Missä asioissa ADHD-ihmiset tyypillisesti ovat parempia kuin neurotyypilliset?

Kyllästymisessä asioihin,tylsistymisessä, muitten tahattomasti ärsyttämisessä.

T. Adhd +aut.

Vierailija kirjoitti:

Missä ammateissa te adhd tyypit työskentelette?

Minun tuntemani ovat joko työkyvyttömyyseläkkeellä tai sitten pitkäaikaistyöttöminä, koska ovat oikeasti työkyvyttömiä yhtä lukuunottamatta. Hän on työskennellyt mm siivoojana ja kokkina.

Syrjäytymisessä, työttämyydessä ja rikollisuudessa, kaikkien tilastojen mukaan menee näin vaikka av:n mammoilla on pelkkiä professorineroja lapsina.

Myyjinä.

Koska adhd voi olla lievä, se ei välttämättä näy ulospäin millään tavalla.

En ole kertonut koskaan sukulaisille työkavereille tai muille tuttaville asiasta. Vain lähimmät tietävät. Ja se syy on, että osalla neurotyypillisistä on putkiajatusmalli, jossa he eivät kykene oppimaan uusia tapoja ajatella.

Esimerkkinä jos henkilö x on adhd, niin eihän sellainen voi heidän mielestään opiskella lukiossa tai yliopistossa tai muutenkaan menestyä elämässä. He eivät kykene muuttamaan ajatteluaan. Onneksi heitä on neurotyypillisissä vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Koska adhd voi olla lievä, se ei välttämättä näy ulospäin millään tavalla.

En ole kertonut koskaan sukulaisille työkavereille tai muille tuttaville asiasta. Vain lähimmät tietävät. Ja se syy on, että osalla neurotyypillisistä on putkiajatusmalli, jossa he eivät kykene oppimaan uusia tapoja ajatella.

Esimerkkinä jos henkilö x on adhd, niin eihän sellainen voi heidän mielestään opiskella lukiossa tai yliopistossa tai muutenkaan menestyä elämässä. He eivät kykene muuttamaan ajatteluaan. Onneksi heitä on neurotyypillisissä vähemmän.

Sama asia kuin mielenterveys ongelmien kanssa. On vanha pinttynyt harhaluulo että ongelmien kanssa elävä on automaattisesti tyhmä tai pienen lapsen tasolla. Saatetaan jopa puhua lässyttäen, kuin pienelle lapselle. Tätä kohtaa jopa terveydenhuollossa.

Vierailija kirjoitti:

Koska adhd voi olla lievä, se ei välttämättä näy ulospäin millään tavalla.

En ole kertonut koskaan sukulaisille työkavereille tai muille tuttaville asiasta. Vain lähimmät tietävät. Ja se syy on, että osalla neurotyypillisistä on putkiajatusmalli, jossa he eivät kykene oppimaan uusia tapoja ajatella.

Esimerkkinä jos henkilö x on adhd, niin eihän sellainen voi heidän mielestään opiskella lukiossa tai yliopistossa tai muutenkaan menestyä elämässä. He eivät kykene muuttamaan ajatteluaan. Onneksi heitä on neurotyypillisissä vähemmän.

Vaikka ei olisikaan lievä, niin ei se silti tarkoita ettei voisi mihinkään keskittyä eikä osaisi rauhoittua ja säheltäisi menemään, kuten jotkut luulee. Siksikään ei kannata sanoa diagnoosista ainakaan vanhemmille ihmisille mitään, kun joillain lähinnä iäkkäämmillä ihmisillä on joskus kummallisia leimoja. Nuoremmillakin on stereotypioita ja kuvitelmia, mutta joustavampi mieli eivätkä pidä jälkijättöisinä tai leimaa ihan omituisilla piirteillä jotka eivät liity mitenkään suhun. 

Vierailija kirjoitti:

Hyperfokus. Jos asia on kiinnostava, adhd-ihminen voi tehdä sitä 16h putkeen siinä missä normaalin ihmisen pitää nousta välissä tauolle ja vessaan ja keskittyminen riittää muutaman tunnin. 

Valitettavasti se hyperfokus kohdistuu yleensä videopeleihin ja muihin epäolennaisiin asioihin.

Väärin. Täällä insinööritoimistossa vähintään puolet meistä on  enemmän tai vähemmän neuroepätyypillisiä. Sen huomaa siitä, että porukka ihan oikeasti yrittää vääntää innoissaan hienoja asioita tuoleihinsa liimattuina, ja toisaalta meillä ei myöskään ole juuri henkilöstösuhdeongelmia, kun porukkaa ei kiinnosta juoruaminen eikä toisten mustamaalaaminen. Lisäksi hyviä ideoita kehitettäessä meillä todella asiat ja ajatukset taistelevat, eikä ihmiset. Neuroepätyypillisenä ihmisenä sanon, että ihannetyöpaikka, kun saa rauhassa (omassa työhuoneessa) puskea hienoja ideoita olevaisuuteen!

Vierailija kirjoitti:

Minå en ole varma onko järkevää lääkitä ihmisen luontaisia ominaisuuksia.

Toimivaan laumaan tarvitaan erilaisia ihmisiä adhd ovat kokeilioita ja edelläkulkioita "normi"ihiset sitten puurtaa tasaisen arjen työt ja nepsyt tekee tästä kaikesta exelin ja matemaattisen mallin, että mitä tapahtuu kun kaikki lääkitään  normi puurtajiksi., epäilen että yhteikunta ei paljoa kehity.

Toi olis hienoa mut yhteiskunta on rakennettu normoille ja jos ei-normo ei löydä ja tee omaa tietään niin pidetään laiskana, kurittomana tyhmänä huomionhakuisena ynnä muuta. Ajattelet kuitenkin tosi hienosti ja oikein, harmi ettei käytännössä mene noin

Vierailija kirjoitti:

Huomaamalla kaikki ympärillä olevat asiat. Siksi hyvä esim. Tarjoilijana tms.

Oon ollut tarjoilijana ja joo huomaan kaiken mutta haittapuolena en muista kaikkea kovin hyvin. Hyvänä iltana jos pääsee flow-tilaan niin oon aivan pysäyttämätön. Huonona iltana unohdan että piti sanoa keittiöön että asiakkaat on valmiit syömään jälkiruoat, unohdan että piti tuoda lisää leipää/vettä/kahvia. Summeri värisee kun ruokaa pitäisi noutaa keittiöstä mutta kesken sinne menon huomaan et hei noi ketsupit pitää täyttää ja unohtuu koko ruoka. Tämmöistä. Mikä vaan virike/häiriö heittää kaiken uusiksi, aivot ei kestä keskeytyksiä ja ylikuormitun hälinästä.

Lukiessani vastauksia/kommentteja, herää kysymyksiä. Jokainen voisi mielessään määritellä itselleen, että mikä adhd on ja sen jälkeen tarkistaa, osuiko oma määritelmä kohdalleen. Tutkikaa adhd:n toimintamekanismia. Perehtykää sen aiheuttamiin haasteisiin. Adhd on aina yksilöllinen, mutta pitää sisällään yleisimmät tunnetut oireet. Yhteiskunta ei pidä adhd:ta yhtään minään muuna kuin keksittynä syynä "perseilyyn". Suomessa ei edelleenkään osata suhtautua tähän oikein. On surullista nähdä miten negatiivisia asenteet ovat adhd ihmisiä kohtaan. Luuletteko, että vakavista adhd:n aiheuttamista haasteista, ei tällainen ihminen haluaisi päästä eroon? Kukaan ei valitse olla adhd ihminen. 

Aamukaste valuu pitkin huuruista ikkunaruutua ja paljastaa siitepölyn peittämän huopakaton. Aurinko kiipeää itäisestä horisontista pitkin taivaankantta kohti länttä ja värjää aamun keltaiseen hohteeseen. Linnut heräävät ja aloittavat kaoottisen miellyttävän yhteislaulunsa. Minä istuudun betonirappusille ja pohdin merkityksettömyyttäni.

Olin se, kuka ei sovi muottiin, pulpettiin, ryhmään, yhteiskuntaan tai ylipäätään mihinkään normeihin, kunnes viimein sain diagnoosin. Diagnosoitu, parantumaton katastrofi paskahäiriö, mihin sain lääkityksen, toisen, kolmannen jne. Muutos tasmaniantuholaisesta ameebaksi kävi niin nopeasti, ettei se ehtinyt jättää aivoihin minkäänlaista muistijälkeä. Evoluutio teki aimo loikan taaksepäin ja Darvinin teoria kohdallani katosi kuin kusi lumeen. Lääkärit ja yhteiskunta pitävät lääkitystä ratkaisuna, mitä se ei todellakaan ole. Mikäli hoidon tavoitteena oli tehdä minusta kuolaava zombi, niin silloin lääkitys täytti sille asetetut tavoitteet. ADHD tuntuu siltä, kun yrittäisit pidätellä nororipulia ruuhkabussissa ja joku laukoo vieressä vitsejä niin, että on pakko nauraa. Ajatuspolut ovat sotkussa kuin rastafarin tukka ja tunnesäätelyn toimintahäiriö vie hermot itseltä ja muilta.

Kouluaika oli täysin utopiaa, dystopiaa ja helvetintavalla jälki-istuntoa. Vaikeinta koulussa oli matematiikka. Se tuntui aina aivoissa siltä, kuin olisi opiskellut kehittynyttä teoreettista siansaksaa. Aivot olivat kuin halpahallin poistokorin surkea leija pahimman tietämämme trombin kourissa. Loppujen lopuksi, kaikki mitä koulu minulle opetti, oli se, että en ollut tarpeeksi hyvä, kykenevä, älykäs tai sopiva.

Tiedän että ajatusmaailmani ja tekemiseni ovat yhtä satunnaista, kuin koivunlehden uiskentelu virtaavan kosken pyörteissä. Maailma halveksii hajamielistä mieltä. Mutta minun mieleni on täynnä henkeäsalpaavan kauniita visioita ja toivoisin teidänkin kykenevän näkemään ne. Tiedän ettei minusta koskaan tule normaalia. En ole vahingoittunut tai hajalla. Olen vain erilainen, tässä maailmassa, missä me kaikki olemme....erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei missään. ADHD on vamma. Se on häiriö, joka aiheuttaa kärsimystä. Sitä potevat ihmiset voivat keskimäärin huonommin kuin muut. Heillä on kohonnut riski mielenterveyden häiriöön, univaikeuksiin ja sosiaalisiin ongelmiin. 

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö ADHD-ihmisillä olisi lahjoja ja osaamista. Ne eivät kuitenkaan johdu heidän häiriöstään. Ihminen on muutakin kuin diagnoosinsa ja jokainen on yksilö. Monilla onneksi on vahvuuksia, joilla voi kompensoida heikkouksia.

 

Mulle ADHD aiheutti kärsimystä lähinnä lapsena ja nuorena. Sen jälkeen olen oppinut tietoisesti hallitsemaan sen haittapuolia, mutta hyödyt kuten loputon energisyys ja vähäinen unen tarve ovat jääneet. Nyt nelikymppisenä ADHD tosiaan tuntuu olevan mulle lähinnä supervoima, koska olen jo ne keskittymisongelmat mm. meditaation ja terapian avulla saamaan aika lailla täysi

ADHDn ei kylläkään kuulu mikään loputon energisyys, vaan päin vastoin. Neurologian ylilääkäri kuvasi minulle ADHDta siten, että perusolotila vireystilan ja kekittymisen laskiessa on vähän samantyyppinen, kuin vuorokauden valvoneella, tai että olisi juonut hieman alkoholia. Sitten se vireystilan lasku ja nousu vaihtelee täysin randomisti ja hallitsemattomasti ihan pitkin päivää. Moni yrittää lääkitä sitä vaihtelua sokeriherkuilla tms. ja pahimmassa tapauksessa jopa huumeilla!

Itsellä on ADHD, enkä taatusti koe mitään loputonta energiaa! Hyperfocus sen sijaan on tuttu juttu ja olen kääntänyt sen usein voitokseni esim. opinnoissa pärjäämisessä, koska voin hyperfocusoitua myös positiivisiin ja tärkeisiin asioihin. Sitten myös voin, ellen ole valppaana, hyperfocusoita vaikka tähän vauvapalstaan. Siksi laitankin herätyskellon soimaan, että tajuan lopettaa puhelimen rämpläyksen 15min. päästä, enkä havahdu puoleltapäivin siihen, että mitä helv! Suunnittelen ja aikataulutan edellisenä päivänä seuraavan päivän toimet  jopa suihkukäyntejä myöten! Puhelimessa on jatkuvasti häläreitä eri tarkoituksiin. 

Parasta aikaa elämässäni oli kuvataiteen opiskelu, jolloin sain elää kuin joku prinsessa, täysin omassa elämänrytmissäni kenestäkään välittämättä. Tuo vuosi oli myös elämäni aktiivisin ja tuotteliain. Maalasin tuntikausia putkeen, usein öisin. Nukuin kun nukutti ja söin ja kävin suihkussa silloin kun muistin. Kirjoitin esseitä ja luin usein 12h putkeen. Silloin mulla ei vielä ollut diagnoosia. "Normaaliin" 8-4 töissä + säännölliset askareet tyyppiseen arkielämään sopeutuminen on vaikeinta, mutta lääkitys on tukena ja auttaa selviämään pahimmasta. Diagnoosin sain vasta aikuisena.  

Se vireystilan ja keskittymiskyvyn lasku on tosi vaikea selittää tyypeille, joilla ei ole ADHDta. Siihen liittyy myös häiriöherkkyys ympäristön ärsykkeille. Multitaskaus ei todellakaan sovi ADHDtyypeille.

On se helppoa, kun nykyään voi itsearviointilomakkeilla ja haastattelulla tunnistaa neurologisen erityispiirteen. Tuo kuulostaa enemmän personalllisuuden tai piirteen kuvaukselta, kuin häiriön tai varsinkaan neurobiologisen ominaisuuden. Tutkimusnäyttö ei massiivisista panostuksista huolimatta ole löytänyt ADHDlle neurobiologista pohjaa, koska diagnoosin saaneet ovat sekä oirekuvaltaan, toimintakyvyltään että biologialtaan valtavan heerogeeninen joukko ihmisiä. Heillä on valtava komorbiditeetti oppimimis- käytös ja mt-häiriöiden kanssa ja aivotason pienet ryhmätason poikkeavuudetkin ovat osin päällekkäisiä näiden häiriöiden kanssa.

Stressi, ravitsemus ja stimulanttihoito yms. itsessään vaikuttaa esimerkiksi dopaminenergiseen järjestelmän toimintaan, eikä tällaisia tekijöitä kyetä täysin kontrolloimaan. Kun niihin yhdistää pienet otoskoot ja julkaisuharhan sekä metodologiset haasteet, niin sattumanvaraisesten efektikokoja liiottettelevien tulosten riski kasvaa moninkertaisesti. Tähän lisää rahoitukseen liittyvät kannustimet ylikorostaa tutkimustulosten merkitystä ja tehdä yliampuva johtopäätöksiä tuloksista.

 Minun koulutustaustallani haastattelu on metodi, jolla voidaan tutkia ihmisen kokemuksellisuutta ja heidän rakentamiaan narratiiveja ja merkityksiä. Painotettiin, että on mahdotonta kyselylomakkeilla tai edes tuhat tuntia kestävällä syvähaastattelulla tavoittaa mitään  kokemuksesta ja kulttuurin merkityksistä irrallisia luonnotieteellisiä ilmiötä. Ilmeisesti psykiatriassa opetetaan vähän eri tavoin ja varsinkin somessa, jossa narratiiveilla todennetaan oma erityinen neurobiologia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyperfokus. Jos asia on kiinnostava, adhd-ihminen voi tehdä sitä 16h putkeen siinä missä normaalin ihmisen pitää nousta välissä tauolle ja vessaan ja keskittyminen riittää muutaman tunnin. 

Valitettavasti se hyperfokus kohdistuu yleensä videopeleihin ja muihin epäolennaisiin asioihin.

Väärin. Täällä insinööritoimistossa vähintään puolet meistä on  enemmän tai vähemmän neuroepätyypillisiä. Sen huomaa siitä, että porukka ihan oikeasti yrittää vääntää innoissaan hienoja asioita tuoleihinsa liimattuina, ja toisaalta meillä ei myöskään ole juuri henkilöstösuhdeongelmia, kun porukkaa ei kiinnosta juoruaminen eikä toisten mustamaalaaminen. Lisäksi hyviä ideoita kehitettäessä meillä todella asiat ja ajatukset taistelevat, eikä ihmiset. Neuroepätyypillisenä ihmisenä sanon, että ihannetyöpaikka, kun saa rauhassa (omassa työhuoneessa) puskea hi

Aika lailla oma kokemus myös mutta eri mesta. Hienoa!

Vierailija kirjoitti:

Hyperfokus. Jos asia on kiinnostava, adhd-ihminen voi tehdä sitä 16h putkeen siinä missä normaalin ihmisen pitää nousta välissä tauolle ja vessaan ja keskittyminen riittää muutaman tunnin. 

Valitettavasti se hyperfokus kohdistuu yleensä videopeleihin ja muihin epäolennaisiin asioihin. 

Tuohan on autistien ominaisuus. Mullakin on toi, vaikka olen vaan hyvin lievästi Aspergeri.

- eläytymään vahvasti kropallaan (esim. näyttelijän/ tanssijan työ tai rakastelu)

- eläytymään ajatuksissaan (esim. kirjailijan työ)

- musikaalisuus (en tiedä miksi, mutta kaikki tuntemani adhd:t ovat kovia laulamaan tms.)

- urheilussa hyviä

- nuorekas & viehättävä olemus säilyy pitkään, kun on urheilullinen, lihaksikas ja vilkas 

Vierailija kirjoitti:

Ei missään. ADHD on vamma. Se on häiriö, joka aiheuttaa kärsimystä. Sitä potevat ihmiset voivat keskimäärin huonommin kuin muut. Heillä on kohonnut riski mielenterveyden häiriöön, univaikeuksiin ja sosiaalisiin ongelmiin. 

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö ADHD-ihmisillä olisi lahjoja ja osaamista. Ne eivät kuitenkaan johdu heidän häiriöstään. Ihminen on muutakin kuin diagnoosinsa ja jokainen on yksilö. Monilla onneksi on vahvuuksia, joilla voi kompensoida heikkouksia.

Tämä. Listaan voisi vielä lisätä lisääntyneen päihdeongelmariskin. Aivojen välittäjäaineiden puutosta tai reseptoreiden heikkoa toimintaa ryhdytään usein kompensoimaan päihteillä, koska ne lisäävät esimerkiksi dopamiinin tuotantoa ja näin helpottavat oloa.

Viime kesänä julkaistun tutkimuksen mukaan ADHD laskee eliniänodotetta keskimäärin noin kahdeksalla vuodella. Kyseessä on siis hyvin vakava häiriö, ei todellakaan mikään supervoima. ADHD:n nimittäminen ominaisuudeksi tai supervoimaksi on toksista positiivisuutta. ADHD:ta potevia ei auta pätkääkään se, että heidän ongelmiaan vähätellään tällä tavalla. 

Olen opettajana seurannut keskittymishäiriöisten oppilaiden taistelua. Heillä on usein ihan oikeasti vaikeaa ja he kärsivät tilanteesta. Osaa lääkitys auttaa paljonkin, toisia taas valitettavasti ei. Osa erityisesti ilman lääkitystä olevista on ahdistuneita ja tuskaisia, ei semmoisia vilkkaita, iloisia vilperttejä niin kuin jotkut kuvittelevat. He nukkuvat huonosti, saattavat masentua, surevat heikkoa koulumenestystä, ajautuvat ongelmiin muiden kanssa jne. 

Vierailija kirjoitti:

Luovuus ja mielikuvitus. 

Ei ole sattumaa, että Matti Nykänen on edelleen maailman paras mäkihyppääjä tai Sibelius muistetaan yli 100v päästäkin tai Kirsti Manninen on Suomen tuottavin tv-käsikirjoittaja ja kirjailija.

Tarvittaessa yltävät supersuorituksiin ja harjoituksiin, kun jo muut väsyisi. 

Sibeliusko adhd? Yhdistäisin luovuuden ja mielikuvituksen enemmänkin aspergeriin. Ainakin mulla on niin. 

Vierailija kirjoitti:

On se helppoa, kun nykyään voi itsearviointilomakkeilla ja haastattelulla tunnistaa neurologisen erityispiirteen. Tuo kuulostaa enemmän personalllisuuden tai piirteen kuvaukselta, kuin häiriön tai varsinkaan neurobiologisen ominaisuuden. Tutkimusnäyttö ei massiivisista panostuksista huolimatta ole löytänyt ADHDlle neurobiologista pohjaa, koska diagnoosin saaneet ovat sekä oirekuvaltaan, toimintakyvyltään että biologialtaan valtavan heerogeeninen joukko ihmisiä. Heillä on valtava komorbiditeetti oppimimis- käytös ja mt-häiriöiden kanssa ja aivotason pienet ryhmätason poikkeavuudetkin ovat osin päällekkäisiä näiden häiriöiden kanssa.

Stressi, ravitsemus ja stimulanttihoito yms. itsessään vaikuttaa esimerkiksi dopaminenergiseen järjestelmän toimintaan, eikä tällaisia tekijöitä kyetä täysin kontrolloimaan. Kun niihin yhdistää pienet otoskoot ja julkaisuharhan sekä metodologiset haasteet, niin sattumanvaraisesten efektikokoja liiottettele

Neuropsykiatrinen usean hengen työryhmä tekee potilaalle kartoituksen joka kestää useita kuukausia. Itselläni tuo kartoitus kesti reilut puoli vuotta. "Sain" ADHD diagnoosin.

On mielenkiintoista, että VAUVA palstalla monikin random kirjoittelija väittää ilman mitään meriittejä tietävänsä diagnoosini syyt paremmin, kuin yli puoli vuotta asiaani syventynyt neuropsykiatrinen työryhmä ylilääkäreineen. Ja sitten nämä väitteet, että potilaat "itsearvioivat" ADHDn ja "hakevat" diagnoosin jne. 😅

Jotkut kyllä pitävät itseään viisaina! Sori siitä, mutta en voi ottaa tosissani ketään oman elämänsä neuropsykiatria, joka pätee ja tekee tutkimuksiaan VAUVA-palstalla.