Asunnon ostajat Hgissä: miten ihmeessä teillä on varaa?

kkkkaksi asuntoa ja muutettiin Helsinkiin. Ja mies on hyvä raha-asioissa. t. maisteri, ihan kädetön itse.

Vierailija:

Kuitenkin olen maisteri ja keskipalkkaisessa vakaassa duunissa, eli en ihan mikään luuseri kuitenkaan.

Mistään uudesta rivarista en kuitenkaan edes unelmoi, asumme kolmiossa nelihenkinen perhe, uudessa talossa lähiössä kuitenkin. Tämän kun myymme pois niin seuraava asunto saa maksaa jo 200 000 euroa, tosin ei silläkään neliötä miltään hyvältä alueelta täältä saa. :(

Hintaa piirun yli 300 000.



Verrattuna saman alueen ns. kovan rahan asuntoihin, neliöhinta on kuitenkin huomattavasti alhaisempi (jos se yhtään lohduttaa ;-)



Meillä asumiskuluihin tulee menemään 2100 euroa/kk. Nettotulot ovat 4700 euroa/kk. Korkokatto otetaan, vakuutukset ovat kunnossa.



Elämä on valintoja. Me haluamme tilaa lasten ollessa pieniä ja tingimme sitten muusta. Matkusteltu ollaan paljon, nyt se vähenee - mutta toisaalta kotona on sitten enemmän tilaa olla ja elää.



Kyllähän ajatus välillä toki kauhistuttaa, mutta nyt kun päätös on tehty, eletään sen mukaan!

Vaikka säästöjä on lähemmäs 100 000 e, ei 4 hengen perheelle löydy sopivan kokoista taloa kivalta alueelta. En suostu ottamaan yli 20 vuoden lainaa, ja kun itse oon vielä kotona, ei vaan tule onnistumaan.



Eli nyt katsomme kämppää radanvarresta pohjoisempaa. Ihan naurettavia pyytävät Helsingin kämpistä, samoin Espoon. Samalla hinnalla saa rempatun omakotitalon 50 km päästä kuin Helsingissä hikisen kerrostalokolmion jossain Malmillla.

Eli kun on jo alla kovahintainen asunto, ei väliraha ole juuri sen kummempi kuin ennenkään. Me vaihdettiin viimeksi samanhintaiseen,

maksettu rivariasunto omakotitaloon, eikä meillä edes ole velkaa.

Minä olen perinyt, joten perintörahoilla saimme kivalta alueelta hyväkuntoisen kerrostalokolmion. Olemme molemmat tosi hyvin koulutettuja, mutta jos ei tuota mun perintöä olisi, niin eiäi meidän pätkätöillä vielä tässä asuttaisi. Luultavasti olisi siis lapsenhankinta siirtynyt kymmenellä vuodella.



En tietenkään tarkkaan tiedä ihmisten varallisuuksia, mutta sanoisin että melkein kaikilla nuorilla perheillä (lapset saatu alle 30-v.) pääkaupunkiseudulla on perittyä varallisuutta, mikäli asuvat omassa asunnossa. Hinnat kun ovat sellaiset, että vaikka olisi miten kiva työtilanne, niin tavallinen työntekijä ei voi tienata sellaisia summia, että ostaisi noita asuntoja JA hankkii lapsia samalla.

Mutta kyllä mua oikeesti hirvittää noi asuntojen hinnat Helsingissä vaikka meillä olisi varaa niihin kalleimpiinkiin. Oikeesti niillä rahoilla rakentais jonkun super palatsin tuonne landelle. Välillä käy mielessä ostaa joku ränsistynyt kansakoulu ja muuttaa maalle, mies ei vaan oikeen innostu, siis mulla alkanut oleen hinku sellaiseen idylliin :)



Mutta mua surettaa perusduunarien puolesta, ettei heillä juurikaan ole mahiksia asua omakotitalossa Helsingissä. Kun taas jossain landella moni 18-20v ostaa ensiasunnoksi omakotitalon (hintaa 20000-70000e).



Toisaalta mä koitan itselleni perustella pk-seudun kallista asumista sillä, että tässä on kaikki mahdollinen lähellä, Korkeasaarikin lähes ilmainen lapsiperheen unelma, on valtavasti tapahtumia ja menoja jne..

Minä olen vielä opiskelija (gradua vaille valmis) ja kotona lapsen kanssa, toinen tulossa. Mies on ihan perus duunissa, palkka noin 2000 nettona.



Ostettiin pohjakuntoinen talo, jonka mies remontoi täysin (sisältä kaikki, myös vessat ja suhkut, saunarakennuksen sisätilat + asuinrakennuksen rossipohja). Tarvikkeet ostettiin tutulta, joten saatiin 10000 tuhannella eurolla kaikki. Itse kun tekee, pääsee halvalla. Kokonaisuudessaan meidän remppaan olisi mennyt (jos siis olisi tilattu kaikki työt muualta) noin 100000 euroa. Maksettiin talosta 185000 tuhatta ja nyt talon arvo on noin 350000 euroa.



Aikaisemman asunnon kanssa teimme samoin, eli mies remppasi täysin ja saimme sillä niin kovat nousut, että oli varaa ostaa omakotitalo hyvältä alueelta Helsingistä.



Jos minulla ei olisi miestäni, kituuttaisin muovimattokämpässä vuokralla. Itse olen täysin käsi raha/remppa asioiden kanssa.

minulla ei ole edes tietoa.

Itse olen nyt 30+ ja ensimmäisen kerran sellaisessa elämäntilanteessa, että voisin edes ajatella ostamista ja lainan ottamista. Miten olette ehtineet?

Joo, remppataito olis kyllä kuumaa valuuttaa, kun itse mieluiten muuttaisinkin johonkin vanhaan puutaloon. Mutta eipä ole remppaamaan meistä kummastakaan.

Sääli vaan ' alistua' kohtaloonsa, koska sitten omillakaan lapsilla ei ole mitään perittävää aikanaan, eli huono-onnisuuden ketju jatkuu. Niin, ja jos olisin jäänyt odottamaan vaurastumista ennen lapsia, olisin ollut liian vanha :-( synnyttämään.

molemmat opiskelijoita, mutta myös töissä. Se kannatti, koska nyt 10 vuotta myöhemmin samanlainen kämppä maksaisi viisi kertaa enemmän.

Ensimmäinen asuntomme, 2h,k,s,p, oli vaatimattomalta alueelta. Sen mies osti ilman minua. Mies remppasi sen ja sai siitä pienet nousut. Toisen asunnon kanssa tehtiin sitten kunnon nousut ja tämä on siis kolmas asuntomme, jossa nyt asutaan ja jossa varmasti asumme loppuikämme. Ikää nyt tarkalleen 26-vuotta.

Ostettiin lama-aikaan kolme asuntoa pakkohuutokaupoista Etelä-Suomesta, asuttiin, rempattiin ja myytiin hintojen noustua.

Mies ymmärtää talousasioita paremmin kuin minä ja on vahvasti sitä mieltä ettei nyt ole otollinen aika vaihtaa isompaan (vaikka mieli tekisi). Jos ammattisijoittajatkaan eivät enää sijoita Hgin keskustan kämppiin niin ei kannata taviksenkaan. Esim meidän asuinalueella saa pulittaa yli 300 000 jos haluaa kerrostalokolmion jostain vanhasta talosta (putkirempat ym). Käsittämätöntä, että noille löytyy ostajia. Ihmiset suhtautuvat säästöihinsä ja perintöihinsä aika huolimattomasti, täytyy sanoa, kun hyväksyvät tuollaiset hinnat.

Tämän hetken kerrostaloasunnostamme myydessä saamme noin 250 000, joka on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin ostaessamme tämän. Joten tässä muutamassa vuodessa olemme tehneet rahaakin asunnolla aika reippaasti. On sitten seuraavaa asuntoa varten taas enemmän rahaa..



Mutta ilman miehen tuloja minäkin asuisin muualla kuin espoossa, mutta silti parkettilattia talossa. ;)

Meidänkin perhe asui muovimattoasunnossa (laitettiin kyllä ite laminaatit) vuokralla monta vuotta (me kyllä viihdyttiin hyvin, oli mukava talo, kiva asunto ja ihanat naapurit), kunnes perhe kasvoi niin isoksi että ei enää 4 h keittiö meille riittänyt. Ei kyllä näillä hinnoilla näiltä kulmilta ole toivoakaan saada 120 neliön asuntoa millään järkevällä hinnalla, joten turha on siitä edes unelmoida, kaikki eivät voi saada kaikkea.

Me päädyimme sitten asumisoikeusrivariin, ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä siihen ratkaisuun, joka EI perustunut siihen, mikä olisi edullisin vaihtoehto (sen mukaan me oltaisiin muutettu jonnekin Kainuuseen...)

ollessaan 26-vuotias. Siihen asti asuttiin opiskelija-asunnossa, koska minä vielä opiskelin. 8 vuodessa asunnon arvo lähes tuplaantui - eli meillä kävi sikahyvä tuuri ensiasunnon kanssa ja päästiin siis " ketjuun" paremmalle sijalle kuin tulot olisi edellyttäneet :-) Seuraava asunto (4h, 94 neliötä) ostettiin kun minä oli 30 ja mies 34, ja nyt 8 vuoden kuluttua se on maksettu kokonaan. Tämänkin kämpän arvo on noussut aikas paljon (miljoonasta markasta 280 000 euroon), mutta nykyhinnoilla me ei kyllä lähdetä vaihtamaan. Se väli kasvaa nimiitäin myös neliöhintojen noustessa, vaikka joku esitti ettei sillä enää toista asuntoa ostettaessa olisi väliä. Me jouduttais nyt ottamaan 70 000 euroa lainaa vain jotta saataisiin samasta talosta yhtä huonetta isompi asunto- aivan tolkutonta!

Monet vaan ottavat hirveän lainan kun pankit hövelisti sitä myöntävät. Sitten kun hinnat laskevat (ja niin tulee jossain vaiheessa joksikin aikaa käymään vaikka välittäjät ja pankit muuta väittäisivätkin) niin nämä velkavangit käynnistävät hirveän porun ja penäävät syyllisiä pankeista ja poliitikoista.

Mies peri aikoinaan pienen kaksion kantakaupungista. Sen myynnistä saimme alkupääoman, pankista paljon paljon lainaa (lähes 200 000 euroa, maksuaikaa 25 v) ja ostimme uudehkon rivariasunnon noin 120 m2 Vantaalta, noin 2 km Hgin rajalta. Tämän asunnon hinnalla emme olisi vastaavaa saaneet Helsingistä, Espoossakin olisimme joutuneet kauas. Tätä maksellaan sitten tiukasti, asumiseen menee kaiken kaikkiaan reilu tonni kuussa sisältäen kaiken.



Kaverit, joilla ei ole perintöjä, ovat ottaneet pankista lainaa niin paljon kuin ovat saaneet ja asuvat pienissä asunnoissa. Valtaosa lykkää myös lasten tekoa, kun kaksioon ei sellaisia oikein mahdu. Jos lapsia jo on, niitä ei tehdä lisää, koska tila ei riitä eikä viitsitä ottaa uutta isoa lainaa isompaa asuntoa varten.



Tuttavat Kouvolasta ostivat aikoinaan ensiasunnokseen ison omakotitalon. Samalla hinnalla olisi silloin saanut Meilahdesta noin 22 m2 yksiön...

Me myytiin meidän oma pieni asunto ja muutettiin isoon & uuteen ASO-asuntoon. Perheemme kun kasvoi. Tyytyväisiä ollaan, ainakin vielä toistaiseksi.



Täällä palstalla sitten ASO-asujia haukutaan..