Miksi pilata aina yhteinen aika??
Miksi miesten pitää ajatella aina pelkästään kikkelillä?
Appivanhemmilla on mökki tahkolla ja ottavat näin talvisin vähintään kerran kuukaudessa meidän teini-ikäiset lapset viikonlopuksi. Tämä on todella mukavaa ja arvostan kovasti.
Tähän liittyy kuitenkin aina sama ongelma, miehen mielessä ei liiku mikään muu kuin oma kikkeli ja seksi. Lisäksi mennään aina saman kaavan mukaan; mies tekee jotain herkkua, ostaa punkkua tai kuoharia ja latsotaan leffaa. Vaihtoehtoisesti mies varannut raflan tai jopa hotellin.
Kaikki tuo on aivan ihanaa, mutta oikeasti tähdätään vain ja ainoastaan seksiin. Stressaannun jo valmiiksi kun näen miehen aloittavan nämä "valmistelut". En ole seksiä vastaan, mutta voin olla aivan hyvin tässä iässä jo ilmankin. Arvostan enemmän omaa rauhaa kuin jotain nuorisopupuilua.
Jos edes joskus kävisi niin, että mies tekisi nämä perinteiset ja valitettavan ennalta-arvattavat toimet, eikä sitten ehdottaisikaan missään vaiheessa seksiä, voisi seksiä joskus ollakin. Mutta ei, aina sama kaava eli minua yritetään pehmittää ja sitten tulee seksivaatimus. Pari kolme tällaista viikonloppua peräkkäin ilman seksiä, voisi kääntää ajatukseni pois pakkoseksistä, jolloin tosiaan oma halukin voisi herätä.
Yleensä mies ottaa nokkiinsa jos ei sunnuntaiaamunakaan ole saanut haluamaansa jyystöä, mutta tällä kertaa näköjään vedettiin herne nenään jo lauantaiaamuna. Mikä ihme ettei miehet voi ajatella parisuhdeaikaa ilman seksipäämäärää? Kun kaava toistaa itseään, niin jo nämä viikonloppuvalmistelut saavat minun seksihalut kuolemaan 100% varmasti.
Kommentit (1899)
Mies painostaa sekxsiin noilla valmisteluilla, vaikka tietää että kumppania ahdistaa koko kuvio. Sekxin pitäisi olla kahden ihmisen välinen vapaaehtoinen, ihana asia. Eikä mikään taisteluväline /painostuskeino.
Tuolla joku mies(?) viisaasti kirjoitti, että naiselle rakkautta on se, että mies hellii ja huomioi ilman ajatusta seksistä.
Siihenhän tämä ap ja monen muunkin naisen ongelma kiteytyy. Hän ei tunne olevansa rakastettu, koska aina noihin hellimisiin ja huomioihin liittyy ajatus seksistä. Mies järjestää romanttisen llan ja odottaa illan lopuksi saavansa seksiä.
Tämä on suuri ongelma monessa parisuhteissa.
Sitten mies ajattelee, että mikään ei kelpaa, vaikka hän hommasi hienot syötävät ja juotavat (ja oikesti oli vain ajatus saada nainen sänkyyn. )
Vierailija kirjoitti:

Miehelle rakkautta on se, että nainen hellii ja huomioi seksillä.
Siihenhän tämä apn ja monen muunkin naisen parisuhdeongelma kiteytyy. Hänen miehensä ei tunne olevansa rakastettu, koska aina noista hellimisistä ja huomiosta puuttuu se seksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/201708142200321098
No eipä tarvinne ihmetellä, kun näitä lukee!
Miten hitossa voi seksin harrastaminen oman miehen kansaa olla noin vastenmielistä jollekin???
Kannattaisko erota, niin ei tarviis koskaan enää!
Ja sais normaali osapuoli jatkaa elämästään nauttimista!
Se seksihalukas osapuolikin voisi aivan hyvin ottaa eron, jos on tyytymätön. Jos siis haluaisi.
Niin voisi, toki lopulta aika harvan elämässä se seksi sitten on niin tärkeässä roolissa että se yksin olisi syynä eroon.
Aika huolestunut olisin jos elämä olisi sen varassa.
Niinkö ? Aika moni ero johtuu siitä nimenomaan että seksin puute on ongelma.
Joko välillisesti niin että mennään muualta hakemaan, tai muuten kyllästytään odottamaan sitä
Parisuhde = seksiä.
Kaverisuhde= ei seksiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/201708142200321098
No eipä tarvinne ihmetellä, kun näitä lukee!
Miten hitossa voi seksin harrastaminen oman miehen kansaa olla noin vastenmielistä jollekin???
Kannattaisko erota, niin ei tarviis koskaan enää!
Ja sais normaali osapuoli jatkaa elämästään nauttimista!
Se seksihalukas osapuolikin voisi aivan hyvin ottaa eron, jos on tyytymätön. Jos siis haluaisi.
Niin voisi, toki lopulta aika harvan elämässä se seksi sitten on niin tärkeässä roolissa että se yksin olisi syynä eroon.
Aika huolestunut olisin jos elämä olisi sen varassa.
Eikä se seksiä haluava useinkaan uskalla erota, sillä ei ole ollenkaan sanottua, että saa sitä seksiä sitten enää ollenkaan. Ei varsinkaan keski-ikäisen vatsakkaan , päälaelta kaljuuntuvan miehen ole niin helppo sitä uutta naista sänkyynsä saada.
Eikä muutenkaan. Seksiseuraa voi ehkä kuitenkin saada helpommin, kuin että löytää vielä uuden elämänkumppanin. Ei se uuden ihmisen löytäminen ja tutustumisen vaiva aina ole niin helppoa. Se vaatii viitseliäisyyttä jota monella ei sitten enää keski-iässä ole.
Vierailija kirjoitti:
Siis sinun mielestäsi olisi kiva, että mies tekee jotain ns. spesiaalia ihan vain saadakseen seksiä? Muuten ei ikinä tule mieleen valmistella mitään ja jos ne naurettavat valmistelut ei johda sänkyyn, niin arvatenkin seuraa lähinnä uhriutuminen eikä muuta. Ihminen jolla on aivot, ymmärtäisi, että tuollaiselta mieheltä ei tule ikinä edes saamaan oikeaa seksiä, vaan tavoitteena miehellä on vain omien halujen tyydytys, eikä mikään muu.
Koska ap on tyypillinen pihtari, niin silloin seksi muuttuu spesiaaliksi asiaksi, joten koittaa saada ap innostumaan asiasta isolla vaivannäöllä. Mutta sekään ei tietenkään kelpaa. Ap:kin voisi ihan suoraa sanoa miehelleen ettei halua häntä ja mies voi lopettaa kaikki hemmottelujuttunsa ihan turhana.
Tyytyykö mies sitten siihen, että nainen sanoo ok, otetaan vaatteet pois ja sitten jalat auki ja 1-2 min ja homma valmis. Päästään syömään ja otetaan sitä viiniä. Jos ei sillä hetkellä huvita niin ei huvita.
Vierailija kirjoitti:
Mies painostaa sekxsiin noilla valmisteluilla, vaikka tietää että kumppania ahdistaa koko kuvio. Sekxin pitäisi olla kahden ihmisen välinen vapaaehtoinen, ihana asia. Eikä mikään taisteluväline /painostuskeino.
Tietääkö mies, että asia on noin?
Toisaalta peli on jo menetetty, kun ap vihaan seksiä miehensä kanssa.
Muuten samaa mieltä sinun kanssa. Silti yllättävän moni nainen käyttää seksiä painostuskeinona. Jopa vauvahaaveitaan täyttääkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluttomien ihmisten on aina helppo huudella seksin turhuudesta. Ihan samalla on turha itkeä perään, jos puoliso päättääkin lähteä.
Mitä jos se uusikin kumppani on ei niin seksin perään?
Otatko heti ensimmäisen vastaantulijan tilalle vai mikä kysymys tää oli? Vai onko tää nyt jotain 50-lukusta parisuhdemallia että ennen seksiä pitää olla puoli vuotta esiliinan kanssa seurustelua, häät tanssittu ja asuntolaina haettu ja vasta sitten voidaan kysellä että tykkäisikkö muustakin ku kädestä kiinni pitämisestä?

1 - 2 min pikapano vai ei seksiä ollenkaan? Hmmmmmmmmm
PIKAPANO HETI
Vierailija kirjoitti:
Ap on samanlainen kuin ex-vaimoni. Paitsi että seksiä oli noin kerran kuussa. Sitten lopetin seksin ehdottamisen. Meni yli puoli vuotta kun hän ehdotti. No ei kiinnostanut enää seksi hänen kanssa. Eikä koko avioliitto. Oli vielä kauhean ihmeissään, miksi halusin eron.
Olisin minäkin, jos olisit koko ajan ollut kuten ennenkin, vain seksi jäänyt pois.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla joku mies(?) viisaasti kirjoitti, että naiselle rakkautta on se, että mies hellii ja huomioi ilman ajatusta seksistä.
Siihenhän tämä ap ja monen muunkin naisen ongelma kiteytyy. Hän ei tunne olevansa rakastettu, koska aina noihin hellimisiin ja huomioihin liittyy ajatus seksistä. Mies järjestää romanttisen llan ja odottaa illan lopuksi saavansa seksiä.
Tämä on suuri ongelma monessa parisuhteissa.
Sitten mies ajattelee, että mikään ei kelpaa, vaikka hän hommasi hienot syötävät ja juotavat (ja oikesti oli vain ajatus saada nainen sänkyyn. )
Kyllä se isoin ongelma on, jos nainen vihaa noin paljon seksiä miehensä kanssa. Ja luonnollisesti mies kaipaa tuntea olevansa haluttu jne. ja panostaa asiaan. Yrittää saada naisensa paremmalle päälle. Mutta ei auta mikään.
Tai no, auttaa kun ottaa eron. Ja etsii halukkaan naisen, jota siten hemmotelee oikein mielellään muutenkin, kun se seksinpuute ei enää vaivaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla joku mies(?) viisaasti kirjoitti, että naiselle rakkautta on se, että mies hellii ja huomioi ilman ajatusta seksistä.
Siihenhän tämä ap ja monen muunkin naisen ongelma kiteytyy. Hän ei tunne olevansa rakastettu, koska aina noihin hellimisiin ja huomioihin liittyy ajatus seksistä. Mies järjestää romanttisen llan ja odottaa illan lopuksi saavansa seksiä.
Tämä on suuri ongelma monessa parisuhteissa.
Sitten mies ajattelee, että mikään ei kelpaa, vaikka hän hommasi hienot syötävät ja juotavat (ja oikesti oli vain ajatus saada nainen sänkyyn. )
Miehelle rakkautta on se, että nainen hellii ja huomioi seksillä.
Siihenhän tämä apn ja monen muunkin naisen parisuhdeongelma kiteytyy. Hänen miehensä ei tunne olevansa rakastettu, koska aina noista hellimisistä ja huomiosta puuttuu se seksi.
"Hänen miehensä ei tunne olevansa rakastettu , kun hellimisistä ja huomioista puuttuu seksi."
Eli mies on tässäkin kuitenkin saama puolella. Hän saa hellyyttä ja huomota, muutta se ei riitä. Naiselle riittäisi huomio ja helliminen.
Ehkä olisi parasta, että miehet pariutuisi keskenään ja voisivat unohtaa kokonaan tuon hellimisen ja vain panna:D
Naiset voi sitten helliä toisiaan. Eipä ihme, että naispareja on nykyään niin paljon.
Eihän ne parisuhttet voi onnistua, kun toinen haluaa vain panna ja toinen haluaa hellyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluttomien ihmisten on aina helppo huudella seksin turhuudesta. Ihan samalla on turha itkeä perään, jos puoliso päättääkin lähteä.
Mitä jos se uusikin kumppani on ei niin seksin perään?
Otatko heti ensimmäisen vastaantulijan tilalle vai mikä kysymys tää oli? Vai onko tää nyt jotain 50-lukusta parisuhdemallia että ennen seksiä pitää olla puoli vuotta esiliinan kanssa seurustelua, häät tanssittu ja asuntolaina haettu ja vasta sitten voidaan kysellä että tykkäisikkö muustakin ku kädestä kiinni pitämisestä?
Sua edellinen kommentoija ei kato varmaan tiedä että maailmassa on lukematon määrä naisia jotka mielelään antavat kaikki reikänsä käytettäväksi ja lisäksi näyttelevät siitä pitävänsä pientä maksua vastaan.
Ei pilaa enää ! Heitin sen jäkättävän pihtariämmän mäjelle.
Sexxximaanikkojen kokoontumisajot vol 4
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies painostaa sekxsiin noilla valmisteluilla, vaikka tietää että kumppania ahdistaa koko kuvio. Sekxin pitäisi olla kahden ihmisen välinen vapaaehtoinen, ihana asia. Eikä mikään taisteluväline /painostuskeino.
Tietääkö mies, että asia on noin?
Toisaalta peli on jo menetetty, kun ap vihaan seksiä miehensä kanssa.
Muuten samaa mieltä sinun kanssa. Silti yllättävän moni nainen käyttää seksiä painostuskeinona. Jopa vauvahaaveitaan täyttääkseen.
Ai, nytkö se AP jo oikein vihaa seksiä miehensä kanssa? Luitko edes aloitusta?
Vierailija kirjoitti:
Tuolla joku mies(?) viisaasti kirjoitti, että naiselle rakkautta on se, että mies hellii ja huomioi ilman ajatusta seksistä.
Siihenhän tämä ap ja monen muunkin naisen ongelma kiteytyy. Hän ei tunne olevansa rakastettu, koska aina noihin hellimisiin ja huomioihin liittyy ajatus seksistä. Mies järjestää romanttisen llan ja odottaa illan lopuksi saavansa seksiä.
Tämä on suuri ongelma monessa parisuhteissa.
Sitten mies ajattelee, että mikään ei kelpaa, vaikka hän hommasi hienot syötävät ja juotavat (ja oikesti oli vain ajatus saada nainen sänkyyn. )
Naisten haluttomuus on se suuri ongelma monessa parisuhteessa. Se helliminen ja huomiointi jää kummasti pois, kun vaimo ei osoita mitään halukkuutta missään vaiheessa. Kyllä se alkoi jossain vaiheessa tympimään, kun viet rouvan hienosti syömään ja sitten kotona vähän halaillaan ja pidetään kädestä kiinni kuin ala-asteella.
Ja kun lopetin itse kaiken seksin ehdottelun, niin menikin yhtäkkiä yli puolivuotta ilman. Sitten vihdoin totesin, että meidän parisuhde on päätöksessään.
Ei kaikki ihmiset ole sinun kaltaisia miehiä vihaavia frigidejä.