Miksi vanhempien koulutus periytyy lapsille?

Asia on hyvin tiedossa: Koulutetut arvostavat koulutusta ja kannustavat lapsiaan kouluttautumaan. Yleensä toki oikealle alalle. Lääkäripariskunta kyllä pitää itseään epäonnistuneina kasvattajina jos lapsesta tulee naistutkija.

Köyhyys periytyy vastaavasta syystä: Vihervademmistolaiset sohvalla makoilevat kertovat lapsilleen että voivat mainiosti tehdä samoin.

No varmasti on montakin syytä alkaen ihan siitä, mitä erilaisista ammateista ja koulutuksista kotona puhutaan.

Siihen olen omassa tuttavapiirissä kiinnittänyt huomiota, että vähän koulutetuilla vanhemmilla voi olla suuria haaveita jälkikasvunsa suhteen ja lapsesta toivotaan vaikka lääkäriä, ja lapselle itselleenkin sanotaan, että "koulut pitää käydä", mutta kun siinä koulunkäynnissä sitten tulee jotain mutkia matkaan esim. matikka ei jollain luokalla tahdo oikein sujua tai teinin koulumotivaatiossa on haasteita, niin vanhemmat eivät osaakaan auttaa konkreettisesti, vaan vain voivottelevat tilannetta ja hokevat, että "se nyt on tuollainen". Korkeakoulutetut vanhemmat hankkivat jotain yksityistunteja, kielikursseja tai osaavat ehkä itsekin opettaa.

Koulutusta arvostetaan ja ehkä vanhemmat myös pitävät työstään. Positiivinen malli siis. Saattaa olla myös periytyviä taipumuksia, en tiedä. Lapseni on samalla alalla kuin itsekin olen. 

Vanhemmat arvostavat opettajia ja koulutusta ja puhuvat siitä lapselle positiivisesti. Lapsille luetaan, myös isä lukee. Totta kai se helpottaa yliopistoon menemistä, jos perheessä tai lähisuvussa on korkeakoulututkinnon suorittaneita. Kannustava ilmapiiri on tärkeää.

Koulumyönteisyys, opiskelutaidot, sosiaaliset kontaktit, tieto siitä minne voi hakea/miten, ei samalla tavalla taloudellista stressiä, lahjakkuuden periytyminen. Monimutkainen kokonaisuus. Esimerkiksi vauvalle lukeminen edistää verbaalisia taitoja. 

 

Mulla on duunarivanhemmat joita arvostan ja rakastan. Täytyy kuitenkin sanoa että melkoiselta takamatkalta tulin yliopisto-opintoihin niihin nähden, joilla oli kouluttautuneet vanhemmat. Lähinnä sellaisesta hiljaisesta tiedosta puhun, asioista joita ei ymmärrä välttämättä kysyäkään. 

Istuin juuri kahvipöydässä kahden hyvin erilaisen ihmisen kanssa - toinen haaveilee/harkitsee väikkärin tekoa, toinen ammattikoulun käynyt pienipalkkainen. Molemmilla lapset ysillä.

Tämä mahdollisesti tuleva tohtorisnainen kertoili siinä, miten olivat kotona jutelleet eri ammateista ja kouluista teinin kanssa, vertailleet kaupungin lukioita keskenään ja teinillä olikin jo hyvin selkeä näkemys siitä, mihin lukioon hän halusi mennä.

Toinen ammattikoulun käynyt nauroi, ettei ole edes tiennyt että yläkoulussa on mitään opon tunteja eikä todellakaan ole teinin kanssa mistään koulutuksesta tai ammattihaaveista puhunut. Sen verran tiesi, että teini ilmeisesti lukioon havitteli ja kun kysyin, että mihin lukioon, niin äiti pyöritteli silmiään nauraen, että "no en todellakaan tiedä!"

Mietin siinä heitä kuunnellessani, että kaikenlaisia lähtökohtia sitä nuorilla on. 

Olisko ihan vaan älykkyys. Vaikka amikset muka on ihan yhtä älykkäitä kuin ne jotka menee lukion kautta yliopistoon, niin ei ole

Ei periydy.

Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet. 

Yksi klassinen tekijä on varmaan ihan perinteinen esimerkin voima. Jos vanhemmat ovat käyneet yliopiston ja keskustelevat myös kotona akateemisista aiheista, ajatus yliopistoon menosta voi tuntua lapsesta täysin itsestäänselvältä, ilman että sitä tarvitsee erikseen pohtia. Jos taas isä on vaikkapa puuseppä, joka ottaa pienestä asti lapsensa mukaan verstaalle ja opettaa käyttämään käsiä ja työkaluja, sama ala voi houkutella häntäkin.

Ihmiset ovat toki yksilöitä, ja ihan hyvin akateemisten lapsista voi tulla käsityöläisiä ja duunareitten lapsista maistereita ja tohtoreita. Itse olen esimerkki kansakoulutaustaisten vanhempien lapsesta, jonka tie kulki amiksen kautta yliopistoon. Suuri merkitys on myös sillä millaista esimerkkiä vanhemmat ja muu lähipiiri ylipäätään elämästä antavat, se, että lapsen mielenkiinnonkohteisiin suhtaudutaan kannustavasti ja muutenkin opetetaan suhtautumaan maailmaan uteliaasti. Vanhempien tausta ei automaattisesti määrittele heidän suhdettaan elämään ylipäänsä.

Kannustus ja esimerkki. 

Sukulaisperheen duunari-isä hokee koko ajan parikymppisille lapsilleen, että "ethän sä siellä voi pärjätä" "kuinka sä mitään tuollaisesta voit ymmärtää" "eihän sun kannata, ethän sä mitään siistiä sisähommaa siellä edellisessäkään harjoittelupaikassa päässyt tekemään..."

Kyseessä siis opiskelut ja ammattihaaveet. 

Kaikilla lapsilla olisi ollut varmasti mahdollisuuksia ja kiinnostusta koulutukseen ja ns. keskiluokkaiseen elämään, mutta kaikki päätyivät duunariammatteihin, osin pettyneinä ja yhä jostakin muusta haaveilevina. Uskon, että todella suuri merkitys on tuolla kotoa saadulla latistamisella. 

Vierailija kirjoitti:

Istuin juuri kahvipöydässä kahden hyvin erilaisen ihmisen kanssa - toinen haaveilee/harkitsee väikkärin tekoa, toinen ammattikoulun käynyt pienipalkkainen. Molemmilla lapset ysillä.

Tämä mahdollisesti tuleva tohtorisnainen kertoili siinä, miten olivat kotona jutelleet eri ammateista ja kouluista teinin kanssa, vertailleet kaupungin lukioita keskenään ja teinillä olikin jo hyvin selkeä näkemys siitä, mihin lukioon hän halusi mennä.

Toinen ammattikoulun käynyt nauroi, ettei ole edes tiennyt että yläkoulussa on mitään opon tunteja eikä todellakaan ole teinin kanssa mistään koulutuksesta tai ammattihaaveista puhunut. Sen verran tiesi, että teini ilmeisesti lukioon havitteli ja kun kysyin, että mihin lukioon, niin äiti pyöritteli silmiään nauraen, että "no en todellakaan tiedä!"

Mietin siinä heitä kuunnellessani, että kaikenlaisia lähtökohtia sitä nuorilla on. 

Tässäpä se pitkälti kärjistettynä onkin.

Vierailija kirjoitti:

Kannustus ja esimerkki. 

Sukulaisperheen duunari-isä hokee koko ajan parikymppisille lapsilleen, että "ethän sä siellä voi pärjätä" "kuinka sä mitään tuollaisesta voit ymmärtää" "eihän sun kannata, ethän sä mitään siistiä sisähommaa siellä edellisessäkään harjoittelupaikassa päässyt tekemään..."

Kyseessä siis opiskelut ja ammattihaaveet. 

Kaikilla lapsilla olisi ollut varmasti mahdollisuuksia ja kiinnostusta koulutukseen ja ns. keskiluokkaiseen elämään, mutta kaikki päätyivät duunariammatteihin, osin pettyneinä ja yhä jostakin muusta haaveilevina. Uskon, että todella suuri merkitys on tuolla kotoa saadulla latistamisella. 

Voi hvetin hvetti! Tällaisia isiä ja vanhempia ei tarvita YHTÄÄN! Mikä idiootti!

Jokainen lapsi, jolle luetaan ääneen ihan pienestä pitäen, yhdessä lapsen kanssa, vaikka yksi Mauri Kunnas tai Tatu ja Patu illassa, päätyy ainakin lukioon. Se on fakta.

ei meillä ole periytyny, vanhemmat duunareita, mä matalapalkkainen valkokaulusköyhä mutta lapsi on korkeakoulutettu, eli ylöspäin koko ajan!

Vierailija kirjoitti:

Ei periydy.

Mutta korreloi. Tiedät hyvin mistä puhutaan.

No, esimerkiksi mulle luettiin lapsena paljon kirjoja. Opin, että kirjojen lukeminen on parasta maailmassa. Sellainen opiskelu, jossa ei lueta paljon kirjoja ei kuulostanut musta houkuttelevalta. 

Vierailija kirjoitti:

No, esimerkiksi mulle luettiin lapsena paljon kirjoja. Opin, että kirjojen lukeminen on parasta maailmassa. Sellainen opiskelu, jossa ei lueta paljon kirjoja ei kuulostanut musta houkuttelevalta. 

Ja myös tiedollinen uteliaisuus iskostettiin jo varhain. 

Vierailija kirjoitti:

Asia, jota harvoin ääneen sanotaan, mutta josta Hesarissakin muutama vuosi sitten oli kohun aiheuttanut juttu: Älykkyys, siis ihan se älykkyysosamäärä, on periytyvä ominaisuus siinä missä muutkin ihmisen ominaisuudet. 

Älykkyys ei ole periytyvä ominaisuus, vaan ominaisuus, joka taantuu hyvin nopeasti kohti keskivertoa. Tutkittu juttu psykologiassa. Huippuälykkäillä vanhemmilla ei siis ole huippuälykkäitä lapsia, vaan lapsia, jotka ovat korkeintaan älykkäitä, ja lapsenlapsia, jotka ovat sitten keskivertoa. Akateemisten vanhempien lapset menestyvät paremmin, se on totta, mutta Suomessa menestyy parhaiten, kun on kognitiivisesti keskinkertainen.

On liian yksioikoista sanoa, että koulutus periytyy. Ei koulutus periydy, vaan arvot. Omat vanhempani ovat kouluttamattomia, mutta ovat aina arvostaneet koulutusta. Meille lapsille ei ollut edes vaihtoehto joku duunariammatti (vaikka vanhemmat niitä ovatkin) vaan kaikki olemme yliopistokoulutettuja.