Lue keskustelun säännöt.
Luokkahyppy ja omat vanhemmat harmittaa
25.12.2024 |
Vanhempani olivat meillä jouluaaton vietossa ja jotenkin heräsin siihen, miten eri maailmoissa he elävätkään.
Aloituksen tarkoituksena ei ole mitenkään leuhkia, että minulla menee erityisen hyvin, en ole älyttömän rikas, mutta olen ihan normaali korkeakoulutettu, omalla osaamisella sellaisen työuran rakentanut, että olen keskituloinen, työ on mukavan vapaata, tosin myös vaativaa ja vastuullista. Fiksulla rahankäytöllä ja ahkeralla säästämisellä on uudehko, tilava koti pk-seudulla ja mökki meren rannalla, hyvä vähänajettu auto, lapset harrastavat mieluisiaan melko kalliita lajeja.
Vanhemmillani olisi ollut ihan hyvät lähtökohdat ja toinen heistä opiskellutkin, mutta jotenkin koko elämänsä ollut sellaista suunnittelematonta ajelehtimista: on asuttu lukuisilla eri paikkakunnilla, työnkään suhteen ei ole ollut oikein pitkäjänteisyyttä, vaan on vaihdeltu paikasta toiseen ja lopulta aiheutettu itselle se, että lupaavatkin mahdollisuudet ovat menneet, kun niihin ei ole jaksettu panostaa. Sama jutttu vähän lapsen kanssa, pärjäsin hyvin koulussa, mutta se taitaa olla lähinnä oman tunnollisuuteni ja ahkeruuteni ansiota. Minulla oli lapsena kiva harrastus, mutta kun siihen olisi pitänyt alkaa käyttää enemmän aikaa ja todennäköisesti rahaa, muistan kun se piti lopettaa. Paljon syötiin aina jotain valmisruokaa, aloin tehdä itse meidän ruoat heti yläkouluikäisenä kun opin ja en halunnut joka päivä syödä jotain kaupan hampurilaisia ja mikropizzoja. Muutin nuorena yksin asumaan, osittain siksi kun en halunnut taas muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Varsinkin vanhentuessa tuo omien vanhempien tietty näköalattomuus vaan korostuu, esimerkiksi minun työtäni eivät ymmärrä yhtään, todennäköisesti kun se ei ole samalla tavalla konkreettista kuin jos olisin kaupassa myyjänä tai sairaalassa hoitajana, eivät he ymmärrä esimerkiksi etätöitä ja se, että käyn asiakastapaamisessa on heille jotain kyläilyä, ei työntekoa. Työpaikkani nimeä ei vielä vuosienkaan jälkeen edes muisteta, tuskin edes mitä teen. Se, että on kaunis koti, jonka haluaa pitää siistinä ja puhtaana on vierasta, he marssivat likaisilla kengillä ja päivän vierailullekin raahataan kymmenet epämääräiset nyssykät ympäri nurkkia. Lapsille jos on koko syksy taas puhuttu, että jos jotain haluaa hankkia, riittää oikein mieluusti yksi sellainen lahja, jota ovat toivoneet ja missään nimessä ei montaa tai mitä sattuu. Tämä toive joku ihan 10-30 euron juttu, ei mikään satojen eurojen. No, lopputulos? Ne kymmenen pientä, sekalaista krääsää, mitä haalittu jostain todennäköisesti alennuksesta ja ovat jotain, mikä lapsia ei kiinnosta ollenkaan, joka ikinen vuosi. Joulupöydässä kaikki muu, paitsi ne perinteiset laatikot, kinkku ja peruna ovat outoja, äitini kyllä päivittelee, että onpa hienoja, mutta kumpikaan ei uskalla maistaa. Ja kyse voi olla siis ihan perus mädistä, skagenrörasta tai vastaavasta. Viini juhlapöydässä erikoista, alkoholikin on sellainen, että joko ollaan juomatta pisaraakaan tai sitten juodaan taju kankaalle, ei välimuotoja eikä varsinkaan jotain viinistä nauttimista aterian osana.
jatkuu
Kommentit (425)
Vanhemmiltasi ADHD, sinulla hyvä tuuri geenilotossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keskiluokkaisen perheen tytär, jonka puoliso on pienviljelijäperheestä. Meillä molemmilla on DI -tutkinto, eikä kummallakaan mitään mullistavia tuntemuksia luokkahypyistä. Läksyistämme olemme molemmat olleet aikoinamme ihan itse vastuussa, kuten myös opiskelupaikan valinnoista.
En ihan tavoita tätä jo aikuisten ihmisten omiin vanhoihin vanhempiinsa kohdistuvaa syyttelyä. Maailma oli kovin erilainen vanhempieni nuoruudessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen keskiluokkaisen perheen tytär, jonka puoliso on pienviljelijäperheestä. Meillä molemmilla on DI -tutkinto, eikä kummallakaan mitään mullistavia tuntemuksia luokkahypyistä. Läksyistämme olemme molemmat olleet aikoinamme ihan itse vastuussa, kuten myös opiskelupaikan valinnoista.
En ihan tavoita tätä jo aikuisten ihmisten omiin vanhoihin vanhempiinsa kohdistuvaa syyttelyä. Maailma oli kovin erilainen vanhempieni nuoruudessa.
Kun et ole luokkaretkeä tehnyt, niin ethän sitä toki tavoita. Et myöskään voi sanoa, että me luokkaretkeläiset emme olisi sellaista kokeneet, kun meitä on kuitenkin tässäkin ketjussa paljon.
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet tehnyt luokkahypyn, ja nyt sinua harmittaa, kun vanhempasi eivät hypänneet perässä.
Se, mitä sinä pidät näköalattomuutena, saattaa olla vain sitä, että heidän näköalansa on erilainen kuin sinulla. Eli he pitävät elämässään tärkeinä eri asioita kuin sinä.
No kyllä minä ymmärrän ap:ta. Oikeasti ne vanhemmat ovat luultavasti olleet tosi tärkeitä ihan käytännön elämässä, tavallaan se lapsuuden keskipiste. Ja nyt nämä ihmiset eivät tajua elämästäsi mitään, eivät ymmärrä mitä teet työksesi, mikä on työpaikkasi nimi. Kyllä siinä tulee jotenkin epätodellinen ja vieraantunut olo.
En ole elämässäni ap:n tavoin menestynyt, mutta ymmärrän tuon tunteen. En voi puhua työkuvioista äidille, koska hän ei ymmärrä. Kun työskentelen päivällä kotona, äiti soittaa ja kysyy olenko jo siivonnut. Ei koskaan voi soittaa esim. viikonloppuna vaan aina keskellä arkipäivää, kun en käy ns. normaalisti ansiotyössä, joten ei minulla ole päivällä mitään. Totta kai saa soittaa vaikka keskellä yötä, jos on hätä, mutta nuo ovat rupattelupuheluita. Äitini on minulle rakas ja olen jakanut hänen kanssaan paljon asioita ja juuri siksi tuntuukin kurjalta, kun täytyy koko ajan miettiä mitä kertoa, että hän edes jotenkuten ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet tehnyt luokkahypyn, ja nyt sinua harmittaa, kun vanhempasi eivät hypänneet perässä.
Se, mitä sinä pidät näköalattomuutena, saattaa olla vain sitä, että heidän näköalansa on erilainen kuin sinulla. Eli he pitävät elämässään tärkeinä eri asioita kuin sinä.
No kyllä minä ymmärrän ap:ta. Oikeasti ne vanhemmat ovat luultavasti olleet tosi tärkeitä ihan käytännön elämässä, tavallaan se lapsuuden keskipiste. Ja nyt nämä ihmiset eivät tajua elämästäsi mitään, eivät ymmärrä mitä teet työksesi, mikä on työpaikkasi nimi. Kyllä siinä tulee jotenkin epätodellinen ja vieraantunut olo.
En ole elämässäni ap:n tavoin menestynyt, mutta ymmärrän tuon tunteen. En voi puhua työkuvioista äidille, koska hän ei ymmärrä. Kun työskentelen päivällä kotona, äiti soittaa ja kysyy olenko jo siivonnut. Ei koskaan voi soittaa esim. viikonlop
Onko äitisi ollut palkkatöissä? Minullakin on suvussa vanhoja eläkkeellä olevia duunareita ja ainakin he ovat ihan hyvin ymmärtäneet, ettei kesken työpäivän soitella turhia puheluita, vaikka toinen tekisi etätöitä.
On varmaan aika yleistä muuten kuitenkin, että vanhemmat eivät ymmärrä lastensa työkuvioita, koska työelämä on minunki aikanani ollut jo niin erilaista kuin vanhempieni aikana. Myös eri työnantajilla on erilaiset työkulttuurit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että suurimpia eroja akateemisten ja ei-akateemisten välillä on lukemisen arvostamisessa ja kyvyssä keskustella. Akateemisissa perheissä annetaan ihmisille lukurauhaa ja rauhaa tehdä läksyt ja lukea tentteihin. Niissä myös osataan keskustella eri aiheista, myös teoreettisista ja hypoteettisista kysymyksistä. Ei siis puhuta pelkästään arkisista asioista kuten esim. mitä syömme, kuka nyt siivoaa ja kuka vie ja tuo lapset Toisaalta näin voi olla myös joissakin duunariperheissä.
Ei välttämättä pidä paikkansa. Omassa akateemisessa perheessäni lukeminen oli itsestäänselvyys, mutta niin myös miehen duunariperheessä. Varsinkin kouluja käymätön anoppi on aina ollut nenä kiinni kirjassa (lukee siis ihan laatukirjallisuutta, ei mitään kioskiromaaneja), ja myös AMK:ssa opiskellut mieheni lukee paljon. Keskustelutaidoissa meillä on kieltämättä ollut väh
Itsellä tosiaan eri kokemukset. Anoppi ei ole tykännyt lukemisesta koskaan ja on itse sen sanonutkin. Sama juttu toisen vanhempani kanssa, ei ollut kiinnostunut lukemisesta eikä varsinkaan kirjoista. Luki sanomalehdet.
Eikö aikuinen ole opiskellut ammattinsa, perehtynyt työhönsä, miksi hänen äitinsä pitäisi tuntea aikuisen työelämä ja tehtävät? Tietääkö aikuinen vanhempiensa työt, onko koskaan kiinnostanut sen yksinkertaisen äiskän työt, äiskän asiat tai vanhemmiten ees terveys kun on niin loikannut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen keskiluokkaisen perheen tytär, jonka puoliso on pienviljelijäperheestä. Meillä molemmilla on DI -tutkinto, eikä kummallakaan mitään mullistavia tuntemuksia luokkahypyistä. Läksyistämme olemme molemmat olleet aikoinamme ihan itse vastuussa, kuten myös opiskelupaikan valinnoista.
En ihan tavoita tätä jo aikuisten ihmisten omiin vanhoihin vanhempiinsa kohdistuvaa syyttelyä. Maailma oli kovin erilainen vanhempieni nuoruudessa.
Kun et ole luokkaretkeä tehnyt, niin ethän sitä toki tavoita. Et myöskään voi sanoa, että me luokkaretkeläiset emme olisi sellaista kokeneet, kun meitä on kuitenkin tässäkin ketjussa paljon.
Puolisoni on tehnyt luokkaretkensä pienviljelijäperheen pojasta isoon kansainväliseen yhtiöön, hyvään asemaan. Silti hän ei koe tällaista valituksen tarvetta vanhemmilleen. Aikuinen ihminen kyllä oppii asioita ihan kivuttomasti ihan itse. Eikä odota vanhempiensa häntä niihin kouluttavan.
Vierailija kirjoitti:
Anonyymit nyssykkäihmisten omaiset ry
Tarviiko niistä nyssyköistä nyt sitten tehdä niin isoa numeroa? Jos ne ovat tiellä, aiheuttavat kompastumisvaaraa, valtaavat isommille kutsuille tarkoitettua alaa niin kai nyssyköiden omistajaa voi pyytää siirtämään niitä toiseen paikkaan. Aina jokin paikka varmasti löytyy, jossa ne voivat olla. Jotkut tykkäävät varautua siihen, että reissu jostain syystä venyykin tai tapahtuu jotain yllättävää, ja siksi on suhteettoman paljon tavaraa mukana. Kaikilla meillä on omat pikku omituisuutemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen korkeasti koulutettu nyssyköiden kantaja.
Kirjallisuudessa on monia tarinoita kun vanhempiensa kovalla työllä ja lainoilla koulutettu lapsi ei sen koommin ole vanhempiinsa yhteydessä kun on vihreällä oksalla. Jopa puolisolle valehtelee olevansa orpo.
En koskaan, minä kansakoulun köynyt vanhe.pi soita lapsilleni, en päivällä, illalla enkä viikonloppuna. He ottavat yhteyttä jos tahtovat.
On otettava heidän puolisonsa myös huomioon ettei tyhymä anoppi häiritse. 2 h maksimi mitä kylässä, siinäkin ehtii etikettivirheitä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen keskiluokkaisen perheen tytär, jonka puoliso on pienviljelijäperheestä. Meillä molemmilla on DI -tutkinto, eikä kummallakaan mitään mullistavia tuntemuksia luokkahypyistä. Läksyistämme olemme molemmat olleet aikoinamme ihan itse vastuussa, kuten myös opiskelupaikan valinnoista.
En ihan tavoita tätä jo aikuisten ihmisten omiin vanhoihin vanhempiinsa kohdistuvaa syyttelyä. Maailma oli kovin erilainen vanhempieni nuoruudessa.
Kun et ole luokkaretkeä tehnyt, niin ethän sitä toki tavoita. Et myöskään voi sanoa, että me luokkaretkeläiset emme olisi sellaista kokeneet, kun meitä on kuitenkin tässäkin ketjussa paljon.
Entäs me, joiden vanhemmat on kuin ap:n mutta korkeakoulutettuja?
Jotenkin tuntuu, että ihmiset laittaa ihan ihmeelliset asiat luokkaerojen piikkiin, kun moni asia on sukupolvikysymys. Lisäksi vanhetessaan ihmisten persoonallisuus muuttuu jäykemmäksi ja siitä seuraa yhteentörmäyksiä nuoremman polven kanssa.
En halua kuulostaa tylyltä, mutta mielestäni arvostelet vanhempiasi aika rumasti. He ovat ihan eri sukupolvea ja eri lähtökohdista kuin sinä, vaikka lapsuutesi heidän kanssaan ei täydellinen ollutkaan. Sinulla kuitenkin on vanhemmat, jotka ovat jollain lailla läsnä elämässäsi ja lastesi elämässä eivätkä kuulosta pahantahtoisilta. Mielestäni jo siitä olisi hyvä olla kiitollinen. Ylipäätään ihmisten kannattaisi keskittyä enemmän siihen, mitä heillä on kuin siihen, mitä ei ole.
Vertailun vuoksi: Minun isäni oli rikollinen (kyllä), kuolleena on ollut jo vuosikymmenet. Olin parikymppinen kun hän kuoli. Äidilläni on kroonisia mielenterveysongelmia, jotka ovat varjostaneet sekä hänen että lastensa elämää aina. Minä olen akateeminen ja keskiluokkainen ja kaikesta huolimatta kiitollinen geeneistä, joilla tähän asemaan onnistuin pääsemään. Ajattelen, että sekä vanhemmistani huolimatta että jollain oudolla tavalla heidän ansiostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska luokkaretkeläisten elämä on ollut kovaa heistä tulee siis vanhempiensa kiusaajia kun elämä on vakiintunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokkahyppy on harhakuvitelma jota ei koskaan tapahdu. Jos tulet köyhistä oloista niin se näkyy elämässäsi aina jossain muodossa. Et muutu aatelistoksi ja yläluokkalaiseksi vaikka sellaista kovasti yrittäisit. Miksi siis edes vaivautua teeskentelmän olevansa jotain muuta mitä on?
Minä synnyin työväenluokkaan. Olen siitä sitten ponnistellut ja nyt viisikymppisenä minulla on kaksi maisterintutkintoa, akateemisen asiantuntijan eläkevirka ja varallisuutta moninkertaisesti vanhempiinin nähden. Isä oli tehtaassa työelämänsä, pysyi huonosti töissä kiinni, potkuja tuli usein. Mitään vaikutusvaltaa ei omaan työhön, työaikoihin tai muuhunkaan ollut. Minä voin sanella missä olen töissä, milloin ja teenkö sitä kotona tai toimistossa. Oma puoliso syntyi ylempään keskiluokkaan ja on tuonut kotiimme hänelle tutut tavat, ruuat ja arvostukset. Ja tietenkin varallisuuten
Eläkevirat on lakkautettu ajat sitten, on vain toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia, jotka joskus päättyvät yllättäen tuotannollisista ja/tai taloudellisista syistä. Joskus jopa koko tiimi lakkautetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anonyymit nyssykkäihmisten omaiset ry
Tarviiko niistä nyssyköistä nyt sitten tehdä niin isoa numeroa? Jos ne ovat tiellä, aiheuttavat kompastumisvaaraa, valtaavat isommille kutsuille tarkoitettua alaa niin kai nyssyköiden omistajaa voi pyytää siirtämään niitä toiseen paikkaan. Aina jokin paikka varmasti löytyy, jossa ne voivat olla. Jotkut tykkäävät varautua siihen, että reissu jostain syystä venyykin tai tapahtuu jotain yllättävää, ja siksi on suhteettoman paljon tavaraa mukana. Kaikilla meillä on omat pikku omituisuutemme.
Luulen, että tämä nyssäkkäharmi kumpuaa ainakin osin siitä, että on koko lapsuutensa ja nuoruutensa kärsinyt lapsuudenkotinsa täydellisestä epäjärjestyksestä ja kaaoksesta. En nyt puhu siitä, että pölyjä ei ole pyyhitty tai lattia ei kiillä pesun jäljiltä, vaan siitä, että joka paikka on täynnä tavaravuoria, joille ei itse mahda mitään. Kun sitten on lopulta oma koti, jonka on saanut sisustaa siistiksi ja mieleisekseen, tulee vanhempi nyssäköidensä kanssa sotkemaan senkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anonyymit nyssykkäihmisten omaiset ry
Tarviiko niistä nyssyköistä nyt sitten tehdä niin isoa numeroa? Jos ne ovat tiellä, aiheuttavat kompastumisvaaraa, valtaavat isommille kutsuille tarkoitettua alaa niin kai nyssyköiden omistajaa voi pyytää siirtämään niitä toiseen paikkaan. Aina jokin paikka varmasti löytyy, jossa ne voivat olla. Jotkut tykkäävät varautua siihen, että reissu jostain syystä venyykin tai tapahtuu jotain yllättävää, ja siksi on suhteettoman paljon tavaraa mukana. Kaikilla meillä on omat pikku omituisuutemme.
Luulen, että tämä nyssäkkäharmi kumpuaa ainakin osin siitä, että on koko lapsuutensa ja nuoruutensa kärsinyt lapsuudenkotinsa täydellisestä epäjärjestyksestä ja kaaoksesta. En nyt puhu siitä, että pölyjä ei ole pyyhitty tai lattia ei kiillä pesun jäljiltä, vaan siitä
Silloinhan ne nyssykät ei ole se ongelma vaan oma katkeruus nyssyköiden omistajaa kohtaan. Nyssykät saa suhteettoman merkityksen, kun ne yhdistää päässään aiempiin omiin vihan tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet tehnyt luokkahypyn, ja nyt sinua harmittaa, kun vanhempasi eivät hypänneet perässä.
Se, mitä sinä pidät näköalattomuutena, saattaa olla vain sitä, että heidän näköalansa on erilainen kuin sinulla. Eli he pitävät elämässään tärkeinä eri asioita kuin sinä.
No kyllä minä ymmärrän ap:ta. Oikeasti ne vanhemmat ovat luultavasti olleet tosi tärkeitä ihan käytännön elämässä, tavallaan se lapsuuden keskipiste. Ja nyt nämä ihmiset eivät tajua elämästäsi mitään, eivät ymmärrä mitä teet työksesi, mikä on työpaikkasi nimi. Kyllä siinä tulee jotenkin epätodellinen ja vieraantunut olo.
En ole elämässäni ap:n tavoin menestynyt, mutta ymmärrän tuon tunteen. En voi puhua työkuvioista äidille, koska hän ei ymmärrä. Kun työskentelen päivällä kotona, äiti soittaa ja kysyy olenko
En saa tätä lainausta toimimaan kunnolla, mutta lisään nyt tähän, että minulla ei ole työnantajaa ja työsuhdetta. Lähinnä olen free lance ja tätähän äitini ei käsitä lainkaan. Teen hommia ilman mitään varmuutta sen hyödystä. Kirjoitinkin, etten ole ap:n tavoin menestynyt :) Äitini siis tietää näistä hommistani ja on kannustanut, mutta että ihan oikeasti teen jotain ilman, että pomo sanoo "tee tämä näin nyt ja tässä paikassa", sitä hän ei käsitä. Ihan hyvin voin nakata työt sivuun ja vaikka siivota tai lörpötellä puhelimessa...
Sivumennen sanoen muistan, kun ihan "tavalliset" etätyöt tulivat monta vuotta sitten. Silloin puhuttiin siitä miten lapsia ei tarvitsekaan viedä päivähoitoon! Eli oli se etätyökin joskus ihan outo ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:ta. Täällä moni syyttää leuhkaksi tajuamatta jutun pointtia. On raskasta yrittää setviä molemmissa maailmoissa. Vanhemmilta on saatu tietynlainen elämänmalli ja valtaosa ei sitä koskaan karista. Tutkimuksetkin näyttävät, miten elintaso periytyy. Jos on kasvanut perheessä, jossa opiskeluun ei kannusteta vaan aina kysytään, koska menet kunnon töihin, on vaikea korkeakouluttautua.
Tuota nyssykkäjuttua en tajua itsekään! Anoppi on nyssykkäraahaaja. Hänellä ei ole autoa, joten saapuu meille bussilla nyssyköineen. Reppu olisi helpompi, vaan ei, pitää tulla kolmen kaupan kestokassin ja kahden muovipussin kanssa. "Kiva" kuulla että muillakin on nyssykkäläheisiä.
Ap:n vanhemmat ovat eläneet aikaa, jolloin esim. vakaata työpaikkaa on arvostettu enemmän kuin opiskelua. Ja lapset nyt 70-90-luvuilla kasvoivat viihdyttäen itseään, lukivat,
Ei pidä paikkansa, etteikö koulushoppailua ja kalliita harrastuksia olisi ollut aiemmin, ne vain olivat pienemmän piirin juttuja kuin nykyään. Omassa lapsuudessa 80-90-luvuilla vanhemmat katsoivat tarkasti mihin kouluun menimme (tietenkin painotusluokalle), koulunkäyntiin panostettiin, harrastukset olivat tyyliin klassista musiikkia, balettia ja ratsastusta. Hienovaraisesti ohjattiin harrastusten ja kouluvalintojen kautta siihen suuntaan, että kaveripiirissä olisi fiksua porukkaa ja mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämälle. Samoin myös vanhempieni lapsuudessa. Eli ei voi väittää, etteikö ilmiötä olisi ollut olemassa, mutta se ei varmasti samalla tavalla näkynyt koko kansalle kuin nykyään.
"Miksi pitäisi itse tehdä kaiken maailman kotiaskareita vain siksi että osaa? Hankkia kaikki materiaalit ja välineet seisomaan nurkkiin kun se yksi laatoitus on tehty eikä toista tulee seuraaviin 30 vuoteen? Miksei voi osittaa sivistystään ottamalla ammattilaisen tekemään tuollaiset työt asiallista palkkaa vastaan?"
Yllä olevan kysymyksen esittäjälle vastaan, että se on kikka, jolla saa pienellä pääomalla kaikkein parhaiten kerrytettyä varallisuutta.
Palkkatyöllä ei pääse rikastumaan, verottaja pitää siitä huolen, mutta osta surkein pieni kämppä hyvältä alueelta, remppaa se lattiasta kattoon, ja asu siellä 3 vuotta, minkä jälkeen voit myydä sen hyvällä voitolla verottomasti.
Kun olet toistanut prosessin aina vähän isommalla asunnolla muutaman kerran, niin voit sen jälkeen ostaa ihan millaisen asunnon haluat, tai vaikka työntää rahat pörssiin.