Miksi vanhempien koulutus periytyy lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet. 

Jep. Ja jatketaan vielä, että älykkyys periytyy äidiltä:

https://www.is.fi/perhe/art-2000001262133.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava on tekemisissä oppimisvaikeuksista kärsivien lasten kanssa. Sanoi suoraan, että vanhempien koulutustaso vaikuttaa siihen miten suhtautuvat lapsensa häiriöön.

Korkeammin koulutetut ovat aidosti huolissaan ja pyrkivät auttamaan lasta kotona yhdessä harjoituksia tekemällä. Tukevat lasta ja läksyihin paneudutaan yhdessä. Ymmärtävät sen olevan satsaus lapsen tulevaisuuteen. Eli tuo on sitä henkistä pääomaa.

Kun taas vähemmän kouluja käyneiden vanhempien asenne on enemmänkin tyyliä ei huolta huomisesta. Lapsen ongelmasta ei ymmärretä sitä kuinka se vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin ja koko tulevaisuuteen. Ei tajuta, että asioiden parantamiseksi niiden eteen on tehtävä työtä yhdessä lapsen kanssa. Tukeminen puuttuu. Lapsi on ongelmansa kanssa vähän yksin, kuin tuuliajolla. Er

 - - -

Itse tyypillisesti näen pieniä ongelmia, joihon juututaan ja upotaan ja jotka ~alemman korkeakoulutaustan omaavat isovanhemmat osaavat alle vartissa neuvoa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun alle vartissa ongelman yli jeesattu ja autettu on niitä harvoja luokassa, jotka asian osaavat.

Useimmiten se on varsin pienestä kiinni.

Mitalin kolmas puoli on tämän päivän koululuokan arkitodellisuus jopa 'rauhallisena' pidetyissä kouluissa. Niitä tuen, isomman tuen ja jopa vielä isomman tuen tarvitsevia oppilaita on jonoksi saakka. En mitenkään ymmärrä, miten opettajat kykenisivät venymään jeesaamaan jok'ikistä?

Siinä kohtaa tulee kuvaan mukaan se, autetaanko kotona läksyissä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Istuin juuri kahvipöydässä kahden hyvin erilaisen ihmisen kanssa - toinen haaveilee/harkitsee väikkärin tekoa, toinen ammattikoulun käynyt pienipalkkainen. Molemmilla lapset ysillä.

Tämä mahdollisesti tuleva tohtorisnainen kertoili siinä, miten olivat kotona jutelleet eri ammateista ja kouluista teinin kanssa, vertailleet kaupungin lukioita keskenään ja teinillä olikin jo hyvin selkeä näkemys siitä, mihin lukioon hän halusi mennä.

Toinen ammattikoulun käynyt nauroi, ettei ole edes tiennyt että yläkoulussa on mitään opon tunteja eikä todellakaan ole teinin kanssa mistään koulutuksesta tai ammattihaaveista puhunut. Sen verran tiesi, että teini ilmeisesti lukioon havitteli ja kun kysyin, että mihin lukioon, niin äiti pyöritteli silmiään nauraen, että "no en todellakaan tiedä!"

Mietin siinä heitä kuunnellessani, että kaikenlaisia lähtökohtia sitä nuorilla on. 

Että Suomessa asunut ja koulut käynyt ei tietäisi opoista? Kai se on itsekin aikoinaan käynyt opolle juttelemassa vai onko se tyhmä matalapalkkainen lintsannut koko kouluajan tai ollut niin kännissä että ei muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin jokaisen luokkani priimus, mutta menin lukion jälkeen vain amk:hon, koska en edes tiennyt mitä kaikkea yliopistossa voisi opiskella, tai että mihin mikäkin koulutus johtaisi. Duunarivanhemmat siis mulla. Kaikki kaverit tiesivät jo vanhempien neuvomana polkunsa ja ovat niitä seuranneet, vanhempien avustuksella (esim avoimen väylän kikat, pääsykokeista valituksen kautta sisään jne), minä vain ajauduin hakemaan johonkin ja pääsinkin parhailla pisteillä sisään.

Sittenkään en tajunnut vaihtaa, kun tajusin, että ihan palikkakoulu kyseessä. Ajattelin, että vedetään nyt loppuun. Sitten olikin jo asuntolaina niskassa ja ensikertalaisuuskiintiöt tuli. Voisin toki vielä mennä jotain opiskelemaan, mutta pahasti myöhässä olen. Tuskin monelle yli nelikymppiselle uudelle maisterille enää tutkijan ura aukenee.

Eli siis niinkin yksink

Miten voit laukoa jotain noin epäkohteliasta, suorastaan törkeää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istuin juuri kahvipöydässä kahden hyvin erilaisen ihmisen kanssa - toinen haaveilee/harkitsee väikkärin tekoa, toinen ammattikoulun käynyt pienipalkkainen. Molemmilla lapset ysillä.

Tämä mahdollisesti tuleva tohtorisnainen kertoili siinä, miten olivat kotona jutelleet eri ammateista ja kouluista teinin kanssa, vertailleet kaupungin lukioita keskenään ja teinillä olikin jo hyvin selkeä näkemys siitä, mihin lukioon hän halusi mennä.

Toinen ammattikoulun käynyt nauroi, ettei ole edes tiennyt että yläkoulussa on mitään opon tunteja eikä todellakaan ole teinin kanssa mistään koulutuksesta tai ammattihaaveista puhunut. Sen verran tiesi, että teini ilmeisesti lukioon havitteli ja kun kysyin, että mihin lukioon, niin äiti pyöritteli silmiään nauraen, että "no en todellakaan tiedä!"

Mietin siinä heitä kuunnellessani, että kaikenlaisia lähtökohtia sitä nuorilla on. 

Ei niistä opoista ollut mitään hyötyä. Sellainen unohtuu helposti, mikä ei anna läksyä ja puhuu ympäripyöreitä joskus harvoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin jokaisen luokkani priimus, mutta menin lukion jälkeen vain amk:hon, koska en edes tiennyt mitä kaikkea yliopistossa voisi opiskella, tai että mihin mikäkin koulutus johtaisi. Duunarivanhemmat siis mulla. Kaikki kaverit tiesivät jo vanhempien neuvomana polkunsa ja ovat niitä seuranneet, vanhempien avustuksella (esim avoimen väylän kikat, pääsykokeista valituksen kautta sisään jne), minä vain ajauduin hakemaan johonkin ja pääsinkin parhailla pisteillä sisään.

Sittenkään en tajunnut vaihtaa, kun tajusin, että ihan palikkakoulu kyseessä. Ajattelin, että vedetään nyt loppuun. Sitten olikin jo asuntolaina niskassa ja ensikertalaisuuskiintiöt tuli. Voisin toki vielä mennä jotain opiskelemaan, mutta pahasti myöhässä olen. Tuskin monelle yli nelikymppiselle uudelle maisterille enää tutkijan ura aukenee.

Eli siis niinkin yksink

En todellakaan kuvittele olevani mikään nero, mutta tuo kommentti ei osu oikeaan. Minulla oli ja on erittäin hyvä käytännön järki, mutta valitettavasti lapsuudessa ja nuoruudessa kaikki huomio meni (vakavien) lapsuuden traumojen käsittelyyn ja mielisairaan vanhemman perään katsomiseen ja liian varhaiseen kotoa muuttoon jne, siis siinä samalla kun vedin niitä kymppejä. Ei oikeasti ollut aikaa tai mielenkiintoa edes ajatella pidemmälle kuin seuraavaan kuuhun. Sekin on muuten yksi syy miksi koulutustaso periytyy. Pitkäjänteinen ajattelu ja asioiden suunnittelu ja pohdinta vaatii tietyt puitteet joita kaikilla ei todellakaan ole.

Se on aivan eri asia sinun lapsilla hyvissä ja rauhallisissa oloissa (?) netistä katsella ja vertailla, kuin mitä se oli silloin ja varsinkin ennen nettiä. Nykyään koulutuspoluista puhutaan muutenkin enemmän kuin ysärillä/nollarilla.

Vierailija kirjoitti:

Kodin arvomaailma ja esimerkki.

Omat vanhempani ovat kumpikin yliopistosta valmistuneita maistereita. Minun lapsuudessani kotona luettiin paljon, meidän lapsien ollessa pieniä meille luettiin ja muistan vanhempien lukeneen paljon, kotona oli iso kirjastohuone. Meille lapsille ostettiin kirjoja, kävimme teatterissa ja konserteissa, korkeakulttuuria arvostettiin ja kotona keskusteltiin paljon. Pidettiin itsestään selvänä,cettä jatkamme lukioon (ja nimenomaan tasokkaaseen lukioon) ja sieltä yliopistoon.  

Opiskeluaikaa tuettiin myös taloudellisesti. 

Sama ilmapiiri välittyi nyös omaan kotiini ja meillä lapsille on pienestä pitäen luettu paljon, käyty teatterissa, konserteissa, keskusteltu paljon. Luen paljon, samoin mieheni.  Kannustettu ja tuettu koulunkäyntiä, lapset menivät hyvään lukioon ja jatkavat nyt  yliopistossa (toinen valmistumassa maisteriksi, toinen kandivaiheessa). 

Tämä ehkä mel

Vasta tyttäreni on minun jatkumossani maisteri ( eno ja serkku kylläkin työläisperheissä kasvaneita akateemisia), mutta melko samat harrastukset ja mielenkiinnon kohteet on olleet jo kauan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet. 

 

Jep. Ja jatketaan vielä, että älykkyys periytyy äidiltä:

https://www.is.fi/perhe/art-2000001262133.html

Toisaalta, aika törkeää yleistää duunarit tyhmiksi ja yksinkertaisiksi. Esim. tyhmä sähköasentaja, millaistakohan hänen työnsä jälki olisi?

Minä voisin tulla tänne väittämään, että ei periydy koulutustaso, koska minäkin duunareiden lapsi olen nyt tuplamaisteri. Mutta koska olen kouluni käynyt, ymmärrän, että en riitä muuttamaan tilastoa. Ja ihan varmasti polkuni olisi ollut helpompi akateemisten vanhempien lapsena, vaikka onnistuihan se näinkin. 

Kaveripiirikin vaikuttaa. Jos porukassa "kaikki' valitsevat amiksen/lukion/yliopiston/AMK:n, niin sinne loputkin tn. haluavat. Etenkin jos ei muuta työntöä tai imua ole päinvastaiseen ratkaisuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istuin juuri kahvipöydässä kahden hyvin erilaisen ihmisen kanssa - toinen haaveilee/harkitsee väikkärin tekoa, toinen ammattikoulun käynyt pienipalkkainen. Molemmilla lapset ysillä.

Tämä mahdollisesti tuleva tohtorisnainen kertoili siinä, miten olivat kotona jutelleet eri ammateista ja kouluista teinin kanssa, vertailleet kaupungin lukioita keskenään ja teinillä olikin jo hyvin selkeä näkemys siitä, mihin lukioon hän halusi mennä.

Toinen ammattikoulun käynyt nauroi, ettei ole edes tiennyt että yläkoulussa on mitään opon tunteja eikä todellakaan ole teinin kanssa mistään koulutuksesta tai ammattihaaveista puhunut. Sen verran tiesi, että teini ilmeisesti lukioon havitteli ja kun kysyin, että mihin lukioon, niin äiti pyöritteli silmiään nauraen, että "no en todellakaan tiedä!"

Mietin siinä heitä kuunnellessani, että k

Lapsen opon tunneilla ainakin tehtiin erilaisia testejä, vastaukset tyyliin rasti ruutuun ... lopputuloksena ehdotuksia eri aloista mikä voisi kiinnostaa. Eivät kaikki lapset ole passiivisia kohteita vaan ihan kiinnostuneita omista asioistaan... kuten tulevaisuuden opinnoistaan ja ammatistaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tutkijakoulutettu, ja onhan se ihan selvää, että minun on helpompi puhua lapselleni siitä, mistä tunnen.

"Äiti, mä haluan isona roskakuskiksi."

"Juu, kulta, kiva juttu. Siihen voi opiskella ammattikoulussa."

"Äiti, mä haluan isona löytää dinosauruksia."

"Juu, kulta, hyvä juttu. Dinosaurustutkijat ovat paleontologeja, ja ne varmaan lukevat biologiaa yliopistossa. Sun pitää varmaan opiskella ihan tohtoriksi saakka, ja luulen et kaikissa yliopistoissa ei voi lukea paleontologiaa, mutta monissa voi..."

Olisiko haitallista perehtyä myös siihen roskakuskin työhön?

Se kun sisältää sekä logistiikkaa, kierrätystä että ympäristötietoutta...

No ei, mutta kesken päikkymatkan tai iltanukutuksen en rupea googlaamaan, miten tullaan roskakuskiksi. Keskustelen ihan sujuvasti alumiinin jalostuksen vaatimista vesivaroista, mutta vaatii töitä, ettei rekka ja kuormuri mene sekaisin. Sanon vaan, että on vain vaikeampaa tukea nelivuotiaan roskakuskiunelmaa kuin dinotutkijaunelmaa. (Oikeasti en toki toivo lapsestani paleontologia, epäilen että helpompia alojakin on.)

Vierailija kirjoitti:

Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet. 

Olen sitten varmaan harvinaisen älykäs lähihoitaja, kun lapsi on dippainssi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse tutkijakoulutettu, ja onhan se ihan selvää, että minun on helpompi puhua lapselleni siitä, mistä tunnen.

"Äiti, mä haluan isona roskakuskiksi."

"Juu, kulta, kiva juttu. Siihen voi opiskella ammattikoulussa."

"Äiti, mä haluan isona löytää dinosauruksia."

"Juu, kulta, hyvä juttu. Dinosaurustutkijat ovat paleontologeja, ja ne varmaan lukevat biologiaa yliopistossa. Sun pitää varmaan opiskella ihan tohtoriksi saakka, ja luulen et kaikissa yliopistoissa ei voi lukea paleontologiaa, mutta monissa voi..."

Olisiko haitallista perehtyä myös siihen roskakuskin työhön?

Se kun sisältää sekä logistiikkaa, kierrätystä että ympäristötietoutta...

No ei, mutta kesken päikkymatkan tai iltanukutuksen en rupea googlaamaan, miten tullaan roskakuskiksi. Keskustelen

Mutta keskusteletko sujuvasti nelivuotiaan kanssa? Yleisluontoisesti eri ammateista, duunari -sellaisistakin ? Luulisi koulutetulla ihmisellä olevan edes vähän käsitystä, miten niihin päästään ja mikä on summittainen työnkuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istuin juuri kahvipöydässä kahden hyvin erilaisen ihmisen kanssa - toinen haaveilee/harkitsee väikkärin tekoa, toinen ammattikoulun käynyt pienipalkkainen. Molemmilla lapset ysillä.

Tämä mahdollisesti tuleva tohtorisnainen kertoili siinä, miten olivat kotona jutelleet eri ammateista ja kouluista teinin kanssa, vertailleet kaupungin lukioita keskenään ja teinillä olikin jo hyvin selkeä näkemys siitä, mihin lukioon hän halusi mennä.

Toinen ammattikoulun käynyt nauroi, ettei ole edes tiennyt että yläkoulussa on mitään opon tunteja eikä todellakaan ole teinin kanssa mistään koulutuksesta tai ammattihaaveista puhunut. Sen verran tiesi, että teini ilmeisesti lukioon havitteli ja kun kysyin, että mihin lukioon, niin äiti pyöritteli silmiään nauraen, että "no en todellakaan tiedä!"

Nykyään noin. Vielä 80-luvulla ja myöhemminkin opo oli vain lisuke koulussa. Asiasta on ollut täällä keskusteluketju. Toisille opo oli ilkeä.

Minä eikä mies olla käyty yliopistoa, mutta meidän lapset ovat. Esikoinen kertoi, että kyllä siellä huomaa eron niihin, joiden vanhemmilla on yliopistotutkinnot, kun itse joutuu lähtemään takarivistä. Meillä on tosin aina luettu lapsille, kannustettu opiskelemaan ja olen vienyt lapsia niin taidenäyttelyihin kuin teatteriin.

Minulla itsellä olisi ollut rahkeita yliopistoon, mutta en rohjennut hakea. Olisihan se ollut iso muutos muuttaa 18-vuotiaana ihan outoon kaupunkiin, jossa ei ollut koskaan käynyt. Kiitos kasvatuksen, olin ujo, arka ja alisuoriutuja.

Vierailija kirjoitti:

Minä eikä mies olla käyty yliopistoa, mutta meidän lapset ovat. Esikoinen kertoi, että kyllä siellä huomaa eron niihin, joiden vanhemmilla on yliopistotutkinnot, kun itse joutuu lähtemään takarivistä. Meillä on tosin aina luettu lapsille, kannustettu opiskelemaan ja olen vienyt lapsia niin taidenäyttelyihin kuin teatteriin.

Minulla itsellä olisi ollut rahkeita yliopistoon, mutta en rohjennut hakea. Olisihan se ollut iso muutos muuttaa 18-vuotiaana ihan outoon kaupunkiin, jossa ei ollut koskaan käynyt. Kiitos kasvatuksen, olin ujo, arka ja alisuoriutuja.

Meidän lapset eivät koskaan sanoneet mitään tuollaista. Ihan tavallisia kaverisuhteita loivat ja lukivat tenttiin muiden tavoin. Ei yliopisto koulua kummempi paikka ole.

Vierailija kirjoitti:

Olisko ihan vaan älykkyys. Vaikka amikset muka on ihan yhtä älykkäitä kuin ne jotka menee lukion kautta yliopistoon, niin ei ole

Mun vanhemmat ei ole edes ylioppilaita. Tosin heidän käymänsä koulut (=opistot) ovat nykyään Amkkeja. Itse olen maisteri...

Kotiin ei esimerkiksi tilata yhtään lehteä, vanhemmat ei lue kirjoja lapsilleen eivätkä lue itse. Ihan hyvätuloisten duunariperheiden lapset ihmettelivät aina meillä, että miksi teillä on noin paljon kirjoja ja lehtiä.

Ei kannusteta opiskelemaan. Turhaa kun tukiaisillakin elää. Tai tehtaalle kunnon töihin, ei miksikään herrapellelsi.

Ei seurata tekevätkö lapset läksyjään. 

Vanhempien antama malli. Kun opiskelet oikean alan niin pääset siisteihin hyvin palkattuihin sisältöihin.

Ei näitä tietenkään yleistää voi. Mutta ei nuo esimerkkinä harvinaisiakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Kotiin ei esimerkiksi tilata yhtään lehteä, vanhemmat ei lue kirjoja lapsilleen eivätkä lue itse. Ihan hyvätuloisten duunariperheiden lapset ihmettelivät aina meillä, että miksi teillä on noin paljon kirjoja ja lehtiä.

Ei kannusteta opiskelemaan. Turhaa kun tukiaisillakin elää. Tai tehtaalle kunnon töihin, ei miksikään herrapellelsi.

Ei seurata tekevätkö lapset läksyjään. 

Vanhempien antama malli. Kun opiskelet oikean alan niin pääset siisteihin hyvin palkattuihin sisältöihin.

Ei näitä tietenkään yleistää voi. Mutta ei nuo esimerkkinä harvinaisiakaan ole.

Tällaiset kokemukset saavat pohtimaan, kuinka erilaisia tarinoita duunariperheen käsitteen alle kuuluukaan. Tästä kuvauksesta en lainkaan tunnista omaa lapsuudenperhettäni, jossa isä oli töissä ja äiti kotona. Sanomalehden lisäksi meille tilattiin vaihtelevasti aikakauslehtiä (esimerkiksi Apu), minulle puolestaan Koululainen-lehteä. Kirjoja vanhempani eivät ainakaan omien havaintojeni mukaan hirveästi lukeneet, mutta minulle luettiin satukirjoja, ja kouluikäisenä säännöllisiin joululahjoihin kuuluivat esimerkiksi Susikoira Roit ja Mitä Missä Milloin. Ajankohtaisia tapahtumia seurattiin television ja aamusta iltaan auki olleen radion kautta. Oli hämmentävää huomata, ettei tällainen ollut kaikille ihan normaalia.