Miksi perintöasioiden ja perinnön jakamisen takia usein menee sisarusten välit täysin pilalle?

Minä huijasin omaa muistisairasta isääni, jolta on jäämässä nettona lähes kaksi miljoonaa euroa, kun asunnot, mökit, sijoitukset, pankkisaldot jne jne kasataan yhteen könttiin. On jo todella vanha, meitä on enää kolme lasta jäljellä. Kirjoitutin itsenk ulos perinnönsaajista, koska tiedän, että nuorempien veljien kanssa siitä tulee joka tapauksessa riitaa. He saavat selvittää asian kaksisteen. Molemmille jäämässä lähemmäs miljoona euroa. Ei meitä ole sen jälkeen kuin kolme veljeä ja lapset... jos meidän perhe hajoaa sen takia, niin se olisi suurempi tragedia. Isälle sanoin, että olen omassa elämässäni toiminut hänen tahtoaan ja moraaliaan vastaan, sanoi, että näillä mennään. Ei hän niitä asioita enää muista. 

jos veljemme olisi tajunnut irtisanoa perintöosuutensa ennen isän kuolemaa, kun oli siis jo ulosotossa, niin asia oliis järjestynyt parhaiten. Minä ja sisko olisimme voineet jakaa perinnön ja an taa veljelle salassa hieman fyrkkaa. nyt asia on vaikeempi kun ulosotto vaatii veljeltä osansa eikä perintöä voikaan enää jakaa miten haluaa vain kaikkien pitää saada se 1/3 ja ulosotto ottaa veljeltä sen oman 1/3 pois kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

jos veljemme olisi tajunnut irtisanoa perintöosuutensa ennen isän kuolemaa, kun oli siis jo ulosotossa, niin asia oliis järjestynyt parhaiten. Minä ja sisko olisimme voineet jakaa perinnön ja an taa veljelle salassa hieman fyrkkaa. nyt asia on vaikeempi kun ulosotto vaatii veljeltä osansa eikä perintöä voikaan enää jakaa miten haluaa vain kaikkien pitää saada se 1/3 ja ulosotto ottaa veljeltä sen oman 1/3 pois kokonaan.

Joo, kuulostaa tosi epäoikeudenmukaiselta, että veli saa velkojaan kuitattua ja siskot ei saaneetkaan koko pottia itselleen.

Appiukon suvussa on ollut paljon perinnönjakoja mutta ei riitoja. Syy on se että ovat hyvin rauhallista ja asiallista, maanläheistä porukkaa eikä suvussa ole ketään tiuhtiviuhtia jolta voisi karata mopo käsistä.

Omassa suvussa niitä on ja jälki sen mukaista. Olen nähnyt omassa suvussa kolme perinnönjakoa ja jokainen on mennyt kitkerästi läpi, välejä rikkoen. Esim.perintöön kuulumattomat ovat pyrkineet apajille.

Syyt perintöriitoihin:

1 - Tunteet. Palataan lapsuuteen jne

2 - Liittyy osittain edelliseen. Jos suvussa on pershäröjä, ongelmia tulee varmasti.

3 - Ei tiedetä miten perimysjärjestys menee. Ja kun halutaan ottaa asioista selvää, kysytään joltain puolikuolleelta mummolta (vanhuksissa asuu viisaus) eikä lakimieheltä tai lueta lakikirjasta.

4 - Ei tiedetä faktoja. Jos kuolleen perillisen lapset (serkut) ei tiedä edes mitä perinnönjättäjä on omistanut, kuvitellaan. Kun ei olla pidetty edes yhteyttä niin miten voidaan tietääkään. Sitten vuosien varrella kehitellään kuvitelmia joissa palstatila muuttuu kartanoksi yms.

Neljännestä kohdasta on esimerkki omasta suvusta. Isoisäni tuli lentojätkänä vävyksi isoäidin kotitaloon. Myivät talon sitten tyttärelleen (äidilleni) ja isälleni. 25 v myöhemmin isovanhemmat kuoli peräjälkeen ja lopulta oltiin mummon perinnönjaossa. Äidin kuolleen siskon lapset vaativat tilaa myyntiin + kesämökkitontteja ja rahoja jaettaviksi. Ei onnistunut. Ovat vieläkin katkeria. Yhä jotkut serkut ja pikkuserkut puhuu että tila jaetaan kun vanhempani kuolevat. Siitä vaan. Tilaa ei edes enää ole olemassa.

Tuo luonnejuttu on varmaan totta. Meillä oli mökki joka saatiin lahjoituksena sisaruksille yhteisomistukseen kauan ennen kuin isä ja äiti kuoli.

Sisko osti sitten meidät muut sisarukset ulos. Tykkäs mökkeillä korvessa, uranaisella on rahaa.

Äidin kuoleman jälkeen heikkopäisyydestään (=N) hyvin tunnettu tätini vaati ensin osuutta mökistä, sitten käyttöoikeutta. Kuulin myöhemmin että oli pyytänyt lainaa joltain sukulaiseltaan lakimiehen laskuihin. Lakimies oli varmaan sanonut vaan ettei ole perusteita ja lähettänyt laskun.

Koska suomalaiset on yllättävän persoonallisuushäiriöistä porukkaa. Teen töitä perunkirjoitusten kanssa ja isossa osassa kuolinpesiä on vähintään yksi osakas, joka haluaa olla ihan periaatteesta hankala. Kyse on juuri siitä, että koetaan että on jääty jostain paitsi ja kostetaan sisaruksille (usein näiden selitykset ja perustelut vaatimuksille ovat niin kahjoja, että oksat pois). Välillä tulee sellainen olo, että jotain paranoiaan viittaavaa pakko olla taustalla.

Toinen on ahneus. 30v ei ole vanhempia nähty lainkaan, mutta kun perintöä jaetaan niin kaikki pitäisi saada. Näissäkin ihan käsittämättömiä perusteita ja vaatimuksia.  Persoonallisuushäiriöisiä varmasti nämäkin ihmiset enemmän tai vähemmän.

Itse toivon että vanhemmat muuttavat kaiken omaisuutensa rahaksi elinaikanaan ja joko tuhlaavat itseensä tai sitten saadaan jaettua pesän säästöt lasten lukumäärällä. Vanhin veljeni tulee nimittäin aika varmasti aiheuttamaan harmaita hiuksia perintöä jaettaessa.

koska suomalainen (sukulainen) on susi suomalaiselle.

Ei usein vaan aina. Surullista, sisarusten puolisot auheuttivat keksittyineen syytöksineen.

Vierailija kirjoitti:

Ei usein vaan aina. Surullista, sisarusten puolisot auheuttivat keksittyineen syytöksineen.

Ei nyt sentään aina. Meillä meni ihan sulassa sovussa siskoni kanssa äidin perinnönjako. Mun siskolleni mökki Keski-Suomessa on ihan äärettömän rakas paikka, mua taas sinne hyttysten  syötäväksi ei saa kuin huumattuna ja kettingeillä köytettynä. Mietittiin useita eri jakotapoja ja päästiin yhteisymmärrykseen. Kumpikin peri neljänneksen vanhempieni asunnosta, vaikka kumpikaan ei olisi sitä halunnut, mutta mä sain sitten enemmän rahaa ja siskoni sai pitää hyttysensä. 

ihmisillä on suuria luuloja ja kuvitelmia liittyen perinnönjakoon, unohtuu verot jotka menee myynneistä.sovulla kaikki saisi jotain.

omassa suvussa  yhdes jaossa,oli jotain kitinää mutta jako meni suht reilusti tasan,toisen vanhemman jaossa ahneet vei kaiken ja yhdelle jätettiin velkoja eli todennäköisesti meni väärin ja laittomasti. välit meni sitten ja ehkä on hyväkin ettei tarvi, tavata sellaisia ihmisiä ,jotka ei ole reiluja. harmi että meni ahneus kaiken edelle, jopa ihmissuhteiden.joiltain nuppi sekoaa täysin perinnön jaossa tulee esiin,joku sairas ahneus ja pahuus.

näitä huijauksia ja riitoja on monessa suvussa, on aika myöntää että suomalaisissa on pahuutta ja itsekästä ahneutta. pitäisi kehittyä reiluun ja tasapuoliseen perinnon jakoon henkisesti.

No kun eivät osaa hoitaa sovussa keskinäisiä asioitaan.

Koska yksi tulee niin ahneeksi että omasta mielestään hänelle kuuluisi kaikki ja muille ei mitään.

Isoäidilläni on viisi lasta. Kun hän kuoli ja perintö jaettiin niin enoni, vanhin lapsi vaati itselleen suurinta osuutta. Hän vetosi esikoisoikeuteen. Esikoisoikeus on poistunut käytännöstä 1800-luvun alussa. Joten enollani oli hieman vanhentunutta tietoa perintölainsäädännöstä. Kuten niin monella muullakin ihmisellä nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinpesän osakkaana ei tarvitse olla kuin yksi harhaluuloinen riehuja, niin asiat saadaan oudoksi ja vaikeiksi. Joku persoonallisuushäiriö, käytös on todella outoa. 

Miehelläni on kaksi siskoa. Molemmat hiukan outoja tapauksia jne. Kun vanhemmat kuoli ja tuli perinnönjako. Oli puhdasta rahaa ja kesämökki ja pari autoa ja talo. Mies sanoi minulle jo silloin, että hän aikoo tehdä ehdotuksen siskoille. Hän sanoi, että ostakaa hänet ulos mökistä, talosta. Autot saatte pitää ja hän asetti summan talolle ja mökille ja se oli alakanttiin se hinta, koska tiesi sen, että he kiljuen suostuvat siihen. Mies tiesi, että tulee tappelu mökistä kuka saa olla siellä silloin ja tällöin ja tuolloin. Niinpä he ostivat mieheni ulos siitä kaikesta..

Mies osti meille oman mökin ja rahaa jäi ylikin aika paljon, mutta eipä ollut enää huolia ja tulevia riitoja.

Siskot alko tappelee keskenään mnökistä ja talosta jne. Se oli ihan sairasta. Sitten he yirittävät vetää veljeään mukaan mökin kuluihin, kun piti korjailla. Mies sanoi ettei hänellä ole penniäkään kiinni missään enää. Te ostitte minut ulos kaikesta, joten nauttikaa. Siskoilla on välit täysin mennyt. Mieheni myhäilee hiljaa omalla mökillä. Mies sanoi laiturilla minulle, että mietis hetki sitä, että tohon ei tule autoa ja kukaan ei tule pilaamaan meidän mökkeilyä.

Vierailija kirjoitti:

Isoäidilläni on viisi lasta. Kun hän kuoli ja perintö jaettiin niin enoni, vanhin lapsi vaati itselleen suurinta osuutta. Hän vetosi esikoisoikeuteen. Esikoisoikeus on poistunut käytännöstä 1800-luvun alussa. Joten enollani oli hieman vanhentunutta tietoa perintölainsäädännöstä. Kuten niin monella muullakin ihmisellä nykyään.

Eikä se perustunut edes esikoisuuteen vaan siihen että toimintakykyisin saa tilan jatkaakseen sitä. Lapsilaumat oli suuria joten monesti nuorimmat oli vielä nakupelleinä pihalla kun vanhimmalla oli oma perhe. Eikä se useinkaan mennyt sille esikoispojallekaan.

Vierailija kirjoitti:

Koska yksi tulee niin ahneeksi että omasta mielestään hänelle kuuluisi kaikki ja muille ei mitään.

Näin. Ja jos hän ei voi saada kaikkea, hän varmistaa ettei kukaan saa mitään. Aika usein käy niinkin, että lakimiehen palkkio imaisee lopulta ison osan isostakin perinnöstä, kun tarpeeksi hankalaksi heittäytyy.

Perunkirjoitus oli hetki, jolloin Pandoran lipas avattiin. Siinä paljastui pimitetyt huomattavat lahjat yhdelle rintaperilliselle ja tämän lapsille. Monta vuotta ennen kuolemaansa vanhempi oli muuttanut testamentin yhtä henkilöä suosivaksi ja tyhjentänyt vuosien kuluessa puolisonsa tilin saman perillisen käyttöön. Jokin aavistus omaisuusjärjestelyistä ja suosimisesta oli mutta eihän sitä mielellään usko, että vanhempi kohtelee lapsia eriarvoisesti.

Raha on sivuseikka siinä verrannossa, kun oma menneisyys ja suhde vanhempaan joutuu luupin alle: Miksi se toinen perillinen ja ne yhden lapsenlapset olivat arvokkaampia? Miksi asioita pimitettiin ja minulle valehdeltiin?