Hävettää - olin avioliitossa 20 vuotta alistettu

Luepa oheinen "runo". Kuvittele, että se on miehesi joka puhuu. terv. ap "Jos en halua sitä mitä sinä haluat, yritä olla kertomatta minulle, että minun haluni on väärä. Tai jos uskon toisin kuin sinä, odota edes hetki ennen kuin korjaat näkemyksiäni. Tai jos minun tunteeni on pienempi kuin sinun, tai suurempi, kun olosuhteet ovat samat, yritä olla pyytämättä, että kokisin vahvemmin tai heikommin. Tai jos toimin niin kuin sinä itse suunnittelisit oman toimintasi, tai jos toimin toisin, anna minun olla. Edes pieneksi hetkeksi en pyydä sinua ymmärtämään minua. Sen aika on vasta sitten, kun lakkaat yrittämästä muuttaa minua itsesi kopioksi. Saatan olla puolisosi, vanhempasi, lapsesi, ystäväsi tai työtoverisi. Jos sinä sallit minulle yhdenkin haluni, tunteeni, uskomukseni, tai tekoni, sinä avaudut itsellesi, niin että jonakin päivänä nämä minun kummallisuuteni eivät näytäkään niin vääriltä. Ne saattaisivat lopulta näyttää sinusta oikeilta - minulle. Minun sietämiseni on ensimmäinen askel minun ymmärtämisessäni. Ei niin, että pitäisit minun teitäni oikeina sinulle, vaan että et enää ärsyynny etkä pety minuun minun näennäisen merkillisyyteni tähden. Ja ymmärtäessäsi minua, sinä saattaisit päätyä arvostamaan minun erilaisuuttani, ja sen sijaan että yrittäisit muuttaa minua, haluaisitkin säilyttää erilaisuudet ja jopa hoitaa niitä"

Musta tuntuu, että tähän tarvis ihan terapiaa, parina ja yksilönä...

On kuulkaa todella vaikeaa huomata itsessään näin kamalia vikoja. Ja mun luultavasti pitäis tunnustaa tämä ihan ääneen siipalleni, ei oo helppoa.

Mä olen kuitenkin tosi pitkään ajatellut olevani oikeassa, luullut että mun tapani on se oikea.

-15-

Nyt olen vuorostani ruvennut sitä alistamaan kostoksi, en harrasta seksiä hänen kanssaan, vaikka kuinka ruinaa saa nyt vuorostaan maistaaa ilkeyttä.

koska tiedostat oman toimintapasi. Harva huomaa, saatika sitten myöntää.

ap

Luepa oheinen "runo". Kuvittele, että se on miehesi joka puhuu. terv. ap "Jos en halua sitä mitä sinä haluat, yritä olla kertomatta minulle, että minun haluni on väärä. Tai jos uskon toisin kuin sinä, odota edes hetki ennen kuin korjaat näkemyksiäni. Tai jos minun tunteeni on pienempi kuin sinun, tai suurempi, kun olosuhteet ovat samat, yritä olla pyytämättä, että kokisin vahvemmin tai heikommin. Tai jos toimin niin kuin sinä itse suunnittelisit oman toimintasi, tai jos toimin toisin, anna minun olla. Edes pieneksi hetkeksi en pyydä sinua ymmärtämään minua. Sen aika on vasta sitten, kun lakkaat yrittämästä muuttaa minua itsesi kopioksi. Saatan olla puolisosi, vanhempasi, lapsesi, ystäväsi tai työtoverisi. Jos sinä sallit minulle yhdenkin haluni, tunteeni, uskomukseni, tai tekoni, sinä avaudut itsellesi, niin että jonakin päivänä nämä minun kummallisuuteni eivät näytäkään niin vääriltä. Ne saattaisivat lopulta näyttää sinusta oikeilta - minulle. Minun sietämiseni on ensimmäinen askel minun ymmärtämisessäni. Ei niin, että pitäisit minun teitäni oikeina sinulle, vaan että et enää ärsyynny etkä pety minuun minun näennäisen merkillisyyteni tähden. Ja ymmärtäessäsi minua, sinä saattaisit päätyä arvostamaan minun erilaisuuttani, ja sen sijaan että yrittäisit muuttaa minua, haluaisitkin säilyttää erilaisuudet ja jopa hoitaa niitä"

Musta tuntuu, että tähän tarvis ihan terapiaa, parina ja yksilönä... On kuulkaa todella vaikeaa huomata itsessään näin kamalia vikoja. Ja mun luultavasti pitäis tunnustaa tämä ihan ääneen siipalleni, ei oo helppoa. Mä olen kuitenkin tosi pitkään ajatellut olevani oikeassa, luullut että mun tapani on se oikea. -15-

Mä en usko että mä alistun, en ainakaan enää. Nykyään mä taistelen. Haukun hänen kaikkia tekemisiään, etsimällä etsin vikoja kaikesta hyvästäkin mitä hän tekee, kieltäydyn seksistä ja muusta läheisyydestä.

Me ei erota, ei ainakaan minun aloitteestani. Me ollaan uskovaisii, ei se käy. Mutta en enää kuuntele arvostelua ja teen kaikki oman pääni mukaan. Tietysti häviän itsekin. Se läheisyys puuttuu mitä kaipaisi. Onneksi on sentään viisi lasta joita voi halailla.

Niin mekin olimme uskovaisia. Minä olen vieläkin, miehestä en enää tiedä, voiko pettäjä olla uskovainen. Kyllähän siinä pitää arvomaailma muuttua, että tietoisesti kääntää kelkkansa.

Minä havahduin tähän alistussuhteeseen sairauksien myötä. Aloin oireilemaan psykosomaattisesti. Verenpaine nousi, rytmihäiriöitä, selkäranka jäykistyi kun yritin pitää itsesi kasassa.

Uskon vakaasti, että jos elää itsensä vastaisesti,niin sitten keho tulee kertomaan tämän. Ei se tapahdu vuodessa eikä viidessä, mutta viimeistään tässä kahdessakymmenessä.

Suosittelen siis, että etsi ulopääsy tilanteesta muulla tavalla.

ap

Mä en usko että mä alistun, en ainakaan enää. Nykyään mä taistelen. Haukun hänen kaikkia tekemisiään, etsimällä etsin vikoja kaikesta hyvästäkin mitä hän tekee, kieltäydyn seksistä ja muusta läheisyydestä. Me ei erota, ei ainakaan minun aloitteestani. Me ollaan uskovaisii, ei se käy. Mutta en enää kuuntele arvostelua ja teen kaikki oman pääni mukaan. Tietysti häviän itsekin. Se läheisyys puuttuu mitä kaipaisi. Onneksi on sentään viisi lasta joita voi halailla.

asettua toisen asemaan, kun joku (ulkopuolinen) sen mulle selittää, ja olla myötätuntoinen ja ymmärtävä. Mutta omien toimintatapojen muuttaminen on mulle äärimmäisen vaikeaa.



No jospa saisian rakentavaa keskustelua aikaan myöntämällä asian ja kuuntelemalla mahd vähin kommentein siipan mielipiteen sarvineen ja hampaineen.

-15-

Onko noi hullut miehet komeita? Vai miten kestitte niitä?

Itselläni on ollut ja se on varmastikin ollut syy siihen, että löysin dominoivan miehen. Koin arvottomuutta ja tietyllä tavalla sain rangaistuksen aina kun mieheni sätti minua. Onneksi pääsin eroon miehestä muutaman vuoden jälkeen ja paraneminen lähti käyntiin.



Minulla on nyt hyvä parisuhde, mutta silti kärsin arvottomuuden tunteesta. Joudun sitä asiaa työstämään vielä pitkään, mutta varmaa on, ettei minua alista enää kukaan.



Tsemppiä sinulle, ap!

Myöhään kuin ei milloinkaan! hienoa että voit nyt alkaa elää niinkuin haluat ja alkaa toipumaan alistamisesta...

Ei kannata potea häpeää että on kestänyt tuollaista liian pitkään, koska sellaiseen kohteluun vain turtuu ajan myötä, eikä osaa vaatia eikä edes ajatella muutosta.

Aurinkoista kevättä sinulle ja kaikille muille, koitetaan pitää omanarvontunteesta ja vapaudesta kiinni!

Minun isäni on dominoiva ja vahva persoona. Hän aina tiesi, miten elämä pitää elää. Minä myös olin perheen kuopus, jonka piti oppia paljon asioita.



On päivänselvää, että me naimme aina vanhempamme, yhä uudelleen ja uudelleen, ennenkuin asiaa tiedostaa.



En tunnista itsessäni arvottomuuden tunteita. Mutta sen tunnistan, että ajattelen herkästi, että joku muu on se auktoriteetti, joku muu tietää asiat paremmin kuin minä. Miten sitä oppii kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään, eikä menetä sitä, jos joku toinen perustelee mielipiteeni huonoksi tai vääräksi???



ap

Äitini oli vastaavassa suhteessa 40 vuotta tai on siis edelleen. Valittaa, on masentunut ja on marttyyri muttei pysty tkemään tilanteen eteen yhtään mitään. Hienoa, että menet elämässäsi eteenpäin ja haet rohkeasti apua. Sinun ei todellakaan pitäisi hävetä, päinvastoin!

Eron jälkeen olen käynyt terapiassa. Silmäni ovat avautuneet ja ymmärrän avioliittomme kieroutuneisuuden: miehellä oli kaikki valta ja minä olin alistettu. Kokonaisuus on ollut monimuotoisempi, mutta tämä on tapahtunut

Tämä tajuaminen on saanut maailmankirjani sekaisin. Millainen ihminen alistuu? Luuseri? Hullu? Heikko?

Hävettää niin vietävästi.

Kohtalotovereita? Miten olette selvinneet tästä häpeästä?

Todistukseni papin manukasta siitä, kuinka hän palautti rauhan takaisin perheelleni, kun vaimoni jätti minut ja lapset entiselle poikaystävälle, jonka hän päiväsi ennen kuin menimme naimisiin ja erotettiin perheestäni, elämä ilman häntä oli hyödytöntä minulle ja lapsille minä todella Tarvitsin hänen selkäänsä, enkä halua, että lapseni varttuisivat ilman asianmukaista hoitoa äidistä, mutta kiitos Jumalaa tänään siitä, että hän käytti papin manukaa palauttaakseen ja palauttaakseen hänet kotiinsa missä hän kuuluu. tässä hänen yhteydenpito kaikkiin, jotka lukevat todistukseni ja tarvitsevat hänen palvelua. lovesolutiontemple1@gmail.com whatsapp +393512671600

paksu lompakko saa alistumaan pitkäksi aikaa.

Ihana ketju - pakko nostaa.

Katsokaa, kuinka kauniisti ihmiset puhuvat toisilleen kymmenen vuotta sitten!

Minäkin olin 4 vuotta samanlaisessa tilanteessa vasta eron jälkeen ymmärsin. Kaverit ihmettelevät miten annoin itseäni kohdeltavan niin huonosti, kun muuten olen vahva tahtoinen, oikeudenmukainen ja hyväitsetuntoinen. Jotenkin vain ajauduin alistetuksi, enkä päässyt pyristelemään pois.

Itse olen edelleen suht alistettuna avioliitossa. 

Taustalla se, että uskon kristinuskon mukaan vahvasti ja Jeesuksen kanta eroon on kielteinen. Mieheni ei ole uskossa. 

Menin kihloihin tämän mieheni kanssa jo 17-vuotiaana, kipinää oli ja jännitystä, mutten miettynyt asiaa aikuisen kypsästi. Eka lapsi parikymppisenä. 

Nyt nelikymppisenä yritän ottaa myös omaa tilaa ja valtaa elämästäni sen mitä pystyn. 

Luonteeltani olen kiltti ja tunnollinen. 

Minäkin häpeän tilannetta enkä monelle kerro, koska syy käännetään minun syykseni. 

Oho! Tämä on minun ketjuni liki kymmenen vuoden takaa. Joku on nostanut tämän.

Tiedoksi, että olen jo unohtanut aiheen. Enää ei hävetä, enkä edes muista tuota aikaa. Outoa edes ajatella, etten uskaltaisi tai viitsisi sanoa omaa mielipidettäni. Ihanko oikeesti olen ollut tuollainen?

Ap

Taas tätä naisten uhriutumista.

Vierailija kirjoitti:

Taas tätä naisten uhriutumista.

Huomaa, että olemme vuodessa 2020.... yhtäkään syyllistävää otetta ei ole tässä ketjussa aiemmin näkynyt. Heti ensimmäinen vastaus vuonna 2020 on otteeltaan ilkeä...

MIKSI ja MITEN "rakastava" mies kykenee kohtelemaan omaa vaimoaan alistavasti??? Jos halveksii ja kohtelee huonosti, miksi yleensä on yhdessä toisen kanssa kohdellakseen huonosti?