"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

Vierailija kirjoitti:

Mikä ero on tuppautujalla ja aloitteellisella ihmisellä? Sen tajuan, että joka päivä viidesti ystävälleen soitteleva ihminen on monien mielestä liian aktiivinen, mutta onko liikaa kysellä esimerkiksi kuukauden välein ystävän vointia? Tai ystävän näkeminen pari kertaa vuodessa? Nimimerkillä sain kuulla vaativani liikaa, kun kyselin kuukauden välein vointia ja olisin halunnut nähdä useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Tässä ongelmana on se, että haluat enemmän kuin mitä ystäväsi on valmis antamaan. Sinänsä ei ole kohtuutonta olla vaikka viikottain yhteydessä, mutta tuollainen yhteydenpidon suoranainen vaatiminen on myrkkyä aikuisiän ystävyyssuhteille. Sellainen voi toimia vielä teini-ikäisillä, mutta ei enää vakiintunutta elämää elävillä aikuisilla.

Vierailija kirjoitti:

Riiteleekö jotkut oikeasti ystäviensä kanssa? Millaisista asioista? Tajuan,  että parisuhteessa voi tulla riitaa rahasta,  kodin siisteydestä,  lastenhoidosta yms,  mutta mistä ihmeestä saatte riitaa aikaiseksi ystävienne kanssa?

Tätä minäkin ihmettelen. Sisarustenkin kanssa voi saada riidan aikaan vaikka siitä, kuinka paljon isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan tai vaikka perinnöstä, mutta mistä voi saada riidan aikaiseksi ystävän kanssa? Siitäkö, että toinen haluaa kahville ja toinen kaljalle? Tai että toinen haluaa tavata ensi perjantaina ja toinen taas lauantaina? Mun mielestä on ihan selvää, että ystävienkin kanssa joutuu tekemään joskus kompromisseja. Eli vaikka mennään tänään kahville ja seuraavalla kerralla kaljalle. Mutta ei mun mielestä kompromissien tekeminen ole riitelyä. Tapaamisen ajankohta taas sovitaan siten, että se käy molemille. Jos mulle ei käy ensi perjantai ja ystävälleni taas ei käy ensi lauantai, sitten tavataan sunnuntaina tai ei tavata ensi viikonloppuna ollenkaan vaan joku toinen viikonloppu. 

Mun mielestä ystävyys on siinä mielessä helpompi ja siten myös mukavampi ihmissuhde kuin parisuhde tai sukulaisuussuhde, että ystävyyteen ei liity lainkaan niitä asioita (yhteiset rahat, yhteinen asunto, yhteiset lapset jne tai yhteiset vanhemmat ja sukulaiset), joista saattaisi tulla riitaa. Lisäksi, kun ystäviä on useampi kuin yksi, ei ole pakko vängätä siitäkään, lähteekö absolutistiystävä kaljalle vai ei, vaan kaljalle pyytää mukaansa jonkun niistä ystävistä, joille kaljalla käynti on ihan ok. En mä ehdota ystävälleni sellaisia asioita, joista tiedän, ettei hän tykkää. En myöskään sellaisia asioita, joista tiedän, ettei ystävälläni ole varaa. Enkä sellaisia asioita, joista tiedän, ettei ystäväni pysty tekemään (esim pyörätuolissa istuvalle murtomaahiihtoa)

Minun kohdallani yksi ystävyys varmaankin päättyi tähän asiaan:

Meillä molemmilla oli elämässä rankat pari vuotta. Toisella oli avioero, jäi lasten yksinhuoltajaksi ja taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen, minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Minä olisin halunnut ystävän kanssa jakaa kummankin elämäntilannetta. Olisin halunnut puhua ns. syvällisiä ja siten olla ystävän tukena/kuunnella. Olisin toivonut tuollaista itsenikin kohdalle. Minä en kaivannut raskaassa elämäntilanteessa mitään ns. pintapuolista kevyistä asioista jauhamista, sillä saatoin tehdä sitä tuttujen/kaverien kanssa. Ja minusta olisi tuntunut falskilta puhua jostakin hyvin pintapuolisesta, kun kummankin elämässä oli isoja vastoinkäymisiä. Ystäväni taas suhtautui tilanteeseen aivan eri tavalla. Hän ei halunnut puhua syvällisiä, eikä jaksanut kuunnellakaan sellaista puhetta. Hän kaipasi pintapuolista, kepeää keskustelua arjen vastapainoksi. Kumpikaan meistä ei kokenut tulleensa kohdatuksi. Minä muutuin ystäväni mielestä "raskaaksi" ihmiseksi ja hän halusi lopettaa yhteydenpidon kokonaan.

Ihmiset voivat nähdä saman tilanteen hyvin eri tavoin. Sitä toivoisin, että ihmiset suhtautuisivat toisiinsa empaattisemmin. Harva haluaa toiselle mitään pahaa, vaan ihminen todennäköisesti tarkoittaa tavallaan olla ystävä toiselle hyvää. Käsitykset hyvästä ystävyydestä vain vaihtelevat.

Vierailija kirjoitti:

Monille on iskenyt ystävyyssuhteissa hyötyajattelu. Toisen kanssa ollaan niin kauan, kun toisesta voi hyötyä jotenkin. On se sitten se, että toinen auttaa/kuuntelee/on hauska tms. Jos toinen ei enää täytä tuota tehtävää (tai pahimmillaan alkaa vaatia itselleen jotain, esimerkiksi lohdutusta raskaassa elämäntilanteessa), niin irti päästetään nopeasti. Pahimmillaan vielä syyllistetään sitä jätettyä, että mitäs muutuit tylsäksi/tarvitsevaksi tms.

Minulla on ollut juuri tuollaisia ystävyyssuhteita. Tai siis minä olen ollut se, joka on auttanut, tukenut, kuunnellut ja lohduttanut. Kun itse olisin tarvinnut edes kuuntelijaa, mielenkiintoa ei ole ollut. Ja kun omista vaikeuksista on selvitty tai minusta on pumpattu kaikki mahdollinen hyöty, välit on käytännössä pantu poikki, koska en enää ole tarpeellinen. 

En ymmärrä, miksi en ole saanut muunlaisia ystävyyssuhteita. Varmaan suurin syy on itsessäni. Mutta olen niin monta kertaa saanut pettyä, että en enää toivo ystävyyssuhteita. Parhaillaan elämässäni on ihminen, joka selvästikin tarvitsee tukea ja joka suorastaan liimautuu minuun. Yritän olla mahdollisimman pidättyväinen hänen suhteensa. En siksi, ettenkö haluaisi auttaa, mutta en halua taas kerran kokea sitä, että ystävyys lopahtaa, kun vaikeasta elämänvaiheesta on päästy eteenpäin. On ilmeisesti niin, etteivät ihmiset silloin enää jaksa tuntea kiitollisuutta eivätkä kaipaa ihmistä, joka liittyy heidän elämänsä vaikeisiin aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille on iskenyt ystävyyssuhteissa hyötyajattelu. Toisen kanssa ollaan niin kauan, kun toisesta voi hyötyä jotenkin. On se sitten se, että toinen auttaa/kuuntelee/on hauska tms. Jos toinen ei enää täytä tuota tehtävää (tai pahimmillaan alkaa vaatia itselleen jotain, esimerkiksi lohdutusta raskaassa elämäntilanteessa), niin irti päästetään nopeasti. Pahimmillaan vielä syyllistetään sitä jätettyä, että mitäs muutuit tylsäksi/tarvitsevaksi tms.

Minulla on ollut juuri tuollaisia ystävyyssuhteita. Tai siis minä olen ollut se, joka on auttanut, tukenut, kuunnellut ja lohduttanut. Kun itse olisin tarvinnut edes kuuntelijaa, mielenkiintoa ei ole ollut. Ja kun omista vaikeuksista on selvitty tai minusta on pumpattu kaikki mahdollinen hyöty, välit on käytännössä pantu poikki, koska en enää ole tarpeellinen. 

En ymmärrä, miksi en ole saanut muunlaisia ystävyyssu

Mulla sentään eräs pitkäaikainen ystävä kiitti, kun olin ollut hänelle tukena ja apuna kaikki ne vuodet. Sitten perään totesi, että ei kuitenkaan enää kiinnosta olla tekemisissä. Siinäpä kiva kiitos kaikista yhteisistä vuosista.

Riitely ja riidanhaluisuus on myös hyvä syy päättää ystävyys.

Vierailija kirjoitti:

Et siis osaa olla iloinen ystäväsi puolesta? Hän olisi saanut "julistaa ihanaa ystävyyttään somessa " vain sinun kanssasi? Jos koet MENETTÄNEESI  hänet toisille,  idiootiksi sut tekee vain se,  että kuvittelit omistavasi hänet. 

"Se on MUN ystävä". Ei. Silloin ei olla ystäviä kun kuvitellaan että toinen ihminen on omaisuutta. Silloin ei olla yhtään mitään. Tai siis: silloin on kyseessä ihan vain hyväksikäyttö. Ihmiskauppa, orjuutus.

"Se on MUN ystävä". Mutta jos ystävä joutuu pulaan ja tarttisi apua niin yllättäen viesti onkin välittömästi tasan päinvastainen: "Ei se mua haittaa jos sille tyypille kävi pahasti. SE EI OLE MUN ongelma".

Niin. Herää kysymys, että osaako ihmiset nykyään olla ystäviä vai onko se sitten enemmänkin työleiri?

Ystävät ovat hylänneet minut muuttaessani toiselle paikkakunnalle, vaihtaessani työpaikkaa, sairastuessani, jäädessäni työttömäksi, saadessani hyvän työpaikan, aloitettuani päihteiden käytön, jätettyäni päihteiden käytön, erottuani, löydettyäni uuden kumppanin jne.

Kun omaa käytöstäni mietin, olen tainnut tehdä itse aivan samalla tavalla mutta en ole sitä aina nähnyt aktiivisena tekona.

Positiivista on se, että aina on elämäntilanteiden vaihtuessa löytynyt uusia ystäviä. En pidä ystävyyttä kertakäyttöisenä, vaan olen realisti. Olen aidosti välittänyt kaikista ystävistäni mutta en oikein tiedä, mitä yhteistä minulla enää olisi 20 vuoden takaisen kämppikseni tai 10 vuoden takaisen työkaverin kanssa. Kaikella rakkaudella, välien lämmittely lapsuudenystävänkin kanssa jäi kahteen puheluun ja siihen oivallukseen, että elämä tosiaan on vienyt eri suuntiin.

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani yksi ystävyys varmaankin päättyi tähän asiaan:

Meillä molemmilla oli elämässä rankat pari vuotta. Toisella oli avioero, jäi lasten yksinhuoltajaksi ja taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen, minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Minä olisin halunnut ystävän kanssa jakaa kummankin elämäntilannetta. Olisin halunnut puhua ns. syvällisiä ja siten olla ystävän tukena/kuunnella. Olisin toivonut tuollaista itsenikin kohdalle. Minä en kaivannut raskaassa elämäntilanteessa mitään ns. pintapuolista kevyistä asioista jauhamista, sillä saatoin tehdä sitä tuttujen/kaverien kanssa. Ja minusta olisi tuntunut falskilta puhua jostakin hyvin pintapuolisesta, kun kummankin elämässä oli isoja vastoinkäymisiä. Ystäväni taas suhtautui tilanteeseen aivan eri tavalla. Hän ei halunnut puhua syvällisiä, eikä jaksanut kuunnellakaan sellaista puhetta. Hän kaipasi pintapuolista, kepeää keskustelua arjen vastapainoksi. Kumpikaan meistä ei k

Ihan ymmärrettävää. Olisit kaivannut erilaista ystävää kuin mitä ystäväsi on. Mä olen kuten tuo sun ystäväsi eli jos mulla on elämässäni rankkaa, mä nimenomaan en halua vatvoa sitä asiaa vielä ystävienikin kanssa vaan haluan ystävän seurassa ajatukseni johonkin muuhun kuin ongelmiin, vaikeuksiin, suruihin, murheisiin ja/tai kipuihin. Siksi mulle  ystävä tarjoaa hengähdystauon ikävistä asioista. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani yksi ystävyys varmaankin päättyi tähän asiaan:

Meillä molemmilla oli elämässä rankat pari vuotta. Toisella oli avioero, jäi lasten yksinhuoltajaksi ja taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen, minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Minä olisin halunnut ystävän kanssa jakaa kummankin elämäntilannetta. Olisin halunnut puhua ns. syvällisiä ja siten olla ystävän tukena/kuunnella. Olisin toivonut tuollaista itsenikin kohdalle. Minä en kaivannut raskaassa elämäntilanteessa mitään ns. pintapuolista kevyistä asioista jauhamista, sillä saatoin tehdä sitä tuttujen/kaverien kanssa. Ja minusta olisi tuntunut falskilta puhua jostakin hyvin pintapuolisesta, kun kummankin elämässä oli isoja vastoinkäymisiä. Ystäväni taas suhtautui tilanteeseen aivan eri tavalla. Hän ei halunnut puhua syvällisiä, eikä jaksanut kuunnellakaan sellaista puhetta. Hän kaipasi pintapuolista, kepeää kes

Kannattaa ihan tosissaan sanoa ääneen, jos toisen kysymykset ja keskustelut niistä vastoinkäymisistä väsyttää. Hän ei ole ajatusten lukija eikä tiedä, että et kaipaa sellaista. Samoin myös se syvempiä keskusteluja kaipaava voi ihan suoraan sanoa, että hei kaipaisin syvempää keskustelua (ainakin omista asioistani, jos toinen ei halua puhua syvempiä asioita).

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani yksi ystävyys varmaankin päättyi tähän asiaan:

Meillä molemmilla oli elämässä rankat pari vuotta. Toisella oli avioero, jäi lasten yksinhuoltajaksi ja taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen, minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Minä olisin halunnut ystävän kanssa jakaa kummankin elämäntilannetta. Olisin halunnut puhua ns. syvällisiä ja siten olla ystävän tukena/kuunnella. Olisin toivonut tuollaista itsenikin kohdalle. Minä en kaivannut raskaassa elämäntilanteessa mitään ns. pintapuolista kevyistä asioista jauhamista, sillä saatoin tehdä sitä tuttujen/kaverien kanssa. Ja minusta olisi tuntunut falskilta puhua jostakin hyvin pintapuolisesta, kun kummankin elämässä oli isoja vastoinkäymisiä. Ystäväni taas suhtautui tilanteeseen aivan eri tavalla. Hän ei halunnut puhua syvällisiä, eikä jaksanut kuunnellakaan sellaista puhetta. Hän kaipasi pintapuolista, kepeää keskustelua arjen vastapainoksi. Kumpikaan meistä ei k

Tämä on minusta kurjaa, sillä pahimmillaan hyvät ystävät päätyvät eroon toisistaan vain siksi, että kumpikin odottaa eri asioita, vaikkei toisessa ihmisenä vikaa olisikaan. 

Tällaisissa tilanteissa kannattaisi mieluummin ottaa etäisyyttä kuin irtisanoa koko ystävyyttä. Tilanne voisi olla hyvin erilainen muutaman vuoden päästä, kun elämäntilanne on tasaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani yksi ystävyys varmaankin päättyi tähän asiaan:

Meillä molemmilla oli elämässä rankat pari vuotta. Toisella oli avioero, jäi lasten yksinhuoltajaksi ja taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen, minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Minä olisin halunnut ystävän kanssa jakaa kummankin elämäntilannetta. Olisin halunnut puhua ns. syvällisiä ja siten olla ystävän tukena/kuunnella. Olisin toivonut tuollaista itsenikin kohdalle. Minä en kaivannut raskaassa elämäntilanteessa mitään ns. pintapuolista kevyistä asioista jauhamista, sillä saatoin tehdä sitä tuttujen/kaverien kanssa. Ja minusta olisi tuntunut falskilta puhua jostakin hyvin pintapuolisesta, kun kummankin elämässä oli isoja vastoinkäymisiä. Ystäväni taas suhtautui tilanteeseen aivan eri tavalla. Hän ei halunnut puhua syvällisiä, eikä jaksanut kuunnellakaan sellaista puhetta. Hän kaipasi pintapuolista, kepeää keskustelua arjen vastapainoksi. Kumpikaan meistä ei k

Tunnistan viestissäsi itseäni. Tosin olen itse ihminen, joka kaipaa ystävyydeltä kumpaakin puolta. Parhaat ystävyydet ovat niitä, missä voidaan ristiin höpötellä arkisista asioista ja syvällisistä kysymyksistä. Kumpikin osapuoli tietää, että tilaa on sekä kevyelle että vakavalle keskustelulle. Eikä esimerkiksi vakavista asioista tai vaikeista tunteista avautuminen tarkoita sitä, että ystävyys olisi jotenkin raskas, vaan kohta taas höpötetään jostain kevyestä. 

Näitä ystävyyssuhteita ainakin omalla kohdalla yhdistää se, että kumpikaan ei hätkähdä vaikeita aiheita, vaan kykenee kuuntelemaan ja puhumaan niistä. Itselläni jää etäisemmäksi sellainen kaverisuhde, jossa toinen haluaa puhua pelkästään kevyistä aiheista ja esimerkiksi vaikeista tilanteista ja niihin liittyvistä tunteista hän ei kykene puhumaan. Joku toinen taas odottaakin sitä, että ystävyys pysyy vain kevyissä aiheissa. 

Vierailija kirjoitti:

Riiteleekö jotkut oikeasti ystäviensä kanssa? Millaisista asioista? Tajuan,  että parisuhteessa voi tulla riitaa rahasta,  kodin siisteydestä,  lastenhoidosta yms,  mutta mistä ihmeestä saatte riitaa aikaiseksi ystävienne kanssa?

Lähinnä tilanteissa joissa jompikumpi on tarvinnut interventiota. Ei ole helppoa sanoa jotain mitä toinen ei haluaisi kuulla, mutta joka pitää sanoa. Minä taas en oikein ymmärrä parisuhteessa riitelyä, ainakaan tuollaisista asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Riiteleekö jotkut oikeasti ystäviensä kanssa? Millaisista asioista? Tajuan,  että parisuhteessa voi tulla riitaa rahasta,  kodin siisteydestä,  lastenhoidosta yms,  mutta mistä ihmeestä saatte riitaa aikaiseksi ystävienne kanssa?

Tulee riitaa ihan mielipiteistä :D tai jos ollaan reissussa niin toisen tavat ja olemassaolo alkaa ärsyttää. 

Itse taas en koskaan riitele sisaruksieni kanssa :O kuten joku kirjoitti. 

Pitkäaikainen ystävä, jonka kanssa harrastin esim retkeilyä, jouduin lopettamaan ystävyyden. Pitkä tarina, mutta takana myös arvomaailmaerot, jossa jouduin vaikenemaan omista näkökulmistani kun "vasemmistolaisuus, kasvissyönti, oman lapsen menestys, suhtautuminen miessukupuoleen" hallitsivat ilmatilaa. Itse ystävyyden aikana rakastuin, olin onnellisessa suhteessa, jäin leskeksi, jäin huoltamaan teini-ikäisiä yksin) mutta en saanut kuin pinnallisia neuvoja ja rakkauden vähättelyä osakseni. Sain ihmettelyä että muutuin, en ole "palautunut ennalleni". En ole sama ihminen menetykseni jälkeen, se on totta. Voin paremmin kun en ole enää yhteydessä häneen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riiteleekö jotkut oikeasti ystäviensä kanssa? Millaisista asioista? Tajuan,  että parisuhteessa voi tulla riitaa rahasta,  kodin siisteydestä,  lastenhoidosta yms,  mutta mistä ihmeestä saatte riitaa aikaiseksi ystävienne kanssa?

Tätä minäkin ihmettelen. Sisarustenkin kanssa voi saada riidan aikaan vaikka siitä, kuinka paljon isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan tai vaikka perinnöstä, mutta mistä voi saada riidan aikaiseksi ystävän kanssa? Siitäkö, että toinen haluaa kahville ja toinen kaljalle? Tai että toinen haluaa tavata ensi perjantaina ja toinen taas lauantaina? Mun mielestä on ihan selvää, että ystävienkin kanssa joutuu tekemään joskus kompromisseja. Eli vaikka mennään tänään kahville ja seuraavalla kerralla kaljalle. Mutta ei mun mielestä kompromissien tekeminen ole riitelyä. Tapaamisen ajankohta taas sovitaan siten, että se käy molemille. Jos

Yatävyydethän ovat tosi erilaisia, samoin sisarussuhteet. Pitkäaikaisin ystäväni sanoo, että hänestä tuntuu kuin olisin hänen toinen siskonsa ja kyllä minustakin tuntuu läheiseltä. 

Mun ystävän mielestä oli niin hassunhauskaa pienessä sievässä istua toisella ystävällä kylässä ja kailottaa lasten kuullen emännän nuoruuden toilailuja ja ihan oikeasti jopa salaisuuksia täyteen ääneen. Niin kyllähän tuollaisesta vähän riitaa tulee jos se juorujen kohde ei ole yhtä avoin

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikaa tämä, että kaiken pitäisi olla helppoa, kevyttä ja hauskaa ja jos ei ole, niin vika on siinä toisessa. Enää ei kestetä toisissa inhimillisyyttä, kun ollaan itse niin ahdistuneita ja rikki.

Höpö höpö. Ystävyys on väliaikaista kuten elämäkin. Ihmiset muuttuvat. Vian etsintää ei tarvitse tehdä. 

Velvollisuusystävyys on tarpeeton taakka, kuten toimimaton parisuhdekin. Aika kannattaa viettää hyvässä seurassa.