"Ystävyyssuhteet eivät ole elinikäisiä, ystävyyden voi lopettaa elämäntilanteen muuttuessa" - mitä ihmettä?!

Vierailija kirjoitti:

Mun välit parhaaseen ystävään on väljähtynyt lähivuosina. En olisi ikinä uskonut, että näin voi käydä. Ollaan oltu teini-iästä asti parhaita kavereita yli kolkyt vuotta ja ystävyys on kestänyt, vaikka elämäntilanteet on suurin piirtein koko aikuisen elämämme olleet erilaiset, toinen sinkku ja toinen perheellinen. Pikku hiljaa ystäväni on kuitenkin alkanut viihtyä eri kaveriporukassa ja julistaa ihanaa ystävyyttään heidän kanssa somessa yms. Eikä siinä mitään, kyllä muitakin kavereita saa ja pitääkin olla. Mutta pikku hiljaa mukaan tuli pienet hätävalheet ja kertomatta jättämiset yms. Näistä loukkaannuin todella. Pari vuotta jaksoin uskotella itselleni, että meidän ystävyys on silti vahva ja kestää aina. Mutta kyllä se nyt on todettava, että olen hänet menettänyt toisille. Aloin tuntemaan itseni ihan idiootiksi, kun kuvittelin, että hän on edelleenkin paras ystäväni, vaikka todellisuudessa hän viettää aikaa muiden kanssa paljon

Et siis osaa olla iloinen ystäväsi puolesta? Hän olisi saanut "julistaa ihanaa ystävyyttään somessa " vain sinun kanssasi? Jos koet MENETTÄNEESI  hänet toisille,  idiootiksi sut tekee vain se,  että kuvittelit omistavasi hänet. 

Minä olen elämässä tullut hyvän ystävän hylkäämäksi niin, että asia jäi vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Olisin hylätyksi tullessa toivonut pitkäaikaiselta, hyvältä ystävältä rehellisyyttä. Sitä, että hän olisi ihan suoraan sanonut minulle jo varhain, että nyt tuntuu, että tässä ystävyyssuhteessa ei ole niin hyvä olla kuin aiemmin ja otan etäisyyttä. Että hän olisi sanonut minulle, jos joku asia painaa ja hän olisi antanut minulle mahdollisuuden korjata asiaa, jos kyse on minun käytöksestäni. Sen sijaan hän etääntyi, lakkasi kertomasta kuulumisiaan (vaikka kysyin) ja lakkasi kiinnostumasta minun kuulumisistani. Lakkasi kiittämästä, kun ostin hänelle merkkipäivinä lahjoja, joista hän oli aiemmin pitänyt. Aivan lopuksi hän muuttui täysin välinpitämättömäksi minua kohtaan. Hämmennyin tuosta, sillä itselläni ei kävisi koskaan mielessäkään kohdella ketään ihmistä, vaikka sitten etäistä tuttavaa, noin välinpitämättömästi.

Minä tiedän olleeni hyvä ystävä, hän itsekin sanoi niin silloinkin, kun kiitti menneestä hyvästä ystävyydestä, mutta samalla ilmoitti, ettei halua enää olla tekemisissä. Minä tiedän, että en ole mikään ilkeä, kuormittava ihminen (muut hyvät ystäväni kuvailevat minua todella lämpimäksi ja huomaavaiseksi ihmiseksi, joka ottaa toiset huomioon eikä ilkeile koskaan). Minä en kuitenkaan koskaan saanut selitystä sille, miksi tuo minut hylännyt hyvä ystävä ei halunnut enää olla tekemisissä kanssani. Kysyin suoraan, mutta hän ei halunnut kertoa. Minä koen, että tuo ystävä käyttäytyi todella kurjasti. Hänellä on totta kai kaikki oikeus lopettaa yhteydenpito, mutta pitkän hyvän ystävyyden vuoksi olisin halunnut kuulla syyn. Olisin sen ansainnut kaikkien yhteisten vuosien jälkeen. Oli vaikeaa surra päättynyttä ystävyyttä, kun en täysin edes tiennyt, mitä suren.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jaan karkeasti nuo suhteet ystäviin, kavereihin ja tuttuihin. Ystävyys on koko elämäksi, kaverit voi vaihdella elämäntilanteiden mukaan ja heidän kanssaan pääasiassa tehdään jotain juttuja, ja tutut on sitten satunnaisia tapaamisia.

Tämä. Enkä ajattele edes niin, että ystävyys on eliniäksi, vaan että se on kestänyt elämäntilanteiden yli, mutta ei ole takeita, että loppuelämän silti. Ja ihmiset voivat myös siirtyä lokerosta toiseen. 

Tuo olikin vähän huonosti minulta ilmaistu, että koko elämäksi, tietenkin asioita tapahtuu jne. Kaverilokeron ja tuttavalokeron sisällä tapahtuukin hyppäyksiä, mutta ne ystävyyssuhteet jotka minulla ovat päättyneet, ovat päättyneet niin että olen huomannut että olen ollut suhteen tasosta eri mieltä, eli olen pitänyt ystävänä sellaista joka ei oikeasti ystävä ole koskaan ollutkaan. Osa on siirtynyt kaveriksi, joka jälkikäteen ajateltuna olisi se oikea laari ollut alunperinkin, en vain sitä ole hoksannut, osa tipahtanut kokonaan pois.

Kaikista rakkain ystäväni oli ensin vuosia tuttu, sitten kaveri, ja lopulta ystävä, jota hän on nyt ollut viimeiset 27 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla alkavat hälytyskellot soida aina, kun kuulen jonkun vaativan ystävältä sitoutumista, paheksuvan ihmisten itsekkyyttä ystävyyssuhteissa ja paasaavan nykyisestä ihmissuhteiden "kertakäyttökulttuurista". Ei anna kovin tasapainoista kuvaa, jos ystävyyteen suhtautuu tällaisella jyrkkyydellä, ankaruudella ja ehdottomuudella. Herää myös kysymys siitä, kuinka hyvä ystävä osaa itse olla toiselle, jos oma anti vaikuttaa olevan lähinnä vaatimista ja tuomitsemista?

Kyllä, minäkin olen joutunut lopettamaan erään ystävyyssuhteen vastoin tahtoani. Pitkäaikaisin ja läheisin ystäväni, jonka kanssa olimme molemmat käyneet omat kriisimme läpi mutta myös kasvaneet ihmisinä ystävyyden aikana, päätti katkaista ystävyytemme. Syyksi kertoi sen, ettei hänen nykyinen puolisonsa pidä siitä, että olemme ystäviä. Hän ei ymmärrettävästi halunnut aiheuttaa skismaa parisuhteessaan joten päätti va

 

 Mun mielestä tuollaiset eivät ole alunperinkään ystäviä, hyväksikäyttäjiä, ns. susia lampaan vaatteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen itse muuttuu elämänsä aikana eikä pysy koko ikäänsä samanlaisena. Luonnollista että se ystäväpiirikin vaihtuu. 

Tämä on juuri se ero omaan ajatteluuni. Ystäväpiirejä en tunnista ollenkaan, kaveripiirejä kyllä, ja ne vaihtelevat. Tämän ikäisenä ei tosin ole enää mitään kaveripiirejä, vaan muutamia ystäviä, jotka on olleet vuosikymmeniä jo ystäviä, ne kaverit ovat lähes kokonaan jääneet, ja ne kaveripiirit jo sitäkin kauemman aikaa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elämässä tullut hyvän ystävän hylkäämäksi niin, että asia jäi vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Olisin hylätyksi tullessa toivonut pitkäaikaiselta, hyvältä ystävältä rehellisyyttä. Sitä, että hän olisi ihan suoraan sanonut minulle jo varhain, että nyt tuntuu, että tässä ystävyyssuhteessa ei ole niin hyvä olla kuin aiemmin ja otan etäisyyttä. Että hän olisi sanonut minulle, jos joku asia painaa ja hän olisi antanut minulle mahdollisuuden korjata asiaa, jos kyse on minun käytöksestäni. Sen sijaan hän etääntyi, lakkasi kertomasta kuulumisiaan (vaikka kysyin) ja lakkasi kiinnostumasta minun kuulumisistani. Lakkasi kiittämästä, kun ostin hänelle merkkipäivinä lahjoja, joista hän oli aiemmin pitänyt. Aivan lopuksi hän muuttui täysin välinpitämättömäksi minua kohtaan. Hämmennyin tuosta, sillä itselläni ei kävisi koskaan mielessäkään kohdella ketään ihmistä, vaikka sitten etäistä tuttavaa, noin välinpi

Olen saman kokenut, ja melkeinpä sanasta sanaan. 1,5v hän oli ottamatta mitän yhteyttä, ja sitten kun kummipoikani, eli hänen lapsensa pääsi ripille, tuli puhelimeeni töksähtävä viesti jossa luki: pirkka pääsee ripille, juhlat ovat osoitteessa kukkakuja3. Ei tervetuloa, ei mitään muuta. En vastannut mitään, jolloin hän laittoi uudestaan saman viestin noin viikko edellisen jälkeen jossa luki tervetuloa. Vastasin etten ikävä kyllä pääse tulloin, mutta hyviä juhlia. Hän vastasi että tule käymään sitrenmlun sinulle sopii. Siihen en vastannut enää mitään. Voin vain arvella syytä kutsun takana, mutta en todellakaan lähde exystävän luo kakkukahville kun viimeisiin vuosiin ei ole kuulunut mitään, ja edellisetkin vuodet vain minä kyselin kuulumisia. Silloin aikanaan tuo oli minulle kova paikka, mutta nykyään ymmärrän että en tuollaista ihmistä suurin surminkaan ystäväkseni edes huolisi!

Nykyään ystävyydestä on tullut sekä parisuhteen että yhteisön korvike. Jos jollain on paljon vastoinkäymisiä, tarvitaan yhteisö kannattelemaan, ei siihen riitä ystävä tai pari. Ja ystävyyssuhteeseen ei kuulu sellainen sitoutuminen ja toiselle eläminen ja saatavilla oleminen, kuin parisuhteeseen. Pisimpään kestävät ystävyyssuhteet kestävät juuri siksi, että odotukset on kohtuullisia puolin ja toisin. 

Olen ihmetellyt, että miten paljon ihmisillä oikein on ystäviä/kavereita, jos tuohon on varaa. Luulisi aika äkkiä kavereiden käyvän vähiin. Varsinkin kun aikuisena on vaikeampi saada uusia. Onko ihmisillä oikeasti varaa katkaista kymmeniä kaverisuhteita? Olivatko oikeasti kavereita vai ennemminkin tuttavia?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elämässä tullut hyvän ystävän hylkäämäksi niin, että asia jäi vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Olisin hylätyksi tullessa toivonut pitkäaikaiselta, hyvältä ystävältä rehellisyyttä. Sitä, että hän olisi ihan suoraan sanonut minulle jo varhain, että nyt tuntuu, että tässä ystävyyssuhteessa ei ole niin hyvä olla kuin aiemmin ja otan etäisyyttä. Että hän olisi sanonut minulle, jos joku asia painaa ja hän olisi antanut minulle mahdollisuuden korjata asiaa, jos kyse on minun käytöksestäni. Sen sijaan hän etääntyi, lakkasi kertomasta kuulumisiaan (vaikka kysyin) ja lakkasi kiinnostumasta minun kuulumisistani. Lakkasi kiittämästä, kun ostin hänelle merkkipäivinä lahjoja, joista hän oli aiemmin pitänyt. Aivan lopuksi hän muuttui täysin välinpitämättömäksi minua kohtaan. Hämmennyin tuosta, sillä itselläni ei kävisi koskaan mielessäkään kohdella ketään ihmistä, vaikka sitten etäistä tuttavaa, noin välinpi

Valitettavasti luulen, että olet pitänyt itseäsi parempana ystävänä hänelle kuin hän piti sinua itselleen. Ehkä jo alun perin ja sitten kun elämään tuli muuta, jäit tärkeämpien ihmisten varjoon. Lahjojen ostaminen tuntuu hieman ylimitoitetulta merkkipäivänä? Ehkä hän koki ylenpalttisuutesi raskaana, itsekin tunnen ihmisen, joka kaikenlaisilla lahjoilla ja palveluksilla pyrkii saamaan itselleen varmemman paikan ystävänä. 

Ystävyydessä on mielestäni tärkeää osata olla tuppautumatta ja oivaltaa, että se mitä minä pidän ystävyyden merkkinä ei välttämättä olekaan sitä toisen mielestä. Ärsyttävät asiat vain vaihtelevat, mutta se pätee, että pitäisi ymmärtää miettiä ystävyyttä myös toisen osapuolen käytöksen kannalta. Jos et saa kutsuja, älä kutsu itseäsi kylään, jos ystävä ei ole teillä yötä, älä tuppaudu yökylään, älä viivy päiväkausia, älä tuputa asioista, joista itse pidät kuten kalliita tavaroita, joita sinulta ei ole toivottu. Jne.

Ystäväsi varmaan oli yrittänyt viestiä, että antaisit hengittää, mutta sinä vain jatkoit härkäpäisesti omalla tavallasi ja sitten loukkaannuit, kun ystävä lopetti raskaaksi muuttuneen suhteen.

En tietysti tiedä mitä oikeasti tapahtui, mutta mysteerin takana saattaa usein olla täysin erilainen käsitys hyvästä ystävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen elämässä tullut hyvän ystävän hylkäämäksi niin, että asia jäi vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa.

Olisin hylätyksi tullessa toivonut pitkäaikaiselta, hyvältä ystävältä rehellisyyttä. Sitä, että hän olisi ihan suoraan sanonut minulle jo varhain, että nyt tuntuu, että tässä ystävyyssuhteessa ei ole niin hyvä olla kuin aiemmin ja otan etäisyyttä. Että hän olisi sanonut minulle, jos joku asia painaa ja hän olisi antanut minulle mahdollisuuden korjata asiaa, jos kyse on minun käytöksestäni. Sen sijaan hän etääntyi, lakkasi kertomasta kuulumisiaan (vaikka kysyin) ja lakkasi kiinnostumasta minun kuulumisistani. Lakkasi kiittämästä, kun ostin hänelle merkkipäivinä lahjoja, joista hän oli aiemmin pitänyt. Aivan lopuksi hän muuttui täysin välinpitämättömäksi minua kohtaan. Hämmennyin tuosta, sillä itselläni ei kävisi koskaan mielessäkään kohdella ketään ihmistä, vaikka sitten etäistä tuttavaa, noin välinpi

Raukkamainen tapaus, kun ensin kohtelee sinua tylysti ja sitten vielä kaupan päälle jättää kertomatta syyn dumppaamiselle, vaikka sitä kysyit. Sinun onni, että tuollainen ihminen häipyi elämästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Sain tuntea nahoissani sen, miten yksin jäin. Olin siis ensin puoli vuotta sairaana, ennen kuin diagnoosi oireille löytyi. Harva kyseli vointia, kun olin sairas ja ei tiedetty syytä. Osa katosi jo tuolloin, kun elämä rajoittui neljän seinän sisään. Kun kerroin diagnoosista, niin lähes kaikki loputkin häipyivät elämästäni.

Minä olin siis ollut se, joka oli toisten tukena vastoinkäymisissä. Sitten kun itselleni kävi näin, niin eipä kiinnostanut samanlainen tuki minun suuntaani. Eiköhän tuossa ole myös sitä, että sairaana ihmisenä en ole jännittävää seuraa ja muistutan toisia olemuksellani jo siitä, että hekin saattavat tuosta noin vain sairastua.

Itselle kävi juuri samanlailla.. sanottiin, että soita kun oot terve. En ole sairaudestani parantunut.. ja vaikka oisin, en soittaisi enää.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt, että miten paljon ihmisillä oikein on ystäviä/kavereita, jos tuohon on varaa. Luulisi aika äkkiä kavereiden käyvän vähiin. Varsinkin kun aikuisena on vaikeampi saada uusia. Onko ihmisillä oikeasti varaa katkaista kymmeniä kaverisuhteita? Olivatko oikeasti kavereita vai ennemminkin tuttavia?

Aivan, toisen osapuolen mielestä kavereita, jätetyn mielestä oltiin parhaita kavereita.

Voisin kuvitella tästä pari samantapaista keissiä kuin itselläni on ollut eli tuttavia, jotka loukkaauntuivat, kun lopetin koko ystävyyden, sillä minulla tosiaan on muita, läheisempiä ystäviä. Takertuminen ja painostaminen kanssakäymiseen lopettaa sitten tuollaiset suhteet kokonaan, jos toinen ei ymmärrä hellittää. 

Muutama esimerkki perään kuten se, että tuttava itse tykkää kyläillä päiväkausia ja kestitä vieraita, joten hänelle täytyy useita kertoja huomauttaa, että meillä on sopiva olla max, kaksi yötä. Hän tulee kylään usein, soittaa usein, tuo lahjoja kuin lahjuksia, joiden ehkä sisimmässään tietää olevan oikeasti lahjuksia - että voi tulla usein kylään ja odottaa tiivistä kanssakäymistä. Lahjasta kun on vaikea kieltäytyä, vaikka se olisikin joku tavara, jota ei ole pyytänyt eikä tarvitse (teenjuojalle kallis moccamaster esimerkiksi, tosielämän esimerkki).

Ystävyys ei voi toimia, jos rikotaan rajoja, en sano edes hyvällä tarkoituksella, vaikka mitään inhottavaa ei olekaan tehty. Sillä kyllä minä katson, että tuolla tavalla käyttäytyvä mysö yrittää manipuloida toista, onhan se toiminut ennenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ystävyydestä on tullut sekä parisuhteen että yhteisön korvike. Jos jollain on paljon vastoinkäymisiä, tarvitaan yhteisö kannattelemaan, ei siihen riitä ystävä tai pari. Ja ystävyyssuhteeseen ei kuulu sellainen sitoutuminen ja toiselle eläminen ja saatavilla oleminen, kuin parisuhteeseen. Pisimpään kestävät ystävyyssuhteet kestävät juuri siksi, että odotukset on kohtuullisia puolin ja toisin. 

Tosi hyvin sanottu tuo viimeinen lause! Nyt tajusin, että tuo se salaisuus on. Ja nämä kaikenmaailman sitouttajat sitten ovat tuollaisen kohtuullisuuden vastakohtia. Tuppautujia, roikkujia, hyväksikäyttäjiä, draamailijoita, jotka eivät osaa vastavuoroisuutta lainkaan eivätkä ole ehkä koskaan oppineetkaan tarkastelemaan asioita toisen osapuolen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun välit parhaaseen ystävään on väljähtynyt lähivuosina. En olisi ikinä uskonut, että näin voi käydä. Ollaan oltu teini-iästä asti parhaita kavereita yli kolkyt vuotta ja ystävyys on kestänyt, vaikka elämäntilanteet on suurin piirtein koko aikuisen elämämme olleet erilaiset, toinen sinkku ja toinen perheellinen. Pikku hiljaa ystäväni on kuitenkin alkanut viihtyä eri kaveriporukassa ja julistaa ihanaa ystävyyttään heidän kanssa somessa yms. Eikä siinä mitään, kyllä muitakin kavereita saa ja pitääkin olla. Mutta pikku hiljaa mukaan tuli pienet hätävalheet ja kertomatta jättämiset yms. Näistä loukkaannuin todella. Pari vuotta jaksoin uskotella itselleni, että meidän ystävyys on silti vahva ja kestää aina. Mutta kyllä se nyt on todettava, että olen hänet menettänyt toisille. Aloin tuntemaan itseni ihan idiootiksi, kun kuvittelin, että hän on edelleenkin paras ystäväni, vaikka todell

Eikä sinulla ole muita ystäviä? Käy hyvin raskaaksi olla ystävä ihmiselle, jolla ei ole muita ystäviä ja joka on mustasukkainen muista ystävistä. Meillä oli vastaavanlainen tuttavapariskunta, se loppui lyhyeen, kun he tulivat jopa pihaamme asti kysymään, että kenen kanssa te oikein viime viikonloppua vietitte! :)  Nyt naurattaa jo, mutta silloin tuntui, että olemmeko jossain komediassa, kun he suorastaan vaativat, että kaikki vapaa-aika olisi pitänyt viettää heidän kanssaan. Kuin Solsidanin Ove.

Mikä ero on tuppautujalla ja aloitteellisella ihmisellä? Sen tajuan, että joka päivä viidesti ystävälleen soitteleva ihminen on monien mielestä liian aktiivinen, mutta onko liikaa kysellä esimerkiksi kuukauden välein ystävän vointia? Tai ystävän näkeminen pari kertaa vuodessa? Nimimerkillä sain kuulla vaativani liikaa, kun kyselin kuukauden välein vointia ja olisin halunnut nähdä useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Ihmiset muuttuu ja kasvaa, mielenkiinnon aiheet vaihtuu, perhemuodot elää. Tottakai ihmissuhteita tulee ja menee. Ei kaikkia ystävyyksiä ole tarkoitettu kestämään vuosia.

Olen itse tosi laiska yhteydenpitäjä ja kun huomaan neljännen kerran olevani muuttoapunasi/olkapäänäsi/rahanlainaajana ilman mitään vastavuoroisuutta häviän kyllä helposti. Vanhemmiten sitä kaipaa todella paljon vähemmän kodin ulkopuolista sosiaalisuutta, pärjäisin hyvin kun näkisin ystäviä kerran kaksi vuoteen mutta niin että molemmilla todella on se hetki aikaa olla läsnä. Nuorempana olisi räjähtänyt jos ei viikottain olisi nähnyt kavereitaan, tosin kaveriksi nyt kävi sitten kuka vaan tutuhko naama jonka kanssa sanaa vaihtaa. Asun kaksin ukon kanssa. Ihan yhtä epäsosiaalinen kuin minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ero on tuppautujalla ja aloitteellisella ihmisellä? Sen tajuan, että joka päivä viidesti ystävälleen soitteleva ihminen on monien mielestä liian aktiivinen, mutta onko liikaa kysellä esimerkiksi kuukauden välein ystävän vointia? Tai ystävän näkeminen pari kertaa vuodessa? Nimimerkillä sain kuulla vaativani liikaa, kun kyselin kuukauden välein vointia ja olisin halunnut nähdä useammin kuin pari kertaa vuodessa.

Tämä. Minä en jaksanut pomppia ihmisten mielialojen mukaan ja arvuutella milloin se sopiva hetki sitten olisi. Annoin olla. Vastasin joka kerta kyllä jos joku kysyi mitä minulle kuuluu, ja kysyin vastavuoroisesti takaisin. Hyvin harvaksi kävi, ja tulin lopputulemaan, että sen enempää minun kuulumiseni, kuin omien kuulumisten jakaminenkaan ei kiinnostanut. Tästä voi vetää aika loogisen päätelmän, että ystävyys/kaveruus/tuttavuus kanssani ei kiinnosta. Kiitos ja hei. Toimiva metodi - suosittelen.

Ai kun ollaan joskus hengailtu yhdessä, niin sun kanssa pitäisi jatkossakin viettää aikaa? No: paljonko maksat?

PS. Tulevaisuudessa, valitse ystäväsi paremmin. Tai myös: opi tajuamaan ettei ne sun "ystävät" alunperinkään ollenkaan olleet sun ystäviä! Miksi luulit että olette ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikaa tämä, että kaiken pitäisi olla helppoa, kevyttä ja hauskaa ja jos ei ole, niin vika on siinä toisessa. Enää ei kestetä toisissa inhimillisyyttä, kun ollaan itse niin ahdistuneita ja rikki.

Samaa kertoo se ettei avioliittoja enää solmita. Ei pystytä sitoutumaan yhteen ihmiseen, jos vastaan tulisikin parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikaa tämä, että kaiken pitäisi olla helppoa, kevyttä ja hauskaa ja jos ei ole, niin vika on siinä toisessa. Enää ei kestetä toisissa inhimillisyyttä, kun ollaan itse niin ahdistuneita ja rikki.

Samaa kertoo se ettei avioliittoja enää solmita. Ei pystytä sitoutumaan yhteen ihmiseen, jos vastaan tulisikin parempi.

Ennemminkin tämä on haluamiskysymys. Ortodoksisuudessa avioliitto on sakramentti, evluteilla ei. Meidän sekularisoitunut yhteiskuntamme ei arvosta avioliittoa, eikä sillä ole enää mitään pyhyyttä. Maallistunut, moraaliton yksilö on aika karu. Tältä näyttää lopunajat. Toisella ihmisellä on vain välinearvo niin ystävänä kuin kumppaninakin. Irtisanoudun tällaisesta ajattelusta.