"Kaikki on itsestä kiinni" -jankkaajille

Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa se äitisi tai puolisosi kuolee ja hän on sinulle ollut oikeasti tärkeä. Selviääkö siitä päivässä? No ei selviä. Siitä pitää toipua ja se vaatii aikaa.

Otetaan toiseksi esimerkiksi. Olet ollut yrittäjänä ja vaikka olet suonut yrityksellesi kaiken ammattitaitosi ja osaamisesi, se ajautuu konkurssiin. Selviääkö siitä hetkessä? No ei selviä Siitä pitää toipua ja se vaatii aikaa.

Olennaista on siis se, että pääseekö siitä kriisistään eteenpäin ja palaako se usko siihen, että parempi tulevaisuus on mahdollinen? Joskus sen saavuttaminen voi vaatia ulkopuolista apua, mutta, jos sitä ei löydy niin kyllä sillä omalla asenteellakin on tärkeä merkityksensä.

Miten kauan on lupa vetää henkeä?

Miten monta kuolemaa, sairautta, raiskausta, tulipaloa ja kohtukuolemaa ihminen saa kokea, että on lupa mennä rikki?

Onko ihmisellä lupa mennä rikki?

Tuntuu että toisilla on lupa vetää henkeä ja katsella ja myhäillä, kun ovat parempia ihmisiä, mutta jos toinen vetää henkeä, niin hänet saa julistaa luuseriksi ja luovuttajaksi, kun ei mennyt luvallisella parilla päivällä ohi.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohdat ei tietty kaikilla ole samat, mutta kyllä sillä omalla yrittämisellä on myös iso vaikutus. 

Meitä on viisi sisarusta, ollaan kasvettu 80-luvulla työläisperheen lapsina, äidin ollessa pitkään kotona. Ei meillä hirveästi ylimääräistä rahaa ollut eikä pystytty matkustelemaan tai tekemään aurinkomatkoja, asuttiin kuitenkin ihan kivalla omakotialueella ja turvallinen, päihteetön koti. 

Mä olen amk-koulutuksen omaava niin kuin miehenikin, hoitoalalla ollaan joten palkat ei ole hirveät mutta pärjätään ihan ok. Kaksi sisarusta on akateemisesti kouluttautuneita ja omilla urillaan kivasti edenneitä, yksi toisen asteen koulutuksella työelämään lähtenyt ja yrittäjänä mukavasti pärjäävä. 

Sitten on se sisarus joka ei peruskoulun jälkeen ole saanut mitään koulua käytyä eikä ollut ikinä työelämässä. Todella katkera ihminen joka kokoajan hokee sitä kuinka lähtökohdat ratkaisee sen miten elämäs

Minusta sinä kuulostat katkeralta. Enkä usko että tuossa on ihan koko totuus sisarestasi. Hänhän ei täällä ole kertomassa miten asiat oikeasti meni.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohdat ei tietty kaikilla ole samat, mutta kyllä sillä omalla yrittämisellä on myös iso vaikutus. 

Meitä on viisi sisarusta, ollaan kasvettu 80-luvulla työläisperheen lapsina, äidin ollessa pitkään kotona. Ei meillä hirveästi ylimääräistä rahaa ollut eikä pystytty matkustelemaan tai tekemään aurinkomatkoja, asuttiin kuitenkin ihan kivalla omakotialueella ja turvallinen, päihteetön koti. 

Mä olen amk-koulutuksen omaava niin kuin miehenikin, hoitoalalla ollaan joten palkat ei ole hirveät mutta pärjätään ihan ok. Kaksi sisarusta on akateemisesti kouluttautuneita ja omilla urillaan kivasti edenneitä, yksi toisen asteen koulutuksella työelämään lähtenyt ja yrittäjänä mukavasti pärjäävä. 

Sitten on se sisarus joka ei peruskoulun jälkeen ole saanut mitään koulua käytyä eikä ollut ikinä työelämässä. Todella katkera ihminen joka kokoajan hokee sitä kuinka lähtökohdat ratkaisee sen miten elämäs

Jos vanhempasi tukivat yhtä sisarusta enemmän, niin siihen oli varmasti syynsä. Samoista vanhemmista voi tulla monenlaisia lapsia, osa esimerkiksi nepsyjä ja osa terveitä. Kuulostaa siltä, että tuolla yhdellä sisaruksella oli ja on enemmän haasteita. Sama oli minun perheessäni, veljelleni kaikki oli hankalampaa kuin minulle. En ole kuitenkaan koskaan syyttänyt veljeäni siitä, vaan lähinnä ollut kiitollinen, että itse olen päässyt helpommalla ja pahoillani hänen puolestaan, että arpaonni ei suosinut geenilotossa. 

Samasta perheestä, samoista lähtökohdista, mutta kovin erilaisilla luonteilla varustetut lapset saattavat päätyä kovin erilaisiin valintoihin opiskeluidensa suhteen.

Lopputuloksena voi olla kovin monenlaisia taloudellisia tilanteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et halua AP kuulla tätä, mutta kyllä se oma asenne on vain hyvin ratkaiseva. Jos se mitä ihminen saa syntyessään ratkaisisi elämän suunnan, niin meillä ei olisi tarinoita ryysyistä rikkauksiin eikä tarinoita siitä kuinka duunariperheen lapsista tuli korkeasti koulutettuja ym. 



Jos syntymälahjana saat kannettavaksesi jonkin vakavan sairauden, se voi rajoittaa elämääsi merkittävällä tavalla, mutta heidänkin joukostaan löytyy aina niitä jotka ovat vastoin kaikkia odotuksia päässeet todella pitkälle ja heistä on tosi inspiroivaa lukea, koska se antaa niille omille vaikeille hetkille myöskin näkökulmaa. 



Huonot lähtökohdat voivat joskus olla myös tekosyy, joka estää ihmistä kehittymästä ja menemästä eteenpäin. Niiden kautta voi aina perustella itselleen, että tämä kohtalo minulle määrättiin jo ennalta

Sairauksille ei voi elämässä missään kohtaa mitään, ne ovat osa geenilottoa ja tuuria ja jos sellainen tulee kohdalle niin sen kanssa pitää vain oppia jotenkin tulemaan toimeen. Osa sairauksista vie työkyvyn osittain-, osa kokonaan ja se toimeentuleminen on osa tätä jolloin se asenne näyttäytyy siinä. Osa ei tule sairauksiensa kanssa toimeen eikä löydä elämästään enää mitään hyvää sen jälkeen, kun taas osa pystyy löytämään niitä valonpilkahduksia silloinkin. Minulla ei ole mitään tuollaista jota voisi varmasti edes etäisesti verrata sinun tilanteeseesi, mutta en silti ole tietämätön pitkäaikaissairauksista, koska niitä omalla kohdallani on. Yritän elää niiden kanssa niin hyvää elämää kuin mahdollista, koska tiedän, että voin antaa niiden joko hallita elämääni ja olla se majakka joka minua johtaa tai sitten voin etsiä jotain myönteisempää ja toimia sen mukaisesti. Esimerkiksi kovien kipujen kanssa tämä on luonnollisesti erittäin hankalaa, mutta silloinkin päivässä voi olla jokin yksittäinen pieni hetki, jossa jokin itselle tärkeä asia vie ajatukset edes pieneksi hetkeksi siitä kivusta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ihmisen elämä on ihan omista valinnoista kiinni.

No muista tuo, kun elämä heittää kunnolla psgaa tuulettimeesi ja joudut polvillesi.

Todellakin, muista silloin tuo.

Elämä heittää jokaiselle pasgaa tuulettimeen ja sillä hetkellä tehdään myös valintoja. Joku luovuttaa ja toteaa, että ei kannata tehdä enää yhtään mitään, joku ottaa iskun vastaan ja ottaa taukoa ja vetää henkeä ja alkaa miettimään miten seuraavaksi lähdetään eteenpäin. Sieltä lattiastakin on pääsy ylöspäin, jos tahdot ihan aidosti itsekin niin.

Tuossa on vain osa totuutta. Toki molemmista lähtökohdista voi päättää, että otan iskun vastaan ja lähden eteenpäin. Mahdollisuudet sellaiselle, joka on syntynyt perheeseen jossa on joku

Siinä ollaan samaa mieltä, että ei lähdetä tilanteeseen samalta viivalta, mutta niin elämä toimii. Elämä ei ole missään kohtaa reilua ja jos pystyy päästämään irti siitä ajatuksesta, että elämän pitäisi olla jollain tavalla reilua ja käyttämään senkin energian eteenpäin menoon niin ei siitä varmasti haittaakaan ole.

Siinä ollaan samaa mieltä, että ei lähdetä tilanteeseen samalta viivalta, mutta niin elämä toimii. Elämä ei ole missään kohtaa reilua ja jos pystyy päästämään irti siitä ajatuksesta, että elämän pitäisi olla jollain tavalla reilua ja käyttämään senkin energian eteenpäin menoon niin ei siitä varmasti haittaakaan ole.

Selitätkö vielä minne eteen päin tässä pitäisi sitten olla menossa?

Mitä jos haluaa vaan elää elämäänsä ja olla onnellinen, eikä koko ajan ahnehtia mammonaa, titteleitä, statusta, lapsia, matkoja, suorituksia ja kokemuksia?

Miksei saa vaan olla paikallaan?

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohdat ei tietty kaikilla ole samat, mutta kyllä sillä omalla yrittämisellä on myös iso vaikutus. 

Meitä on viisi sisarusta, ollaan kasvettu 80-luvulla työläisperheen lapsina, äidin ollessa pitkään kotona. Ei meillä hirveästi ylimääräistä rahaa ollut eikä pystytty matkustelemaan tai tekemään aurinkomatkoja, asuttiin kuitenkin ihan kivalla omakotialueella ja turvallinen, päihteetön koti. 

Mä olen amk-koulutuksen omaava niin kuin miehenikin, hoitoalalla ollaan joten palkat ei ole hirveät mutta pärjätään ihan ok. Kaksi sisarusta on akateemisesti kouluttautuneita ja omilla urillaan kivasti edenneitä, yksi toisen asteen koulutuksella työelämään lähtenyt ja yrittäjänä mukavasti pärjäävä. 

Sitten on se sisarus joka ei peruskoulun jälkeen ole saanut mitään koulua käytyä eikä ollut ikinä työelämässä. Todella katkera ihminen joka kokoajan hokee sit

Itseasiassa veikkauksesi meni aika pitkälle metsään sillä huomattavasti isompia haasteita ja nepsyoireilua on ollut ihan muilla sisaruksilla. Tuentarpeen sijaan oli ihan muut syyt miksi tätä sisarusta pidettiin lempilapsena. 

En mielestäni ole katkera lapsuudesta koska se mielestäni oli mulle ihan hyvä ja onnellinen, toisin kuin tämä sisarus sen omalta kohdaltaan muistaa. 

Ei hirveästi olla nykyään edes tekemisissä eli en koe hänen millään lailla vaikuttavan omaan elämääni joka mun mielestä on pitkälle sitä mitä olen halunnut. Olen tosi onnellinen ja kiitollinen siitä mitä olen saanut ja muihin sisaruksiin mulla on lämpimät välit ja olen onnellinen niistäkin asioista joissa he ovat pärjänneet mua paremmin, ovat varmasti sen ansainneet jokainen. 

Vähän rasittavana koen kuitenkin välillä nuo kommenttinsa niin ig-päivityksiin kuin kyläillessä toistemme luona. Ihan sama oliko kyse vaikka lasten kanssa ulkona syömässä käynnistä tai kirppikseltä löytyneestä takista niin aina sama laulu kivahan se on kun toisilla on rahaa laittaa tuollaiseenkin tai mulla ei ikinä olisi varaa tai mahdollisuutta tehdä noin. Vaikka monia näitä näitä kritisoimiaan asioita hän on kyllä saanut ja tehnyt useamminkin kuin mun perhe. Kuitenkin työssäkäyvänä olen ollut viemässä häneltä ja hänen perheeltään ruuat pöydästä ja vaatteet päältä. Vaikka sitten heidän perheensä menot niin ruuan kuin vaatteiden suhteen on huomattavasti isommat kuin mun saman kokoisella perheellä. 

 

Tämä vain lähtökohdista ja siitä kuinka yksi voi nähdä ne samat lähtökohdat huomattavasti heikompina kuin toinen ja jäädä roikkumaan niihin. 

Sairauksille ei voi elämässä missään kohtaa mitään, ne ovat osa geenilottoa ja tuuria ja jos sellainen tulee kohdalle niin sen kanssa pitää vain oppia jotenkin tulemaan toimeen. Osa sairauksista vie työkyvyn osittain-, osa kokonaan ja se toimeentuleminen on osa tätä jolloin se asenne näyttäytyy siinä. Osa ei tule sairauksiensa kanssa toimeen eikä löydä elämästään enää mitään hyvää sen jälkeen, kun taas osa pystyy löytämään niitä valonpilkahduksia silloinkin. Minulla ei ole mitään tuollaista jota voisi varmasti edes etäisesti verrata sinun tilanteeseesi, mutta en silti ole tietämätön pitkäaikaissairauksista, koska niitä omalla kohdallani on. Yritän elää niiden kanssa niin hyvää elämää kuin mahdollista, koska tiedän, että voin antaa niiden joko hallita elämääni ja olla se majakka joka minua johtaa tai sitten voin etsiä jotain myönteisempää ja toimia sen mukaisesti. Esimerkiksi kovien kipujen kanssa tämä on luonnollisesti erittäin hankalaa, mutta silloinkin päivässä voi olla jokin yksittäinen pieni hetki, jossa jokin itselle tärkeä asia vie ajatukset edes pieneksi hetkeksi siitä kivusta pois.

Okei, mutta miksi oletat että muut eivät yrittäisi kokea niitä pieniä hetkiä?

Mistä se tämä ihmeellinen olkiukko on peräisin, että joku toinen ihminen on hirveän negatiivinen, vääräasenteinen ja ei edes yritä ikinä mitään?

Sitä minä ihmettelen.

Tämä vain lähtökohdista ja siitä kuinka yksi voi nähdä ne samat lähtökohdat huomattavasti heikompina kuin toinen ja jäädä roikkumaan niihin. 

KUKA ON JÄÄNYT ROIKKUMAAN?

Vierailija kirjoitti:

Siinä ollaan samaa mieltä, että ei lähdetä tilanteeseen samalta viivalta, mutta niin elämä toimii. Elämä ei ole missään kohtaa reilua ja jos pystyy päästämään irti siitä ajatuksesta, että elämän pitäisi olla jollain tavalla reilua ja käyttämään senkin energian eteenpäin menoon niin ei siitä varmasti haittaakaan ole.

Selitätkö vielä minne eteen päin tässä pitäisi sitten olla menossa?

Mitä jos haluaa vaan elää elämäänsä ja olla onnellinen, eikä koko ajan ahnehtia mammonaa, titteleitä, statusta, lapsia, matkoja, suorituksia ja kokemuksia?

Miksei saa vaan olla paikallaan?

Tuohon kysymykseen ei pysty vastaamaan ilman, että tuntee yksityiskohtia. Missä sinä haluat pysyä paikallaan?

Jos olet työkykyinen ja työssäkäyvä ja suhteellisen onnellinen elämääsi niin mikäs siinä, anna mennä vain noin, mutta huolehdi siitä, että pidät osaamisesi ajantasaisena jottei työpaikkasi ole ensimmäisenä vaarassa, kun suhdanteet muuttuvat.  

Vierailija kirjoitti:

Sairauksille ei voi elämässä missään kohtaa mitään, ne ovat osa geenilottoa ja tuuria ja jos sellainen tulee kohdalle niin sen kanssa pitää vain oppia jotenkin tulemaan toimeen. Osa sairauksista vie työkyvyn osittain-, osa kokonaan ja se toimeentuleminen on osa tätä jolloin se asenne näyttäytyy siinä. Osa ei tule sairauksiensa kanssa toimeen eikä löydä elämästään enää mitään hyvää sen jälkeen, kun taas osa pystyy löytämään niitä valonpilkahduksia silloinkin. Minulla ei ole mitään tuollaista jota voisi varmasti edes etäisesti verrata sinun tilanteeseesi, mutta en silti ole tietämätön pitkäaikaissairauksista, koska niitä omalla kohdallani on. Yritän elää niiden kanssa niin hyvää elämää kuin mahdollista, koska tiedän, että voin antaa niiden joko hallita elämääni ja olla se majakka joka minua johtaa tai sitten voin etsiä jotain myönteisempää ja toimia sen mukaisesti. Esimerkiksi kovien k

Miksi sinä oletat, etä minä ajattelen tuota pääasiallisesti negatiiivisen kautta? Faktaa on se, että osa ihmisistä ei tule toimeen sairauksiensa kanssa vai oletko kenties asiasta eri mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se ihmisen elämä on ihan omista valinnoista kiinni.

No muista tuo, kun elämä heittää kunnolla psgaa tuulettimeesi ja joudut polvillesi.

Todellakin, muista silloin tuo.

Elämä heittää jokaiselle pasgaa tuulettimeen ja sillä hetkellä tehdään myös valintoja. Joku luovuttaa ja toteaa, että ei kannata tehdä enää yhtään mitään, joku ottaa iskun vastaan ja ottaa taukoa ja vetää henkeä ja alkaa miettimään miten seuraavaksi lähdetään eteenpäin. Sieltä lattiastakin on pääsy ylöspäin, jos tahdot ihan aidosti itsekin niin.

Tuossa on vain osa totuutta. Toki molemmista lähtökohdista voi päättää, että otan iskun vastaan ja lähden eteenpäin. Mahdollisuudet sellaiselle, joka on syntynyt perheeseen jossa on joku

 

On luonnollista, että ihmiset vertaavat itseään ympärillään oleviin muihin, mutta tämä vertailu voi joskus olla harhaanjohtavaa tai jopa haitallista, jos vertailukohdat ovat liian kaukana omasta todellisuudesta. Jos vertaat itseäsi esimerkiksi jonkun kanssa, joka on saanut elämänsä alun huomattavan etuoikeutetussa asemassa, on vaarana, että et tunnista omia vahvuuksiasi ja saavutuksiasi, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.

Sen sijaan voi olla paljon fiksumpaa ottaa mallia niistä henkilöistä, jotka ovat kokeneet samankaltaisia vaikeuksia tai esteitä ja silti onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa. Tällöin vertailu on realistisempaa ja motivoivampaa, koska voi nähdä, miten nämä ihmiset ovat navigoineet omia haasteitaan ja mitä keinoja he ovat käyttäneet menestyksen saavuttamiseksi. Tällaisessa vertailussa voi tunnistaa omat mahdollisuutensa ja kehittää itselleen realistisen käsityksen siitä, mikä on mahdollista, vaikka alkuasetelmat eivät olisikaan täydelliset.

Vierailija kirjoitti:

Tämä vain lähtökohdista ja siitä kuinka yksi voi nähdä ne samat lähtökohdat huomattavasti heikompina kuin toinen ja jäädä roikkumaan niihin. 

KUKA ON JÄÄNYT ROIKKUMAAN?

Meidän perheessä se sisarus jonka juuri kerroin jatkuvasti syyttävän yhteiskuntaa ja lähtökohtia siitä että ei ole omassa elämässään päässyt eteenpäin, menestynyt yhtä hyvin kuin kaverinsa jne. 

Tuohon kysymykseen ei pysty vastaamaan ilman, että tuntee yksityiskohtia. Missä sinä haluat pysyä paikallaan?

Jos olet työkykyinen ja työssäkäyvä ja suhteellisen onnellinen elämääsi niin mikäs siinä, anna mennä vain noin, mutta huolehdi siitä, että pidät osaamisesi ajantasaisena jottei työpaikkasi ole ensimmäisenä vaarassa, kun suhdanteet muuttuvat.  

Ahaa, eli kyseessä on siissä työ ja toimeentulo mistä koko ajan puhutte.

Itse näen työn vain yhtenä osana elämää.

Tuo "pidä osaamisesi ajantasaisena" on ihan naurettava ohje. Mihin se osaaminen työssäkäyvällä ihmisellä katoaa? Ja jos ihminen jää työttömäksi, niin unhotuuko se osaaminen heti, kun työsuhde päätty ja otsaan lämähtää roskaihmisen leima "työtön työnhakija"?

Vierailija kirjoitti:

Hyvin pöajon riippuu siitä, minkälaisiin perheiisiin ja olosuhteisiin synnytään. Usein ihmiset eivät myöskään itse näe sitä, millaisia etuoikeuksia ovat saaneet elämässä. Esimerkiksi yksi tuttavani on syntynyt aika ankeisiin oloihin, vanhemmilla vaikeuksia elämänhallinnassa, työelämän ulkopuolella jne.  Hänen perheensä on kuitenkin saanut tukea yhteiskunnalta erilaisten palvelujen muodossa ja lisäksi hänellä on ollut tukena suku ja lopulta toinen vanhemmista on skarpannut ja järjestänyt elämänsä paremmin. Samoin koulussa häntä on tuettu eri tavoin ala-asteelta lähtien.

Näiden ansiosta hänen lapsuutensa on ollut verrattain normaali, hän on onnistunut opiskelemaan itselleen ammatin ja pysymään työelämässä. Kuitenkin kun hän itse kertoo tätä elämäänsä, esittää hän sen kuin sankaritarinana siitä miten hän olisi ihan itse vaan omalla työllä ja tahdolnvoimalla noussut köyhistä oloista siihen missä on nyt.

Nämä "minä se olen sankari ja muut vaan makaa laiskana" tapaukset on rasittavia.

Mitä se haittaa ihmistä, jos myöntää että on saanut tukea ja on ollut myös onnea?

Ei minun itsetuntoni ainakaan siitä mene rikki, jos tiedostan saaneeni paljon hyvää ja minullakin on ollut toisiin nähden etuoikeuksia.

En ymmärrä tuota ihmisten tarvetta pitää itseään sankarina ja maalata toisista antisankareita. Antagonisti ja protagonisti pitää jokaisessa sadussa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä vain lähtökohdista ja siitä kuinka yksi voi nähdä ne samat lähtökohdat huomattavasti heikompina kuin toinen ja jäädä roikkumaan niihin. 

KUKA ON JÄÄNYT ROIKKUMAAN?

Meidän perheessä se sisarus jonka juuri kerroin jatkuvasti syyttävän yhteiskuntaa ja lähtökohtia siitä että ei ole omassa elämässään päässyt eteenpäin, menestynyt yhtä hyvin kuin kaverinsa jne. 

Minusta tuntuu, että et ihan kerro kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

 

On luonnollista, että ihmiset vertaavat itseään ympärillään oleviin muihin, mutta tämä vertailu voi joskus olla harhaanjohtavaa tai jopa haitallista, jos vertailukohdat ovat liian kaukana omasta todellisuudesta. Jos vertaat itseäsi esimerkiksi jonkun kanssa, joka on saanut elämänsä alun huomattavan etuoikeutetussa asemassa, on vaarana, että et tunnista omia vahvuuksiasi ja saavutuksiasi, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.

Sen sijaan voi olla paljon fiksumpaa ottaa mallia niistä henkilöistä, jotka ovat kokeneet samankaltaisia vaikeuksia tai esteitä ja silti onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa. Tällöin vertailu on realistisempaa ja motivoivampaa, koska voi nähdä, miten nämä ihmiset ovat navigoineet omia haasteitaan ja mitä keinoja he ovat käyttäneet menestyksen saavuttamiseksi. Tällaisessa vertailussa voi tunnistaa omat mahdollisuutensa ja kehittää itselleen realistisen käsityksen siitä, mikä on mahdollista, vaikka alkuasetelmat eivät olisikaan täydelliset.

No minä en ainakaan vertaa itseäni kehenkään, koska hahmotan liiankin hyvin, että elämässä on miljardeja muuttujia, sattumia ja tapahtumia koko ajan, niin ei edes omaan sisarukseen ole järkevä verrata. Korkeintaan jos on identtinen kaksonen niin siihen ehkä.

Miksi sinä oletat, etä minä ajattelen tuota pääasiallisesti negatiiivisen kautta? Faktaa on se, että osa ihmisistä ei tule toimeen sairauksiensa kanssa vai oletko kenties asiasta eri mieltä?

Siksi oletan kun tämä koko ketju on täynnä tuota lässytystä ja ihmisten syyttelyä siitä että heillä on väärä asenne. Koko ketju on täynnä sitä, että joku lässyttää kuinka hän on sankari, ja muut ne vaan on luusereita ja eivät ole tarpeeksi positiivisia ja reippaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

On luonnollista, että ihmiset vertaavat itseään ympärillään oleviin muihin, mutta tämä vertailu voi joskus olla harhaanjohtavaa tai jopa haitallista, jos vertailukohdat ovat liian kaukana omasta todellisuudesta. Jos vertaat itseäsi esimerkiksi jonkun kanssa, joka on saanut elämänsä alun huomattavan etuoikeutetussa asemassa, on vaarana, että et tunnista omia vahvuuksiasi ja saavutuksiasi, koska lähtökohdat ovat niin erilaiset.

Sen sijaan voi olla paljon fiksumpaa ottaa mallia niistä henkilöistä, jotka ovat kokeneet samankaltaisia vaikeuksia tai esteitä ja silti onnistuneet saavuttamaan tavoitteensa. Tällöin vertailu on realistisempaa ja motivoivampaa, koska voi nähdä, miten nämä ihmiset ovat navigoineet omia haasteitaan ja mitä keinoja he ovat käyttäneet menestyksen saavuttamiseksi. Tällaisessa vertailussa voi tunnistaa omat mahdollisuutensa ja kehittää itse

Tuo verrata oli ehkä hieman huono sanavalinta, mutta kyllä mielestäni kannattaa ottaa oppia siitä mikä on saanut toiset menestymään elämässään ja miettiä miten voisi soveltaa heidän keinoja omaan elämäänsä.