Mistä aloittaa selvittely, kun hoivakodissa katoaa vanhuksen tavaraa?
Aihe on arka, eikä tästä juurikaan puhuta, mutta...
Olen ikäluokkaan, jossa ystävien ja tuttavien vanhemmat asuvat suureksi osaksi erilaisissa palvelutaloissa ja hoivalaitoksissa.
Aina silloin tällöin, itse asiassa melko usein, kuulee ihmettelyä siitä, että sen isän/äidin/mummon/kummitädin tavaraa katoaa laitoksessa. Arvokkaampia vaatteita, koruja, rahaahan siellä nyt harvemmin kenelläkään toki onkaan. Omalta äidiltäni katosi uusi, hyvä untuvatakki ja joitakin koruja, joista olin aivan varma, että ne ovat hänellä olleet siellä mukana - eipä vain enää löytynyt mistään.
Äidin kuoleman jälkeen koitin asiasta kysellä hoitajilta ja osastonhoitajalta, mutta en saanut ihmettelyä ja käsien levittelyä kummempaa vastausta. Muistisairaat kuulemma voivat kuljetella tavaroita minne vaan, ei ole näkynyt, olenko varma että sellaisia tavaroita on mukana ollutkaan, kaikki vainajan tavarat on kyllä pakattu huoneen siivoamisen yhteydessä...
Tästä on aikaa jo kohta vuosi, mutta jotenkin asia on jäänyt vaivaamaan ja nyt kun kuulin ystävältä vähän samanlaisen tarinan niin...
En haluaisi hoitajia missään tapauksessa varkaiksi syyttää, mutta onhan se totta, että varmasti joukkoon mahtuu monenlaista, sijaisia ja keikkalaisia käytetään tosi paljon, ja ihan muissa maailmoissa olevalta vanhukselta on helppo napata se koru, ei hän sen puuttumista huomaa...
Kommentit (342)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä kun vietiin tajuttomana ambulanssilla sairaalaan ja sitten kuoli siellä, ei ikinä löytynyt kelloa tai lompakkoa. Vain irtohiluja ja kela kortti sellaisenaan taskussa. Käytti aina vain käteistä, joten useampi satanen varmasti lompakossa ollut. Sairaalassa vain levittelivät käsiään
Löydettiin mistä? Kotoaan, kadulta, baarista?
Kotipihalta, oli kauppa-asioille lähdössä. Luotettava naapuri soitti ambulanssin
Ok. Todennäköisin vaihtoehto on se, etteivät kadonneet tavarat ole edes päätyneet linssiin saati sairaalaan.
Kello ranteessa ja lompakko povitaskussa. Eipä löytynyt pihaltakaan. Jännästi katosivat kuin tuhka tuuleen
Naapuri nappasi ne ja soitti ambulanssin.
No kyllä tutkii, jos rikosilmoituksen tekee. Tosin vaikeaa se on selvittää, kuka ne on vienyt. Voi vaikka joku sukulainen olla ottanut talteen? Ja unohtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tekemällä rikosilmoitus poliisille. Voivat selvittää laajemminkin katoaako muilta asukkailta samalla tavalla tavaraa. Voi olla henkilökuntaan kuuluva tai ihan vierailijakin. Omalla sukulaisillani kävi vierailulla sukulainen, joka vei kaikki kultakorut. Kun muistisairas ei tunnistanut, eikä osannut sanoa kuka vei. Selvisi kun näin kyseiset korut tällä sukulaisella.
Naurattaa ajatus että poliisi alkaa tutkimaan kadonneiden tavaroiden arvoitusta muistisairaiden potilaiden palvelutalossa ;D
Juuri näin se varasteleva henkilökunta ajettelee. Mutta vielä tulee päivä, että poliisi tutkii, ja silloin teille käy huonosti.
Pitkään työskennelleenä voin kertoa, että huoneiden ovet ei ole lukossa. Muistisairas voi heittää mielestään tarpeettomia tavaroita roskiin, lahjoittaa muille, mikä tyypillisintä, toinen asukas voi vierailla huoneissa.
Vierailija kirjoitti:
"Mä en pidä epätodennäköisenä, jos kyse on jostain sellaisesta tavarasta, joka on helppo myydä (esimerkiksi korut). Mutta vanhusten käytetyt vaatteet tuskin menee kaupaksi edes kirppparilla."
Riippuu vaatteesta. Ei kaikki vanhukset halua olla pierunpolttamissa collarihousuissa ja kulahtaneissa trikoopaidoissa. Oma mummoni oli aina tarkka vaatteistaan, ja nautti laitoksessa ollessaankin, jos sai kauniin uuden vaatteen.
Eikä se henkilökuntakaan aina ihan nuorta ole, joten vanhusten paremmat vaatteet voi hyvin kelvata omaankin käyttöön. Kukas se sanoo että ne välttämättä myyntiin laitetaan?
Kun vanhus pääsee hoivakotiin, hän on yleensä jo sellaisessa kunnossa, että ei enää osaa pukea ja riisua itse. Jos ei ole omia helposti puettavia vaatteita, jostain hommaavat käytettyjä sellaisia. On myös joskus niin, että omaiset kysyvät, onko hoivakodilla käyttöä vainajan vaatteille ja jos on, niin niitä on sitten jonkin verran varavaatteina juuri tällaisia tilanteita varten, että vanhuksen omat vaatteet eivät enää käy. Palvelutalot on sitten jo eri juttu, koska niissä asuu ihan sellaisiakin vanhuksia, jotkä pystyvät itsekin ulkoilemaan tai käymään vaikka lähikaupassa. He tarvitsevat apua joissain asioissa (esim peseytymisessä tai ruuanlaitto alkaa olla liian työlästä), mutta pukeutuminen onnistuu vielä itsekin. Mun entinen pomoni on just tällainen ja asuu tuossa lähellä olevassa palvelutalossa. Ei ole vielä sellaisessa kunnossa, että saisi hoivakotipaikan.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että kyllä rahaa tai koruja satinnaksesti joku hoitsu/muu työntekijä varastaa, mutta että jotain sistusesineitä tai vaatteita? Miten ne edes saisi vietyä ulos sieltä työkavereiden huomaamatta? Kyllä ne valitettavasti ihan itse vanhus saattaa rikkoa tai heittää pois tai sitten joku naapurihuoneen sekava asukas ottaa. Eihän jollain revontulihuiveilla tai villasukilla nyt mitään arvoa ole, ainakaan sellaista että työpaikkaa kannattaisi riskeerata
Ei löytynyt kenenkään muun huoneesta ikinä, ei vaatteet, maljakot eikä uusi pussilakana. Jos maljakko olisi mennyt säpäleiksi, niin olisihan se huomattu.
Ei mene nuo selitykset läpi. Kyllähän tavaran saa helpostikin siinä edes takaisin touhutessa muilutettua pukkariin ja omaan reppuun. Henkilökunnasta kun ei varsinaista ruuhkaa ole missään vaiheessa, kaikkein vähiten yöllä.
Niistä huiveista sain muuten myydessä 80e kappaleelta, että ei ne aivan arvottomia ole.
Asukkaat vaeltelevat toistensa huoneissa ja kantavat tavaroita ympäriinsä, ja niitä päätyy ties minne. Joskus wc-pönttö menee tukkoon ja sieltä löytyy jokin esine, välillä pesulasta palautuu tavaraa.
Asukkaat voivat hukata myös itse omia tavaroitaan. Välillä tiskille päätyy löytötavaroita, ja jos ne eivät ole arvokkaita niin se (omainen) joka ensimmäisenä ne tunnistaa saa pitää.
Muistisairaat vanhukset ottavat mukaansa vaikka mitä. Jopa toisten tekarit viedään omaan huoneeseen. Ei se ole varastamista - eivät tiedä varastavansa, kunhan ottavat mukaansa - sieltä toisten huoneista on usein löytynyt tavaroita kuten koruja ja huiveja ja niin, tekareitakin. Miksi viedä hoivakoteihin arvokkaita koruja?
Minulta vietiin joskus laukusta kolikoita ja oltiin koitettu kännykkääkin auki. Se oli pin-koodikyselyssä, kun kävin laukullani ja huomasin silloin myös noiden kolikoiden kadonneen. Sen jälkeen en jättänyt kännykkää enkä mitään arvokasta taukohuoneeseen laukkuuni. Laukunkin vaihdoin sellaiseen, josta en niin kauheasti tykkää.
Kaikille hoitajille jotka väittävät että muut muistisairaat potilaat vievät ja siirtelevät tavaroita: miksi niitä kadonneita tavaroita ei koskaan löydy muista huoneista, yhteisistä tiloista tai ylipäätään laitoksen seinien sisältä? Miksi aina katoaa arvokasta tai helposti kirpparilla myytävää tavaraa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä ilmeisen harva pitää hirveän epätodennäköisenä sitä, että hoitajat esim. vanhuspalveluissa varastaisivat?
Ajatelkaa nyt esimerkiksi niitä vanhusten hoivapaikkoja: Töissä on matalan koulutustason väkeä, hoiva-avustajia ja lähihoitajia, joilla on hyvin pieni palkka ja monella talousvaikeuksia. Alalla on niin hirveä työntekijäpula, että töihin ja koulutukseen pääsevät käytännössä kaikki hakijat, pääsykokeita ei ole. Päihdeongelmat yleisiä. Sijaisia on töissä tosi paljon, monet käyvät tekemässä samassa talossa keikan tai pari ja siirtyvät sitten seuraavaan paikkaan. Ja asiakaspuolella on sitten muistisairaita vanhuksia, vuodepotilaita jne, jotka eivät omia oikeuksiaan pysty puolustamaan. Enemmän ihmettelisin, jos varkauksia ei tapahtuisi, kun lähtökohdat ovat nämä!
Mä tienasin hyvinvointialueella lähihoitajana 53 000 e viime vuonna. Oli hälyrahoja ym.
Tuo loukkasi, matala palkka ja matala koulutustaso ei tee varasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tekemällä rikosilmoitus poliisille. Voivat selvittää laajemminkin katoaako muilta asukkailta samalla tavalla tavaraa. Voi olla henkilökuntaan kuuluva tai ihan vierailijakin. Omalla sukulaisillani kävi vierailulla sukulainen, joka vei kaikki kultakorut. Kun muistisairas ei tunnistanut, eikä osannut sanoa kuka vei. Selvisi kun näin kyseiset korut tällä sukulaisella.
Naurattaa ajatus että poliisi alkaa tutkimaan kadonneiden tavaroiden arvoitusta muistisairaiden potilaiden palvelutalossa ;D
Liikuttavia kuvitelmia on sekä hoivakotien että poliisin resursseista. Oikeastaan haluaisin nähdä poliisin ilmeen tällaista rikosilmoitusta vastaanottaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen hoitaja ja tuommoista valitusta kuulee usein. Ei me työpaikan kustannuksella mitään viedä. Vanhusten korut on rumia ja vanhanaikaisia ja vaatteet samoin. Suurin syy kuitenkin on se, että vanhukset on epäsiistejä ja epähygieenisiä, enkä tiedä yhtään hoitajaa, joka ilman hanskoja haluaisi koskea mihinkään vanhusten tavaroihin.
Luin kertomasi ja järkytyin. Lue myös itse mitä kirjoitit. Vaihda alaa. Et ole ikääntyvien ihmisten arvoinen. Törkeää ja alentavaa tekstiä.
Olen itse tehnyt työtä ikääntyvien parissa 30 vuotta, enkä ole kenenkään suusta kuullut noin arvotonta puhetta.
Jos tosiaan olet tehnyt ikääntyvien parissa 30 vuotta töitä, niin tiedät että heillä helposti käsi käy housussa ja osa sotkee ulosteella itseään ja ympäristöään. Vaippoja revitään, pissataan ties minne ja käsienpesu unohtuu. Eipä siinä, eivät ne kauaa puhtaana pysyisikään.
Itse pidän töissä hanskoja lähes koko ajan, yhteenkään asukkaaseen tai edes heidän vaatteisiinsa en koska ilman niitä.
Lakanat kyllä katoaa keskuspetulan suunnattomaan kitaan. Ei sieltä mitkään henkilökohtaiset tavarat takaisin tule, menkää sieltä kysymään.
Löytyy tekohampaita, koruja, vaatteita, ihan kaikkea.
Tässä ohjeet omaisille:
1. Vanhuksen omiin vaatteisiin nimi.
2. Viekää vanhuksen korut (luotettavan) omaisen kotiin.
3. Omaiset pesevät vanhuksen villavaatteet kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tekemällä rikosilmoitus poliisille. Voivat selvittää laajemminkin katoaako muilta asukkailta samalla tavalla tavaraa. Voi olla henkilökuntaan kuuluva tai ihan vierailijakin. Omalla sukulaisillani kävi vierailulla sukulainen, joka vei kaikki kultakorut. Kun muistisairas ei tunnistanut, eikä osannut sanoa kuka vei. Selvisi kun näin kyseiset korut tällä sukulaisella.
Naurattaa ajatus että poliisi alkaa tutkimaan kadonneiden tavaroiden arvoitusta muistisairaiden potilaiden palvelutalossa ;D
Liikuttavia kuvitelmia on sekä hoivakotien että poliisin resursseista. Oikeastaan haluaisin nähdä poliisin ilmeen tällaista rikosilmoitusta vastaanottaessa.
Kuuluu ihan heidän työtehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
Pitkään työskennelleenä voin kertoa, että huoneiden ovet ei ole lukossa. Muistisairas voi heittää mielestään tarpeettomia tavaroita roskiin, lahjoittaa muille, mikä tyypillisintä, toinen asukas voi vierailla huoneissa.
Toisten asukkaan huoneistakaan ei löytynyt koskaan omaiseni kadonneita tavaroita. Pussilakanasetti omaiseni huoneen roskiksessa herättäisi varmaan jonkun huomion, viimeistään roskista tyhjennettäessä, vai mitä?
On aivan selvää, että henkilökunnasta joku tai jotkut varastelivat, niin paljon tavaraa hävisi aivan jäljettömiin. Mikset voi myöntää, etteivät kaikki hoitajat ja siivoojat ole rehellisiä? Kukaan ei väitä että kaikki varastelisivat, mutta tietenkin seassa on epärehellisiäkin, aivan kuten missä tahansa muussakin ammatissa.
Ja vanhuksilta varastaminen on todella, todella alhaista.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kolme läheistä laitoshoidossa. Varkauksia ei ole tarvinnut epäillä, mutta se ottaa päähän, että vaatteet pestään pilalle. Olen ostanut esimerkiksi isälleni, jolla siis muisti pelaa mutta jalat ei, komean villapaidan joululahjaksi, joka maksoi 150 euroa. Laitoksessa villapaita pistettiin samaan pesuun muiden vaatteiden kanssa ja kutistui ja huopaantui tietysti käyttökelvottomaksi. Mitään ihmettelyä enempää, ei edes pahoittelua, ei saatu. Kyllä ketutti. Ja ei, en usko siihen, ettei "vanhuksille laitoksiin mitään kallista kannata ostaa tai antaa mukaan" - se laitos on nyt mun vanhempien koti ja he ovat aina tykänneet pukeutua hyvin ja tyylikkäästi, isä koko ikänsä pukuihin ja kauluspaitaan, ja toivon ettei heidän tarvitsisi missään kulahtaneissa verkkareissa viettää viimeisiä vuosiaan, kun sellaisia vaatteita eivät ole koskaan aiemminkaan käyttäneet.
Näitä pukeutumistoivomuksia tietysti yritetään noudattaa. Silti hoidossa sattuu ja tapahtuu. On harjoittelijoita ja muuta porukkaa, joka ei osaa lukea pesuohjeita. Ja hoidon täytyy onnistua jotenkin. Jos et ymmärrä henkilöstövajeen merkitystä työpäivän kulkuun, niin voin vain pahoitella. Realismi voi yllättää. On eri asia vetää verkkarit jalasta kuin puvun housut. Onko sinulla kuva villapaidasta tai jopa kuitti? Yksikön johtajalle esittämään korvausvaatimusta.
Osta sellainen minivalvontakamera, jonka voit piilottaa huoneeseen.
Luin kertomasi ja järkytyin. Lue myös itse mitä kirjoitit. Vaihda alaa. Et ole ikääntyvien ihmisten arvoinen. Törkeää ja alentavaa tekstiä.
Olen itse tehnyt työtä ikääntyvien parissa 30 vuotta, enkä ole kenenkään suusta kuullut noin arvotonta puhetta.