuin "Kaisa". Alkuvuosina yritin usein kertoa heille, mitä teen työkseni, mutta se ei selvästi kiinnostanut, joten lopetin. 

Kaupungissamme on eräs kunnallispoliitikko, jonka nimi joskus vilahtaa paikallislehdessä. Mies oli joskus tosi nuorena (yli 20 v sitten) käynyt kerran treffeillä tämän naisen kanssa. Tästä muistetaan joka kerta lehden luvun jälkeen puhua, että huomasitteko että "Niinan" nimi oli lehdessä? Niin meidän Mikkohan ennen seurustellut N

No eivät ainakaan boomereita 🤣🤣 ikävää kun et saa ammatillista arvostusta appivanhemmiltasi.  Sinähän heitä kuitenkin rakastat ja kannat huolta heidän sairauksistaan. Ehkä äidiltäsi saat samaa mitä anoppi antaa tyttärelleen -hössötystä.

Mulla on hyvät tahdikkaat välit miniöihin mutta en mene heidän iholleen.   Näin on hyvä. Puolin ja toisin . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla aika yleistä. Appivanhempieni entinen naapuri sattuu olemaan kollegani. Tämän yli 15 vuoden suhteemme aikana olen kuullut monta ylistävää luentoa siitä, kuinka "Kaisalla" on niin hyvä ammatti, kuinka hän on edennyt ja tekee niin vastuullista hommaa. Olen itse akateemisesti koulutettu ja työskentelen firmassamme huomattavasti vastuullisemmassa ja paremmin palkatussa hommassa kuin "Kaisa". Alkuvuosina yritin usein kertoa heille, mitä teen työkseni, mutta se ei selvästi kiinnostanut, joten lopetin. 

Kaupungissamme on eräs kunnallispoliitikko, jonka nimi joskus vilahtaa paikallislehdessä. Mies oli joskus tosi nuorena (yli 20 v sitten) käynyt kerran treffeillä tämän naisen kanssa. Tästä muistetaan joka kerta lehden luvun jälkeen puhua, että huomasitteko että "Niinan" nimi oli l

 

En ole kommentoinasi kirjoittaja, mutta ei se aina eikä useinkaan niin mene. Minä esim valmistuin aikoinaan maisteriksi (ekana suvusta, eli ei mikään jokapäiväinen juttu) eikä isäni kommentoinut mitenkään eikä myöskään kertonut kenellekään, sen tiedän faktaksi. Miksi on niin vaikea uskoa että on olemassa paljon ihmisiä joita ei ihan aidon oikeasti KIINNOSTA, eikä kyse ole vain siitä että eivät "uskalla kysyä" tai että "puhuvat kyllä aiheesta muiden kanssa" . Joo todellisuus on rankkaa mutta älkää pliis yrittäkö koko ajan selittää mustaa valkeaksi jooko?

Mihin viittaat?

Vierailija kirjoitti:

Siis onko nämä kirjoittajat 50 ja yli?  Sen ikäisiähän on heidän moittimansa 40-luvulla syntyneiden lapset?

Uskomatonta aikuisuutta.

Ja minkä ikäinen henkilö omaa tällaisen näkemyksen? 

Siis mitä odotit?  Sinä maisteriksi valmistunut.

Lapseni ovat serkuksista kahta puolta koulutetuimmat, akateemisia, pari tohtoria mutta hyvin matalalla kynnyksellä on heistä leveilty, toki kotipiirissä ollaan ylpeitä. He edelleen ihan normaalin ihmisen lailla tapaavat serkkujaan , käyvät talkoissa, kalastamassa jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko nämä kirjoittajat 50 ja yli?  Sen ikäisiähän on heidän moittimansa 40-luvulla syntyneiden lapset?

Uskomatonta aikuisuutta.

 

Tiedätkö ennen kuin heität ensimmäisen kiven (teit sen jo) voin kertoa omasta elämästäni että vaihtaisin mielelläni pitkät psykoterapiat ja kuukausien sairauslomat ja toistuvat masennukset ym. Vanhempiin, jotka olisivat vaivautuneet edes näennäisesti olemaan henkisesti läsnä ja suhtautumaan keskeneräisyyksiini jotenkin muuten kuin a täydellä mykkyydellä b pilkkaamisella. Älä tule uhoamaan meille kun et selvästi tiedä mistä tässä puhutaan. 

Täällä kohtalotoveri.

Kuulostaapas niin tutulta. Puhelimessa kun tulee vihdoin minun vuoro kertoa jotain omasta elämästä niin on aika lopetella puhelu. Vieraillessa tulee juuri se mitä kuuluu kysymys velvollisuudesta ja sitten ei oikein kuunnella.

Oli hätkähdyttävää huomata miten oma vanhempi ei yhtään tiedä mitä kaikkea elämässäni on tapahtunut. Asioita jotka ovat vaikuttaneet minuun tosi paljon. Olen yrittänyt kertoa, monta kertaa, asioita jotka minulle ovat tärkeitä, mutta nyt olen luovuttanut ja kuuntelen kun kertoo tarkat yksityiskohdat muiden elämästä. Jotenkin ne sitten kuitenkin jaksaa kuunnella? Kyllähän se loukkaa väkisinkin.