Ulvila uudelleen tutkintaan
Kommentit (9458)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria siitä, miksi tutkinnanjohtaja JJ ei halunnut vaimon syyllisyyttä tutkittavan. Terassin alue, joka oli keskeinen rikospaikkatutkinnassa, joutui huonontuvan sään vuoksi kiireellisimmän esitutkinnan kohteeksi. Rikospaikkatutkija kiirehti rakentamaan oveen ikkunasuojan autotallista löytyneistä tarvikkeista (olen kuullut tästä todistuksesta joskus äänitallenteen), kun omaiset olivat poistuneet sairaalaan tai lastensuojelun hoiviin. Tutkijalla saattoi olla vahva uskomus, että vaimo ei ollut syyllinen murhaan, mikä sai hänet toimimaan tutkimatta autotallia tarkemmin ensin. Tämä taas saattoi johtaa siihen, että talli menetti mahdollisen todistusarvonsa, mikä puolestaan saattoi kauhistuttaa tutkinnanjohtajaa. Jotta tämä nolo virhe ei olisi paljastunut heti, tutkinnan painopistestä saatettiin pitää huppumiehen suunnalla, mikä mielestäni oli kuitenkin oikea ratkaisu.
Jaahas, nyt sää onkin ollut huonontuva. Aiemmin ketjussa sää oli mitä loistavin (koiran löytää jälki, mutta ei muka löytänyt, vaikka kyllä oikeasti löysi). Millainen se sää nyt sitten oli?
Miksi koko ajan esitetään Aueria vastaan tietoja, jotka hetken päästä tyrmätään? Niin kuin tuokin että ensin sanotaan, että taloa ei tutkittu ja sitäkin väitn itsepintaisesti että koira ei löytänyt jälkeä, ja sitten käy ilmi että hovin papereissa lukee että taloa on kyllä tutkittu ja koirakin on ollut. Myös jäljestä on puhuttu hovioikeudessa. Lopettakaa ainakin tahallinen valehtelu!
Vierailija kirjoitti:
"Toisin sanoen kenelläkään ei ole esittää uskottavaa motiivia. Jos kyse olisi ollut vaikka noista nettisivuista, niin siihen kun ymppäät että rouva olisi alkanut tuollaisen asian takia puuhastelemaan oikein murhaa, jossa suunnittelee kaiken etukäteen: puukon, astalon, piilottamiset, jäljet, taustanauhat. Ei mene minun kenties jossain määrin naiiviin päähäni tällainen millään. En usko, että tuollaisen asian takia yltyisi noin karmiviin murhasuunnitelmiin ja vielä niistä itse tekoihin."
Kerrohan sinä puolestasi, mikä oli huppumiehen motiivi noin karmiviin murhasuunnitelmiin ja vielä niistä itse tekoihin?
Niin, tämän kai koko maa haluaisi kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te itsepintaiset väittäjät. Esittäkää nyt vihdoin, mikä olisi ollut Anneli Auerin motiivi. Miksi hän olisi tappanut, jopa murhannut miehensä omassa kotonaan lastensa läsnäollessa?
Ihan se tavallisin syy: pariskunnan välinen riita, mikä eskaloitui. Johan kodin kaaoksesta näki, ettei kaikki ole ollut kunnossa pitkään aikaan.
Murha oli kauan sitten suunniteltu. Huushollin pito ei maistu, kun tietää, että tämä päättyy pian.Varmaa on, että AA tappoi Lahden ennen kuin lapset heräsivät. Ei hän siellä huitonut puukon kanssa lasten katsellessa. Samalla myös nauhoitti murhan äänet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäyntiaineistoon kuuluva poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkima selvitys ei miltään osin liitä Anneli Aueria Jukka Lahteen kohdistettuun väkivaltaan."
"Anneli Auerin olisi täytynyt kyetä saattamaan rikospaikan ulkopuoliseen tekijään viittaavat lavastamistoimenpiteet loppuun siinä erittäin lyhyessä ajassa, joka hänellä olisi ollut käytettävissään hätäkeskuspuhelun aikana tapahtuneen Jukka Lahden surmaamisen jälkeen. Ensimmäinen poliisipartio on saapunut paikalle noin kolme minuuttia 20 sekuntia hätäkeskuspuhelun päättymisen jälkeen."
En ymmärrä, miksi hovi toteaa näin, eikä päätynyt siihen, että pääosa lavastuksesta on tapahtunut jo paljon ennen tuota häkepuhelua.
Koska niin ei tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
"Toisin sanoen kenelläkään ei ole esittää uskottavaa motiivia. Jos kyse olisi ollut vaikka noista nettisivuista, niin siihen kun ymppäät että rouva olisi alkanut tuollaisen asian takia puuhastelemaan oikein murhaa, jossa suunnittelee kaiken etukäteen: puukon, astalon, piilottamiset, jäljet, taustanauhat. Ei mene minun kenties jossain määrin naiiviin päähäni tällainen millään. En usko, että tuollaisen asian takia yltyisi noin karmiviin murhasuunnitelmiin ja vielä niistä itse tekoihin."
Kerrohan sinä puolestasi, mikä oli huppumiehen motiivi noin karmiviin murhasuunnitelmiin ja vielä niistä itse tekoihin?
Olen viittä vaille uskomassa täysin tässä ketjussa ja myös muualla esiintyneet vihjaukset jostain aivan järjettömän kauheasta vyyhidstä, jossa suojellaan jotain isompaa juttua. Eli kyse olisi ollut palkatusta tekijästä.
Jos AA olisi jotenkin syyllinen, ainoa mahdollisuus olisi, että hänellä olisi ollut rikoskumppani. Tuo teonkuvaus, jäljet, kaikki viittaa siihen jos johonkin. Tällaista ei ole kuitenkaan koskaan löytynyt, joten pidän vaihtoehtoa 1 myös mahdollisena, vielä kun soppa sakeni tuollakin että ylin poliisijohto on tullut määrailemään asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria siitä, miksi tutkinnanjohtaja JJ ei halunnut vaimon syyllisyyttä tutkittavan. Terassin alue, joka oli keskeinen rikospaikkatutkinnassa, joutui huonontuvan sään vuoksi kiireellisimmän esitutkinnan kohteeksi. Rikospaikkatutkija kiirehti rakentamaan oveen ikkunasuojan autotallista löytyneistä tarvikkeista (olen kuullut tästä todistuksesta joskus äänitallenteen), kun omaiset olivat poistuneet sairaalaan tai lastensuojelun hoiviin. Tutkijalla saattoi olla vahva uskomus, että vaimo ei ollut syyllinen murhaan, mikä sai hänet toimimaan tutkimatta autotallia tarkemmin ensin. Tämä taas saattoi johtaa siihen, että talli menetti mahdollisen todistusarvonsa, mikä puolestaan saattoi kauhistuttaa tutkinnanjohtajaa. Jotta tämä nolo virhe ei olisi paljastunut heti, tutkinnan painopistestä saatettiin pitää huppumiehen suunnalla, mikä mielestäni oli kuitenkin oikea ratkaisu.
Ja
Taloa on tutkittu ja koira on ollut. Voi mitä jeesustelua. Kumpaakaan ei tehty huolella vaan lähinnä pintapuolisesti tarkastettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Missä nämä kaikki tavarat ovat? Anneli on todistettavasti joutunut niitä käyttämään hätäpuhelun aikana kun Jukka kuolee.
Annelilla on muutamia minuutteja aikaa piilottaa nämä niin hyvin ettei kukaan ikinä löydä. Eikä tytärkään tiedä asiasta mitään."Tämä on selitetty jo sen kymmeniätuhansia kertoja tässä vuosien varrella. Poliisi ei alkuun kerta kaikkiaan kuin lähinnä käynyt katsomassa murhapaikkaa ja suurin osa talosta jäi kokonaan tarkastamatta.
Jaa just 5 min sitten etsin kyllä tiedon hovioikeuden asiakirjoista että talossa oli paikalla myös koira ja taloa tutkittiin kyllä, ainoastaan mediassa on tuollaista sontaa väitetty mitä sinä nyt uliset
Sinä uliset. Joka hemmetin lähteessä on kerrottu, että aluksi poliisit l
Löhinnä katsomassa paikkaa kun sieltä on otettu satoja näytteitä ja valokuvia.. just just. On totta ettei tutkintaa tehty niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista mutta ihan turha nyt tulla väittämään että siellö olis vain päälisin puolin silmäilty paikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te itsepintaiset väittäjät. Esittäkää nyt vihdoin, mikä olisi ollut Anneli Auerin motiivi. Miksi hän olisi tappanut, jopa murhannut miehensä omassa kotonaan lastensa läsnäollessa?
Ihan se tavallisin syy: pariskunnan välinen riita, mikä eskaloitui. Johan kodin kaaoksesta näki, ettei kaikki ole ollut kunnossa pitkään aikaan.
Silloin tämä olisi tappo. Miten selität todisteiden piilottamiseen ja kaikkeen lavastamiseen kuluvan ajan, jota ei ollut käytettävissä?
Murhasyytteeseen riittää teon raakamaisuus.
Tutkintajohtaja Kuusirannan näkemys tapahtumien kulusta on loogisin tähän mennessä esitetyistä.
-Esitutkintapöytäkirjan mukaan Auer oli kertonut soittaneensa hätäkeskukseen alle minuutin kuluessa siitä, kun surmaaja tunkeutui taloon terassin lasin rikkomalla ja kävi Jukka S. Lahden kimppuun.
Auer oli kuvaillut, miten tappelun tai "mäiskinnän" äänet olivat kuuluneet selvästi puhelimen luo, mutta itse tallenteelta ei Kuusirannan mukaan ole kuultavissa mitään tällaista, eikä myöskään tekijän liikkeitä lasinsirujen peittämällä lattialla tai poistumista takaovesta.
" Hätäkeskuspuhelun 23 ensimmäistä sekuntia kertovat hyvin paljon. Ei kuulu Jukka S. Lahden ääntä eikä mitään kamppailun ääniä, kun kamppailun pitäisi olla vahvimmillaan käynnissä.
Kuusirannan mielestä tämä vahvistaa sen, että teko on ollut kaksivaiheinen, eli pääosa uhriin kohdistuneesta väkivallasta olisi tapahtunut jo ennen hätäpuhelua."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäyntiaineistoon kuuluva poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkima selvitys ei miltään osin liitä Anneli Aueria Jukka Lahteen kohdistettuun väkivaltaan."
"Anneli Auerin olisi täytynyt kyetä saattamaan rikospaikan ulkopuoliseen tekijään viittaavat lavastamistoimenpiteet loppuun siinä erittäin lyhyessä ajassa, joka hänellä olisi ollut käytettävissään hätäkeskuspuhelun aikana tapahtuneen Jukka Lahden surmaamisen jälkeen. Ensimmäinen poliisipartio on saapunut paikalle noin kolme minuuttia 20 sekuntia hätäkeskuspuhelun päättymisen jälkeen."
En ymmärrä, miksi hovi toteaa näin, eikä päätynyt siihen, että pääosa lavastuksesta on tapahtunut jo paljon ennen tuota häkepuhelua.
Koska niin ei tapahtunut.
Tuo on vain sinun väitteesi ja tiedät itsekin, ettei se pidä paikkansa.
"Missä nämä kaikki tavarat ovat? Anneli on todistettavasti joutunut niitä käyttämään hätäpuhelun aikana kun Jukka kuolee.
Annelilla on muutamia minuutteja aikaa piilottaa nämä niin hyvin ettei kukaan ikinä löydä. Eikä tytärkään tiedä asiasta mitään."
Vaikka siellä kodinhoitohuoneen roskapusseissa, joita ei ikinä tutkittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria siitä, miksi tutkinnanjohtaja JJ ei halunnut vaimon syyllisyyttä tutkittavan. Terassin alue, joka oli keskeinen rikospaikkatutkinnassa, joutui huonontuvan sään vuoksi kiireellisimmän esitutkinnan kohteeksi. Rikospaikkatutkija kiirehti rakentamaan oveen ikkunasuojan autotallista löytyneistä tarvikkeista (olen kuullut tästä todistuksesta joskus äänitallenteen), kun omaiset olivat poistuneet sairaalaan tai lastensuojelun hoiviin. Tutkijalla saattoi olla vahva uskomus, että vaimo ei ollut syyllinen murhaan, mikä sai hänet toimimaan tutkimatta autotallia tarkemmin ensin. Tämä taas saattoi johtaa siihen, että talli menetti mahdollisen todistusarvonsa, mikä puolestaan saattoi kauhistuttaa tutkinnanjohtajaa. Jotta tämä nolo virhe ei olisi paljastunut heti, tutkinnan painopistestä saatettiin pitää huppumiehen suunnalla, mikä mielestäni oli kuitenkin oikea ratkaisu.
Jaahas, nyt sää onkin ollut huonontuva. Aiemmin ketjussa sää oli mitä loistavin (koiran löytää jälki, mutta ei muka löytänyt, vaikka kyllä oikeasti löysi). Millainen se sää nyt sitten oli?
Miksi koko ajan esitetään Aueria vastaan tietoja, jotka hetken päästä tyrmätään? Niin kuin tuokin että ensin sanotaan, että taloa ei tutkittu ja sitäkin väitn itsepintaisesti että koira ei löytänyt jälkeä, ja sitten käy ilmi että hovin papereissa lukee että taloa on kyllä tutkittu ja koirakin on ollut. Myös jäljestä on puhuttu hovioikeudessa. Lopettakaa ainakin tahallinen valehtelu!
Sään huononeminen (joka oli pääsyy siihen miksi muovituoli nostettiin ikkuna-aukon läpi sisätiloihin) on rikospaikkatutkijan omasta suusta, joten valehtelusyytökset kannattanee suunnata sinne.
"Miksi koko ajan esitetään Aueria vastaan tietoja, jotka hetken päästä tyrmätään?"
Tämä on muuttuvien todisteiden keissi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria siitä, miksi tutkinnanjohtaja JJ ei halunnut vaimon syyllisyyttä tutkittavan. Terassin alue, joka oli keskeinen rikospaikkatutkinnassa, joutui huonontuvan sään vuoksi kiireellisimmän esitutkinnan kohteeksi. Rikospaikkatutkija kiirehti rakentamaan oveen ikkunasuojan autotallista löytyneistä tarvikkeista (olen kuullut tästä todistuksesta joskus äänitallenteen), kun omaiset olivat poistuneet sairaalaan tai lastensuojelun hoiviin. Tutkijalla saattoi olla vahva uskomus, että vaimo ei ollut syyllinen murhaan, mikä sai hänet toimimaan tutkimatta autotallia tarkemmin ensin. Tämä taas saattoi johtaa siihen, että talli menetti mahdollisen todistusarvonsa, mikä puolestaan saattoi kauhistuttaa tutkinnanjohtajaa. Jotta tämä nolo virhe ei olisi paljastunut heti, tutkinnan painopistestä saatettiin pitää huppumiehen suunnalla, mikä mielestäni oli kuitenk
No näin lukee oikeuden asiakirjoissa. Laita sinä joku parempi löhde pelkästä silmäilystä.
"Löhinnä katsomassa paikkaa kun sieltä on otettu satoja näytteitä ja valokuvia.. just just. On totta ettei tutkintaa tehty niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista mutta ihan turha nyt tulla väittämään että siellö olis vain päälisin puolin silmäilty paikkoja."
Luepa oikeasti mitä tutkittiin ja mitä ei silloin heti alkuunsa. Todellakaan poliisi ei tehnyt juuri mitään ja suurin osa talosta jäi sisältäkin tarkastamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Toisin sanoen kenelläkään ei ole esittää uskottavaa motiivia. Jos kyse olisi ollut vaikka noista nettisivuista, niin siihen kun ymppäät että rouva olisi alkanut tuollaisen asian takia puuhastelemaan oikein murhaa, jossa suunnittelee kaiken etukäteen: puukon, astalon, piilottamiset, jäljet, taustanauhat. Ei mene minun kenties jossain määrin naiiviin päähäni tällainen millään. En usko, että tuollaisen asian takia yltyisi noin karmiviin murhasuunnitelmiin ja vielä niistä itse tekoihin."
Kerrohan sinä puolestasi, mikä oli huppumiehen motiivi noin karmiviin murhasuunnitelmiin ja vielä niistä itse tekoihin?
Olen viittä vaille uskomassa täysin tässä ketjussa ja myös muualla esiintyneet vihjaukset jostain aivan järjettömän kauheasta vyyhidstä, jossa suojellaan jotain isompaa juttua. Eli kyse olisi ollut palkatusta tekij
1. Minne kaikki veriset vaatteet ja sorkkaraudan tapainen murha-ase on piilotettu? Tytärkö ne piilotti?
2. Miksi koira lähti talolta jäljen saatuaan ja eteni tielle JONNE JÄLKI PÄÄTTYI? Anneli ei ole voinut lähteä sentään autolla kiitämään paikalta. Tytärkö on tämänkin käynyt sahaamassa sinne? Koira erottaa ihmiset toisistaan hajun perusteella.
Millä kumautti lopussa ja milloin peseytyi?
Tässäkin keskustelussa on käyty monta kertaa läpi miten noissa ei ole mitään ongelmaa. Suihku onnistuu pikavauhtia ja astalon ym voi tyrkätä omassa kodissaan mihin vain, vaikka vaatekasan alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Isokokoinen murhaaja tulee ja menee terävien lasipiikkien kehystämästä rikotusta ikkunasta, vaikka olisi helposti voimut avata oven ikkunan rikottuaan ihan kahvasta vääntämällä".
Ko ovi oli lukossa ja oven sai auki vain avaimella. Näin kerrottiin jossain Ulvila-jutussa.
Ei tuossa ovessa näkynyt mitään avaimen paikkaa. Jos siinä oli kaksi ovea niin uloimmassa ovessa ei ollut avainta. Eikä murtautuja voi sitä edes tietää.
Tiia Palménin kirjassa on kuva ovesta. On vain yksinkertainen ovi. Kahvan yläpuolella näkyy lukkopesä, mutta kuvasta ei saa selvää onko siinä avaimen paikkaa ulkopuolella. Kirjassa Annelin mukaan ovi oli lukossa eikä sitä olisi saanut auki sisältä yhdellä kädellä.
Lasiau
Kyllähän poliisin rekonstruktioissa ikkunasta pääsi kulkemaan. Sitten ikkunaa nostettiin ylemmäs kuin mitä se oikeasti oli ja ei enää päässyt. Hovioikeus huomautti, että rekonstruktiot tehtiin viimeiseen oikeudenkäyntiin väärin.
Ikkunaahan nimenomaan ei nostettu ylemmäs mitä se oikeasti oli. Hovioikeuden tuomiossa sanotaan, että todellisuudessa terassin lattia oli 11 cm alempana kuin rekonstruktiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on teoria siitä, miksi tutkinnanjohtaja JJ ei halunnut vaimon syyllisyyttä tutkittavan. Terassin alue, joka oli keskeinen rikospaikkatutkinnassa, joutui huonontuvan sään vuoksi kiireellisimmän esitutkinnan kohteeksi. Rikospaikkatutkija kiirehti rakentamaan oveen ikkunasuojan autotallista löytyneistä tarvikkeista (olen kuullut tästä todistuksesta joskus äänitallenteen), kun omaiset olivat poistuneet sairaalaan tai lastensuojelun hoiviin. Tutkijalla saattoi olla vahva uskomus, että vaimo ei ollut syyllinen murhaan, mikä sai hänet toimimaan tutkimatta autotallia tarkemmin ensin. Tämä taas saattoi johtaa siihen, että talli menetti mahdollisen todistusarvonsa, mikä puolestaan saattoi kauhistuttaa tutkinnanjohtajaa. Jotta tämä nolo virhe ei olisi paljastunut heti, tutkinnan painopistestä saatettiin pitää huppumiehen suunnalla, mikä mielestäni oli kuitenk
Eräs poliisihenkilö paiskasi tuolin ikkunan läpi niin, että ikkunasta särkyi lisää lasia. Tämä on ihan poliisin itsensä kertomaa. Hieman outoa toimintaahan tuollainen on.
Tämä! 180 senttinen tukeva mies ei pysyisi pystyssä, jos hänellä olisi koon 41 jalka.