Lue keskustelun säännöt.
Lapsen ongelmallinen syöminen
20.01.2025 |
Minua kiinnostaa onkohan kellään muulla ollut samanlaista tapausta ja mikä on siihen lopulta auttanut?
3-vuotiaalla on ollut jo aika kauan ongelmia syömisen kanssa. Aina sama homma "en halua syödä, ei mennä syömään". Ihan sama kuka on ruoan laittanut, syökö joku muu kaverina vai syökö yksin, ollaanko hassun hauskalla eväsretkellä pihalla tai pöydän alla, miten paljon ollaan ulkoiltu/harrastettu liikuntaa, miten paljon kehutaan ja kannustetaan, leikitään ja höpötellään tai ollaan asiaa noteeraamatta, syökö perheen kanssa vai mummolassa vai kerhossa vai tuttava perheen luona vai ravintolassa.
Mummi ja vaari aina yrittävät lahjoa, mutta ei sekään auta. Eikä se kyllä oikein pitemmän päälle ole edes järkevää aina lahjoa jollakin syömään. Sehän vain saa sen ruokailun kuulostamaan semmoiselle ei mieluisalle huonolle jutulle, joka saadaan vain tehtyä jos siitä saa jonkun palkinnon.
Hän syö itse jos jaksetaan häntä muistuttaa syömään monta kertaa per ruokailu. Aina kaikki muu on mielenkiintoisempaa mitä syöminen, niin kirjaimellisesti aina unohtaa syödä. Tällaiset ruokailut vie sitten paaaljon aikaa, kun joka haarukallisen jälkeen ruetaan touhuamaan muuta tai haaveilemaan. Jos häntä syöttää, niin alku vastustelun jälkeen2 syö kivasti ja ripeästi, mutta silloinkin hänellä tuntuu olevan tosi hankalaa keskittyä. Pakko saada tehdä jotain siinä samalla. Ongelma siinä vain on se, että eikös tuon ikäinen nyt jo saisi ihan joka aterian itse syödä. Varsinkin kun meillä on toinenkin lapsi, 7kk vanha.
Ollaan myös tehty niin, että annetaan se ruoka naaman eteen 5-6 kertaa päivässä, eikä sanota tai tehdä mitään, niin sillon hän pieniä nöttösiä sitä sun tätä syö, ei koskaan tarpeeksi. Sitten nälkäkiukkuisena mistään ei tule mitään, kun kaiken aikaa itkee, huutaa ja raivoaa. Sitten kun syöttää tai laittaa hänet syömään tarpeeksi, on taas normaali iloinen lapsi.
Jos taas ollaan annettu niin tehdä, että saa ihan kokonaan päättää miten syö, niin hän pitkin päivää sitä sun tätä syö, ei juuri koskaan kunnon aterioita vaan mielellään sellaisia aamu/iltapala juttuja. Silloin hän pysyy jotenkuten hyväntuulisena, mutta aika usein kuitenkin menee siihen nälkäkiukun puolelle. Ei haluttaisi antaa sen mennä näinkää, sehän on jatkuvaa happohyökkäystä hampaille, jos ei tule kunnon ateriavälejä. Puhumattakaan siitä, että eihän se ole edes terveellistä elää pelkällä pikku napostelulla. Esimerkkinä vaikka että hänellä saattaa yhden leivän syömiseen mennä 1,5-3 tuntia. Samaa omenaa syödään aamusta iltaan. Ns. oikeaa lämmintä ruokaa jos pyytää niin siitä otetaan ehkä 3 haarukallista ja se oli siinä. Puolentunnin päästä ehkä otetaan toiset kolme. Sitten joku smoothie vetäistään. Sitten tuorepuuroa menee muutama lusikallinen. Jne jne.
Ei oleteta, että hän aina mitenkään yltiömäisen innoissaan söisi, mutta kun olisi edes sellainen normaali neutraali "Ok, nyt on ruoka-aika. Syödäänpäs kerralla tarpeeksi ruokaa ja sitten taas jatketaan muuta" -asenne niin se olisi ihan taivaallista. Vaan kun aina vaan se sama nurina "ei ruokaa, en halua syödä" kuuluu heti kun on ruoka-aika.
Niiiiin, onko kellään muulla ollut samanlaista tapausta itsellä tai lähipiirissä? Ja millä keinolla tämän tilanteen saisi paremmaksi?
Neuvolasta kun kysyi neuvoa, niin kehottivat tarjoamaan lapselle ruokaa silloin kun muutkin syö ja hän saa päättää mitä syö itse ja miten paljon, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin se ei oikein toiminut.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:l
Mun lapsilla on sellaisia kausia etteivät malttaisi istua pöydässä, leikit kiinnostaa niin paljon ettei muista syödä. Silloin laitan tablettiin lastenohjelmaa, ruutuajoista viis. Pysyvät tuolissa ja syövät sen kun jaksavat, sit takaisin leikkeihin. En itsekään ole oikein koskaan tykännyt vain syödä, luin pienestä asti melkein joka aterialla joko sanomalehtiä tai Aku Ankkaa. Kunhan kasvavat ja oppivat lukemaan niin voin hommata sarjakuvia, mut nyt piirretyt saa kelvata.
Joo, hänkin monesti pyytää että luettaisiin samalla kirjoja hänelle, mikä periaatteessa on ok, mutta kun sitten hän joka tapauksessa unohtaa sen syömisen. Keskittyy vaan kuuntelemaan sitä tarinaa, joten häntä silti täytyy syöttää tai muistutella syömään.
Mutta on siinä toki se hyöty, että silloin hän sentään malttaa pysyä siinä pöydän ääressä, eikä silloin ihan niin hanakasti vastustele sitä syömään menemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämäkin päivä menee vauvalla roikkuessa vaikka oikeasti vois tehdä asialle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Selkeä reaktio kun perheeseen on tullut vauva. Lapsi kaipaa huomiota mitä nyt saa toiminnallaan.
Voi hyvinkin olla osasyynä, mutta tätä oli jo ennen vauvaa.
Ootko siltä lapselta suoraan tiedustellut mikä on ongelma? T: Toinen entinen migreenilapsi, jolla ei ollut omatoimisesti sanoja tiettyjen ruokien aiheuttamille tuntemuksille, eikä kukaan koskaan kysynyt.
Meillä on erittäin nirso 8-vuotias tyttö, ollut koko ikänsä (pois lukien rintaruokinta) samanlainen. Välillä syö hyvin, välillä ei juuri mitään. Ollaan kokeiltu kaikkea ja pitkään stressasin asiasta. Lapselle laitetaan ruoka ja hän syö, jos on nälkä. Jos ei ole, niin ruoka pois ja seuraava ruoka tulee x tunnin päästä. Lempiruoka vaihtuu myös lennosta, se mikä viime viikolla oli suosikki, on tällä viikolla inhokki. Useiden kokeilujen jälkeen löytyi mieluisa maito, jota suostuu juomaan. Tyttö kasvaa normaalisti, mutta paino on miinuskäyrällä. Tytölle ei tule nälkäkiukkua, vaikka söisi huonommin.
Kontrasti esikoiseen, joka syö kaiken, on suuri. Lapset on erilaisia. Käsite ruokarauha täytyy myös sisäistää ja opetella, ei saa pakottaa syömään, koska muuten ruokailusta tulee vielä hankalampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä on ruokailusta tullut tuollainen sirkus? Jos lähdetään siitä että lapsi tuskin kuolee nälkään vaikka ruokailu jää välistä eli kun hän sanoo "en syö", se olkoon niin, ei korvikkeita. Turhat temppuillut pois kuten uhkailut, lahjomiset ja pöydän alla syömiset, yhdessä aterioidaan mukavassa hengessä, ehkä taaperollekin alkaa ruoka maistua.
Samaa mieltä olen että lahjomiseen en lähde, siinä ei ole järkeä.. ja joo ei toki kuole nälkään, mutta onhan se arki sujuvampaa kaikille kun yksi ei jatkuvasti nälkäkiukkuisena räjähtele kaikkien silmille.
Ehkä se joku kaunis päivä alkaa maistumaan itsenäisesti, vielä ei ole merkittävää muutosta tullut päälle puoleentoista vuoteen
Minulla on samanlainen lapsi. Neuvolassa tuskastelin asiaa ja sain ohjeeksi, että lapsen syömiseen ei kiinnitetä huomiota. Vanhemmat päättävät, mitä on tarjolla ja mihin aikaan. Yhdessä istutaan pöydässä, jutellaan mukavia ja kukin syö, mitä syö. Lapsen syömistä ei kommentoida mitenkään, ei negatiivisesti eikä positiivisesti. Jotkut "olipa mukava ruokailu" tai "olipa hyvää ruokaa" on toki ok. Meillä tämä auttoi ainakin siihen, etten enää itsekään stressannut lapsen ruokailuista niin paljoa. Edelleen hän on yläkoululaisena melko vähäruokainen (ja pienikokoinen), mutta terve, joten ilmeisesti saa kuitenkin tarvittavan määrän ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, älä luovuta, 3 vee oppii vielä hyvin syömään. Yrittäisin mahdollisuuksien mukaan rauhoittaa ruokailut ja tehdä ne kohtuullisessa ajassa (joku 15-20 min ehkä). Jälkkärillä, karkilla tai muulla lahjominen pois, samoin vauvan liika huomioiminen ruokailun aikana, sylissä voit toki pitää jos vauva viihtyy.
Meilläkin oli 3 vee vielä kotona, annoin aamulla mukin maitoa ja laitoin Nalle Puhin pyörimään kun söin oman aamupalan. Puuron annoin joskus klo 10 aikaan kun oli nälkä, sitten mentiin ulos. Lounaan tarjosin klo 13 ja keitin omat kahvit samalla. Päikkäreitä ei nukkunut muuta kuin reissussa tai autossa jos silloinkaan. Yhteinen ruoka oli klo 17-19 päivästä riippuen, jos oli joku harrastus tai meno niin syötiin vasta sen jälkeen, silloin sai banaania, jugurttia tai jotain vastaavaa välipalaa iltapäivällä. Illalla klo 21 lämmintä juotavaa, jos oli nälkä niin otti vielä päivälliseltä jäänyttä ruokaa (tein aina reilusti). Tuossa 2-3 vee oli se kun jätettiin purkkiruoka vähemmälle ja alkoi syödä samaa aikuisten kanssa.
Ei ihan ollut neuvolan ohjeiden mukaan mutta hyvin kasvoi ja myös päiväkodissa ja koulussa on syönyt reippaasti.
Minulla on kaksi teinipoikaa. Vanhempi on syntymästä asti syönyt hyvin ja kasvanut yläkäyrillä. Syö tänä päivänä ihan kaikkea hyvällä ruokahalulla.
Nuorempi oli jo vauvana erilainen, eikä ole koskaan ollut ruokahalua. Kasvoi hitaasti, mutta nyt yläasteella kasvanut vanhempiaan pidemmäksi. Vieläkin huono syömään, ja on allerginen manteleille ja monet raa'at hedelmät/ marjat/ kasvikset saavat ikenet kutiamaan (keitettynä tai uunissa valmistettuna ok).
Samalla tavalla nuo meidän lapset on kasvatettu, ovat vaan erilaisia. Olen yrittänyt olla tekemättä ruokailusta ongelmaa, enkä tykkää jos isovanhemmatkaan tekevät asiasta numeroa. Sekin olisi hankalaa, jos syömiset maistuisivat liian hyvin ja olisi ylipainoinen. Harrastaa paljon urheilua, ja sen myötä on alkanut itse kyselemään ruokaa (yläasteikäisenä) ja käy usein syömässä aasialaisessa ravintolassa.
En tiedä oliko tästä AP:lle apua, mutta kiinnitä huomiota ruuan laatuun ja kyllä ne neuvolasta sanovat jos kasvu ei vaikuta normaalilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä on ruokailusta tullut tuollainen sirkus? Jos lähdetään siitä että lapsi tuskin kuolee nälkään vaikka ruokailu jää välistä eli kun hän sanoo "en syö", se olkoon niin, ei korvikkeita. Turhat temppuillut pois kuten uhkailut, lahjomiset ja pöydän alla syömiset, yhdessä aterioidaan mukavassa hengessä, ehkä taaperollekin alkaa ruoka maistua.
Ei kaikille ala. Värisokea ei ala nähdä värejä sillä, että näytät hänelle sinnikkäästi kuvakirjaa joka päivä.
Autistilapset ja aistiyliherkkyydestä kärsivät lapset kuolevat nälkään mielummin, kuin syövät heille sopimatonta ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen lapsi. Neuvolassa tuskastelin asiaa ja sain ohjeeksi, että lapsen syömiseen ei kiinnitetä huomiota. Vanhemmat päättävät, mitä on tarjolla ja mihin aikaan. Yhdessä istutaan pöydässä, jutellaan mukavia ja kukin syö, mitä syö. Lapsen syömistä ei kommentoida mitenkään, ei negatiivisesti eikä positiivisesti. Jotkut "olipa mukava ruokailu" tai "olipa hyvää ruokaa" on toki ok. Meillä tämä auttoi ainakin siihen, etten enää itsekään stressannut lapsen ruokailuista niin paljoa. Edelleen hän on yläkoululaisena melko vähäruokainen (ja pienikokoinen), mutta terve, joten ilmeisesti saa kuitenkin tarvittavan määrän ruokaa.
Kiitos, mukavaa kuulla että muillakin on samanlaista. Jospa se siitä ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veisin lastenlääkärille, kuulostaa vaikealta. Mitä jos taustalla esim mauste tms allergia?
Vierailija kirjoitti:
Ootko siltä lapselta suoraan tiedustellut mikä on ongelma? T: Toinen entinen migreenilapsi, jolla ei ollut omatoimisesti sanoja tiettyjen ruokien aiheuttamille tuntemuksille, eikä kukaan koskaan kysynyt.
Ollaan kysytty vaan ei siltä ole ainakaan vielä mitään järkevää vastausta saanut. Ei varmaan vain osaa sanoittaa tunteitaan.. yleensä sitten vaan rupeaa puhumaan jostain ihan muusta
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi teinipoikaa. Vanhempi on syntymästä asti syönyt hyvin ja kasvanut yläkäyrillä. Syö tänä päivänä ihan kaikkea hyvällä ruokahalulla.
Nuorempi oli jo vauvana erilainen, eikä ole koskaan ollut ruokahalua. Kasvoi hitaasti, mutta nyt yläasteella kasvanut vanhempiaan pidemmäksi. Vieläkin huono syömään, ja on allerginen manteleille ja monet raa'at hedelmät/ marjat/ kasvikset saavat ikenet kutiamaan (keitettynä tai uunissa valmistettuna ok).
Samalla tavalla nuo meidän lapset on kasvatettu, ovat vaan erilaisia. Olen yrittänyt olla tekemättä ruokailusta ongelmaa, enkä tykkää jos isovanhemmatkaan tekevät asiasta numeroa. Sekin olisi hankalaa, jos syömiset maistuisivat liian hyvin ja olisi ylipainoinen. Harrastaa paljon urheilua, ja sen myötä on alkanut itse kyselemään ruokaa (yläasteikäisenä) ja käy usein syömässä aasialaisessa ravintolassa.
En tiedä oliko tästä AP:lle apua, mutta kiinnitä
Kiitos, mukavaa kuulla muiden kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Autistilapset ja aistiyliherkkyydestä kärsivät lapset kuolevat nälkään mielummin, kuin syövät heille sopimatonta ruokaa.
Tämä.
Ja kuolevat mielummin nälkään siitä ahdistuksesta joka seuraa kaiken maailman hössötyksistä ja tuputuksista ruokailutilanteiden ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistilapset ja aistiyliherkkyydestä kärsivät lapset kuolevat nälkään mielummin, kuin syövät heille sopimatonta ruokaa.
Tämä.
Ja kuolevat mielummin nälkään siitä ahdistuksesta joka seuraa kaiken maailman hössötyksistä ja tuputuksista ruokailutilanteiden ympärillä.
Paras antaa heidän syödä sitä mitä pystyvät syömään, on se sitten suurin piirtein "vain" juustoa tai kalapuikkoja.
Vinkkejä vanhemmille, ap:lle ja muillekin jotka syömisen kanssa tuskailevat.
Ruoka-aika säännöllisesti, syöminen kestää 20min, ei istuta pitkiä aikoja pöydässä. Lapsen syömistä ei pidä kommentoida lainkaan hänen kuullessaan, jotta tilanne pysyy mahdollisimman neutraalina eikä lapsi koe tuottavansa pettymystä vanhemmille jos hän ei syö. Ruoasta on hyvä puhua neutraalisti, ruoan ominaisuuksia kuvailen, ei arvottaen. Ruokaa voi kuvailla esim. makeaksi, rouskuvaksi tai pehmeäksi, ei hyväksi tai pahaksi. Ruoat tarjoillaan erillisistä astioista. Varmista, että jokaisella aterialla on tarjolla jotakin mitä lapsi varmasti syö, jotta hänen ei tarvitse jännittää saako mahansa täyteen. Talouspaperi tai servetti lautasen viereen, jotta lapsi voi sylkäistä pois, mikäli hän laittaa suuhunsa jotain josta ei tykkää.
Sinnikkyyttä vanhemmille! Nämä asiat vaativat pitkäjänteistä työtä ja paljon ruokaa roskiksessa.
t. Toimintaterapeutti
Pienempi sisarukseni taas kieltäytyi syömästä tomaatteja pienenä. Osasi vasta vähän isompana kertoa, että tomaatti pistelee suussa - oli sille allerginen.