Lue keskustelun säännöt.
Lapsen ongelmallinen syöminen
20.01.2025 |
Minua kiinnostaa onkohan kellään muulla ollut samanlaista tapausta ja mikä on siihen lopulta auttanut?
3-vuotiaalla on ollut jo aika kauan ongelmia syömisen kanssa. Aina sama homma "en halua syödä, ei mennä syömään". Ihan sama kuka on ruoan laittanut, syökö joku muu kaverina vai syökö yksin, ollaanko hassun hauskalla eväsretkellä pihalla tai pöydän alla, miten paljon ollaan ulkoiltu/harrastettu liikuntaa, miten paljon kehutaan ja kannustetaan, leikitään ja höpötellään tai ollaan asiaa noteeraamatta, syökö perheen kanssa vai mummolassa vai kerhossa vai tuttava perheen luona vai ravintolassa.
Mummi ja vaari aina yrittävät lahjoa, mutta ei sekään auta. Eikä se kyllä oikein pitemmän päälle ole edes järkevää aina lahjoa jollakin syömään. Sehän vain saa sen ruokailun kuulostamaan semmoiselle ei mieluisalle huonolle jutulle, joka saadaan vain tehtyä jos siitä saa jonkun palkinnon.
Hän syö itse jos jaksetaan häntä muistuttaa syömään monta kertaa per ruokailu. Aina kaikki muu on mielenkiintoisempaa mitä syöminen, niin kirjaimellisesti aina unohtaa syödä. Tällaiset ruokailut vie sitten paaaljon aikaa, kun joka haarukallisen jälkeen ruetaan touhuamaan muuta tai haaveilemaan. Jos häntä syöttää, niin alku vastustelun jälkeen2 syö kivasti ja ripeästi, mutta silloinkin hänellä tuntuu olevan tosi hankalaa keskittyä. Pakko saada tehdä jotain siinä samalla. Ongelma siinä vain on se, että eikös tuon ikäinen nyt jo saisi ihan joka aterian itse syödä. Varsinkin kun meillä on toinenkin lapsi, 7kk vanha.
Ollaan myös tehty niin, että annetaan se ruoka naaman eteen 5-6 kertaa päivässä, eikä sanota tai tehdä mitään, niin sillon hän pieniä nöttösiä sitä sun tätä syö, ei koskaan tarpeeksi. Sitten nälkäkiukkuisena mistään ei tule mitään, kun kaiken aikaa itkee, huutaa ja raivoaa. Sitten kun syöttää tai laittaa hänet syömään tarpeeksi, on taas normaali iloinen lapsi.
Jos taas ollaan annettu niin tehdä, että saa ihan kokonaan päättää miten syö, niin hän pitkin päivää sitä sun tätä syö, ei juuri koskaan kunnon aterioita vaan mielellään sellaisia aamu/iltapala juttuja. Silloin hän pysyy jotenkuten hyväntuulisena, mutta aika usein kuitenkin menee siihen nälkäkiukun puolelle. Ei haluttaisi antaa sen mennä näinkää, sehän on jatkuvaa happohyökkäystä hampaille, jos ei tule kunnon ateriavälejä. Puhumattakaan siitä, että eihän se ole edes terveellistä elää pelkällä pikku napostelulla. Esimerkkinä vaikka että hänellä saattaa yhden leivän syömiseen mennä 1,5-3 tuntia. Samaa omenaa syödään aamusta iltaan. Ns. oikeaa lämmintä ruokaa jos pyytää niin siitä otetaan ehkä 3 haarukallista ja se oli siinä. Puolentunnin päästä ehkä otetaan toiset kolme. Sitten joku smoothie vetäistään. Sitten tuorepuuroa menee muutama lusikallinen. Jne jne.
Ei oleteta, että hän aina mitenkään yltiömäisen innoissaan söisi, mutta kun olisi edes sellainen normaali neutraali "Ok, nyt on ruoka-aika. Syödäänpäs kerralla tarpeeksi ruokaa ja sitten taas jatketaan muuta" -asenne niin se olisi ihan taivaallista. Vaan kun aina vaan se sama nurina "ei ruokaa, en halua syödä" kuuluu heti kun on ruoka-aika.
Niiiiin, onko kellään muulla ollut samanlaista tapausta itsellä tai lähipiirissä? Ja millä keinolla tämän tilanteen saisi paremmaksi?
Neuvolasta kun kysyi neuvoa, niin kehottivat tarjoamaan lapselle ruokaa silloin kun muutkin syö ja hän saa päättää mitä syö itse ja miten paljon, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin se ei oikein toiminut.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Jospa nyt vaikka pari kuukautta antaisit lapsen syödä niitä ruokia mitkä maistuu.
Jos hänellä on aistiyliherkkyyksiä, epänormaali näläntunne tai makuaisti tai sitten ruoka-aine allergioita, on sopimattomien ruokien syöminen vastenmielistä. Kieltäydyin lapsena jyrkästi syömästä banaaneja. Teininä paljastui vakava (akuutti kuoleman riski) allergia niitä kohtaan. Muistan hyvin miten jo banaanin haju etoi ja teki huonon olon.
Ehdottoman tärkeää on kunnioitttaa sitä, jos lapsi sanoo jonkun ruoan/ ruoka-aineen tekevän pahaa. Silloin ihmisen oma vaisto sanoo, että tämä ei ole hyväksi. Minulla oli ruokia, joista tuli migreeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jo lässyttänyt kaikki kultarakas jutut eikä ole auttanut?
Pyydä neuvolasta lähete ravitsemusterapiaan. Kuulostaa hankalalta tapaukselta. :/
Vierailija kirjoitti:
Syömisestä tulee ongelma kun siitä saa huomiota. Nyt heti stoppi kaikelle tuolle. Säännölliset ruoka-ajat kotona ja kylässä. Kaikki yhdessä pöydän ääreen, jos syö saa kehuja, jos ei niin ei anneta lainkaan huomiota siitä, ei aleta kertomaan että pitäis syödä ja muuta, sanotaan jos ei ole nälkä saa poistua pöydästä. Ei välipaloja. Syödään taas kun on ruoka-aika. Jossain vaiheessa syö kyllä. 3v on yleensä todella pieni ruokainen, mitä moni aikuinen ei näytä ymmärtävän, lapsi ei kuole nälkää, vaikka sinusta näyttäisi että ei syö mitään.
Säännölliset ruoka-ajat on.
Ei ehkä kuole nälkään, mutta monesti hänelle sitten tulee se nälkäkiukku. Jolloin kaikki vain kiukuttaa ja räjähtelee itkuun. Ja sitten kun hänet laittaa syömään lisää niin se menee ohi.
Ei minua siis haittaa että hän söisi pienen pieniä määriä, kunhan se pieni määrä vain pitäisi nälän poissa aina seuraavaan ateriaan saakka. Mutta niin se ei ole mennyt ainakaan tähän mennessä.
Ja sitten kun seuraavan kerran on ruoka-aika, hän taas syö sen pienen määrän, jolla saadaan se pahin nälkä pois, mutta sitten heti kohta taas on nälkäkiukku ennen seuraavaa ateriaa. Tätä yhdessä vaiheessa kokeiltiin lähemmäs pari viikkoa eikä mitään muutosta tullut.
En tiedä olisiko pitänyt vielä kauemmin jatkaa, mutta ei omat korvat ja mieli jaksanut enempää sitä huutoa :)
Vierailija kirjoitti:
Mustasukkaisuus tuossa nyt taitaa olla syy kun näköjään teillä on vauva, syötä lasta, hänkin haluaa erityistä huomiota välillä.
Varmasti on osa syynä, mutta tätä oli jo ennen vauvan tuloa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on kuitenkin kasvanut normaalisti? Nyt rutiinit ja johdonmukaisuus ruokailuun. Lautaselle ruokaa vain vähän esim viisi lusikallista ja lapsi istuu siinä ruokapöydässä kunnes ruoka on syöty. Lisää saa sitten ottaa tai leipää lisäksi, mutta se ihan pieni annos on syötävä ennen poistumista. Seuraava ruoka on 2-3 tunnin kuluttua. Ei leluja, ei pelleilyä ei leipää yhtaikaa sen lämpimän ruoan kanssa.
On aina ollut pieni ja siro, ei kuitenkaan alipainoinen.
Meillä on ruokailut aina samoihin aikoihin.
Kyllä hän sen 5 lusikallista saa syötyä, mutta jos sen jälkeen saa poistua pöydästä, minkä hän aina tekee kun vain luvan saa, niin semmoisella määrällä nälkäkiukku kerkeää iskeä ennen seuraavaa ateriaa.. harvemmin meillä leipää syödään ruoan kanssa, se on yleensä sitten joko aamupalalla tai iltapalalla :)
Nälkäkiukku kuuluu lapsuuteen, lapsi ei osaa ilmaista tunteitaan sanoin noin pienenä, ei hän koulussa enää noin toimi.
Vierailija kirjoitti:
Kts. ARFID. Löytyy myös suomenkielinen seminaari aiheesta YouTubesta.
Kiitos, katson.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sano uudestaan neuvolassa. Toimintaterapeutista voisi olla apua sen selvittämisessä, mitä juurisyynä/syinä.
Kiitos neuvosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sittenkö hän jossain vaiheessa rupesi olemaan ok syömisen suhteen? Eli kärsivällisest ajan kanssa vaan muuttuu helpommaksi?
Kyllä.
Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustasukkaisuus tuossa nyt taitaa olla syy kun näköjään teillä on vauva, syötä lasta, hänkin haluaa erityistä huomiota välillä.
Ei. Päinvastoin isompaa lasta täytyy kannustaa syömään itse, koska hän osaa jo kun on niin ISO. Vain vauvoja syötetään.
Jonkun verran ollaan koitettu tsempata, että vitsit sinun pikkusisko varmasti ihailee kun sinä olet jo noin taitava syömään itse. Tai että näytä miten pikkusiskolle miten sitä syödään itse niin sekin oppii joku päivä.
Meidän lapsi oli tuollainen, että syöminen oli tylsää ja vähän sivubisnes. Minä en edes yrittänyt mitään sellaista, että istuttaisiin kauniisti pöydässä. Joskus siitä syömisestä piti ihan vääntää, koska lapsi olisi vain halunnut maitoa - siis minun maitoani. Minulla oli siis motiivi saada hänet syömään muutakin, eikä 2v nyt pelkällä äidinmaidolla muutenkaan pärjää.
Joskus taaperona hän söi aamupalaa (sormiruokaa) parvekkeella tyytyväisenä, kun sai samalla katsoa päiväkodin pihassa leikkiviä lapsia. Jossain välissä muistan hänen tykänneen kovasti omista lapsuuskuvistaan. Tykkäsi siis katsella omia vauvakuviaan tietokoneelta samalla kun lappasin ruokaa suuhun.
Pöydässä syöminen oli pitkään sitä, että otti lusikallisen ja juoksi sitten keittiö-olohuone-keittiö -kierroksen ennen uutta lusikallista. Minulle ihan se ja sama, kunhan syö.
Kaikki ruuat kelpasivat, jotain savustettuja simpukoitakin söi jo 2-vuotiaana. Mutta ei syönyt määrällisesti paljon. Vasta kun meni 5-vuotiaana päiväkotiin, kuultiin sieltä, että syö hyvin ja pyytää aina lisää. Oltiin ihan ihmeissämme!
ADHD- ja autismidiagnoosit hän sai vasta parikymppisenä. Nämä saattaa liittyä tuohon, ettei malttanut syödä. Nepsy helposti uppoutuu omiin hommiinsa eikä malta irtaantua, vaikka huomaisikin orastavan nälän. Kunnes jossain vaiheessa on niin kauhea nälkä, että aktivoituu ruuanhakuun.
Tärkeintä on pitää huolta siitä, ettei nälkäkiukku pääse yllättämään äitiä ja lasta samanaikaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeasti edes ongelmaa? Lapsi syö kuitenkin useamman lusikallisen ja kasvaa.
On tuossa se ongelma, että äitiä vähän huolettaa, kuoleeko se lapsi nälkään tai vähintäänkin miettii, pitäisikö tästä huolestua. Toisekseen se, että nuo nälkäkiukkuraivarit on raskaita. Ei niitä jaksa loputtomiin, kun on pieni vauvakin siinä hoidettavana.
Sitten jos vielä isovanhemmissa on niitä, jotka ruokapöydässä päivittelevät, miten vähän lapsi syö ja yrittävät puoliväkisellä tuputtaa. Ahdistuksella muistelen noita tilanteita, kun oma lapsi oli tuossa iässä ja vähän vanhempi. Appivanhempien luona ei ollut minkäänlaista ruokarauhaa, kun aina tehtiin kauhea numero lapsen syömisestä.
Itse olin pieniruokainen. Väkisin tuputettiin ruokaa ja nyt aikuisena syön yli tarpeen. Mitään huolta ei neuvolassa ollut. Huoli oli äidin ja pilasi kaiken.
Antakaa ruokarauha myös lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin : kovasti tsemppiä ruokailuongelmiin, been there.
Meitä helpotti selkeä ohje: ruokailu kestää max 30 minuuttia ja sitten kiitos. Puolessa tunnissa on syöty se mikä on mennyt ja sitten mietitään muita asioita.
Tuo on hyvä ohje laittaa lautaselle pieni annos ja se syödään, lisää saa jos haluaa. Energian saamisen tähden jälkkäriksi vois saada kerran päivässä jotain hyvää?
Mutta hei, lapsi kasvaa ja jonain päivänä helpottaa <3 Voimia!!
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä tulee mieleen että lapsella on jokin allergia tai ongelmia suussa/hampaissa. Syöminen on yksi ihmisen perustarve. Luulen että jokin fyysinen asia vaikuttaa siihen miksi lapsi on ehdollistunut, ettei pidä syömisestä. Tai haju-makuaistin puute?
Hammaslääkärissä eivät ainakaan sanoneet mitään. Ehkä sitten pitäisi vaatia testaamaan noi allergiat.. Maku- ja hajuaistia ei olla testattu, mutta toisaalta hän kyllä osaa sanoa jos jokin tuoksuu tai maistuu hyvältä/pahalta.
Vierailija kirjoitti:
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-syo-h…
Kiitos, katson.
Itse olen tuollainen lapsi nyt aikuisena. Psykiatrin lausunto on syömishäiriöstä, ei tuolla AFRID-nimellä, mutta oireeni sopivat siihen täysin.
Se, jolle tuo kaikki on kaikkein raskainta, on se lapsi itse. Ja minulla tämä jatkuu vielä viisikymppisenäkin sinkkuna, joten tuskinpa nyt sentään yritän ketään kontrolloida.
Raudanpuutteinen lapsi. Kannattaa mitata ferritiinit. Mun lapsi alkoi syömään vasta, kun rauta-arvot saatiin korjattua. Sen jälkeen se ruokahalu oli älytön.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä neuvolasta lähete ravitsemusterapiaan. Kuulostaa hankalalta tapaukselta. :/
Ja en siis tarkoittanut, että lapsi kuulostaisi hankalata tapaukselta, vaan tämä tilanteenne! ARFID-syömishäiriö tuli itsellänikin ekaksi mieleen, siksi ravitsemusterapia-suositus.
Onko oikeasti edes ongelmaa? Lapsi syö kuitenkin useamman lusikallisen ja kasvaa.