Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä aloittaa selvittely, kun hoivakodissa katoaa vanhuksen tavaraa?

Vierailija
13.12.2024 |

Aihe on arka, eikä tästä juurikaan puhuta, mutta...

Olen ikäluokkaan, jossa ystävien ja tuttavien vanhemmat asuvat suureksi osaksi erilaisissa palvelutaloissa ja hoivalaitoksissa. 

Aina silloin tällöin, itse asiassa melko usein, kuulee ihmettelyä siitä, että sen isän/äidin/mummon/kummitädin tavaraa katoaa laitoksessa. Arvokkaampia vaatteita, koruja, rahaahan siellä nyt harvemmin kenelläkään toki onkaan. Omalta äidiltäni katosi uusi, hyvä untuvatakki ja joitakin koruja, joista olin aivan varma, että ne ovat hänellä olleet siellä mukana - eipä vain enää löytynyt mistään. 

Äidin kuoleman jälkeen koitin asiasta kysellä hoitajilta ja osastonhoitajalta, mutta en saanut ihmettelyä ja käsien levittelyä kummempaa vastausta. Muistisairaat kuulemma voivat kuljetella tavaroita minne vaan, ei ole näkynyt, olenko varma että sellaisia tavaroita on mukana ollutkaan, kaikki vainajan tavarat on kyllä pakattu huoneen siivoamisen yhteydessä...

Tästä on aikaa jo kohta vuosi, mutta jotenkin asia on jäänyt vaivaamaan ja nyt kun kuulin ystävältä vähän samanlaisen tarinan niin...

En haluaisi hoitajia missään tapauksessa varkaiksi syyttää, mutta onhan se totta, että varmasti joukkoon mahtuu monenlaista, sijaisia ja keikkalaisia käytetään tosi paljon, ja ihan muissa maailmoissa olevalta vanhukselta on helppo napata se koru, ei hän sen puuttumista huomaa...

Kommentit (342)

Vierailija
121/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä se mummu tekee jollain arvokkailla koruilla ym. hoitolaitoksessa, jossa enin osa asukkaisa on osaston tai talon juhlissakin ihan arkitamineissa? Pitääkö sitä omaa varallisuustasoaan mainostaa vielä hoitolaitoksessakin?

Missä niiden pitäisi olla? Ei omaiset noin vain voi omia ja ennakkoperiä muiden tavaroita

Vierailija
122/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Toki on mahdollista, että jotkut hoitajat varastavat arvokkaita tavaroita mikä on harmillista, mutta usein myös asukkaat jemmaavat tavaroitaan erittäin hyvin tai esim. Vetävät vessanpöntöstä. Yhdelle asukkaalle hankittiin 6kk aikana kolmet tekohampaat koska hän tosiaan veti ne aina pöntöstä alas. 

Omaiset usein näkevät omaisiaan sen pienen hetken ja usein se hetki on asukkaalle seesteinen. Mutta omaisten lähdettyä asukas usein sekava ja kotiin lähdössä ja pakkaa tavaroitaan kaikenmaailman nyssyköihin ja kuljettavat niitä ympäri hoivakotia."

 

Ai petipotilaatkin? Miten? 

Tämä. Osa hoitohenkilökuntaa näyttää jo ulospäin marginaaliväestöltä ja epäsiisteiltä. Homma on sitten sen mukaista ja tavaraa katoaa sekä hoito on tasotonta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huoneissa pitäisi olla tallelokerot kuten hotellissa. Keitä varten tallelokerot on hotellissa? Varastelevia siivoojia vartenko?

Vierailija
124/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs yksityiskohta paljastaa tarinan valheeksi. Henkilökunta ei pakkaa tavaroita ja tyhjennä huonetta. Se on omaisten tehtävä.

 

Kyllä on pakattu montakin kertaa kun ei omaisia ole ja huone saatava tyhjäksi.

Tuollaiseen pitää palkata muuttofirma kuolinpesän kustannuksella, ei ole hoitajien homma tyhjentää kenenkään huonetta.

 

Harvalla muuttofirmalla seisoo kalusto ja henkilökunta valmiina lähtemään päivystysluontoisesti heti paikalla sinne hoivakotiin. Ajat on varattava viikkoja ennen. 

Vierailija
125/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikille hoitajille jotka väittävät että muut muistisairaat potilaat vievät ja siirtelevät tavaroita: miksi niitä kadonneita tavaroita ei koskaan löydy muista huoneista, yhteisistä tiloista tai ylipäätään laitoksen seinien sisältä? Miksi aina katoaa arvokasta tai helposti kirpparilla myytävää tavaraa?

Sieltä katoaa aina ihan kaikenlaista tavaraa, mutta jostain syystä omaiset kiinnostuvat vain arvokkaista ja helposti myytävistä tavaroista. Taitaa kertoa enemmän omaisista kuin hoitajista että mikään muu ei heitä kauheasti kiinnosta, ei edes se vanhus.

Vierailija
126/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No pitäisikö se asia sitten sanoa niille omaisille, että meillä ei voida villapaitoja erikseen pestä, niiden pesusta teidän täytyy huolehtia itse? Ja selittää, että on keskuspesula, tukityöllistetyt töissä jne? En minä ainakaan tällaista tullut ajatelleeksi. Ei minulla ole mitään tietoa hoitoalan käytännöistä tai laitosasumisesta ennen kuin nyt oman vanhemman vanhainkotipaikan myötä olen joutunut asiaan vähän tutustumaan. Kovin heikosti omaisille tiedotetaan mistään käytännöistä, annetaan ohjeita jne.

Täytyy sanoa että melko tyhmä on jos ei tajua itse. 

 

Meillä ainakin on valmiit ohjeet paperilla annettavaksi omaisille.

Niin, ja ei kovin huolehtivaiselta omaiselta kuulosta tuo joka ei mitään käytännöistä kysele. Ihmetyttää että mikä se oletus on, jokaisella on omahoitaja, tai siis 3kpl, ympäri vuorokauden vain yhtä asukkia hoitamassa? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tapauksen missä eräältä vietiin jotain vaateita joskus. Ei ollut vanhus eikä hoivakodissa. Suoraansanottuna varastettiin.

Mutta tuo olikin hang stalkingin kohde ollut jo vuosikausia, kuten koko perhe, jopa lapset. Monet kylällä tiesi siiitå, mutta kukaan ei tullut asianosaisille kertomaan siitä.

Paitsi yksi uhreista oli terävöjärkinen ja sai vähön vihjeitä sieltä täältä, alkoi tajuamaan mitö kaikkea törkeyksiä tehty perheelle. Rikoksia! Ja tuo tavaroiden vienti vaan sellasta näpertelyä ja härnäystä.  Oli paljon paljon pahempiakin. 

Vierailija
128/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä kun vietiin tajuttomana ambulanssilla sairaalaan ja sitten kuoli siellä, ei ikinä löytynyt kelloa tai lompakkoa. Vain irtohiluja ja kela kortti sellaisenaan taskussa. Käytti aina vain käteistä, joten useampi satanen varmasti lompakossa ollut. Sairaalassa vain levittelivät käsiään

Löydettiin mistä? Kotoaan, kadulta, baarista? 

Kotipihalta, oli kauppa-asioille lähdössä. Luotettava naapuri soitti ambulanssin

Tyhjennettyään ensin isäsi lompakon. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis gang stalking!

Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Toki on mahdollista, että jotkut hoitajat varastavat arvokkaita tavaroita mikä on harmillista, mutta usein myös asukkaat jemmaavat tavaroitaan erittäin hyvin tai esim. Vetävät vessanpöntöstä. Yhdelle asukkaalle hankittiin 6kk aikana kolmet tekohampaat koska hän tosiaan veti ne aina pöntöstä alas. 

Omaiset usein näkevät omaisiaan sen pienen hetken ja usein se hetki on asukkaalle seesteinen. Mutta omaisten lähdettyä asukas usein sekava ja kotiin lähdössä ja pakkaa tavaroitaan kaikenmaailman nyssyköihin ja kuljettavat niitä ympäri hoivakotia."

 

Ai petipotilaatkin? Miten? 

Kun ne huoneiden ovet ei ole lukossa. Petipotilaan nukkuessa kuka tahansa vielä jaloillaan kulkeva muistisairas voi penkoa petipotilaan huoneen. Ehti mun äitinikin kahden viikon aikana kierrelllä useammankin vanhuksen huoneissa penkomassa tavaroita. En tiedä, mitä milloinkin etsi. En kiellä, etteikö henkilökuntakin voisi viedä, mutta petipotilaankin huoneeseen valitettavasti pääsee muutkin kuin henkilökunta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee rikosilmoitus varkaudesta. Jos olet varma asiastasi. Niin minä ohjeistin omaisia  loppuu kerrasta turha syyttely. 

Vierailija
132/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veljiltäni viety jopa alushousut.Ostin hyvänlaatuisia vaatteita veljilleni, Kaikki hukassa, Sanovat että ei ole merkitty. Saatana, kuvat on otettu  heidän päällään joten todistusta on. Ottakaa kuvat ja kirjoituttakaa henkilökunnalle että ovat nähneet vaatteet ! Ei muu auta.Eikä mitään rakkaita tavaroja hoitokotiin.Kaikki varastetaan. 

Rayban aurinkolasit häipyi heti samoin Burerry t paita silkistä, jonka pikkuveli sai kun oli syöpä eikä saanut mikään hangata.

Jos listaan ei ole allekirjoitusten kanssa merkitty että jokin tietty tavara on tuotu hoivakotiin, niin silloin sitä ei ole tuotu sinne. Kuvat ovat yhdentekeviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä se mummu tekee jollain arvokkailla koruilla ym. hoitolaitoksessa, jossa enin osa asukkaisa on osaston tai talon juhlissakin ihan arkitamineissa? Pitääkö sitä omaa varallisuustasoaan mainostaa vielä hoitolaitoksessakin?

Missä niiden pitäisi olla? Ei omaiset noin vain voi omia ja ennakkoperiä muiden tavaroita

Esim. pankin tallelokerossa, jos omaiset eivät keskenään pysty sopimaan että joku heistä säilyttää mummon koruja.

Vierailija
134/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Minne jäi huomio että vessanpönttö on paikka johon katoaa tavaroita?"

 

Minne jäi huomio, että muutakin katoaa kuin pikkutavaraa?

En ole kokeillut, mutta uskoisin ettei pussilakana, kristallimaljakko, isot villahuivit tai Reino-tohvelit mene kovin helposti wc-pöntöstä alas. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä se mummu tekee jollain arvokkailla koruilla ym. hoitolaitoksessa, jossa enin osa asukkaisa on osaston tai talon juhlissakin ihan arkitamineissa? Pitääkö sitä omaa varallisuustasoaan mainostaa vielä hoitolaitoksessakin?

Missä niiden pitäisi olla? Ei omaiset noin vain voi omia ja ennakkoperiä muiden tavaroita

 

Kenenkään koko omaisuus ei edes mahdu laitoksen asuntoon tai huoneeseen. Osasta omaisuudesta on siis kaikkien pitänyt luopua sinne laitokseen mennessä. Siinä yhteydessä niistä arvokkaista koruista olisi voinut luopua tai tallettaa ne jonnekin ja sanoa sille mummulle, että laitoksessa ne voivat kadota.

Vierailija
136/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yleensä viedään vaikka pusero, ei takkia, joka olisi mahdoton joutumaan kadoksiin tuosta vaan. Joku pieni vaatekappale,  jotta esiintyisi höperönä, eikä vaan muista minne laittanut sen. Tai vaihdetaan paikkaa, jotta pitää kääntää koko talo, löytääkseen sen. Jos on ehtinyt ääneen ihmetellä, missä tavara on, leimataan harhaiseksi kun se yhtäkkiä löytyykin. Joissain tapauksissa otetaan ja tuodaan takaisin. Voi juku miksiköhän? 

Vierailija
137/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kolme läheistä laitoshoidossa. Varkauksia ei ole tarvinnut epäillä, mutta se ottaa päähän, että vaatteet pestään pilalle. Olen ostanut esimerkiksi isälleni, jolla siis muisti pelaa mutta jalat ei, komean villapaidan joululahjaksi, joka maksoi 150 euroa. Laitoksessa villapaita pistettiin samaan pesuun muiden vaatteiden kanssa ja kutistui ja huopaantui tietysti käyttökelvottomaksi. Mitään ihmettelyä enempää, ei edes pahoittelua, ei saatu. Kyllä ketutti. Ja ei, en usko siihen, ettei "vanhuksille laitoksiin mitään kallista kannata ostaa tai antaa mukaan" - se laitos on nyt mun vanhempien koti ja he ovat aina tykänneet pukeutua hyvin ja tyylikkäästi, isä koko ikänsä pukuihin ja kauluspaitaan, ja toivon ettei heidän tarvitsisi missään kulahtaneissa verkkareissa viettää viimeisiä vuosiaan, kun sellaisia vaatteita eivät ole koskaan aiemminkaan

Eihän villapaitoja edes tarvitse pestä kovin usein. Miksi se pitää edes kerätä pyykkiin? Parempi olisi kuin ei pesisi sellaista ollenkaan kuin että viskataan koneeseen ja tuhotaan kallis hyvä vaate. 

Vierailija
138/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä se mummu tekee jollain arvokkailla koruilla ym. hoitolaitoksessa, jossa enin osa asukkaisa on osaston tai talon juhlissakin ihan arkitamineissa? Pitääkö sitä omaa varallisuustasoaan mainostaa vielä hoitolaitoksessakin?

 

Niin mitä sitä nyt ihminen yleensäkään tekee vaikka kihla- ja vihkisormuksilla? Arkitamineissa sitä kotona ja töissäkin ollaan. 

Vierailija
139/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noissa hoivakodeissa ja sairaaloissakin on muistisairaita, mutta hyvin liikkuvia vanhuksia, jotka kulkevat huoneesta toiseen etsien vaikka "punaisia, uusia kumissaappaitaan". Heidän matkaansa lähtee kaikki, minkä he löytävät. 

Vaikka hoitajat tietäisivät tapauksen, voi tavaroiden palauttaminen oikeille omistajille olla työlästä. Toki jokin löytötavaratoimisto voisi toimia, josta omaiset voisivat etsiä kadonneita tavaroita. Toppatakkia on ainakin vaikea piilottaa.

Noissa vanhusosastoilla haisee niin paskalle, että täysijärkiset eivät sieltä mitään mukaansa tahdo.

Vierailija
140/342 |
13.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs yksityiskohta paljastaa tarinan valheeksi. Henkilökunta ei pakkaa tavaroita ja tyhjennä huonetta. Se on omaisten tehtävä.

 

Kyllä on pakattu montakin kertaa kun ei omaisia ole ja huone saatava tyhjäksi.

Tuollaiseen pitää palkata muuttofirma kuolinpesän kustannuksella, ei ole hoitajien homma tyhjentää kenenkään huonetta.

 

Harvalla muuttofirmalla seisoo kalusto ja henkilökunta valmiina lähtemään päivystysluontoisesti heti paikalla sinne hoivakotiin. Ajat on varattava viikkoja ennen. 

Vielä harvemmassa hoivakodissa on valmiina ylimääräistä henkilökuntaa hoitamaan muuttomiesten töitä.