Hei sinä lapseton sinkku, kysymys!

Elämä on näin keski- ikäisenä hyvää. Minulla on laaja ystäväpiiri, jonka kanssa juhlia merkkipäiviä. Välillä lomailemme yhdessä, välillä varsinkin pidemmillä matkoilla käyn yksin. Hyvä työpaikka, pienehkö omakotitalo (en halua isoa). Harrastan hevosurheilua, se vie välillä ulkomaillekin. Kavereiden ja sukulaisten lasten paimentaminen silloin tällöin riittää minulle lapsiperhe-elämäksi.

Juuri nyt odotan tietenkin joulua, lahjat on melkein hankittu. Olen myös hakenut töissä ylennystä ja tammikuun lopulla saan yhden uuden tutkinnon valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

eli sen sijaan että naiset rakastaisi jälkikasvua he rakastaa rahaa,uraa ja harrastuksia.

Joo, kutakuinkinnoin.

Tuohon listaan voisimme lisätä vielä: rakastavat rauhaa, omaa-aikaa ja  huolettomuutta niistä lapsista.

Ei se ole yhtään sen huonompaa elämää kuin lapsien hankkiminenkaan. 

Moni tunnustaa vasta 50-60-vuotiaana, kun aikuiset lapset edelleen aiheuttavat harmia eivätkä seiso omilla jaloillaan, että lasten saaminen ei ole pelkkä onni. 

Olen pitkäaikaistyötön, olen ollut aina yksin, rahaa ei ole, kavereita näen harvoin, muutama harrastus on, mutta nekin pitää lopettaa, kun rahat ei meinaa riittää edes ruokaan. Päivät koostuvat tietokoneen tuijottamisesta ja välillä käyn vanhempiani auttelemassa. Ensi vuonna pitää muuttaa halvempaan asuntoon kaupungin laitamille ja se tarkoittaa, että loputkin sosiaaliset yhteydet katkeavat ja harrastukset loppuvat, koska ilman autoa ei tuolta laitamilta missään kuljeta.

Mihin ratkaisuun ap päätyi?