Miksi ihmiset tuntuu vihaavan niin paljon taidetta?
Olen lukenut keskusteluja viime aikoina ja taiteilijoihin suhtaudutaan todella vihamielisesti. Antaa nyt kuulua ja puhukaa suunne puhtaaksi. Luen kaikki viestit. Jos minulta kysyy niin poliitikot on saaneet kansan vihaamaan omia taiteilijoitaan. t: taiteilija
Kommentit (109)
Suuret taiteilijat ovat olleet harvoin apurahaelättejä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Hän oli se, joka keksi sen. Näki sen arvon.
Sama asia oli 1700-luvulla maisemamaalauksessa. Se keksittiin. Että maisema on itseisarvo. Sitä ennen ei ollut. Kaupungistumisella oli vaikutuksensa.
Taide on ajatuksia. Ajatukset ovat arvokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän kysymyksen kun taiteilja on paikalla. Miksi monet taiteilijat esittävät taiteilijaa? Pukeutuminen on kuin pikkutaitelijan oppaasta ja käytöksestä näkee kuinka yritetään esittää niiiin eteeristä tai boheemia. Vaikka jokainen näkee, että kyseessä on vain performanssi ilman, että se olisi se pääasia.
En tunne ketään tuollaista taiteilijaa. Tiedän muutaman. Jos kokevat voimakkaasti, että heidän tulee pukeutua niin. Sitten niin.
Tuntemani taiteilijat pyrkivät pukeutumaan halvalla tyylikkäästi. Käyvät kirpputoreilla.Nämä ovat ne näkyvimmät taiteiljat. Juuri ne ketkä leikkivät taiteilijaa. Varmasti moni käy kirpputorilla mutta miksi sieltä pitää valita ne kaikkein kliseisimmät vaatteet? Juuri ne vaatteet joita boheemin tai kärsivän taiteilijan kuvitellaan pitävän.
Ei kukaan mun tuttu ainakaan. Monet ovat kasvissyöjiä. Välttävät nahkaa. Ekologiset materiaalit ovat pop.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät ole enää kiinnostuneet omasta kulttuuriperimästään. Nykyään ei ole mitenkään häpeä, jos ei tunne suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia ja kirjailijoita, musiikkia ja muusikoita, taidetta ja taiteilijoita. Sivistyksen on korvannut kanavapaketit ja Netflix. Hengenravinnoksi riittää juorulehti ja ip-lehdet.
Kuinka moni on nähnyt tänä vuonna aikuisen ja lapsen museossa, taidenäyttelyssä tai konsertissa? Vielä 2000-luvun alussa oli keskituloiselle perheelle normaali asia, että lapsi tutustuu taiteeseen, musiikkiin ja tieteeseen esimerkiksi käymällä näyttelyissä ja konserteissa sekä museoissa. Sen lisäksi siirtyminen lastenkirjallisuudesta aikuisten kirjallisuuteen koettiin tärkeäksi, vaikka älypuhelin ja tietokone pakkasovat olemaan mielenkiintoisempia teinien mielestä. Kuitenkin se kotikasvatus ja jonkinlainen kotimaisen taiteen ja kirjallisuuden tuntemus hankittiin, koska s
Mutta saako jokainen lapsi mahdollisuuden käydä Ateneumissa tai muussa merkittävässä taidemuseossa? Painuvatko nuo kokemukset enää kansakunnan yhteiseen muistiin?
Arvostan taidetta jossa ei jo heti kerrota mitä teoksesta pitäisi ajatella. Sellainen taide vastaa propagandaa ja vähättelee katsojan/kokijan omia ajatuksia.
Valtion rahat mieluummin vanhuksille kuin taiteilijoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän kysymyksen kun taiteilja on paikalla. Miksi monet taiteilijat esittävät taiteilijaa? Pukeutuminen on kuin pikkutaitelijan oppaasta ja käytöksestä näkee kuinka yritetään esittää niiiin eteeristä tai boheemia. Vaikka jokainen näkee, että kyseessä on vain performanssi ilman, että se olisi se pääasia.
En tunne ketään tuollaista taiteilijaa. Tiedän muutaman. Jos kokevat voimakkaasti, että heidän tulee pukeutua niin. Sitten niin.
Tuntemani taiteilijat pyrkivät pukeutumaan halvalla tyylikkäästi. Käyvät kirpputoreilla.Nämä ovat ne näkyvimmät taiteiljat. Juuri ne ketkä leikkivät taiteilijaa. Varmasti moni käy kirpputorilla mutta miksi sieltä pitää valita ne kaikkein kliseisimmät vaatteet? Juuri ne vaatteet joita boheemin tai
Ei kukaan mun tuttu ainakaan. Monet ovat kasvissyöjiä. Välttävät nahkaa. Ekologiset materiaalit ovat pop.
Ehkä juuri tämän takia heitä "vihataan". He elävät omassa kuplassaan samaan aikaan kun ns. normaalit ihmiset koettavat saada perheelleen edes jotain syötävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Hän oli se, joka keksi sen. Näki sen arvon.
Sama asia oli 1700-luvulla maisemamaalauksessa. Se keksittiin. Että maisema on itseisarvo. Sitä ennen ei ollut. Kaupungistumisella oli vaikutuksensa.
Taide on ajatuksia. Ajatukset ovat arvokkaita.
1600-luvulla vain nerot näkivät maiseman kauneuden ja sen arvon. Se oli läsnä kokoajan. (Mona Lisan taustalla on maisema, mutta vain taustalla. Maalattu 1400-luvulla).
Vaatii kykyä ajatella yli vallitsevien arvojen, jotta voi tuoda yhteiskuntaan uusia ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Hän oli se, joka keksi sen. Näki sen arvon.
Sama asia oli 1700-luvulla maisemamaalauksessa. Se keksittiin. Että maisema on itseisarvo. Sitä ennen ei ollut. Kaupungistumisella oli vaikutuksensa.
Taide on ajatuksia. Ajatukset ovat arvokkaita.
Ei varmasti keksinyt. Olen ihan varma, että joku luolamies luolassaan on piirrellyt hiekkaan ympyröitä. Kuu ja aurinko ovat kuitenkin mollottaneet taivaalla miljardeja vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Hän oli se, joka keksi sen. Näki sen arvon.
Sama asia oli 1700-luvulla maisemamaalauksessa. Se keksittiin. Että maisema on itseisarvo. Sitä ennen ei ollut. Kaupungistumisella oli vaikutuksensa.
Taide on ajatuksia. Ajatukset ovat arvokkaita.
1600-luvulla vain nerot näkivät maiseman kauneuden ja sen arvon. Se oli läsnä kokoajan. (Mona Lisan taustalla on maisema, mutta va
Nyt 2000-luvulla maisema on se, jonka kaikki mieltävät taiteeksi. Koska se ei ole mahdollinen enää kaikille.
Mitä muuta meidän elämäntavastamme katoaa? Mikä pitää nähdä ja osoittaa kauniiksi tässä elämänmuodossa? Jotta voisimme sen säilyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Hän oli se, joka keksi sen. Näki sen arvon.
Sama asia oli 1700-luvulla maisemamaalauksessa. Se keksittiin. Että maisema on itseisarvo. Sitä ennen ei ollut. Kaupungistumisella oli vaikutuksensa.
Taide on ajatuksia. Ajatukset ovat arvokkaita.
Ei varmasti keksinyt. Olen ihan varma, että joku luolamies luolassaan on piirrellyt hiekkaan ympyröitä. Kuu ja aurinko ovat kuitenk
Kyllä näin oli. Se oli mullistava ajatus, että maisema on taiteen arvoinen. Olen opiskellut taidehistoriaa.
Sitä ennen taide oli muotokuvia ja kaikessa taiteessa on ihminen tai uskonto läsnä.
Ei niitä kukaan vihaa.
Jos joku haluaa ostaa menkkaverellä maalatun taulun niin by all means, ei ole muilta pois.
Ai siis yhteiskunnnan pitäisi kustantaa se leikki ja jakaa apurahoja ja muuta.... niin siis verorahoilla kustantaa "taiteilijoiden puuhastelu" ? Miksi ihmeessä?
Sori mutta jos muusikko vaikka siellä oopperassa ei tule toimeen palkalla jonka taidetta kuluttavat ovat valmiita maksamaan niin ei se nyt voi olla veronmaksajien ongelma.
Jos sinä elät tynnyrissä, niin se ei tarkoita, että kaikki elävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esitän kysymyksen kun taiteilja on paikalla. Miksi monet taiteilijat esittävät taiteilijaa? Pukeutuminen on kuin pikkutaitelijan oppaasta ja käytöksestä näkee kuinka yritetään esittää niiiin eteeristä tai boheemia. Vaikka jokainen näkee, että kyseessä on vain performanssi ilman, että se olisi se pääasia.
En tunne ketään tuollaista taiteilijaa. Tiedän muutaman. Jos kokevat voimakkaasti, että heidän tulee pukeutua niin. Sitten niin.
Tuntemani taiteilijat pyrkivät pukeutumaan halvalla tyylikkäästi. Käyvät kirpputoreilla.Nämä ovat ne näkyvimmät taiteiljat. Juuri ne ketkä leikkivät taiteilijaa. Varmasti moni käy kirpputorilla mutta miksi sieltä pitää valita ne kaikkein kliseisimmät vaatteet? Juuri ne vaatteet joita boheemin tai kärsivän taiteilijan kuvitellaan pitävän.
Aivan samalla tavalla voi syyttää ikuisesti huppareissa kulkevia jne jos lähdetään ihmisten pukeutumista ruotimaan. Minulle riittää, että kanssaihminen kulkee suhtkoht puhtaissa vaatteissa. Makuasioista on turhaa kiistellä.
Kannattaako tämmöistä kysyä palstaidio oteilta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Hän oli se, joka keksi sen. Näki sen arvon.
Sama asia oli 1700-luvulla maisemamaalauksessa. Se keksittiin. Että maisema on itseisarvo. Sitä ennen ei ollut. Kaupungistumisella oli vaikutuksensa.
Taide on ajatuksia. Ajatukset ovat arvokkaita.
Ei varmasti keksinyt. Olen ihan varma, että joku luolamies luolassaan on piirrellyt hiekkaan ympyröitä. Kuu ja aurinko ovat kuitenk
Heidän piirroksensa oli muistioita riistan liikkeistä ja elämäntavan kuvausta. Liittyivät uskonnollisiin rituaaleihin.
Tietysti ihmiset ovat ihastelleet maisemia aina. Mutta taiteen arvoinen? Ei.
Hmm, leikatako ensin lapsilta ja vanhuksilta vai kulttuurista... Vaikea kysymys 🤔
Taiteelliset palstajuntit, kuten sita ja kirsikka. Todella taiteellisia!
Nämä ovat ne näkyvimmät taiteiljat. Juuri ne ketkä leikkivät taiteilijaa. Varmasti moni käy kirpputorilla mutta miksi sieltä pitää valita ne kaikkein kliseisimmät vaatteet? Juuri ne vaatteet joita boheemin tai kärsivän taiteilijan kuvitellaan pitävän.