Lue keskustelun säännöt.
Luokkahyppy ja omat vanhemmat harmittaa
25.12.2024 |
Vanhempani olivat meillä jouluaaton vietossa ja jotenkin heräsin siihen, miten eri maailmoissa he elävätkään.
Aloituksen tarkoituksena ei ole mitenkään leuhkia, että minulla menee erityisen hyvin, en ole älyttömän rikas, mutta olen ihan normaali korkeakoulutettu, omalla osaamisella sellaisen työuran rakentanut, että olen keskituloinen, työ on mukavan vapaata, tosin myös vaativaa ja vastuullista. Fiksulla rahankäytöllä ja ahkeralla säästämisellä on uudehko, tilava koti pk-seudulla ja mökki meren rannalla, hyvä vähänajettu auto, lapset harrastavat mieluisiaan melko kalliita lajeja.
Vanhemmillani olisi ollut ihan hyvät lähtökohdat ja toinen heistä opiskellutkin, mutta jotenkin koko elämänsä ollut sellaista suunnittelematonta ajelehtimista: on asuttu lukuisilla eri paikkakunnilla, työnkään suhteen ei ole ollut oikein pitkäjänteisyyttä, vaan on vaihdeltu paikasta toiseen ja lopulta aiheutettu itselle se, että lupaavatkin mahdollisuudet ovat menneet, kun niihin ei ole jaksettu panostaa. Sama jutttu vähän lapsen kanssa, pärjäsin hyvin koulussa, mutta se taitaa olla lähinnä oman tunnollisuuteni ja ahkeruuteni ansiota. Minulla oli lapsena kiva harrastus, mutta kun siihen olisi pitänyt alkaa käyttää enemmän aikaa ja todennäköisesti rahaa, muistan kun se piti lopettaa. Paljon syötiin aina jotain valmisruokaa, aloin tehdä itse meidän ruoat heti yläkouluikäisenä kun opin ja en halunnut joka päivä syödä jotain kaupan hampurilaisia ja mikropizzoja. Muutin nuorena yksin asumaan, osittain siksi kun en halunnut taas muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Varsinkin vanhentuessa tuo omien vanhempien tietty näköalattomuus vaan korostuu, esimerkiksi minun työtäni eivät ymmärrä yhtään, todennäköisesti kun se ei ole samalla tavalla konkreettista kuin jos olisin kaupassa myyjänä tai sairaalassa hoitajana, eivät he ymmärrä esimerkiksi etätöitä ja se, että käyn asiakastapaamisessa on heille jotain kyläilyä, ei työntekoa. Työpaikkani nimeä ei vielä vuosienkaan jälkeen edes muisteta, tuskin edes mitä teen. Se, että on kaunis koti, jonka haluaa pitää siistinä ja puhtaana on vierasta, he marssivat likaisilla kengillä ja päivän vierailullekin raahataan kymmenet epämääräiset nyssykät ympäri nurkkia. Lapsille jos on koko syksy taas puhuttu, että jos jotain haluaa hankkia, riittää oikein mieluusti yksi sellainen lahja, jota ovat toivoneet ja missään nimessä ei montaa tai mitä sattuu. Tämä toive joku ihan 10-30 euron juttu, ei mikään satojen eurojen. No, lopputulos? Ne kymmenen pientä, sekalaista krääsää, mitä haalittu jostain todennäköisesti alennuksesta ja ovat jotain, mikä lapsia ei kiinnosta ollenkaan, joka ikinen vuosi. Joulupöydässä kaikki muu, paitsi ne perinteiset laatikot, kinkku ja peruna ovat outoja, äitini kyllä päivittelee, että onpa hienoja, mutta kumpikaan ei uskalla maistaa. Ja kyse voi olla siis ihan perus mädistä, skagenrörasta tai vastaavasta. Viini juhlapöydässä erikoista, alkoholikin on sellainen, että joko ollaan juomatta pisaraakaan tai sitten juodaan taju kankaalle, ei välimuotoja eikä varsinkaan jotain viinistä nauttimista aterian osana.
jatkuu
Kommentit (425)
Itse olen huomannut, että suurimpia eroja akateemisten ja ei-akateemisten välillä on lukemisen arvostamisessa ja kyvyssä keskustella. Akateemisissa perheissä annetaan ihmisille lukurauhaa ja rauhaa tehdä läksyt ja lukea tentteihin. Niissä myös osataan keskustella eri aiheista, myös teoreettisista ja hypoteettisista kysymyksistä. Ei siis puhuta pelkästään arkisista asioista kuten esim. mitä syömme, kuka nyt siivoaa ja kuka vie ja tuo lapset Toisaalta näin voi olla myös joissakin duunariperheissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Solsidanin Fredden vaimo Mickanko täällä kirjoittelee? On ihana!
"Mutta samaan hengenvetoon niputetaan kaikki lukeneet yhteen ja haukutaan heitä niiiin lukeneiksi / liian lukeneiksi "eivät erota vasaraa porakoneesta". Eikä 8h työpäivä papereiden ja tietokoneen keskellä VOI mitenkään olla Oikeaa työntekoa. Kyllä töissä pitää vähintäänkin raataa itsensä rikki."
Se, ettei erota vasaraa porakoneesta, on enemmänkin luonne-, sukupolvi- tai asuinpaikkakysymys kuin koulutuksesta riippuva asia.
Meilläkin joulupukin kontista löytyi puolisolleni tig-hitsauslaite, mitä nuorempi polvi ei tuntenut, vaan piti selittää, mitä sillä tehdään.
Nuorempi polvi myöskin tuskailee, miten he voivat säilyttää ison omakotitalollamme, kun meistä aika jättää. Olen lohduttanut, ettei haittaa, vaikka remonttitaidot ovat nollassa, sillä sopivan remonttimiehen saa tilattua puhelinsoitolla.
Itse vanhana naisihmisenä osaan kyllä tapetoida, laatoittaa ja asentaa parkettia, vaikka olenkin istunut tietokoneen edessä koko työelämäni. Hitsaaminen tosin ei suju.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että suurimpia eroja akateemisten ja ei-akateemisten välillä on lukemisen arvostamisessa ja kyvyssä keskustella. Akateemisissa perheissä annetaan ihmisille lukurauhaa ja rauhaa tehdä läksyt ja lukea tentteihin. Niissä myös osataan keskustella eri aiheista, myös teoreettisista ja hypoteettisista kysymyksistä. Ei siis puhuta pelkästään arkisista asioista kuten esim. mitä syömme, kuka nyt siivoaa ja kuka vie ja tuo lapset Toisaalta näin voi olla myös joissakin duunariperheissä.
Ei välttämättä pidä paikkansa. Omassa akateemisessa perheessäni lukeminen oli itsestäänselvyys, mutta niin myös miehen duunariperheessä. Varsinkin kouluja käymätön anoppi on aina ollut nenä kiinni kirjassa (lukee siis ihan laatukirjallisuutta, ei mitään kioskiromaaneja), ja myös AMK:ssa opiskellut mieheni lukee paljon. Keskustelutaidoissa meillä on kieltämättä ollut vähän eri lähtökohdat, mutta aivan hyvin mies on oppinut argumentoimaan ja perustelemaan näkökantansa aikuisenakin, vaikkei siihen kotoa saanutkaan valmiita eväitä.
Aika ennen oli erilaista, ei tehty luokkahyppyjä. Usko tai älä , kun vanhenee huomaat muistuttavasi omia vanhempiasi. Olet melko kapeakatseinen, asioita voi tehdä eri tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luokkahyppy on harhakuvitelma jota ei koskaan tapahdu. Jos tulet köyhistä oloista niin se näkyy elämässäsi aina jossain muodossa. Et muutu aatelistoksi ja yläluokkalaiseksi vaikka sellaista kovasti yrittäisit. Miksi siis edes vaivautua teeskentelmän olevansa jotain muuta mitä on?
Totta. Olen akateemisen tutkinnon suorittanut, nykyisin keskitasoa varakkaammpi. Silti miellän itseni edelleen köyhän pienviljelijäperheen lapsilauman yhdeksi jäseneksi. Olen elämääni täysin tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että suurimpia eroja akateemisten ja ei-akateemisten välillä on lukemisen arvostamisessa ja kyvyssä keskustella. Akateemisissa perheissä annetaan ihmisille lukurauhaa ja rauhaa tehdä läksyt ja lukea tentteihin. Niissä myös osataan keskustella eri aiheista, myös teoreettisista ja hypoteettisista kysymyksistä. Ei siis puhuta pelkästään arkisista asioista kuten esim. mitä syömme, kuka nyt siivoaa ja kuka vie ja tuo lapset Toisaalta näin voi olla myös joissakin duunariperheissä.
Ei välttämättä pidä paikkansa. Omassa akateemisessa perheessäni lukeminen oli itsestäänselvyys, mutta niin myös miehen duunariperheessä. Varsinkin kouluja käymätön anoppi on aina ollut nenä kiinni kirjassa (lukee siis ihan laatukirjallisuutta, ei mitään kioskiromaaneja), ja myös AMK:ssa opiskellut mieheni lukee paljon. Keskustelutaidoissa meillä on kieltämättä ollut väh
Mun mies on myös duunaritaustainen ja amk-koulutettu, ja hänen keskustelutaitonsa oli just se johon ihastuin. On myös hyvin laaja yleissivistys hänellä. Lukeminen taas ei hänen juttunsa niinkään ole ollut, nykyään on tosin ihan äänikirjojen suurkuluttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luokkahyppy on harhakuvitelma jota ei koskaan tapahdu. Jos tulet köyhistä oloista niin se näkyy elämässäsi aina jossain muodossa. Et muutu aatelistoksi ja yläluokkalaiseksi vaikka sellaista kovasti yrittäisit. Miksi siis edes vaivautua teeskentelmän olevansa jotain muuta mitä on?
Totta. Olen akateemisen tutkinnon suorittanut, nykyisin keskitasoa varakkaammpi. Silti miellän itseni edelleen köyhän pienviljelijäperheen lapsilauman yhdeksi jäseneksi. Olen elämääni täysin tyytyväinen.
Väärin. Kun noustaan luokasta toiseen, on ensimmäinen sukupolvi nousukkaita, eli uusrikkaita, uuskeskiluokkaa jne. Lapset sitten ovat jo tukevasti parempaa luokkaa, olettaen että vanhemmat olivat luokkanousun yhteydessä omaksuneet paremman luokan tapoja ja opettaneet niitä lapsilleen. Se mikä oli vanhemmille omaksuttua, jäykkää ja väkinäistä on lapsille luontevaa.
Olen varmaan samaa yhteiskuntaluokkaa kuin AP, mutta minusta hän vaikuttaa aika ankealta tyypiltä, jonka kanssa en mielellään istuisi kekkereissä. Miksi? Koska hän jostain syystä hän korostaa tässä omakotitaloja, kesämökkejä, autoja ja harrastusten hintaa mittatikkuna ihmisen "tasosta".
Edellä mainitut seikat eivät kerro mistään mitään, mutta se mikä merkkaa, on onko ihminen kiinnostunut ja perehtynyt ympäröivään maailmaan ja onko hän aktiivinen, kokeilunhaluinen ja valmis oppimaan uutta vähän vanhemmallakin iällä. Aineellista perintöä tuskin tulen juurikaan saamaan, mutta sain vanhemmilta tosi arvokkaan lahjan siinä muodossa, että minut opetettiin pienestä pitäen lukemaan paljon, seuraamaan maailmaa ja keskustelemaan asioista. Ja on mukavaa, että äitini näin eläkkeelläkin on niin aktiivinen ja utelias, hän on hyvää seuraa. Isäkin oli ennen kuolemaansa.
Sen verran ap:ta käsitän, että on ikävää, jos vanhemmat eivät arvosta tai ymmärrä sitä työtä, mitä hän tekee. Tai jos on lapsuudessa joutunut jatkuvasti muuttamaan, on lapsen mielelle rankkaa, muttei se liity mitenkään yhteiskuntaluokkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luokkahyppy on harhakuvitelma jota ei koskaan tapahdu. Jos tulet köyhistä oloista niin se näkyy elämässäsi aina jossain muodossa. Et muutu aatelistoksi ja yläluokkalaiseksi vaikka sellaista kovasti yrittäisit. Miksi siis edes vaivautua teeskentelmän olevansa jotain muuta mitä on?
Minä synnyin työväenluokkaan. Olen siitä sitten ponnistellut ja nyt viisikymppisenä minulla on kaksi maisterintutkintoa, akateemisen asiantuntijan eläkevirka ja varallisuutta moninkertaisesti vanhempiinin nähden. Isä oli tehtaassa työelämänsä, pysyi huonosti töissä kiinni, potkuja tuli usein. Mitään vaikutusvaltaa ei omaan työhön, työaikoihin tai muuhunkaan ollut. Minä voin sanella missä olen töissä, milloin ja teenkö sitä kotona tai toimistossa. Oma puoliso syntyi ylempään keskiluokkaan ja on tuonut kotiimme hänelle tutut tavat, ruuat ja arvostukset. Ja tietenkin varallisuutensa. Ei viisikymppiset ihmiset mitään teeskentele. En tavoita enää isäni maailmaa enkä koe olevani enää millään tavoin työväenluokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:ta. Täällä moni syyttää leuhkaksi tajuamatta jutun pointtia. On raskasta yrittää setviä molemmissa maailmoissa. Vanhemmilta on saatu tietynlainen elämänmalli ja valtaosa ei sitä koskaan karista. Tutkimuksetkin näyttävät, miten elintaso periytyy. Jos on kasvanut perheessä, jossa opiskeluun ei kannusteta vaan aina kysytään, koska menet kunnon töihin, on vaikea korkeakouluttautua.
Tuota nyssykkäjuttua en tajua itsekään! Anoppi on nyssykkäraahaaja. Hänellä ei ole autoa, joten saapuu meille bussilla nyssyköineen. Reppu olisi helpompi, vaan ei, pitää tulla kolmen kaupan kestokassin ja kahden muovipussin kanssa. "Kiva" kuulla että muillakin on nyssykkäläheisiä.
Ap:n vanhemmat ovat eläneet aikaa, jolloin esim. vakaata työpaikkaa on arvostettu enemmän kuin opiskelua. Ja lapset nyt 70-90-luvuilla kasvoivat viihdyttäen itseään, lukivat, leikkivät ulkona, eivätkä harrastaneet kalliisti. Nykyajan "lapsentahtisuus" leikkideitteineen, laatuaikoineen ja koulushoppailuineen oli tuolloin täysin vieras ajatus.
Luulen, että ap on käyttänyt paljon energiaa, aikaa ja vaivaa luokkahyppyyn, joka tuntuu olevan hänelle tärkeää, muistuttavatko omat vanhemmat kuitenkin toisenlaisesta taustasta, siitä ettei olla syntyperäistä yläluokkaa? Hyväksy, ap, vanhempasi ja taustasi, ja ole tyytyväinen itseesi ja saavuttamiisi asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo töistä puhumuinen on juntttia.
Ulkomailla suomalaiset tunnistaa siitä, että eivät tajua, ettei edes työtapaamisissa vaikkapa liikelounaalla kuulu aloittaa työasioilla vaan keskustella kulttuurista, ruuasta, säästä, ajankohtaisista asioista ja tiedustella toisen osapuolen perheen kuulumisia.
Miten kukakin tämän näkee ja kokee. Yhtä lailla oikeutetusti on pitää junttina sitä, ettei työtapaamista pidetä puhtaasti työtapaamisena.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että suurimpia eroja akateemisten ja ei-akateemisten välillä on lukemisen arvostamisessa ja kyvyssä keskustella. Akateemisissa perheissä annetaan ihmisille lukurauhaa ja rauhaa tehdä läksyt ja lukea tentteihin. Niissä myös osataan keskustella eri aiheista, myös teoreettisista ja hypoteettisista kysymyksistä. Ei siis puhuta pelkästään arkisista asioista kuten esim. mitä syömme, kuka nyt siivoaa ja kuka vie ja tuo lapset Toisaalta näin voi olla myös joissakin duunariperheissä.
Jaa. Akateemisessa lapsuudenperheessäni lukurauha annettiin koulussa erinomaisesti pärjäävälle siskolleni. Kun itse yritin lukea, sai sisko vapaasti tulla häiriköimään ja kiusaamaan, ja tästä lähes raivoitkiessäni minä sain vanhemmilta huudot.
Keskustelu oli sitä, että minua käskettiin lopettaa höpisemästä.
Aidointa keskustelua oli myöhemmin ammattiopinnot suorittaneen äitipuoleni taholta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n vanhemmat ovat eläneet aikaa, jolloin esim. vakaata työpaikkaa on arvostettu enemmän kuin opiskelua. Ja lapset nyt 70-90-luvuilla kasvoivat viihdyttäen itseään, lukivat, leikkivät ulkona, eivätkä harrastaneet kalliisti. Nykyajan "lapsentahtisuus" leikkideitteineen, laatuaikoineen ja koulushoppailuineen oli tuolloin täysin vieras ajatus.
Luulen, että ap on käyttänyt paljon energiaa, aikaa ja vaivaa luokkahyppyyn, joka tuntuu olevan hänelle tärkeää, muistuttavatko omat vanhemmat kuitenkin toisenlaisesta taustasta, siitä ettei olla syntyperäistä yläluokkaa? Hyväksy, ap, vanhempasi ja taustasi, ja ole tyytyväinen itseesi ja saavuttamiisi asioihin.
Niin, tänä päivänä tuo on hyvä esimerkki miten eri yhteiskuntaluokat eroavat. Koulushoppailu. leikkitreffit ja muut ovat oleellisesti keskiluokkaisen familiarismin ilmentymiä. Ei työväenluokka sellaisia mieti eikä harrasta. Duunareiden lapset ovat siellä pelikoneilla tai kavereilla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Enkä koe sinun laittavan itseäsi vanhempiesi yläpuolelle. Ihminen joka ei ole ollut tuollaisessa tilanteessa ajattelee, että olet nenäkäs. Kysehän on siitä henkisestä juovasta joka syntyy vanhempien kanssa, kun on erilainen tapa keskustella, suhtautua asioihin, toimia erilaisissa tilanteissa jne.
Itse olen perusduunari työläisperheestä ja itsekin huomaan eroavaisuuksia minun ja vanhempieni välillä, vaikka sosiaaliluokka on sama. Esimerkiksi äitini mielestä yhdessä saman pöydän ääressä syöminen ja keskustelu on hienostelua. Vanhemmillani ei syödä edes aamupalaa samaan aikaan pöydän ääressä. Mielestäni tuo on outoa ajatella noin. Mitä hienostelua on siinä, että syödään yhdessä saman pöydän ääressä mukavia rupatellen?! Joulu on tosin harvoja poikkeuksia tästä.
Myöskään pöytätapoja ei arvosteta. On ok röyhtäillä ja mäyssyttää ruokapöydässä. Itselleni taas peruspöytätavat
Mutta tuohan on täysin eri asia. Ap olettaa kaikkien näiden asioiden johtuvan luokasta ja siitä, että vanhemmat kuuluvat "alempaan sosiaaliluokkaan". Sinun tapauksessasi kyse on eroista persoonassa ja ehkä myös sukupolvissa.
Nykyisin duunarilapsenkin on mahdollista saada laadukas peruskoulutus ja seurata maailmaa virtuaalisesti lapsesta saakka, jolloin aivoissa muodostuu uusia yhteyksiä kasvuvaiheessa. Vanhempi polvi taas sai mahdollisuuden lähinnä kansakouluun, josta mentiin talon töihin. Eikä kotoa saanut tietoa, jos siellä ei ollut kirjoja. Aivojen kehittyminen kärsi, ja ravintokin oli niukkaa (joo, ehkä itsekin sait valmisruokaa, mutta se on silti eri asia. Varsinkin kun söit ainakin koulussa monipuolisesti).
Sinänsä tuo ei kuitenkaan sosiaaliluokkaan liity enää nykyisin. Kuten itsekin tunnistat, niin et ole tyhmä ja kyvytön, vaikka oletkin duunari.
Vierailija kirjoitti:
"
Jos jälkikasvuni ei osaisi keskustella muusta kuin työstään, lastensa harrastuksista tai siitä, mihin on rahansa kuluttanut, olisin suunnattoman pettynyt, sillä olisin kuvitellut kasvattaneeni jälkikasvuni paremmin. Sääkeskustelujen lisäksi on paljon muitakin yleisiä keskustelunaiheita, joista voi jutustella ruokapöydässä.
Meillä taidettiin keskustella eilen ainakin Joulupukin lennosta Flight Trackerissa, pohjoisnavasta ja joulupukin kotipaikasta, Grönlannin historista valloittajineen, inuiiteista, suomalaisten ja oman suvun alkuperästä sekä habloryhmistä, Kuuban maanjäristyksestä, Japanin ja Thaimaan tsunameista, Trumpin vaatimuksista Panaman kanavaa ja Grönlantia kohtaan, hautausmaiden kynttilöistä, joulurauhan julistuksesta, ja toki perhekuulumisiakin vaihdettiin.
Kun päästiin joululahjojen jakoon, meno muuttui hulvattomaksi, sillä meillä suositaan huumorilahjoja."
Leppoisa joulupöytäkeskust
Saitko sellaisen käsityksen, että ap:n vanhemmat pystyisivät ja haluaisivat keskustella esimerkkeinä mainitsemistasi aiheista? Minä ymmärsin siten, että ap keskutelisi mielellään tuollaisista aiheista, mutta vanhemmat eivät.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta samaan hengenvetoon niputetaan kaikki lukeneet yhteen ja haukutaan heitä niiiin lukeneiksi / liian lukeneiksi "eivät erota vasaraa porakoneesta". Eikä 8h työpäivä papereiden ja tietokoneen keskellä VOI mitenkään olla Oikeaa työntekoa. Kyllä töissä pitää vähintäänkin raataa itsensä rikki."
Se, ettei erota vasaraa porakoneesta, on enemmänkin luonne-, sukupolvi- tai asuinpaikkakysymys kuin koulutuksesta riippuva asia.
Meilläkin joulupukin kontista löytyi puolisolleni tig-hitsauslaite, mitä nuorempi polvi ei tuntenut, vaan piti selittää, mitä sillä tehdään.
Nuorempi polvi myöskin tuskailee, miten he voivat säilyttää ison omakotitalollamme, kun meistä aika jättää. Olen lohduttanut, ettei haittaa, vaikka remonttitaidot ovat nollassa, sillä sopivan remonttimiehen saa tilattua puhelinsoitolla.
Itse vanhana naisihmisenä osaan kyllä tapetoida, laatoittaa ja asentaa parkettia, vaik
Miksi pitäisi itse tehdä kaiken maailman kotiaskareita vain siksi että osaa? Hankkia kaikki materiaalit ja välineet seisomaan nurkkiin kun se yksi laatoitus on tehty eikä toista tulee seuraaviin 30 vuoteen? Miksei voi osittaa sivistystään ottamalla ammattilaisen tekemään tuollaiset työt asiallista palkkaa vastaan? Toinen samanlainen asia on siivoaminen. Maailman tappiin itse jynssätään vain siksi että osataan. Ihmissuhteet romahtavat ja perheenjäsenet unelmoivat itsemurhasta kun marttyyrinainen uhriutuu kontallaan rätti kädessä se sijaan että tulisi asiansa osaava siivooja joka hoitaa homman ilman valitusta.
"Ap:n vanhemmat ovat eläneet aikaa, jolloin esim. vakaata työpaikkaa on arvostettu enemmän kuin opiskelua. Ja lapset nyt 70-90-luvuilla kasvoivat viihdyttäen itseään, lukivat, leikkivät ulkona, eivätkä harrastaneet kalliisti. Nykyajan "lapsentahtisuus" leikkideitteineen, laatuaikoineen ja koulushoppailuineen oli tuolloin täysin vieras ajatus."
Tätä kuvausta en 80-luvun lapsen äitinä tunnista lainkaan. Hiekkalaatikolla istuttiin lapsen kouluikään asti, lapsi tutustutettiin erilaisiin harrastuksiin, häntä vietiin ulkoaktiviteetteihin, laskettelurinteisiin ja kavereiden kanssa treffeille. Myöskin museot, nähtävyydet, elokuvat, konsertit ja ravintolat tulivat tutuiksi.
Koulukin valittiin meriittien mukaan, eikä työnnetty lasta miettimättä oman koulupiirin opinahjoon. Myös opintotarjottimelta valittiin opiskeltavat kurssit yhdessä siten, ettei mitään tulevaisuuden mahdollisuuksia suljettu pois. Läksyt kuulusteltiin, ja matematiikka sekä äidinkieli opiskeltiin yhdessä alusta alkaen.
Loma-aikoina sitten treenattiin kielitaitoa matkustamalla maissa, joissa pystyi käyttämään koulussa opittuja kieliä. Alussa mentiin pienillä tehtävillä, kuten jäätelön tai linnunsiementen ostamisella, ja sitä mukaa kun rohkeus ja kielitaito karttuivat, myös tehtäviä muutettiin haasteellisemmiksi.
En ole tehnyt hyppyä, mutta jotain ymmärrän apn jutuista. Olisi pitänyt lapsena tietää kaikennäköistä ilman selityksiä. Minnekään ei viety ja kotona piti olla. Olin lukutoukka ja pärjäsin koulussa.
Lukioon pakotettiin, muttei kannustettu yliopistoon. Kaipasin kunnon keskustelua, jossa perusteltiin asiat ja kunnioitettiin toista. Vähättelyä ja huutoa kuuli. Opituista asioista ei oikein hyödytty.
Automatkalla ei syöty edes hampurilaista. Ehdotin joskus lounasruokailua äidille paikallisessa kahvilassa. Ei käynyt emännälle. Ruoka kuului laittaa itse kotona.
Hienot ravintolat ovat osaltani kokematta. En osannut kouluaikaan tilata ruokaa kahvilassakaan koulun retkellä ja jätin syömättä.
"Leppoisa joulupöytäkeskustelu perheen jälkikasvun kanssa Grönlannin historiasta on näemmä uusi Artek?"
Jos asiat haluaa nähdä kuten yllä oleva kommentoija, niin mikäs siinä. Meillä Grönlannin historiaa pidetään kuitenkin ajankohtaisaiheena USA:n viimeisten presidentinvaalien jälkeen.
Kenelläkään meistä ei myöskään ole Artekia. Syitä en ole kysellyt. Oma suosikkisuunnittelijani on Le Corbusier.
Temuakaan, en kiinalaisen teollisuuden kanssa paljon töitä tehneenä, pidä kiellettyjen toimittajien listalla. Sieltä löytyy niin hauskoja huumorilahjoja, että Englannin kuninkaallisetkin olisivat kateellisia.