Mistä aloittaa selvittely, kun hoivakodissa katoaa vanhuksen tavaraa?
Aihe on arka, eikä tästä juurikaan puhuta, mutta...
Olen ikäluokkaan, jossa ystävien ja tuttavien vanhemmat asuvat suureksi osaksi erilaisissa palvelutaloissa ja hoivalaitoksissa.
Aina silloin tällöin, itse asiassa melko usein, kuulee ihmettelyä siitä, että sen isän/äidin/mummon/kummitädin tavaraa katoaa laitoksessa. Arvokkaampia vaatteita, koruja, rahaahan siellä nyt harvemmin kenelläkään toki onkaan. Omalta äidiltäni katosi uusi, hyvä untuvatakki ja joitakin koruja, joista olin aivan varma, että ne ovat hänellä olleet siellä mukana - eipä vain enää löytynyt mistään.
Äidin kuoleman jälkeen koitin asiasta kysellä hoitajilta ja osastonhoitajalta, mutta en saanut ihmettelyä ja käsien levittelyä kummempaa vastausta. Muistisairaat kuulemma voivat kuljetella tavaroita minne vaan, ei ole näkynyt, olenko varma että sellaisia tavaroita on mukana ollutkaan, kaikki vainajan tavarat on kyllä pakattu huoneen siivoamisen yhteydessä...
Tästä on aikaa jo kohta vuosi, mutta jotenkin asia on jäänyt vaivaamaan ja nyt kun kuulin ystävältä vähän samanlaisen tarinan niin...
En haluaisi hoitajia missään tapauksessa varkaiksi syyttää, mutta onhan se totta, että varmasti joukkoon mahtuu monenlaista, sijaisia ja keikkalaisia käytetään tosi paljon, ja ihan muissa maailmoissa olevalta vanhukselta on helppo napata se koru, ei hän sen puuttumista huomaa...
Kommentit (342)
Selvää on se, että näitä mysteerihäviämisiä tapahtuu. Joku ihmettelee, miksi potilaalla on kalliita koruja tai kelloja yllänsä. Sairauskohtauksen sattuessa ei läheiselle ekana tule mieleen jotkut korut, jotka saiastuneella on sattunut olemaan päällä. Ambulanssi - päivystys - sairaala. Monta vaihetta. Läheinen tai potilas itse saattaa tajuta vasta pidemmän ajan päästä, mitä puuttuu. Ei jaksa lähteä riitelemään. Johonkin ne korut on joutuneet. Mitenkään osoittelematta mitään ammattikuntaa pakko vaan todeta, että tilaisuus tekee varkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tekemällä rikosilmoitus poliisille. Voivat selvittää laajemminkin katoaako muilta asukkailta samalla tavalla tavaraa. Voi olla henkilökuntaan kuuluva tai ihan vierailijakin. Omalla sukulaisillani kävi vierailulla sukulainen, joka vei kaikki kultakorut. Kun muistisairas ei tunnistanut, eikä osannut sanoa kuka vei. Selvisi kun näin kyseiset korut tällä sukulaisella.
Naurattaa ajatus että poliisi alkaa tutkimaan kadonneiden tavaroiden arvoitusta muistisairaiden potilaiden palvelutalossa ;D
Liikuttavia kuvitelmia on sekä hoivakotien että poliisin resursseista. Oikeastaan haluaisin nähdä poliisin ilmeen tällaista rikosilmoitusta vastaanottaessa.
Kuuluu ihan heidän työtehtäviin.
Mikä sinun on? Varastatko säännöllisesti duunipaikallasi kun olet noin paniikissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaat vanhukset ottavat mukaansa vaikka mitä. Jopa toisten tekarit viedään omaan huoneeseen. Ei se ole varastamista - eivät tiedä varastavansa, kunhan ottavat mukaansa - sieltä toisten huoneista on usein löytynyt tavaroita kuten koruja ja huiveja ja niin, tekareitakin. Miksi viedä hoivakoteihin arvokkaita koruja?
Tämä. Arvotavarat omaisen luo säilöön ja tekareihin gps-paikannin. Puhelimeksi riittää joku muutaman kympin perusluuri.
Arvokkaita vaatteita ei myöskään kannata tuoda, ne voivat mennä pilalle jos vaippa falskaa. Lisäksi kaikki pestään samassa koneessa, itse en ainakaan haluaisi omia kalliita vaatteitani samaan pesuun kenenkään kakkaisten pitkien kalsareiden kanssa.
Kaikki vanhukset ei ole siellä vaipoissa. Ja järkeäkin voi olla sen verran jäljellä, että haluaa saada omaan huoneeseensa (jossa asumisesta maksaa sievoisen summan) jotain omia tärkeitä tavaroita ja haluaa joskus jotain uuttakin. Korujen ja muiden tavaroiden ei tarvitse olla edes erityisen arvokkaita, mutta moni haluaa ymmärrettävästi pitää omat kihla- ja vihkisormuksensa tai kummitädiltä aikoinaan saadun kultaisen rippiristin. Ne kelpaa kyllä varkaalle.
Aihe arka koska asialla ulkomaalaiset.
Toki kaikissa ammattiryhmissä on varkaita. Tuo lähihoitajien yleistäminen köyhiksi narkkarivarkaiksi pistää vihaksi. Lähihoitajat ovat ihan fiksuja ihmisiä. Tuo väheksyminen muuten näkyy. "Onko täällä sairaanhoitajaa, tyttäreni on lääkäri ym."
Jos esität asiasi ystävällisesti saat parempaa vastakaikua asiallesi.
Vierailija kirjoitti:
Köyhät lähärit varastaa ja myy vanhusten untuvatakit ja kaiken mikä irtoaa. Onko tuolla valvontakameroita?
Nosta syyte jos sulla on pitävät todisteet, muuten sut nauretaan ulos.
Vierailija kirjoitti:
Eräs yksityiskohta paljastaa tarinan valheeksi. Henkilökunta ei pakkaa tavaroita ja tyhjennä huonetta. Se on omaisten tehtävä.
Kyllä on pakattu montakin kertaa kun ei omaisia ole ja huone saatava tyhjäksi.
Ihan jokaisesta epäilystä rikosilmoitus - silloin näihin aletaan tarttua, ja myös työpaikan johto kiinnittää asioihin huomiota. Myös työkaverit tällöin tarkkailevat toisiaan ja epäilyttävämpiä tapauksia.
Vierailija kirjoitti:
Veljiltäni viety jopa alushousut.Ostin hyvänlaatuisia vaatteita veljilleni, Kaikki hukassa, Sanovat että ei ole merkitty. Saatana, kuvat on otettu heidän päällään joten todistusta on. Ottakaa kuvat ja kirjoituttakaa henkilökunnalle että ovat nähneet vaatteet ! Ei muu auta.Eikä mitään rakkaita tavaroja hoitokotiin.Kaikki varastetaan.
Rayban aurinkolasit häipyi heti samoin Burerry t paita silkistä, jonka pikkuveli sai kun oli syöpä eikä saanut mikään hangata.
Kuten sanottua; henkilökunta varastaa.
Vierailija kirjoitti:
No pitäisikö se asia sitten sanoa niille omaisille, että meillä ei voida villapaitoja erikseen pestä, niiden pesusta teidän täytyy huolehtia itse? Ja selittää, että on keskuspesula, tukityöllistetyt töissä jne? En minä ainakaan tällaista tullut ajatelleeksi. Ei minulla ole mitään tietoa hoitoalan käytännöistä tai laitosasumisesta ennen kuin nyt oman vanhemman vanhainkotipaikan myötä olen joutunut asiaan vähän tutustumaan. Kovin heikosti omaisille tiedotetaan mistään käytännöistä, annetaan ohjeita jne.
Täytyy sanoa että melko tyhmä on jos ei tajua itse.
Vierailija kirjoitti:
Älkää viekö arvokkaita tavaroita hoivakotiin, siinä ei ole mitään järkeä.
Ei ehkä olekaan, mutta vanhus itse haluaa sinne omia rakkaita tavaroitaan, mikä on aivan ymmärrettävää. Etkö itse haluaisi mitään kivaa ja rakasta tavaraa mukaan, jos menisit lopuksi ikääsi hoivakotiin asumaan?
Se oma huone siellä on sen asukkaan _koti_ loppuiän, ja hänellä tulee olla oikeus pitää siellä vaikka kultaharkkoa, jos haluaa. Huolimatta siitä, onko se jonkun muun mielestä järkevää vai ei.
Varkaus on silti rikos.
Olen hoitaja muistisairaiden yksikössä ja tässä muutamia vinkkejä omaisille :
Älkää tuoko mitään arvokkaita koruja hoivakotiin. Asukkaiden ovia ei lukita, sillä se on liikkumisen rajoittamista ja ei ole kerta tai kaksi kun jollain asukkaalla on yllään vieraan näköisiä koruja/vaatteita.
Ostakaa asukkaalle vaatteita jotka kestää 60 asteen pesun. Vanhuksille sattuu eritevahinkoja ja siinä sitten ihmetellään marimekon villapaita päällä niskaan asti ylettyvää ulostetta. Meillä on ihan sopimuksessa että omaiset pesevät halutessaan hienopesua vaativat vaatteet, sillä meillä menee kaikki surutta desipesuun 60 asteesta ylöspäin eritteiden takia.
Huolehtikaa myös että läheisellänne on sopivia vaatteita. Hyvin usein asukkaalla on 90 luvun vaihteessa hankittuja s koon vaatteita kun itse asukas on lihonnut L kokoon.
Toki on mahdollista, että jotkut hoitajat varastavat arvokkaita tavaroita mikä on harmillista, mutta usein myös asukkaat jemmaavat tavaroitaan erittäin hyvin tai esim. Vetävät vessanpöntöstä. Yhdelle asukkaalle hankittiin 6kk aikana kolmet tekohampaat koska hän tosiaan veti ne aina pöntöstä alas.
Omaiset usein näkevät omaisiaan sen pienen hetken ja usein se hetki on asukkaalle seesteinen. Mutta omaisten lähdettyä asukas usein sekava ja kotiin lähdössä ja pakkaa tavaroitaan kaikenmaailman nyssyköihin ja kuljettavat niitä ympäri hoivakotia.
Vierailija kirjoitti:
Toki kaikissa ammattiryhmissä on varkaita. Tuo lähihoitajien yleistäminen köyhiksi narkkarivarkaiksi pistää vihaksi. Lähihoitajat ovat ihan fiksuja ihmisiä. Tuo väheksyminen muuten näkyy. "Onko täällä sairaanhoitajaa, tyttäreni on lääkäri ym."
Jos esität asiasi ystävällisesti saat parempaa vastakaikua asiallesi.
Minä kirjoitin sukuun naidusta (jo eronnut) narkkarilähäristä, joka varasti työpaikaltaan. Se ei tarkoita, että pitäisin kaikkia lähäreitä varkaina. Jokaisessa ammattikunnassa on mätiä omenoita, suurin osa on tietenkin rehellisiä. Mutta juuri muistisairaiden pariin hakeutuvat ne, jotka ovat varkaita. Juuri sen takia, että on helppo suojautua ketjussakin esillä olleiden selitysten suojaan. Muistisairas on heittänyt sormuksen ikkunasta tai vetänyt sen vessanpöntöstä. Ehkä joskus onkin. Mutta jos yhdestä ja samasta laitoksesta katoaa paljon tavaraa, voidaan alkaa tarkastella asiaa lähemmin myös työyhteisön sisällä.
Lääkkeistä pidetään tarkkaa kirjaa, kyllä myös varkauksia voi pitää silmällä. Tämä narkkarilähäri jäi ensin kiinni lääkevarkauksista ja suurin osa muista varkauksista jäi todistamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät lähärit varastaa ja myy vanhusten untuvatakit ja kaiken mikä irtoaa. Onko tuolla valvontakameroita?
Asukashuoneissa ei ole, koska kotirauhan suojaamassa tilassa ei saa kuvata ilman lupaa. Yhteisissä tiloissa yleensä on kamerat.
Meillä on kamera vain lääkehuoneessa.
Niin kauan kun kameroita ei ole, kaikki lähtee mikä irtoaa. Kun olen katsomassa äitiäni, ovi käy vähän väliä kun joku random -hoitaja kurkkaa huoneeseen. Osa on selvästi tukityöllistettyjä 'seuraihmisiä' jotka eivät selvästikään edes saa tehdä vaativampia hoidollisia toimenpiteitä.
Älkää viekö senioritaloihin vanhuksen mukana mitään yli muutaman kympin arvoista ja/tai vaikeasti realisoitava.
Vierailija kirjoitti:
Aihe arka koska asialla ulkomaalaiset.
Höpö höpö. Ihan turha väittää ettei suomalaisissa ole varkaita.
On olemassa myös sellaisia luksuspalvelutaloja joissa pystytään huolehtimaan mummon silkkikalsareista asianmukaisin pesuin, sinne vaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä ilmeisen harva pitää hirveän epätodennäköisenä sitä, että hoitajat esim. vanhuspalveluissa varastaisivat?
Ajatelkaa nyt esimerkiksi niitä vanhusten hoivapaikkoja: Töissä on matalan koulutustason väkeä, hoiva-avustajia ja lähihoitajia, joilla on hyvin pieni palkka ja monella talousvaikeuksia. Alalla on niin hirveä työntekijäpula, että töihin ja koulutukseen pääsevät käytännössä kaikki hakijat, pääsykokeita ei ole. Päihdeongelmat yleisiä. Sijaisia on töissä tosi paljon, monet käyvät tekemässä samassa talossa keikan tai pari ja siirtyvät sitten seuraavaan paikkaan. Ja asiakaspuolella on sitten muistisairaita vanhuksia, vuodepotilaita jne, jotka eivät omia oikeuksiaan pysty puolustamaan. Enemmän ihmettelisin, jos varkauksia ei tapahtuisi, kun lähtökohdat ovat nämä!
Se palkka ei ole oikeasti niin pieni kuin markkinoidaan.
Minulle tehtiin 11vuotta sitten hätäsektio ja piti riisua korut,laitoin ne huoneeni kaappiin. Yhden hengen huone koska minulla oli ollut hinkuyskäksi epäilty yskä ja kuumetta.
Kalevalakorun hopeinen riipus mummoni peruja ,hopeiset kiha ja vihkisormukset. Niitä ei enää koskaan löytynyt ja sairaalan asenne oli että "no voi voi".
Ja kaverilta taas katosi päivystyksen tarkkailuhuoneessa aitoa villaa oleva iso kaulahuivi.
Veljiltäni viety jopa alushousut.Ostin hyvänlaatuisia vaatteita veljilleni, Kaikki hukassa, Sanovat että ei ole merkitty. Saatana, kuvat on otettu heidän päällään joten todistusta on. Ottakaa kuvat ja kirjoituttakaa henkilökunnalle että ovat nähneet vaatteet ! Ei muu auta.Eikä mitään rakkaita tavaroja hoitokotiin.Kaikki varastetaan.
Rayban aurinkolasit häipyi heti samoin Burerry t paita silkistä, jonka pikkuveli sai kun oli syöpä eikä saanut mikään hangata.