Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhempien koulutus periytyy lapsille?
08.01.2025 |
Aina sanotaan, että vanhempien koulutustausta periytyy lapsille ja että esim. yliopistokoulutettujen vanhempien lapset menevät todennäköisemmin itsekin yliopistoon.
Kukaan ei kuitenkaan kerro, miksi näin on? Mitä korkeakoulutettujen vanhempien kasvatustavassa(?) on erilaista verrattuna työläisvanhempiin tai pitkäaikaistyöttömiin vanhempiin?
Kertokaa konkreettisia esimerkkejä.
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet.
Jep. Ja jatketaan vielä, että älykkyys periytyy äidiltä:
Tämä "periytyminen" on hieman eri asia kuin geneettinen ja tieteellisesti tarkasti mitattavissa oleva periytyminen. Tilastotiedettä voi sitten harrastaa melkein mistä joukosta tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet.
Jep. Ja jatketaan vielä, että älykkyys periytyy äidiltä:
Toisaalta, aika törkeää yleistää duunarit tyhmiksi ja yksinkertaisiksi. Esim. tyhmä sähköasentaja, millaistakohan hänen työnsä jälki olisi?
Itseasiassa tuota siteerataan ymmärtämättä sitä. Koska 40-60 % lapsen älystä ei pystytä selittämään perinnöllisillä tekijöillä. Määrä on niin suuri, että se tarkoittaa suomennettuna, että lapsesta voi tulla aivan yhtälailla jäteauton kuljettaja kuin NASAN raketti-insinööri. Kumpaakaan väheksymättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksi sukulainen, perusduunari, joka tuo koko ajan esiin sitä, kuinka ihmisellä pitää olla käytännön järkeä, pitää maalisudin ja vasaran pysyä kädessä. Väheksyy kovasti kaikkia "kirjaviisaita" ja tuo esiin sitä, että "kyllähän nyt yhden talon rakentaa jos ihmisellä vähänkin on älliä päässä..."
Hänen poikansa kirjoitti juuri ylioppilaaksi E:n papereilla ja pohtii nyt yliopistoon hakemista. Tämä on ollut vanhemmalle kova paikka, selvästi joutuu takeltelemaan ja ehdottelee pojalle kiinnostavia ammattikoululinjoja.
Omasta mielestäni ihan älytön ajatus, että E:n paperit kirjoittanut ylioppilas menisi jatko-opintoihin jollekin autonasentajalinjalle amikseen. Mutta hänen vanhempansa sitä kovasti toivoo.
Toivottavasti poika ymmärtää oman etunsa eikä kuuntele vanhempiaan. Kai hänellä on muita aikuisia tukemassa? Omat vanhem
Niinpä, mutta ei se estä myöhemmin vaikka autoinsinööriksi opiskelemasta
Ei se ole kannustuksesta kiinni. Mulle on yllätys, että oman luokkani heikoimman oppilaan pojat ovat pärjänneet koulussa ja ovat yliopiston käyneitä. Meidän perheestä kolmesta kaksi on korkeakoulutettuja. Yhdellä ei ollut kielipäätä mennä oppikouluun, matikkapää on loistava. Se on usein se lahjakkuus mikä periytyy. Meidän suvussa melkein kaikki ovat matemaattisesti lahjakkaita. Myös vanhempieni laskupään havaitsin olevan loistava, mutta he ovat sen ajan lapsia jolloin ei köyhän lapset menneet kansakoulun jälkeen mihinkään.
En usko tuollaiseen periytymiseen, mutta sen tiedän, että äidiltä yliopittu kasvatus tai teesit iskostuvat lapsen mieleen. Äitini hokema minulle oli: "Opiskele ja hanki rahaa." Se kuulosti tosi hölmöltä, mutta niin minä kuitenkin tein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko tuollaiseen periytymiseen, mutta sen tiedän, että äidiltä yliopittu kasvatus tai teesit iskostuvat lapsen mieleen. Äitini hokema minulle oli: "Opiskele ja hanki rahaa." Se kuulosti tosi hölmöltä, mutta niin minä kuitenkin tein.
Yleensä äidin rooli on lapsen elämässä vanhempi, myös pojan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko tuollaiseen periytymiseen, mutta sen tiedän, että äidiltä yliopittu kasvatus tai teesit iskostuvat lapsen mieleen. Äitini hokema minulle oli: "Opiskele ja hanki rahaa." Se kuulosti tosi hölmöltä, mutta niin minä kuitenkin tein.
Yleensä äidin rooli on lapsen elämässä vanhempi, myös pojan.
.... vanhempi ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tutkijakoulutettu, ja onhan se ihan selvää, että minun on helpompi puhua lapselleni siitä, mistä tunnen.
"Äiti, mä haluan isona roskakuskiksi."
"Juu, kulta, kiva juttu. Siihen voi opiskella ammattikoulussa."
"Äiti, mä haluan isona löytää dinosauruksia."
"Juu, kulta, hyvä juttu. Dinosaurustutkijat ovat paleontologeja, ja ne varmaan lukevat biologiaa yliopistossa. Sun pitää varmaan opiskella ihan tohtoriksi saakka, ja luulen et kaikissa yliopistoissa ei voi lukea paleontologiaa, mutta monissa voi..."
Olisiko haitallista perehtyä myös siihen roskakuskin työhön?
Se kun sisältää sekä logistiikkaa, kierrätystä että ympäristötietoutta...
No ei, mutta kesken päikkymatkan tai iltanukutuksen en rupea go
Mutta keskusteletko sujuvasti nelivuotiaan kanssa? Yleisluontoisesti eri ammateista, duunari -sellaisistakin ? Luulisi koulutetulla ihmisellä olevan edes vähän käsitystä, miten niihin päästään ja mikä on summittainen työnkuva.
Tämä on juuri se pointti. Voin keskustella (ja keskustelen!) duunariammateista yleisluontoisesti ja puhun summittaisesti niiden työnkuvasta, ihan positiivisessa hengessä. Jos puhutaan yliopistoammateista, on helpompi puhua tarkemmin. Kysehän ei ole siitä, että kieltäydyn etsimästä tietoa siitä, miten lapsi pääsee roskakuskiksi (asia ei ole ajankohtainen).
Ei kyllä periydy läheskään aina.Mihin tää viittaa??täällä on pula työntekijöistä..lääkärit.Hoitajat..insinöörit..jne.Tai sitten ei oo sikiydytty ennen tarpeeksi.Ollut Kiinan 1-2lapsen taktiikka.Nyt on nolla toleranssi.Kuka tänne lapsia tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytär puhui luokkayhteiskunnasta.Sanoin nyt vi..u.Miten tää köyhä maa semmoseksi muuttuisi,se on meistä kiinni.Mun vanhemmat pärjäsi Suomenkin pahimpia aikoja kun muut kärvisteli 70 luvun lamassa..Me pärjäsimme 80-90 luvun.Me pärjätään nytkin säästämällä mistä voi.Ostovoima nollautuu.Kohts ei oo muuta kuin smarketti rinteellä törröttää meno kuin Venäjällä..mitä on mitä ei.Tyytykää siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä eikä mies olla käyty yliopistoa, mutta meidän lapset ovat. Esikoinen kertoi, että kyllä siellä huomaa eron niihin, joiden vanhemmilla on yliopistotutkinnot, kun itse joutuu lähtemään takarivistä. Meillä on tosin aina luettu lapsille, kannustettu opiskelemaan ja olen vienyt lapsia niin taidenäyttelyihin kuin teatteriin.
Minulla itsellä olisi ollut rahkeita yliopistoon, mutta en rohjennut hakea. Olisihan se ollut iso muutos muuttaa 18-vuotiaana ihan outoon kaupunkiin, jossa ei ollut koskaan käynyt. Kiitos kasvatuksen, olin ujo, arka ja alisuoriutuja.
Meidän lapset eivät koskaan sanoneet mitään tuollaista. Ihan tavallisia kaverisuhteita loivat ja lukivat tenttiin muiden tavoin. Ei yliopisto koulua kummempi paikka ole.
Missä korpikylässä pitää ihmisen asua nykyään, etteikö sieltä edes joskus käytäisi teatterissa tai taidenäyttelyssä? Vähintään eläkkeellä olevan isovanhemman mukana pääsi teatteriin jo 1970-luvulla Lapin syrjäkylältäkin tilausbussilla Rovaniemelle teatteriin. Eikä sinne lähdetty viime tipassa. Aikaa oli käydä katsomassa muutakin ja yleensä myös käytiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No varmasti on montakin syytä alkaen ihan siitä, mitä erilaisista ammateista ja koulutuksista kotona puhutaan.
Siihen olen omassa tuttavapiirissä kiinnittänyt huomiota, että vähän koulutetuilla vanhemmilla voi olla suuria haaveita jälkikasvunsa suhteen ja lapsesta toivotaan vaikka lääkäriä, ja lapselle itselleenkin sanotaan, että "koulut pitää käydä", mutta kun siinä koulunkäynnissä sitten tulee jotain mutkia matkaan esim. matikka ei jollain luokalla tahdo oikein sujua tai teinin koulumotivaatiossa on haasteita, niin vanhemmat eivät osaakaan auttaa konkreettisesti, vaan vain voivottelevat tilannetta ja hokevat, että "se nyt on tuollainen". Korkeakoulutetut vanhemmat hankkivat jotain yksityistunteja, kielikursseja tai osaavat ehkä itsekin opettaa.
No mettään meni. Kyllä me toisenasteen koulun käyneet vanhemmat osaamme perustella, miksi kouluja pitää käydä. Matikka on perusduunareillakin vaadittava taito.
Kuitenkin tosiasia on se, että vaikka vanhemmat olisi kuinka kouluja käyneitä, ei välttämättä se oppi mene lapsen päähän. Yksityistunnit ei välttämättä auta.
mieti, musiikinopettaja, jolla hyvä lauluääni, haluaa lapsestaan suurta. Raakkuu kuin varis, lukuisista yksityistunneista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannustus ja esimerkki.
Sukulaisperheen duunari-isä hokee koko ajan parikymppisille lapsilleen, että "ethän sä siellä voi pärjätä" "kuinka sä mitään tuollaisesta voit ymmärtää" "eihän sun kannata, ethän sä mitään siistiä sisähommaa siellä edellisessäkään harjoittelupaikassa päässyt tekemään..."
Kyseessä siis opiskelut ja ammattihaaveet.
Kaikilla lapsilla olisi ollut varmasti mahdollisuuksia ja kiinnostusta koulutukseen ja ns. keskiluokkaiseen elämään, mutta kaikki päätyivät duunariammatteihin, osin pettyneinä ja yhä jostakin muusta haaveilevina. Uskon, että todella suuri merkitys on tuolla kotoa saadulla latistamisella.
Voi hvetin hvetti! Tällaisia isiä ja vanhempia ei tarvita YHTÄÄN! Mikä idiootti!
Mun äiti oli tuollainen ja myöh appiukko, kun opiskelin naimisissa ollessani, niin sanoi, että ei sinusta mitään tule koskaan. Keskiasteen kaksi tutkintoa on ja miehellä yksi, mutta lapset ovat akateemisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat arvostavat opettajia ja koulutusta ja puhuvat siitä lapselle positiivisesti. Lapsille luetaan, myös isä lukee. Totta kai se helpottaa yliopistoon menemistä, jos perheessä tai lähisuvussa on korkeakoulututkinnon suorittaneita. Kannustava ilmapiiri on tärkeää.
Meillä 2. asteen perustutkinto. Lapset lukion käyneitä. Yksi pääsi yliopistoon, 2 amk tutkinnon suorittaneita.
Olin kotiäiti, lauloin, leikin, luin. Halasin, suukotin, rakastin rajojen kanssa. Mieheni toimi samoin, myös lauloi, vaikkakaan ei korvia hivelevää. Illan päätteeksi kertoi sadun tai luki kirjasta.
Arvo lähtee vanhemmuudesta!
Meillä minä olen pelkkä yo, mutta johtavassa asemassa työelämässä. Mies taas on insinööri ja kansainvälisen pörssiyhtiön tj ja kyllä minä elämäni aikana olen enemmän lukenut kuin hän. Miestä ei kiinnosta kirjat, ei mikään kulttuuririento, vapaa-aika menee täysin urheillessa. Minä taas itse olen lukenut huvikseni avoimessa yliopistossa mm. oikeustieteitä ja historiaa ja olen lukenut lapsesta saakka kaiken mitä käsiini saan.
Yksi lapsista on yrittäjä, kaksi vielä miettii mitä haluavat tehdä ja ovat töissä ja juniori on alakoulussa. Keskimmäisistä toinen on selvästi yrittäjyyteen kallellaan ja toinen taas sijoittanut viimeiset 5v ja kokee sen olevan mielenkiintoista. Aika näyttää mitä heistä tulee; minä kannustan opiskelemaan.
Meillä koulutusta halveksittiin, "miksikään herraksi ei aleta" kunnon työ on vain fyysinen työ. No, kun tuollaista iskostettiin päähän, niin duunarihan minusta tuli, vaikka älykkyys olisi riittänyt muuhunkin. Harmittaa, olisipa ollut vanhemmat, jotka olisivat arvostaneet koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Koulumyönteisyys, opiskelutaidot, sosiaaliset kontaktit, tieto siitä minne voi hakea/miten, ei samalla tavalla taloudellista stressiä, lahjakkuuden periytyminen. Monimutkainen kokonaisuus. Esimerkiksi vauvalle lukeminen edistää verbaalisia taitoja.
Mulla on duunarivanhemmat joita arvostan ja rakastan. Täytyy kuitenkin sanoa että melkoiselta takamatkalta tulin yliopisto-opintoihin niihin nähden, joilla oli kouluttautuneet vanhemmat. Lähinnä sellaisesta hiljaisesta tiedosta puhun, asioista joita ei ymmärrä välttämättä kysyäkään.
Täällä sama tosin olen se vanhempi duunari koulutusta arvostan ja lapsieni kohdalla on onneksi toteutunut,itsellä nuoruuden haasteet ja elinolot ei kannustusta koulutukseen,mutta seuraava polvi siis on paremmin kouluttautunut,joten suunta siis ylöspäin koulutuksessa.Voin myös kertoa,olemme puolison kanssa tyytyväisiä lastemme ja itsemme puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä eikä mies olla käyty yliopistoa, mutta meidän lapset ovat. Esikoinen kertoi, että kyllä siellä huomaa eron niihin, joiden vanhemmilla on yliopistotutkinnot, kun itse joutuu lähtemään takarivistä. Meillä on tosin aina luettu lapsille, kannustettu opiskelemaan ja olen vienyt lapsia niin taidenäyttelyihin kuin teatteriin.
Minulla itsellä olisi ollut rahkeita yliopistoon, mutta en rohjennut hakea. Olisihan se ollut iso muutos muuttaa 18-vuotiaana ihan outoon kaupunkiin, jossa ei ollut koskaan käynyt. Kiitos kasvatuksen, olin ujo, arka ja alisuoriutuja.
Meidän lapset eivät koskaan sanoneet mitään tuollaista. Ihan tavallisia kaverisuhteita loivat ja lukivat tenttiin muiden tavoin. Ei yliopisto koulua kummempi paikka ole.
Missä korpikylässä pitää ihmisen asua nykyään, etteikö siel
Jos vanhemmat ovat sitä mieltä, että kulttuuri on turhaa ja teatterit pitää lopettaa, niin ei lapsikaan mene teatteriin. Ihan sama, vaikka asuisi sadan metrin päässä teatterista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa tai väärää on olla duunariammatissa? Eihän siitäkään mitään tulisi, jos kaikki olisivat korkeakoulutettuja, jonkunhan ne "käytännön työtkin" on tehtävä.
Duunariammateissa ei ole mitään pahaa tai väärää. Siinä menee pieleen, jos lapsen haaveet lytätään ja sanotaan, että ei sinusta mitään tule, lopeta haihattelut ja mene ammattikouluun vaikka lapsella olisi lahjoja vaikka mihin.
Mitä pahaa tai väärää on olla duunariammatissa? Eihän siitäkään mitään tulisi, jos kaikki olisivat korkeakoulutettuja, jonkunhan ne "käytännön työtkin" on tehtävä.