Ottaisitko miehesi sukunimen naimisiin mennessänne, jos se oli mielestäsi ruma?

Tulin sitten noin vuoden jälkeen katumapäälle ja otin käyttöön kaksoisnimen, josta kyllä käytän yleensä vain omaa, alkuperäistä sukunimeäni.

tällä nimellä, joten se on minulle itsenäisyyden osoitus. On alkujaan äitini ns. tyttönimi.



Miksi vain vaimon pitää osoittaa kuulumista miehensä perheeseen?



18

miehen sukuun?

Meillä meni siis niin, että mies otti minun nimeni. :) Itse myös kärsinyt lapsena rumasta sukunimestään (ja vielä aikuisenakin kuuli siitä aina naljailua), joten ei tarvinnut edes keskustella, että kumman sukunimi.



Minulla oli ihan tavallinen sukunimi, ja mieheni sitten ilmoitti ennen naimisiin menoa että ottaa sen. Ja sehän sopi. Olimmehan päättäneet että lapsetkin tulevat saamaan minun sukunimeni.



Anoppi ja appiukko aluksi hieman loukkaantuivat, mutta häihin mennessä kaikki oli jo hyvin. :)



Mutta se mikä yllätti, niin vielä tänäkin päivänä monet ovat ihmetelleet mieheni valintaa; ottanut vaimonsa sukunimen!!! :O

olet sen nimesi ottanut! Ulospäinhän se yhteinen nimi signaali on. Vai väitätkö että te puhuttelette toisianne kotona koko nimellä?

Teineinä kavereiden kanssa kerättiin toptenlistoja karseimmista sukunimistä ja vannottiin ettei niihin omiamme (vaikkei nekään niin ihmeellisiä) ikinä vaihdettaisi. Ja samaa mieltä olen edelleen, että rumaan (esim. Finnilä, anteeksi nyt vaan kaikki F:t) en omaani vaihtiasi, vaikka olisi mies kuinka ihana. Myöskään lapsille en mielestäni tosi rumaa sukunimeä suostuisi antamaan.

Tosin käsitys nimen rumuudestahan on sitten aina suhteelista.



Naimisiin mentäessä mietin pitkään sukunimiasiaa, ihan periaatteesta. Mun nimi sopi kuitenkin paremmin miehen sukunimeen kuin miehen nimi minun, lisäksi mies oli juuri pistänyt toiminimen omalla nimellään pystyyn, joten hänen nimenvaihtamisensa ei ehkä olisi ollut kauhean järkevää. Milestäni molempien omat sukunimet olivat ihan ok, ei älyttömän yleisiä, muttei hirmuharvinaisiakaan. Ajatus siitä, että meillä molemmilla ja tulevilla lapsilla olisi sama sukunimi tuntui hyvältä ja loppupeleissä olin ihan tyytyväinen kun oma -nen loppuinen sukunimeni vaihtui miehen ei-nen-nimeen ;)

Ihan sukupuolesta riippumatta: mieskään ei ole vaimon alaisuudessa ottaessaan vaimon nimen. Eikä mies tule itsenäisemmäksi pitäessään oman nimensä. Yhteinen nimi osoittaa yhteenkuuluvuutta uuteen, syntyvään perheeseen ihan riippumatta siitä, kenen nimi se on alunperin ollut.



Olen ollut kahdesti naimisissa, toisella kerralla otin miehen nimen ja toisella en. Se, että en ekassa liitossa ottanut miehen nimeä, kuvaa jälkeenpäin ajatellen mainiosti sitä, miten heikosti olimme sitoutuneita toisiimme. Emme olleet alunperinkään aidosti perustamassa perhettä ja työskentelemässä minkään yhteisen tai meitä suuremman hyvän puolesta, vaan halusimme vain sitoa toisen itseemme. Liitto jäi onneksi lapsettomaksi.



Tämä nykyinen mieheni on " elämäni mies" , johon haluan sitoutua täysillä ja joka myös sitoutuu minuun. Siitä kertoo, että meillä on yhteinen sukunimi. Miehen nimi on kauniimpi ja harmonisempi kuin minun, siksi minä vaihdoin. Lisäksi mieheni lapsi asuu meillä, joten saimme koko perheemme samalle nimelle vain siten, että minä vaihdoin - arvatkaa vaan, olisiko lapsen äiti riemastunut, jos lapselle olisi yritetty antaa minun isäni nimi!!

15 vuotta ja molemmilla omat sukunimet.



Tänä aikana monet ystävämme ja tuttavamme ovat kertaalleen eronneet, onpa niitäkin joilla on jo 3. liitto menossa. Kaikilla eronneilla on ollut yhteinen sukunimi, yhdessä pysyneillä omat sukunimet.



Minusta voi myös olla niin, että ne jotka ottavat sen miehensä nimen, ovat vielä keskenkasvuisia ja epärealistisia avioliiton suhteen. Luulevat että pelkkä etiketti riittää.

Enkä muutenkaan ottaisi, sillä olen tottunut omaan tavalliseen nimeeni, jota olen käyttänyt yli 30 v.

En halunnut vaihtaa sitä mitäänsanomattomaan tusinanimeen.

Lapsia kyllä harmittaa ruma sukunimi ja kaikki uhkaavat vaihtaa nimensä heti, kun ovat tarpeeksi isoja.

Jos olisi jotenkin erityisen hieno, voisin harkita, mutta niin on tylsän tavallinen miehelläni, että oma on ja pysyy, kun ei vaihtamalla parane.

haluaisin vaihtaa omani takaisin, mutta mies suuttuu jo ehdotuksesta.

Anoppi&appi kyllä suuttuivat, eivät tulleet häihin, mutta ei kiinnosta!! Mä en HIRVEETÄ nimee ottanu siitä huolimatta.

Isäni sukunimi on erittäin harvinainen. Otin kuitenkin nykyisen mieheni nimen, koska se on erityisen kaunis ja lähes yhtä harvinainen kuin isäni nimi. Ja sekin oli etu, kun se on yhtä lyhyt kuin isänin nimi.

Omani vain on harvinaisempi ja jää ihmisille mieliin puhelinkeskusteluissa, työasioissa tms.... En ole aivan tavallinen takkinen