Lapsen ongelmallinen syöminen

Minua kiinnostaa onkohan kellään muulla ollut samanlaista tapausta  ja mikä on siihen lopulta auttanut?

3-vuotiaalla on ollut jo aika kauan ongelmia syömisen kanssa. Aina sama homma "en halua syödä, ei mennä syömään". Ihan sama kuka on ruoan laittanut, syökö joku muu kaverina vai syökö yksin, ollaanko hassun hauskalla eväsretkellä pihalla tai pöydän alla, miten paljon ollaan ulkoiltu/harrastettu liikuntaa, miten paljon kehutaan ja kannustetaan, leikitään ja höpötellään tai ollaan asiaa noteeraamatta, syökö perheen kanssa vai mummolassa vai kerhossa vai tuttava perheen luona vai ravintolassa.

Mummi ja vaari aina yrittävät lahjoa, mutta ei sekään auta. Eikä se kyllä oikein pitemmän päälle ole edes järkevää aina lahjoa jollakin syömään. Sehän vain saa sen ruokailun kuulostamaan semmoiselle ei mieluisalle huonolle jutulle, joka saadaan vain tehtyä jos siitä saa jonkun palkinnon. 

Hän syö itse jos jaksetaan häntä muistuttaa syömään monta kertaa per ruokailu. Aina kaikki muu on mielenkiintoisempaa mitä syöminen, niin kirjaimellisesti aina unohtaa syödä. Tällaiset ruokailut vie sitten paaaljon aikaa, kun joka haarukallisen jälkeen ruetaan touhuamaan muuta tai haaveilemaan. Jos häntä syöttää, niin alku vastustelun jälkeen2 syö kivasti ja ripeästi, mutta silloinkin hänellä tuntuu olevan tosi hankalaa keskittyä. Pakko saada tehdä jotain siinä samalla. Ongelma siinä vain on se, että eikös tuon ikäinen nyt jo saisi ihan joka aterian itse syödä. Varsinkin kun meillä on toinenkin lapsi, 7kk vanha.

Ollaan myös tehty niin, että annetaan se ruoka naaman eteen 5-6 kertaa päivässä, eikä sanota tai tehdä mitään, niin sillon hän pieniä nöttösiä sitä sun tätä syö, ei koskaan tarpeeksi. Sitten nälkäkiukkuisena mistään ei tule mitään, kun kaiken aikaa itkee, huutaa ja raivoaa. Sitten kun syöttää tai laittaa hänet syömään tarpeeksi, on taas normaali iloinen lapsi.

Jos taas ollaan annettu niin tehdä, että saa ihan kokonaan päättää miten syö, niin hän pitkin päivää sitä sun tätä syö, ei juuri koskaan kunnon aterioita vaan mielellään sellaisia aamu/iltapala juttuja. Silloin hän pysyy jotenkuten hyväntuulisena, mutta aika usein kuitenkin menee siihen nälkäkiukun puolelle. Ei haluttaisi antaa sen mennä näinkää, sehän on jatkuvaa happohyökkäystä hampaille, jos ei tule kunnon ateriavälejä. Puhumattakaan siitä, että eihän se ole edes terveellistä elää pelkällä pikku napostelulla. Esimerkkinä vaikka että hänellä saattaa yhden leivän syömiseen mennä 1,5-3 tuntia. Samaa omenaa syödään aamusta iltaan. Ns. oikeaa lämmintä ruokaa jos pyytää niin siitä otetaan ehkä 3 haarukallista ja se oli siinä. Puolentunnin päästä ehkä otetaan toiset kolme. Sitten joku smoothie vetäistään. Sitten tuorepuuroa menee muutama lusikallinen. Jne jne.

Ei oleteta, että hän aina mitenkään yltiömäisen innoissaan söisi, mutta kun olisi edes sellainen normaali neutraali "Ok, nyt on ruoka-aika. Syödäänpäs kerralla tarpeeksi ruokaa ja sitten taas jatketaan muuta" -asenne niin se olisi ihan taivaallista. Vaan kun aina vaan se sama nurina "ei ruokaa, en halua syödä" kuuluu heti kun on ruoka-aika. 

Niiiiin, onko kellään muulla ollut samanlaista tapausta itsellä tai lähipiirissä? Ja millä keinolla tämän tilanteen saisi paremmaksi?

Neuvolasta kun kysyi neuvoa, niin kehottivat tarjoamaan lapselle ruokaa silloin kun muutkin syö ja hän saa päättää mitä syö itse ja miten paljon, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, niin se ei oikein toiminut.