Miten pienen lapsen sinkkuvanhempi voi "vaatia" itselleen lapsetonta kumppania?
Mä olen kerran Tinderissä matchannyt n. 35-vuotiaan miehen kanssa, jonka profiilissa oli maininta, että hänellä on yksi lapsi. Kysyttäessä hän mainitsi, että lapsi on 5-vuotias ja on hänen luonaan vuoroviikoin. Itselläni ei ole lapsia enkä edes pidä pienistä lapsista, teinit on ok. Kirjoitin miehelle, että hänen kannattaa etsiä kumppaniksi toinen yh-/vuoroviikkoäiti, niin on sitten samanlainen elämäntilanne. Tähän mies väsyy, että hän ei halua naista, jolla on lapsia, "koska on helpompaa, kun toisella ei ole lapsia".
Minun mielestäni on aivan kohtuutonta, että pikkulapsen vanhempi laittaa tuollaisen kriteerin, että toisella ei saa olla lapsia.
Kommentit (159)
Miksi kirjoitit, että hänen kannattaa etsiä kumppaniksi naista, jolla itselläänkin on lapsia? Eikö lapseton lapsirakas olisi paras vaihtoehto? Onhan siinä enemmän muuttujia, jos molemmilla on lapsia ja parisuhteen yhdeksi kompastuskiveksi voi nousta se, että lapset eivät tulee keskenään toimeen. Onhan se lapsellekin enemmän hyväksyttävää, että isän kumppanin mukana tulee lapsia kuin, että tulisi vain se kumppani. Ehkä tuo isä on oikeasti ajatellut lapsen parasta eikä ole kusipäinen ja epäreilu kumppanin etsinnässä.
Sinkkuvanhempi on oksymoroni/mahdottomuus, koska sink(ku) = single income no kids = yh tai singlevanhempi.
Vastaavasti dink(ku) = double income no kids. Oletetaan näiltä sinkdinkeiltä silti mm. työssäkäyntiä (income/tulot).
Käypä siinä heti alkuun selväksi, että mies on epäreilu ja kaksinaamainen mulkku. Jos sellaisen haluaa vaivoikseen, niin ei tule yllätyksenä.
Samaahan siellä naisilla lukee. Itsellä on pari lasta mutta miehestä sanotaan että eihän sinulla ole lapsia
Vierailija kirjoitti:
Naisen aivoitukset on outoja. Tinderissä on jopa raskaanaolevia naisia! Kyllä on vientiä jos pulla uunissa!
Tinderhän on panosovellus ja tietenkin miehiä kiinnostaa, jos kerrankin on mahdollisuus päästä vetelemään paljaalla.
Itse lapsellisena haluaisin, että miehellä on lapsia ihan siitä syystä että lapsettomat miehet ovat oman kokemukseni mukaan itsekkäitä ja jälkeenjääneitä.
Mielestäni sinkkuvanhemman pitää kasvattaa lapset aikuisiksi ja vasta sitten alkaa deittailemaan tai niin ettei esittele uutta poikkistaan lapsille. Niin paljon hyväksikäyttöä yms ettei ole tervettä tuntematonta aikuista miestä viedä lasten sekaan.
Kyllähän yh-äiditkin yrittävät tinderissä etsiä elättäjää äpärilleen. Varmaan parempi jos miehellä ei ole omia lapsia, niin hän voi käyttää aikansa ja rahansa muiden kakaroiden elättämiseen.
Mietin, miksi teini-ikäiset lapset olisivat ap:lle ok. Eikö se ole hieman lyhytnäköistä? Pianhan ne teinit kasvavat aikuisiksi ja saavat omia lapsia. Se rauhallinen kahdenkeskinen aika oman puolison kanssa jää lyhyeksi, kun pian siellä alkaa pörrätä lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kriteerinsä kullakin, mutta yleensä ne lentää ikkunasta ulos kun oikein kolahtaa.
En mäkään lapsettomana haluaisi miestä jolla on lapsi koska nimenomaan en halua elää lapsiperhe-elämää. Mutta jos sekopäisesti rakastuisin johonkin jo lapsen hankkineeseen, niin kyllä siinä sitten sopeutuisi jos muksun kanssa tulisin toimeen.
Mutta joo, lähtökohtaisesti on vähän kornia edellyttää asioita jotka ei sitten koske itseä. Uusperhekuviot yleensä on aika haastavia, niin on ihan normaalia että lapseton miettii useamman kerran haluaako suhdetta perheellisen kanssa. Siinä pitää isimiehen/äitylin sitten olla paljon keskimääräistä hurmaavampi tapaus.
No juuri tämä. Mieheni ei ole koskaan halunnut lapsia ja hänellä on kaksi pitkää parisuhdetta mennyt poikkikin tämän lopulta kynnyskysymykseksi nousseen asian takia.
Minulla oli 8v lapsi kun menimme yhteen joka on nyt miehelle kovin läheinen. Niin läheinen, että hän hieman katuu päätöstään jäädä lapsettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Miksi ei saisi vaatia?
Sama kuin 120-kiloinen sohvaperunamies asettaisi kumppanille kriteerin, että pitää olla urheilullinen alle 70-kiloinen hoikka nainen.
Toisin päin tuntuu yleensä olevan normi, paitsi että hoikan sijaan pitää olla lihaksikas. Ja saahan sitä vaatia kunhan on valmis siihen että elää loppuelämänsä yksin.
Olen nainen ja jos etsisin uuden kumppanin, kyllä toiveissa olisi lapseton tai sellainen, jonka lapset jo teinejä. Yksinkertaisesti kätevämpää, saa sitä olla itsekäs jos haluaa kun parinvalinnasta kyse
Vierailija kirjoitti:
Käypä siinä heti alkuun selväksi, että mies on epäreilu ja kaksinaamainen mulkku. Jos sellaisen haluaa vaivoikseen, niin ei tule yllätyksenä.
Mistä kohtaa nämä käy selväksi? Viestii ihan suoraan mitä on etsimässä. Itse asiassa kaksinaamaisen vastakohta tämän perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni sinkkuvanhemman pitää kasvattaa lapset aikuisiksi ja vasta sitten alkaa deittailemaan tai niin ettei esittele uutta poikkistaan lapsille. Niin paljon hyväksikäyttöä yms ettei ole tervettä tuntematonta aikuista miestä viedä lasten sekaan.
Semmoset voimikset sieltä. Suosittelet ihan epäironisesti joillekin melkein parinkymmenen vuoden taukoa deittailusta. Lisäksi kaikkien pelkäämä mörkö, tuntematon mies, on taas asialla. Ehkäpä et tuo kotiin tai esittele ylipäätään kellekään sitä deittikumppania ennen kuin on tullut vähän tutustuttua?
Eiköhän se ole jokaisen oma asia laittaa juuri ne haluamansa kritterit. Sitten toki valikoimaa on huomattavasti vähemmän. Onhan siinä suhteessä enemmän säätöä ja haasteita, jos molemmilla on lapsia. Toki ymmärrän ettei lapseton halua kumppania jolla on lapsia. Itselläni on yksi lapsi ja kyllä mieluimmin ottaisin lapsettoman kumppanin. Omassa arjessa kun jo on riittämiin säätöä. Näillä spekseillä' tosin en taida olla kovin haluttu, vaikka nätti olenkin...:)
Jos nyt jäisin yksin lapsen kanssa ja haluaisin deittailla jälleen, en kyllä todellakaan tahtoisi toista vanhempaa kumppaniksi. Jo se ajatus siitä että aikataulut pitää sovittaa yhteen jälleen uusien sukujen/lapsen sukulaisten mukaan, exien mukaan, jne. Ei kiitos.
No en minäkään halua miestä, jolla on lapsia. Itselläni on. Se on vaan vielä isompi soppa, kun on niitä omia ja toisen lapsia. Ja lapset joutuu sopeutumaan sen uuden kumppanin lisäksi vielä vieraisiin lapsiin. Olen mieluummin vaikka sitten yksin, jos ei sopivaa miestä olisi löytynyt. Poikkeus toki olisi ehkä jos miehen lapsi olisi jo joku 15v, eli muuttaa pois muutaman vuoden päästä.
Ja minulla onkin nyt lapseton mies, minusta nuorempi. Ei häntä lapset haittaa, enemmän toki nähdään kun he eivät ole täällä. Mutta tykkää käydä meidän kanssa syömässä, luistelemassa tms. Yhteen ei olla muuttamassa. Ehkä sitten joskus, nuorempi on vielä 11. Jos minulla ei olisi lapsia, ei haittaisi niin paljon jos miehellä olisi. Minulla oli lapsena isäpuoli ja se oli ok. Saivat äitini kanssa lisää lapsia ja he on minulle kyllä ihan täysiä sisaruksia, vaikka sitä ei biologisesti olekaan. Mutta en tiedä miten olisin suhtautunut joihinkin täysin vieraisiin lapsiin.
Kaksoisstandardit. Muilta toivotaan jotain sellaista sopeutumista omiin lapsiin, mitä itsellä ei kuitenkaan ole toisen lapsiin. Huono periaate elämässä.
Vauvapalstalla mammat suuttuu siitäkin jos lapseton mies haluaa lapsettoman naisen...
Aina voi vaatia.