Miksi ihmiset tuntuu vihaavan niin paljon taidetta?
Olen lukenut keskusteluja viime aikoina ja taiteilijoihin suhtaudutaan todella vihamielisesti. Antaa nyt kuulua ja puhukaa suunne puhtaaksi. Luen kaikki viestit. Jos minulta kysyy niin poliitikot on saaneet kansan vihaamaan omia taiteilijoitaan. t: taiteilija
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Harva taiteilija on oikeasti taitava. Suuri osa elää apurahoilla ja töhertelee jotain sotkua, jonka osaisi kuka tahansa tehdä.
Taide tuo uutta ajatusta! Juuri siksi taidetta tarvitaan. Jotta sinäkin joku päivä löydät sen kukkasen sieltä viivojen, pisteiden ja roiskeiden keskeltä.
Koska kokevat sen epäoikeudenmukaiseksi, että jotkut tekevät sitä mihin on kutsumus. Heillä ei ole rohkeutta itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taiteilijan pitäisi pystyä elättämään itse itsensä. Mikään muu taiteessa ei ärsytä, kuin se, että vaaditaan valtion tukea omille harrastuksille. Uskon, että ihmiset maksavat mielellään kauniista taulusta, hyvästä konsertista tai teatteriesityksestä. Nykyisin taide on usein vain sitä, että roiskastaan ämpäristä maalia ilman minkäänlaista taiteellista osaamista. Samanlaisen töherryksen osaisi tehdä joka toinen 2-vuotias.
Sanot että omille harrastuksille, mutta että pitäisi pystyä elättämään itsensä sillä. Kumpi se nyt sitten on?
Tside on kiva harrastus. Oikeasti taitava taiteilija osaa maalata/piirtää/säveltää/veistää niin hyviä teoksia, että ihmiset HALUAVAT maksaa niistä ihan vapaaehtoisesti. Jos olet apurahaelätti, olet pelkkä harrastelija.
Oliskin niin, että kunhan vaan osaa niin ostajat löytyy. Siihen kuitenkin tarvii näkyvyyttä. Apurahataiteilua en itsekään kannata, kun rahoituksen saa ne jotka tekee sellaista mitä halutaan rahoittaa. Ja se mitä halutaan rahoittaa on lähinnä jotain tiettyä kantaa tukevaa ja esilletuovaa, eikä parasta mahdollista taidetta.
Mutta taiteen yhdistäminen rahalliseen toimeentulemiseen on kyllä jokseenkin irvokasta. Vaikka toki vähemmän silloin, jos kyse on jostain performatiivisesta taiteenlajista, kuin esimerkiks kuvataiteesta. Mutta koko idea siitä, että sielua ravitsevaa luomistyötä täytyis käyttää rahan tekemiseen, on sen alkuperäisen pointin tappamista.
Enkä nyt sano että taiteilijoille vaan tukia, vaan että nykyisenlainen järjestelmä on epäkelpo, olipa se sitten apurahajuttuja tai taiteen myymistä.
Taide ja taiteen tukeminen koetaan turhana menoeränä. Kai nämä taiteen vihaajat on suurimmaksi osaksi sitä kansanryhmää, joiden mielestä kaiken tekemisen pitää olla hyödyllistä, ja ainoaa oikeaa työtä on ruumiillinen työ.
Ei monikaan vihaa taidetta vaan he vihaavat taiteen tekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Koska kokevat sen epäoikeudenmukaiseksi, että jotkut tekevät sitä mihin on kutsumus. Heillä ei ole rohkeutta itsellään.
Eikö kutsumusta voi olla kuin valtion tuilla tehtäviin hommiin?
Hyvin harva saa apurahoja. Joten turha olla kateellinen ja kuvitella, että kaikki taiteilijat ovat apurahataiteilijoita. Monet tekevät muuta työtä taiteentekemisen ohella.
Esitän kysymyksen kun taiteilja on paikalla. Miksi monet taiteilijat esittävät taiteilijaa? Pukeutuminen on kuin pikkutaitelijan oppaasta ja käytöksestä näkee kuinka yritetään esittää niiiin eteeristä tai boheemia. Vaikka jokainen näkee, että kyseessä on vain performanssi ilman, että se olisi se pääasia.

Tottakai voi. Mutta olen huomannut, että moni on kateellinen juuri siitä rohkeudesta. Että kyllä minäkin olisin, jos olisi nuorena ollut mahdollisuus jne. Suurin osa ihmisistä on niin turvallisuuden hakuisia ja valitsevat perusammatin.
Taide on saanut valtion budjetista 650 miljoonaa josta nyt leikattiin 12 miljoonaa. Kaikilta leikataan mutta taiteilijat aloittivat heti hirveän nillityksen ja hyökkäyksen että taide Suomessa ajetaan tuhoon.
Yllättävän fiksuja vastauksia suurin osa. En ole koskaan saanut itse apurahaa, ja elän taiteen hard-modella. Muutaman kerran olen saanut elämässäni palkkaa ja vuoden kohokohta on muutama huntti veronpalautuksia kelan ennakkopidätyksistä. Paperi on nykyään tosi kallista ja inflaation näkee jo sen paksuudessakin lol. T:AP
Vierailija kirjoitti:
Hyvin harva saa apurahoja. Joten turha olla kateellinen ja kuvitella, että kaikki taiteilijat ovat apurahataiteilijoita. Monet tekevät muuta työtä taiteentekemisen ohella.
Taiteilijoiden maine paranisi suuresti, jos tukiaiskulttuuri ajettaisiin alas.
En tiedä, enkä tunne ainoatakaan suomalaista, joka vihaisi taidetta
Etenkään suomalaista kuvataidetta, arkkitehtuuria, veistoksia.
Päinvastoin, suomalaiset arvostaa erittäin paljon Suomen kuvataidetta itsnäisyysajan lähivuosilta, molemmin puolin,
Samoin Alvar Aallon rakenuksia. Ja huonekaluja. Samoin veistoksia, kuten patsaita.
Vierailija kirjoitti:
Esitän kysymyksen kun taiteilja on paikalla. Miksi monet taiteilijat esittävät taiteilijaa? Pukeutuminen on kuin pikkutaitelijan oppaasta ja käytöksestä näkee kuinka yritetään esittää niiiin eteeristä tai boheemia. Vaikka jokainen näkee, että kyseessä on vain performanssi ilman, että se olisi se pääasia.
En tunne ketään tuollaista taiteilijaa. Tiedän muutaman. Jos kokevat voimakkaasti, että heidän tulee pukeutua niin. Sitten niin.
Tuntemani taiteilijat pyrkivät pukeutumaan halvalla tyylikkäästi. Käyvät kirpputoreilla.
Vierailija kirjoitti:
Taide on saanut valtion budjetista 650 miljoonaa josta nyt leikattiin 12 miljoonaa. Kaikilta leikataan mutta taiteilijat aloittivat heti hirveän nillityksen ja hyökkäyksen että taide Suomessa ajetaan tuhoon.
Samaa mieltä. Vahingoittivat asiaansa kohtuuttomalla parkumisella.
Koska taidetta on banaani, joka on teipattu seinään. Miljonääri ostaa sen ja syö sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kutsumusta voi olla kuin valtion tuilla tehtäviin hommiin?
Tottakai voi. Mutta olen huomannut, että moni on kateellinen juuri siitä rohkeudesta. Että kyllä minäkin olisin, jos olisi nuorena ollut mahdollisuus jne. Suurin osa ihmisistä on niin turvallisuuden hakuisia ja valitsevat perusammatin.
Taiteilijat vain saisivat kantaa kunnialla seuraukset siitä, etteivät suostuneet valitsemaan turvallista ammattia. Nyt moni heistä huutaa 30-vuotiaana yhteiskuntaa pyyhkimään.
Kävin kerran näyttelyssä jota oli hehkutettu. Olisiko ollut malevitz. Siellä oli näytillä Musta neliö. Sen lisäksi oli myös... punainen neliö! Sen lisäksi oli vielä...musta ympyrä! Ja kyllä, näyttivät juuri siltä mitä nyt kuvittelette. Siitä lähtien arvostus taiteeseen ollut hukassa. Sitä että jostain mitä esikoululainen voi tuottaa olisi miljoonien arvoista, ei voi mitenkään oikeuttaa.
Taide on ajankuvaa. Toivon olevani inspiraation lähteenä muille yhteiskunnan osa-alueille. Esimerkiksi arkkitehdeille.
Muoti, muotoilu, taide, musiikki ja tanssi = Kaikkk kulkevat käsikädessä.
Yhteiskunnassa, jossa taide kukoistaa, on myös tasa-arvoisempi ja taloudellisestl menestyneempi. Tämä on fakta.
Et ole tainnut itse paljoa taidenäyttelyissä käydä. Ateneum teki tänä vuonna kävijäennätyksen ja paikalla oli paljon lapsia ja lapsiperheitä. Voit lopettaa valehtelusi.