"Kaikki on itsestä kiinni" -jankkaajille

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon ihanan ja parantavan kodin. Jos 20 ekaa vuotta elämästä oli helvet*, uskottelen että seuraavat 20 t

Mistä saa tukihenkilön arkeen?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon ihanan ja parantavan kodin. Jos 20 ekaa vuotta elämästä oli helvet*, uskottelen että seuraavat 20 t

Se riippuu tahdonvoimasta sikäli, että jos sitä ei olisi ollut, et olisi saavuttanut tuota. Tahdonvoimasi ei kuitenkaan ole yksin saanut tuota aikaan vaan tarvitsit siihen muutakin. 

Se on surullista, että masennus on sairaus, joka vie ihmiseltä kyvyn käyttää tahdonvoimaansa. Etenkin, kun sitä tarvitaan jo siitä masennuksesta nousemiseenkin. 

Vierailija kirjoitti: Tukihenkilön saa esimerkiksi nuorisopajoilta, he jeesavat arjen asioissa. Kelan kautta myös nuotti-valmennus.

Masennus on kyllä paha sairaus kun kaikki merkitys katoaa ja haluaisi vain kys. Itse katsoin voimaannuttavia videoita ja ajattelin, että vielä kerran kannattaa yrittää, vaikka väkisin. Jos silloinkaan ei toimi, on lupa lopettaa. Mutta yrittäminen ihan oikeesti kannattikin. Lopputulos: -40kg, Sijoitukset +6k, arjessa useita merkityksellisiä harrastuksia, lisänä henkisyys josta valtavasti tukea tulevien hankaluuksien kanssa (kukaan ei säästy kuolemisen ja kaikesta luopumisen tuskasta, lopulta olemme tasa-arvoisia kaikki kuolemassa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikuisuusaihe. Oikeistolaiset katsoo että kaikki on itsestään kiinni (ja unohtavat että ovat usein saaneet itse elää vauraan lapsuuden, saaneet perintöä, tietä on tasoiteltu yms), kun taas vasemmistolaiset näkee asiat täysin yhteiskunnan aiheuttamina, vääränlaisten rakenteiden syynä. Molemmat näkemykset on tietysti älyllisesti laiskoja, koska mustavalkoista ei ole olemassakaan. Kyllä fiksuimmat varmaan sen tietävätkin, mutta nämä iskulauseet on tarvittu yksinkertaisimpien kannattajien, massojen, villitsemiseen. Älyllinen politiikka on vaikeaa kun on riippuvainen mölisevien massojen suosiosta.

Suomi tasoittaa aivan älyttömästi jokaisen tietä. Itse olen köyhästä perheestä ja niin vain olen keskituloinen (tuntuu hyvätuloiselta kun jää paljon rahaa yli kun en kuluta kaikkea kuten useimmat). Vasemmistolaiset ovat vain laiskoja ja odottavat että toiset järjestävät ja maksavat

Suhteilla sitä on ennenkin töitä saanut, ja niin nykyäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleistykset eivät sovi kumpaankaan suuntaan. Kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta moni asia on. Samoin yhteiskunta tai olosuheet ei ole syyllinen kaikkeen, mutta kyllä niillä, varsinkin olosuhteilla, on valtava merkitys. 

Se on kuitenkin selvä, että uhriutuminen ei auta ketään, vähiten asianosaista itseään. On hyväksyttävä tosiasiat ja pelattava niiden mukaan. 

NIIN PERSUT, LOPETTAKAA UHRIUTUMINEN. ITSE KÄNNÄSITTE, ITSE MOKASITTE, ITSE PÄÄSTITTE ENITEN MAAHAN JA OTITTE ENITEN VELKAA. VASTUU ON TEIDÄN.

Menkää töihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Tukihenkilön saa esimerkiksi nuorisopajoilta, he jeesavat arjen asioissa. Kelan kautta myös nuotti-valmennus.

Masennus on kyllä paha sairaus kun kaikki merkitys katoaa ja haluaisi vain kys. Itse katsoin voimaannuttavia videoita ja ajattelin, että vielä kerran kannattaa yrittää, vaikka väkisin. Jos silloinkaan ei toimi, on lupa lopettaa. Mutta yrittäminen ihan oikeesti kannattikin. Lopputulos: -40kg, Sijoitukset +6k, arjessa useita merkityksellisiä harrastuksia, lisänä henkisyys josta valtavasti tukea tulevien hankaluuksien kanssa (kukaan ei säästy kuolemisen ja kaikesta luopumisen tuskasta, lopulta olemme tasa-arvoisia kaikki kuolemassa)

Onnittelut! 

Olen itse masennuksesta noussut jo kahdesti ja perhehelveteistä samaten. Nyt on kolmas kerta menossa ja toivon, että onnistun nousemaan tälläkin kerralla. Mitään takeitahan sille ei ole. Youtube on kyllä mahtava ilmaisen vertaistuen ja self helpin lähde.  

Saako aikuinen tukihenkilöä mistään?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon ihanan ja parantavan kodin. Jos 20 ekaa vuotta elämästä oli helvet*, uskottelen että seuraavat 20 t

En nyt millään tavalla haluaisi vähätellä kokemustasi, mutta oliko mielestäsi siis elämäsi ensimmäiset 20 vuotta hel#ettiä, koska perheesi oli keskituloinen eikä harrastuksiin riittänyt rahaa?

Kyllä se ihmisen elämä on ihan omista valinnoista kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon ihanan ja parantavan kodin. Jos 20 ekaa vuotta elä

Se riippuu tahdonvoimasta sikäli, että jos sitä ei olisi ollut, et olisi saavuttanut tuota. Tahdonvoimasi ei kuitenkaan ole yksin saanut tuota aikaan vaan tarvitsit siihen muutakin. 

 

Se on surullista, että masennus on sairaus, joka vie ihmiseltä kyvyn käyttää tahdonvoimaansa. Etenkin, kun sitä tarvitaan jo siitä masennuksesta nousemiseenkin.

Paljon tähän vaikuttaa sekin, että kuinka nopeasti sitä apua lähtee hakemaan. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa selviytyä "yksin" ja sitten kun siinä saattaa vierähtää useampi vuosi ennen kuin sitten hakee sitä apua, niin se ei ole ollenkaan niin helppoa saada sitä sappea ulos, mitä on omissa oloissaan itselleen juottanut vuosikausia.

-eri 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon ihanan ja parantavan kodin. Jos 20 ekaa vuotta elä

Monelle köyhällä näyttää olebvan joku tavaran omistaminen se onnen mittari. Luulisi sunkin miettivän enemmän elämän valintojasi, kuin lapsuuden"köyhyyttä" kun et saanut samaa kuin naapuri ja se muka masensi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon ihanan ja parantavan kodin. Jos 20 ekaa vuotta elä

En nyt millään tavalla haluaisi vähätellä kokemustasi, mutta oliko mielestäsi siis elämäsi ensimmäiset 20 vuotta hel#ettiä, koska perheesi oli keskituloinen eikä harrastuksiin riittänyt rahaa?

Minä ymmärsin niin, että helvetti oli se, että häntä syrjittiin ja kiusattiin. Ihan ymmärrettävää, että mielenterveys ottaa siitä osumaa. 

Vauvapalstan "perehehelvetti" on se kun naapurin Mirjalla oli i-phone 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudessa töitä, ja tarkkaan valitun kumppanin kanssa luon

Paljon tähän vaikuttaa sekin, että kuinka nopeasti sitä apua lähtee hakemaan. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa selviytyä "yksin" ja sitten kun siinä saattaa vierähtää useampi vuosi ennen kuin sitten hakee sitä apua, niin se ei ole ollenkaan niin helppoa saada sitä sappea ulos, mitä on omissa oloissaan itselleen juottanut vuosikausia.

-eri 

Tunnen noin kymmenen mielenterveyssyistä työkyvyttömiä. Yksikään heistä ei ole katkera ja mitenkään itseään myrkyttänyt. Paljon sapekkaampia on moni tuntemani "terve". 

No jos nyt koulutusta ajatellaan, niin kyllä yhteiskunta nuoren johonkin kouluun työntää peruskoulun jälkeen. Yleensä sitten amikseen, jos ei lukuhaluja ole. Moni amisala työllistää ihan hyvin eli kyllä elämän voi saada raiteilleen, vaikkei kotoa saisi hyvää mallia. Taloudellisesti voi pärjätä hyvin. Aika harvasta meistä tulee lääkäriä tai juristia tai muuta erityisen menestyvää. Ehkä se huonoin vaihtoehto on lähteä ns. huonosta kodista ja olemattomalla itsetuntemuksella opiskelemaan jotain humpanpumppa-alaa. Siellä sillä taustalla on ihan eri tavalla merkitystä kuin rekkakuskin ja kokin tapauksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tahdonvoimasta. Itse tulin keskituloisesta perheestä, jossa varat menivät kalliin auton ja talon ylläpitämiseen, rahaa ei jäänyt lainkaan harrastuksiin ja ruokaankin heikosti. Minua syrjittiin ja kiusattiin aika pahastikin ulkoisten tekijöiden kuten köyhän vaatetuksen ja halppiskännykän kautta. Sen verran pahasti, että syvä masennus ahdistuksineen tuli 12 vuotiaana. 

Kotoa lähdettyäni vuosi pari meni aallon pohjalla, mutta kiitos suomalaisen yhteiskunnan, sain käytyä lukion ilmaiseksi, hyvän kouluruuan ja tukihenkilön arkeen. Pääsin kuntoutumaan ja vuosia tutkin, miten elämää kannattaa elellä. Nyt kiitollisena amk:ssa, on kivasti sijoituksia, ei ole enää koskaan pelkoa, että onko varaa vaatteisiin tai ruokaan taikka säästöjä pahan päivän varalle. Uskon tekeväni tulevaisuudess

Tunnen noin kymmenen mielenterveyssyistä työkyvyttömiä. Yksikään heistä ei ole katkera ja mitenkään itseään myrkyttänyt. Paljon sapekkaampia on moni tuntemani "terve". 

"Sapella" tarkoitan itsesääliä, heikkoa oma kuvaa yms, en varsinaisesti mitään nimenomaista katkeruutta ympäröivää maailmaa kohtaan.

Onko sitä kaikilla? Ei varmastikaan, mutta hyvin monella on, joka on mielenterveysongelmien takia kohdannut ongelmia pidemmän aikaa. Eikä likimainkaan kaikki mielenterveysongelmista kärsivät ole eläkkeellä tai sillä tavoin syrjäytyneitä maailmasta, että eivät esimerkiksi elättäisi itseään millään tavoin.

Ihan samalla tavalla kuin on "funktionaalisia alkoholisteja", niin kyllä niitä on vastaavia mt-ongelmaisiakin. Länsimaat olisi romahtanut aikoja sitten, jos kaikki mt-ongelmaiset olisi ulkona työelämästä.

Täytyy kyllä sanoa, että on todella naiivi ketju. Ja tämän sanon ihmisenä, jonka lähtökohdat elämään oli sen verran heikot, että mielenterveys meni jo lapsena. Suuri osa tuntuu kuvittelevan, että (suomalais) lasten suurimmat ongelmat koskee köyhyyttä. Siitä olen samaa mieltä, että ei köyhyys ole este elämässä pärjäämiselle, vaikka sinänsä taustat paljon vaikuttaakin. Tämä taas kertoo siitä, että osa on todella sinisilmäisiä, kun kuvitellaan, että kaikki on omissa käsissä ja esimerkiksi mielenterveys ja traumat korjataan sillä, että kantaa vaan vastuunsa ja lopettaa märehtimisen.

Jos ei lapsena ole saanut minkäänlaisia tunnetaitoja (tai vaikka olisikin) niin mielenterveyttä ei paranneta sillä, että lopetetaan märehtiminen. Vai aatteletko, että jos ihminen ei vaan ajattele, häviää kaikki ongelmat? Se eteenpäin meneminen ja vastuun kantaminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista. Moni haluaa "kantaa vastuun", mutta ei saa esimerkiksi tukea terapiaan tai ei löydä terapeuttia. Hoitoon on vaikea päästä. Jos on vielä vaikka oppimisvaikeuksia tai kehitysvammaa niin siinä on tosiaan ns. terveellä helppo huudella, että kaikilla on samat mahdollisuudet. 

Erittäin monien vaiheiden jälkeen olen nykypäivänä korkeasti koulutettu ja ns. terve. En ikimaailmassa olisi uskonut tämän olevan mahdollista lapsuuskokemusten jälkeen. Voisin todella helposti paukutella henkseleitä ja ajatella, että ihan vaan itse olen saanut kaiken aikaan, mutta se ei todellakaan ole totta. KENENKÄÄN kohdalla.

Kaikesta huolimatta olen itse ollut erittäin kiitollinen ja onnekas esimerkiksi sen suhteen, että olen saanut aikuisena korjaavia suhteita, olen saanut terapiaa, en ole sairastunut lapsena esimerkiksi kaksisuuntaiseen tai muuhun paranemattomaan sairauteen jne. Itse olen työni terapiassa tehnyt, hakenut töihin, kouluun jne, mutta olen ollut hyvin monessa asiassa myös erittäin onnekas. Esimerkiksi synnynnäisten luonteenpiirteiden ansiosta. Voin kertoa, että lapsuudesta selviämisen jälkeen kouluttautuminen ja työelämässä eteneminen on ollut ihan lastenleikkiä. Ja niin se monelle huutelijalle onkin, kun pahemmasta ei ole tietoa. 

Te ihmiset, jotka väitätte, että menestyminen ei ole yksinomaan itsestä kiinni, voitteko kertoa tarkemmin, mitä konkreettisia toimenpiteitä olette tähän mennessä tehneet sen eteen, että tulevaisuudessa asiat menisivät paremmin? Millaiset arkirutiinit olette luoneet itsellenne? Miten organisoitte päivittäiset askareenne, työskentelytavat ja itsenne kehittämisen? Entä miten vietätte vapaa-aikaanne? Millaisia tapoja teillä tapoja on rentoutua, palautua ja hallita stressiä?

Samalla haluaisin kuulla myös teiltä, jotka koette itsenne menestyneiksi: mitä konkreettisia asioita teitte ja teette sen eteen, että pääsitte tai olette pääsemässä nykyiseen asemaanne elämässä? Mitkä olivat ne arjen rutiinit, jotka tukivat etenemistä kohti tavoitteita? Miten rakennatte päivienne rytmiä ja minkälaista tasapainoa pidätte tärkeänä menestyksenne kannalta? Millaisia valintoja olette tehneet vapaa-ajan suhteen ja miten rentoudutte, palaudutte ja hallitsette stressiä?

Et halua AP kuulla tätä, mutta kyllä se oma asenne on vain hyvin ratkaiseva. Jos se mitä ihminen saa syntyessään ratkaisisi elämän suunnan, niin meillä ei olisi tarinoita ryysyistä rikkauksiin eikä tarinoita siitä kuinka duunariperheen lapsista tuli korkeasti koulutettuja ym. 



Jos syntymälahjana saat kannettavaksesi jonkin vakavan sairauden, se voi rajoittaa elämääsi merkittävällä tavalla, mutta heidänkin joukostaan löytyy aina niitä jotka ovat vastoin kaikkia odotuksia päässeet todella pitkälle ja heistä on tosi inspiroivaa lukea, koska se antaa niille omille vaikeille hetkille myöskin näkökulmaa. 



Huonot lähtökohdat voivat joskus olla myös tekosyy, joka estää ihmistä kehittymästä ja menemästä eteenpäin. Niiden kautta voi aina perustella itselleen, että tämä kohtalo minulle määrättiin jo ennalta eikä täältä ole poispääsyä.

Menestyjien ja ei-menestyjien välillä voi olla monia tekijöitä, mutta tässä muutamia keskeisiä eroja, jotka usein nousevat esiin:

1. Asenne ja mielenlaatu

Positiivinen ajattelu: Menestyjät suhtautuvat haasteisiin mahdollisuuksina oppia ja kehittyä, kun taas ei-menestyjät saattavat nähdä ne esteinä.

Itseusko: Menestyjillä on vahva usko omiin kykyihinsä ja siihen, että he voivat vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.

Tavoitteellisuus: Menestyjät asettavat selkeitä tavoitteita ja pitävät niistä kiinni, kun taas ei-menestyjät saattavat olla vähemmän selkeitä omissa pyrkimyksissään.

2. Työskentelytavat ja kurinalaisuus

Pysyvyys ja sitkeys: Menestyjät ovat valmiita tekemään töitä pitkäjänteisesti ja sietämään epäonnistumisia. He eivät luovuta helposti, vaan oppivat virheistään ja kokeilevat uudelleen.

Ajanhallinta: Menestyjät ovat hyviä priorisoimaan ja käyttämään aikansa tehokkaasti, kun taas ei-menestyjät saattavat olla hajanaisia tai helposti keskeytettäviä.

3. Oppiminen ja kehitys

Elinikäinen oppiminen: Menestyjät etsivät jatkuvasti tapoja kehittää itseään, olipa kyseessä uusi taito, tieto tai itsensä parantaminen. He eivät jää mukavuusalueelleen, vaan haastavat itsensä.

Virheiden hyväksyminen: Menestyjät ymmärtävät, että virheet ovat osa oppimisprosessia ja että ne eivät ole epäonnistumisia vaan oppitunteja.

4. Verkostoituminen ja suhteet

Yhteyksien luominen: Menestyjät ymmärtävät, että ympärillä olevat ihmiset ja verkostot voivat olla arvokkaita resursseja. He rakentavat ja vaalivat suhteita, jotka tukevat heidän tavoitteitaan.

Mentorit ja palautteet: Menestyjät hakevat usein mentorointia ja ottavat vastaan palautetta, sillä he haluavat kehittyä ja saada uusia näkökulmia.