Epävakaa mieli jonka takia elämästä ei tule mitään. :(

Kurja juttu. Täällä on ihana pakkassää.

Mitä tällaisen pään kanssa pitäisi tehdä?

Aivan kuin omasta elämästäni. Tunnistin kaiken. Itselläni traumatausta lapsuudesta ja nuoruudesta, sekä diagnoosi epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen jo 46v ja koko elämä tuntuu menneen ja menevän edelleen päin peetä, kun oma pää on niin epävakaa. Tänään tätä ja huomenna jo jotain ihan muuta. Kirjoitin tänne muutama päivä sitten juuri avauksen, kuinka väsynyt olen tähän epävakauteen, kun vielä tämän ikäisenäkin oma elämä ja käsitys itsestä, jopa koko identiteetti vaihtuilee jatkuvasti, eikä loppua näy. 

Eikö tuohon saa terapiaa?

Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT)pohjautuu biososiaaliseen teoriaan. Tämän teorian mukaan epävakaan persoonallisuuden ajatellaan syntyvän biologiselta rakenteeltaan haavoittuvan yksilön kasvaessa ympäristössä, jonka ominaisuudet sopivat huonosti yhteen hänen temperamenttinsa kanssa (Linehan 1993). Kasvuympäristön epävalidoivan suhtautumisen ajatellaan johtavan vaikeuteen luottaa omien kokemusten pätevyyteen sekä heilahteluun tunteiden tukahduttamisen ja äärimmäisen tunneilmaisun välillä. Epävakaa persoonallisuus ymmärretään ensisijaisesti emootioiden säätelyjärjestelmän häiriönä. Potilailta ajatellaan puuttuvan tunnesäätely- ja ihmissuhdetaitoja, joita on kuitenkin mahdollista opetella.

DKT on useasta menetelmästä koostuva hoito-ohjelma, jonka keskeisiä elementtejä ovat yksilöpsykoterapia (1-2 kertaa viikossa), ryhmämuotoinen taitovalmennus (kerran tai kahdesti viikossa 1-2,5 tuntia kerrallaan), mahdollisuus puhelinyhteyteen yksilöpsykoterapeutin kanssa kriisitilanteissa sekä tiimityönohjaus. Taitovalmennus koostuu tietoisuustaitojen (mindfulness-taitojen), ihmissuhdetaitojen, tunteidensäätelytaitojen ja kriisitaitojen harjoittelusta.

DKT:n keskeiset hoitostrategiat validointi- ja muutosstrategiat ovat dialektisia. Dialektisuudella viitataan ilmiöiden monitahoisuuden ymmärtämiseen ja ristiriitaisia puolia sisältävien kokonaisuuksien näkemiseen. Validointi tarkoittaa hyväksyntää tai todesta ottamista, kokemuksen vahvistamista, ja se muodostaa koko menetelmän perustan. Pyrkimys luoda uudenlaisia, parantavia vahvistussuhteita pohjautuu oppimisteoriaan. Potilasta esimerkiksi rohkaistaan pyytämään ajoissa apua asianmukaisella tavalla. Siksi terapeutille voi tarvittaessa soittaa kriisitilanteessa, mutta itsensä vahingoittamisen jälkeen potilas ei saa soittaa vuorokauteen, jotta hoito ei tahattomasti vahvistaisi itsetuhoista käyttäytymistä. Myös tietoisella läsnäololla (mindfulness) ajatellaan olevan suuri vaikutus tunteisiin ja niiden säätelyyn. Sitä pidetään opittavissa olevana taitona, jonka oletetaan luovan pohjan kyvylle havainnoida itseä. Kognitiivisen psykoterapian perusmenetelmiä käytetään potilaan ajatusten, tunteiden ja uskomusten yhteiseen tutkimiseen keskittyen validoimaan sitä, mikä niissä on toimivaa (Linehan 1993).

Ei auta kun hakeutua terapiaan. Sisko epävakaa ja käy tukea antavassa terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin omasta elämästäni. Tunnistin kaiken. Itselläni traumatausta lapsuudesta ja nuoruudesta, sekä diagnoosi epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen jo 46v ja koko elämä tuntuu menneen ja menevän edelleen päin peetä, kun oma pää on niin epävakaa. Tänään tätä ja huomenna jo jotain ihan muuta. Kirjoitin tänne muutama päivä sitten juuri avauksen, kuinka väsynyt olen tähän epävakauteen, kun vielä tämän ikäisenäkin oma elämä ja käsitys itsestä, jopa koko identiteetti vaihtuilee jatkuvasti, eikä loppua näy. 

Täällä myös kehityksellistä traumaa ja olen aikuisiällä traumatisoitunut monta kertaa tekemällä haitallisia valintoja mutta ihan selvästi toistanut sitä lapsuuden epävakaata ympäristöä kuten alkoholin huuruisia suhteita jotka väkivaltaisia ja kohtelevat huonosti. Minulle niin tuttua mutta toivottavasti ei enää sellaista. 

Minä en myöskään tiedä kuka edes olen. Osaan sopeutua vaikka mihin mutta vain hetkeksi ja taas sisäinen levottomuus pyytää tekemään muutoksia. Niin minusta tuntuu että olen elossa kun saan aina "uuden alun". 

Itse 29v enkä kyllä tiedä miten tätä jaksaa kun ei voi yhtään luottaa itseensä. Kuitenkin jollain sairaalla tavalla nautin kaaoksesta ja siitä ettei jämähdä oikein mihinkään ja samalla on todella juureton ja huolestunut olo omasta elämästään. 

-ap

Vierailija kirjoitti:

Aivan kuin omasta elämästäni. Tunnistin kaiken. Itselläni traumatausta lapsuudesta ja nuoruudesta, sekä diagnoosi epävakaa persoonallisuushäiriö. Olen jo 46v ja koko elämä tuntuu menneen ja menevän edelleen päin peetä, kun oma pää on niin epävakaa. Tänään tätä ja huomenna jo jotain ihan muuta. Kirjoitin tänne muutama päivä sitten juuri avauksen, kuinka väsynyt olen tähän epävakauteen, kun vielä tämän ikäisenäkin oma elämä ja käsitys itsestä, jopa koko identiteetti vaihtuilee jatkuvasti, eikä loppua näy. 

Jaksatko linkittää aloituksesi? Lukisin mielelläni. 

-ap

Terapia voisi auttaa sinua. Olet turvaton ja etsi asioita, jotka tuo sinulle turvaa. Älä tee asioita hetken mielijohteesta, vaikka epävakaus sitä ehdottaisi sulle. 

Sillain en kuitenkaan ole epävakaa, etteikö minulla olisi tunneälyä ja osaisi esimerkiksi käyttäytyä toisia ihmisiä kohtaan kunnioittavasti. Se on oikeastaan yksi ainoita vakaita puolia minussa, empaattisuus ja ymmärtäminen ihmisiä kohtaan. Olen kyllä aika kameleontti, että sopeudun monenlaiseen. On minulla nykyään enemmän rajoja mutta vieläkin opettelen. Kaikista helpointa on olla yksin kuitenkin loppuen lopuksi, olen niin helposti sitten vietävissä asioissa joita en haluaisi jos ihmissuhde on minulle merkityksellinen. 

Mikään pettäjä en ole koskaan ollut mutta sellainen sisäinen levottomuus/hätä/pelko vie minua ja sitten addiktoivat asiat nostavat herkästi impulssin koska huomista ei ole ja haluan helpotuksen nyt heti. Sitäkin olen joutunut tietoisesti rauhoittelemaan etten tekisi äkkinäisiä päätöksiä.

-ap

Onneksi näistä pystyy keskustelemaan avoimesti nykyään. 

Minä olen epävakaa, erittäin ujo ja huonoitsetuntoinen. Pelkään oloa muiden ihmisten seurassa. Asiat voi siis olla huonomminkin.

Joillakin työ ja kuormitus voi aiheuttaa tuota, jos ei saa lepoa tarpeeksi ja aikaa omallekin ajattelulle, levolle. Itselle. Haluaa vaihtaakin työtä, jos on ankea paikka ja säätila. Mikä alue oli sellainen missä voit viimeksi hyvin. Mikä tuntuu kivalta tutulta. Muttei tylsältä. Onko rantaa, luontoa. Päihteitä kannattaa vältellä, jos haluaa tunteita ehjäksi. Ja miettiä mikä on hyvä ihmissuhde, mikä sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Terapia voisi auttaa sinua. Olet turvaton ja etsi asioita, jotka tuo sinulle turvaa. Älä tee asioita hetken mielijohteesta, vaikka epävakaus sitä ehdottaisi sulle. 

Niin. Tässähän on se ongelma, että epävakautta ei välttämättä näe edes itse tilanteessa vaan sen kokee täysin luonnolliseksi ja oikeaksi tavaksi hoitaa asian. Myöhemmin katsottuna ymmärtää kyllä, että tilanteessa oli voimakkaasti liiallinen impulssi mukana. On osittain myös tiedostamatonta toimintaa. 

Mulla oli ihan samanlaista. Koko elämä. Tunnistan hyvin tuon ikuisen resetoinnin tarpeen. 

Vuosien saatossa olen vain väkisin opetellut tajuamaan, että mistä tämä tarve muutokselle oikein tulee ja että se on vain sitä elämyshakuisuutta, pakko saada päristä ja innostua jostain jatkuvasti ja ikuisesti. Se vain tuntuu hyvältä. Olen siis tietoisesti vaan lakannut toteuttamasta tätä tarvetta, koska se ei johda mihinkään. Sietämään sitä että asiat toistavat itseään ja on tylsää. Tajunnut, että tylsyyshän on hieno ja tavoiteltava asia. Itsensä voi totuttaa ja ehdollistaa myös siihen, että jos tulee jotain mielihaluja, niin voi vain odottaa että ne menevät ohi ja olla ruokkimatta niitä. 

Henkinen työ jotta tajuaisin että en voi täyttää sisäistä tyhjyyttäni sekoilulla ja säntäilyllä, se ei koskaan mene ohi jos en löydä siihen tilalle jotain kiinteää. Tarkoituksellinen ystävyyssuhteiden vaaliminen, ystävyyssuhteet eivät ole pärisemistä ja likainen saamista varten, vaan jotta on joku josta välittää, ja se on hieno asia. Kaveripiiri ehti tietysti vaihtua sata kertaa ennen tätä ja nykyään suren sitä, miten monta hienoa ihmistä olen vain tunteettomasti pystynyt unohtamaan ja jättämään taakseni. Pitää yrittää opetella tuntemaan ja tajuamaan se, että hyvät ystävät eivät ole itsestään selvä asia ja jonain päivänä jos tätä ei opi, olet ihan yksin. 

Itsekurin kehittäminen harjoittaminen itsekurilla. Vaikeiden tunteiden tunteminen ilman että alkaa hapuilla jotain stimuloivaa. Virheistä oppiminen, olen tehnyt tämän jo sata kertaa ja olen silti onneton / tyytymätön, se ei minua auttanut viimeksikään, joten vaikka kuinka haluaisin, olen oppinut ettei kannata ja haluan opetella olemaan tässä hetkessä ja olemaan tyytyväinen siihen mitä on. 

No joo, eri osa-alueita tässä asiassa on ihan loputtomasti mutta tästä on mahdollista päästä eroon. Voimia ja kärsivällisyyttä teille kaikille jotka olette kaaoksessa.

Ei tuohon auta kuin terapia. Epävakaudella on hyvä ennuste.

Etsi Youtbesta kanava Filius & Fila. Siellä on monta hyvää videota sinulle.

Tsemppiä! Ehdit viettää vielä toisenlaistakin elämää, olet nuori.

Epävakaa mieli, no mikä sitten on vakaa mieli, ei minun mieli kyllä ole päivästä ja viikosta joko epävakaa tai vakaa, se on täysin kiinni ympäristötekijöistä eikä aina yksilöstä itsestään. Jos nyt joku ylipäätään pystyy pysymään pelkästään vakaana, valehtelee hän minkä ehtii. Epävakaus voi kertoa myös älykkyydestä tai vain erimieltä olemisesta, ongelmanratkaisutaidoista tai kyllästymisestä ulkomaailmaan josta ei löydä riittävästi omaan reppuun sopivaa tavaraa, tunnetilaa tai sosiaalista ponnistelua. 

Täällä yksi entinen epävakaa. Ikä tuo mukanaan rauhoittumista. Itse pääsin normielämään mukaan 40-vuotiaana ja tunnistan nykyisin tarpeen kaikkeen uuteen ja vaihtelevaan mahdollisesti adhd-piirteenä, jota minulla ei ole diagnosoitu enkä sitä tarvitsekaan. Lohtua tuo se, että ei tästä enää vilkkaampaan suuntaan mennä, vaan todennäköisesti rauhoitutaan entisestään. Vielä kun saisin sosiaalisen puolen elämästä kuntoon, niin olisin tyytyväinen.

Oletko varma, ettei kyseessä olisi sittenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö? Varsinkin naisilla annetaan usein virhediagnooseja, liian usein se epävakaa vaikka onkin kaksisuuntainen.

46v. enkä vieläkään edes tiedä kuka ja millainen olen? Käsitys itsestä ja koko identiteetti vaihtelee jatkuvasti. Juuri kun luulee löytäneensä sen millainen on niin se katoaa ja vaihtuu joksikin muuksi. Itsetunto, itsevarmuus, itsensä arvostaminen ihan olemattomia. Varsinkin näin, kun masentuneempi olo. Minulla on selkeästi hitaita ja vauhdikkaita jaksoja ja on joskus epäilty kaksisuuntaistakin, mutta voi kuulua kait epävakaaseenkin? Eli yhtäkkiä mieliala alkaa nousta, olen energinen ja vähillä unilla, touhuilen valtavalla vauhdilla, saan aikaan, olen hyvin sosiaalinen, itsetunto nousee huippuunsa, tunnen jopa ylemmyyden tunteita muihin nähden, ideoita sinkoilee päässäni satoja päivässä, olen luova, yliseksuaalinen, tutustun uusiin ihmisiin, aloitan ties mitä suhteita, olo on euforinen, lähes yliluonnollinen, tunnen, että voin tehdä mitä vain. Joskus tulee alkoholiakin kuvioon juuri silloin. Otan tyhmiä riskejä, kuten liikenteessä ajelen varomattomasti ja saan siitäkin jotain kiksejä, adrenaliini virtaa suonissa. Sitten alkaa vauhti hidastua ja mieliala laskea, väsyttää, kierrokset hiljenee, itsetunto tippuu ja ei enää edes tunnista sitä vauhdikasta itseään joka on juuri ollut, ei saa mitään aikaiseksi, masentaa, ahdistaa ja jopa itsetuhoiset ajatukset kiertää mielessä, kun tuntee itsensä niin huonoksi. Pitkä parisuhde on ja onneksi vieläpä hyvä, koska puoliso ymmärtää minua ja piirteitäni, sekä on jaksanut matkassa onneksi. Ilman parisuhdetta olisin ihan hukassa. Puoliso on se joka tuo vakautta ja hoitaa käytännön asiat suurimman osan, tekee ruoat ym. En kyllä tajua miten jaksaa olla kanssani? Normaaliin työelämään en ole koskaan kyennyt tai sopeutunut. Olen luova ja lahjakaskin ihminen, mutta lähes kaikki lahjat jääneet käyttämättä, koska itsetunto niin p as k a ja keskittymiskyky, sekä sitoutuminen mihinkään pidemmin lähes mahdotonta. Aloittanut aina vaikka mitä, opiskellut, keskeyttänyt kaiken. Välillä olin yrittäjänä, mutta rajattomana poltin itseni aina loppuun. Nyt olen ollut eläkkeellä jo pitkään. En vain sopeudu työelämään. Sitäkin häpeän, enkä kerro kellekään totuutta elämästäni vaan sievistelen asioita. Ystäviä ei ole, koska välttelen lähempiä ystävyyssuhteita. En halua kenenkään tietävän asioistani totuutta ja lisäksi en pysty pitämään ystäviä, koska ensi huuman jälkeen kyllästyn nopeasti ja koen ihmiset vain rasitteeksi ja jätän heidät. Siitä seuraa ikävyyksiä ja olenkin päättänyt etten enää yritäkään mitään ystävyyksiä. En tunne itseäni 46-vuotiaaksi. En ole normaali ikäiseni. Olen jäänyt jonnekin nuoruuteen henkisesti ja kaipaankin valtavasti olla nuori itseni. Ikääntyminen masentaa minua. Ja etenkin ulkonäön menettäminen. Olen aina ollut kauniiksi kehuttu ja siitä sain ennen tyydytystä elämääni ja huonolle itsetunnolle. Nyt ei ole enää sitä. Olen aika nuorekas ja yritän pitää siitä kiinni, mutta masentaa, kun muuttuu näkymättömäksi, eikä saa enää kehuja ulkonäöstään, eikä oikein mistään. Pinnallista, mutta kun ei ole elämässä ollut mitään muutakaan. Jatkuva tyhjyyden tunne ja ahdistus, joita paikkaan maanisella tavaroiden ostamisella, joskus päihteillä. Jatkuva laihduttaminen, syömishäiriöitä ollut koko ikäni, yliseksuaalisuus, sivusuhteet ym. kaikki tuota tyhjyyden paikkaamista ja pakoa ahdistuksesta, kun ei tunne edes itseään. Ulospäin saatan vaikuttaa itsevarmalta, kauniilta ja luovalta ihmiseltä, jolla on tuhat rautaa tulessa, mutta se on pelkkää pintaa. Niin väsynyt kaikkeen ja pettynyt, ettei mikään ikinä muutu, vaikka kuinka yrittää. Muuttanut tuhat kertaa, alkanut kaiken alusta ja mistään ei sitä tyydytystä löydy, kuin hetken aikaa ja sitten kaikki lässähtää. Tätä varmaan kuolemaan saakka. 

- Se 46v joka kirjoitti jo aiemmin-