Raamattua ymmärtävät
Jos leikitään ajatuksella, että raamattu on kirjoitettu jumalallisessa johdatuksessa, niin minulle herää pari kysymystä.
Miksi kyseiseen kirjaan ei kirjoitettu suoraan miten suhtautua homoihin, aborttiin, naispappeihin, avoliittoihin, irtosuhteisiin yms, vaan asiat esitettiin kierrellen kautta rantaen niin, että vielä vuosituhansia myöhemmin joudutaan miettimään, että mitähän tällä on tarkoitettu. Eikö olisi ollut helpompaa jos olisi selkeästi vaikka ranskalaisilla viivoilla laitettu mikä on sallittua ja mikä ei?
Tietenkään tuohon maailman aikaan noita termejä ei tunnettu mutta kyllähän ne nyt toki yläkerrassa oli tiedossa. Olisi ne voitu kirjaan silti kirjata. Aikalaiset olisi vain ihmetelleet, että mitä ihmettä se kirjuri taas on johdatuspäissään kirjoitellut.
Kommentit (664)
435. Eikö ollut aika hölmöä syödä siitä?
Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.
Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen. Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.
Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme. Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin- niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole, ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2:9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.
2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
2:16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
2:17 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman"."Olen lukenut mutta en ole löytänyt."
Ei vastaa kysymykseen. Miksi se puu oli, mitä ja ketä varten? Mikä funktio puulla oli, jos ihminen ei siitä saanut syödä? Eikö ollut aika hölmöä tehdä tuollainen puu?
Siellä ei ollut muuta kuin 2 ihmistä. Puu oli testi, totteleeko ihminen luojaan
Et siis usko Jumalasi kaikkitietävyyteen ja kaikkivaltiuteen? Sillä kaikkitietävän ei tarvitse testata mitään, koska hän ennalta tietää mitä tapahtuu.
Raamattu on kirjoitettu kasvavan väestön hallitsemiseksi. Se on pitänyt kirjoittaa silmällä pitäen tulevaa kritiikkiä, joten siellä on paljon settiä haukkumassa heitä, jotka eivät usko satuihin.
Nerokas ajatus on kaikkinäkevä Jumala, sillä se on pitänyt monia ihmisiä aisoissa, koska pelko hirveästä rangaistuksesta on uponnut. Raamatussa kehotetaan tukemaan ja olemaan kuuliaisia esivallalle. Hyödyllinen teos heille, jotka sitä ovat osanneet hyödyntää.
442, 443 Mihin asiaan kommentoit?
Et siis usko Jumalasi kaikkitietävyyteen ja kaikkivaltiuteen? Sillä kaikkitietävän ei tarvitse testata mitään, koska hän ennalta tietää mitä tapahtuu.
Tässä oli kysymys ihmisestä, eikä Jumalasta.
Raamatun ei ole tarkoitus olla mikään jokamiehen ohjekirja vaan se on kirkon kirja, jonka tulkitseminen ja soveltaminen kuuluu ensisijaisesti kirkolle. Raamatun lisäksi kirkolla on traditio. Yksittäisen kristityn ei tule etsiä vastauksia omaan elämäänsä liittyviin kysymyksiin niinkään lukemalla Raamattua kuin keskustelemalla oman rippi-isänsä kanssa.

Mihin kirkkoon kuulut?

Suomen ortodoksiseen kirkkoon.

Mistä tiedät onko pappisi harhaoppinen,jos et itse tutustu opinkappaleisiin, Raamattuun?
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät onko pappisi harhaoppinen,jos et itse tutustu opinkappaleisiin, Raamattuun?
Olen tutustunut Raamattuun, kuten kaikki muutkin kirkossa käyvät ortodoksit. Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa luetaan todella paljon Raamattua. Sen lisäksi luen välillä Raamattua myös muuten.
Jokaista pappia valvoo piispa, ja kun mennään tarpeeksi korkealle, koko Suomen ortodoksinen kirkko toimii Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa, joka on osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa. Mitä syytä minulla olisi kuvitella, että minun yksityinen raamatuntulkintani olisi sen oikeampi kuin kirkon?
Mitä syytä minulla olisi kuvitella, että minun yksityinen raamatuntulkintani olisi sen oikeampi kuin kirkon?"
Jokatapauksessa Pyhähenki on opettaja,joka kirkastaa Kristusta kaikille sanassaan.
Vierailija kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu kasvavan väestön hallitsemiseksi. Se on pitänyt kirjoittaa silmällä pitäen tulevaa kritiikkiä, joten siellä on paljon settiä haukkumassa heitä, jotka eivät usko satuihin.
Nerokas ajatus on kaikkinäkevä Jumala, sillä se on pitänyt monia ihmisiä aisoissa, koska pelko hirveästä rangaistuksesta on uponnut. Raamatussa kehotetaan tukemaan ja olemaan kuuliaisia esivallalle. Hyödyllinen teos heille, jotka sitä ovat osanneet hyödyntää.
Mainitsemasi esivalta on rankaisija, sillä ei ole oikeutta, sillä on vain valtaa. Jumala on ainoa joka on oikea ja ainoa jolla on oikeus.
Esivallalla on vain valtaa toteuttaa Jumalan oikeutta, ja rangaista niitä jotka rikkovat Jumalan lakia. Mitään muuta valtaa ei esivallalla ole eikä tule ikinä olemaan.
Nykyinen esivalta riehuu kuin siat ruispellossa, toteuttaen itse pöyristyttävää laittomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2:9 Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.
2:15 Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.
2:16 Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista,
2:17 mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman"."Olen lukenut mutta en ole löytänyt."
Ei vastaa kysymykseen. Miksi se puu oli, mitä ja ketä varten? Mikä funktio puulla oli, jos ihminen ei siitä saanut syödä? Eikö ollut aika hölmöä tehdä tuollainen puu?
Siellä ei ollut muuta kuin 2
Vapaan ihmisen piti saada tehdä valinta itse
Vierailija kirjoitti:
Et siis usko Jumalasi kaikkitietävyyteen ja kaikkivaltiuteen? Sillä kaikkitietävän ei tarvitse testata mitään, koska hän ennalta tietää mitä tapahtuu.
Tässä oli kysymys ihmisestä, eikä Jumalasta.
Ei siis kandee yrittää mitään kun ennalta päätetty kaikki.ok
Vierailija kirjoitti:
onhan tuossa Raamatussa ihan selkeästiu kerrottu miten suhtautua avuionrikkojiin tai homoihin
nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1 kor 6
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei IRSTAILIJAT TAI HOMOSEKSUAALISUUDEN HARJOITTAJAT
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Onko tuota kohtaa todella tarkoitus tulkita kirjaimellisesti? Joutuuko myös sellainen avoliitossa elävä heteropari, joka ei ole koskaan kuullut että heidän pitäisi mennä naimisiin, helvettiin? Joutuuko myös jokainen ahne ihminen helvettiin?

<

Helvettiin joutuu jokainen joka on syntiä tehnyt, eikä ole ottanut vastaan syntien sovitusta.
Vierailija kirjoitti:
Raamattu on kirjoitettu kasvavan väestön hallitsemiseksi. Se on pitänyt kirjoittaa silmällä pitäen tulevaa kritiikkiä, joten siellä on paljon settiä haukkumassa heitä, jotka eivät usko satuihin.
Nerokas ajatus on kaikkinäkevä Jumala, sillä se on pitänyt monia ihmisiä aisoissa, koska pelko hirveästä rangaistuksesta on uponnut. Raamatussa kehotetaan tukemaan ja olemaan kuuliaisia esivallalle. Hyödyllinen teos heille, jotka sitä ovat osanneet hyödyntää.
Liika älyllinen omahyväisyys johtaa tällaiseen päättelyyn. Meidän tulee etsiä totuutta, mutta nöyrtyä Jumalan edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamatun ei ole tarkoitus olla mikään jokamiehen ohjekirja vaan se on kirkon kirja, jonka tulkitseminen ja soveltaminen kuuluu ensisijaisesti kirkolle. Raamatun lisäksi kirkolla on traditio. Yksittäisen kristityn ei tule etsiä vastauksia omaan elämäänsä liittyviin kysymyksiin niinkään lukemalla Raamattua kuin keskustelemalla oman rippi-isänsä kanssa.
Mihin kirkkoon kuulut?
Katolilainen on selvästi.
Papit eivät anna meidän syntejämme anteeksi rippituolissa, eikä puu-Mariat :)
Itse pitää raamattua tutkailla pyytäen Jumalan Pyhää Henkeä siunaamaan, että tulkitset oikein. Jotta et lue kuin piru Raamattua.
Siellä ei ollut muuta kuin 2 ihmistä. Puu oli testi, totteleeko ihminen luojaansa .Miten olisit hoitanut asian?