Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista) vol 2.

Vierailija kirjoitti:

"Pystytkö osoittamaan, että meillä ei ole annettu syliä lapsille, leikitty heidän kanssaan (yllätys, yllätys, lapset leikkivät kuitenkin mieluummin toisten lasten kuin aikuisten kanssa, näkyy mm. päiväkodissa), luettu heille ääneen (varmasti on luettu ääneen keskivertoa enemmän), autettu läksyissä, juteltu jokaisen henkilökohtaisista asioista jne. jne.? Lapsia ei ole käytetty pikkupiikoina vaan he ovat saaneet osallistua ikätasonsa ja omien kiinnostustensa mukaan kotitöihin, mm. leipomiseen. Koulunkäynnin tärkeyttä on aina korostettu ja hyvin ovat koulut menneetkin. Eivät nämä asiat ole niin mustavalkoisia. Jokainen tietää, että pienessäkin perheessä voi olla ongelmia (mitä ei kenellekään toivoisi) eikä lapsilukumäärä ole mikään hyvän elämän tai onnellisuuden mittari."

 

Kuinka tyypillistä. Joku kirjoittaa (vaikka vain ihan yleisellä tasolla), että "jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen la

Minä olen se, joka pomppasin sanomaan, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Tärkein kommenttini viesti oli mielestäni viimeisessä virkkeessäni: lapsilukumäärä ei ole hyvän elämän tai onnellisuuden mittari. Kaikenkokoisissa perheissä on hyviä puolia ja huonoja puolia, kaikenkokoisissa perheissä on ongelmia, sairautta ja muita vastoinkäymisiä. Kenelläkään elämä ei ole pelkkää päivänpaistetta, mutta kaikilla on toivottavasti myös niitä päivänpaisteisia päiviä.

Ja ihan vilpitön kysymys: miksi minä en saisi omaa elämäntapaani puolustella, jos se on minulle hyvä ja sopiva? Kun paikkansa pitämättömiä juttuja liikkuu niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuunnellut tänään useita podcasteja, joissa nykyiset ja entiset vanhoillislestadiolaiset kertovat ajatuksistaan. Itseäni on jaksanut ihmetyttää muutama asia, joita olen ihmetellyt jo aiemminkin:

-Minua inhottaa, että todella monet puhuvat uskovista ja ei-uskovista kun puhuvat vanhoillislestadiolaisista ja ei-vanhoillislestadiolaisista. Uskovia ihmisiä on monissa eri suuntauksissa, ei usko kolmiyhteiseen Jumalaan ole vl-liikkeen yksinoikeus. Tämä särähtää korvaan siksi, kun nämä vl:t sanovat, että "toivon muiden kunnioittavan minun uskoani, koska minä kunnioitan heitä." Ei se ole minun uskoni kunnioittamista, että minut määritellään ei-uskovaksi. Minua ei haittaa se, että vl ihminen uskoo omalla kohdallaan tietyllä tavalla, mutta siitä en pidä, että moni vl tuomitsee muiden uskon vääräksi.

-Kuka vl-naisia sanoo synnytyskoneik

Sinun pitää kysyä sitä sellaiselta, joka sinun mukaasi semmoista hokee. Ehkä vastaus löytyy sieltä. 

Monenlaisissa perheissä voi olla monenlaisia ongelmia. Kyllä.

Ihan vilpitön kysymys:  Milloin joku vl-ihminen myöntäisi, että joskus ja joissain perheissä lasten suuri määrä on voinut olla tai on ongelmallinen asia ja perheen ongelmien lähde? 

Vedän rastin seinään sinä päivänä. 

Onhan muitakin suurperheitä kuin lestadiolaiset. Maahanmuuttajilla useinkin. Muillakin jokus, ei usein, mutta joskus. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat ei pysty kaikkia lapsia asianmukaisesti hoitamaan ja vahtimaan, silloin lapsia on yksinkertaisesti liikaa ja ehkäisy pitäisi ottaa käyttöön. Vakaumus ei ole oikeutus lapsen laiminlyöntiin, oma väsymys tai kiire ei oikeuta lapsen turvallisuuden vaarantamista. Pieniä lapsia ei voi jättää yksin ulos leikkimään sillä ajatuksella, että luoja varjelee, hoitovastuu on vanhemmilla. Sekään ei ole oikein, että isommille sisaruksille sysätään hoitovastuu pienemmistä, kyllä ne lapset on vanhempien vastuulla. Jokainen tehköön sen verran lapsia kuin pystyy hyvin itse hoitamaan, lukuunottamatta poikkeustilanteet. Olipa uskonto mikä hyvänsä, aikuisen ihmisen pitää kantaa vastuu omasta seksuaalikäyttäytymisestä. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen.

Sitä vaan, että onko joku tästä eri mieltä? Millä perusteella? 

Tästä perhekoko keskustelusta. Oma tuntuma on, että ihmiset puhuvat eri asioista. Eivät ei-vl-ihmiset kritisoi sitä, että lestadiolaisissa suurperheissä olisi väsymystä ja haasteita ison lapsimäärän kanssa. Ei-vl-ihmiset kokevat, että ne suurperheen haasteet johtuvat siitä suuresta perhekoosta, eivät lestadiolaisuudesta. Ihan samoja suurperheen haasteita on heilläkin, jotka eivät lestadiolaisia ole.

Minä en ylipäätään ymmärrä, miksi suurperhe-elämän raskaita puolia ei saisi tuoda esiin? Vanhemmuus on tärkeää, arvokasta ja kovaa työtä. Se on sitä, olipa perheessä yksi tai kymmenen lasta. Suuressa perheessä sitä työtä on kuitenkin enemmän ja on eri-ikäisiä lapsia, joiden tarpeisiin tulisi vastata. Ei ole ihme, että siinä tilanteessa väsyttää ja on raskasta (kenellä ei olisi?). Eikä se väsymys tai haasteet johdu lestadiolaisuudesta, vaan suurperheen työmäärästä.

Minä nostan hattua jokaiselle, joka jaksaa suurperheen kanssa. Minusta ei siihen olisi, mutta arvostan heitä, joista on.

Lainaus:

oikeutus lapsen laiminlyöntiin, oma väsymys tai kiire ei oikeuta lapsen turvallisuuden vaarantamista. Pieniä lapsia ei voi jättää yksin ulos leikkimään sillä ajatuksella, että luoja varjelee, hoitovastuu on vanhemmilla. Sekään ei ole oikein, että isommille sisaruksille sysätään hoitovastuu pienemmistä, kyllä ne lapset on vanhempien vastuulla.

Tästä yo. tekstistä jokainen vastuullinen aikuinen on samaa mieltä. 

Toivottavasti kannamme jokainen vadtuumme, jos näemme huonosti kohdeltuja lapsia. Oli syy mikä tahansa. Itse olen joutunut tekemään lasun mm. perheen aikuisten alkoholin käytöstä (lapset kokikvat turvattomuutta ja eivät mm. saaneet ruokaa säännöllisesti). 

Jos näette lähipiirissänne lasten hätää, niin tarjotkaa apua ja tehkää lasu, jos aihetta on!

t. Vl-äiti

Vierailija kirjoitti:

Tästä perhekoko keskustelusta. Oma tuntuma on, että ihmiset puhuvat eri asioista. Eivät ei-vl-ihmiset kritisoi sitä, että lestadiolaisissa suurperheissä olisi väsymystä ja haasteita ison lapsimäärän kanssa. Ei-vl-ihmiset kokevat, että ne suurperheen haasteet johtuvat siitä suuresta perhekoosta, eivät lestadiolaisuudesta. Ihan samoja suurperheen haasteita on heilläkin, jotka eivät lestadiolaisia ole.

Minä en ylipäätään ymmärrä, miksi suurperhe-elämän raskaita puolia ei saisi tuoda esiin? Vanhemmuus on tärkeää, arvokasta ja kovaa työtä. Se on sitä, olipa perheessä yksi tai kymmenen lasta. Suuressa perheessä sitä työtä on kuitenkin enemmän ja on eri-ikäisiä lapsia, joiden tarpeisiin tulisi vastata. Ei ole ihme, että siinä tilanteessa väsyttää ja on raskasta (kenellä ei olisi?). Eikä se väsymys tai haasteet johdu lestadiolaisuudesta, vaan suurperheen työmäärästä.

Minä nostan hattua jokaiselle, joka jaksaa suurperh

Siinä osuit mielestäni asian ytimeen. Siis siinä kun totesit, että ei jokaisesta ole suurperheen vanhemmaksi. Joistain on ja joistain ei. Kaikista ei tosiaan ole. Ainakaan hyväksi suurperheen vanhemmaksi. Mutta ilmeisesti tätäkään ei voi vlpiireissä ääneen sanoa, sillä se osahan voi olla kenen tahansaihan kyvyistä ja haluista riippumatta. Ongelmallista kuitenkin on, kun sitä osaa ei saa itse valita vaan siihen joutuu ikään kuin "pakotettuna", olkoonkin näennäisesti vapaaehtoisesti.  Joillekin voi käydä niinkin, että ennen ensimäistä lasta jopa haaveilee suurperheestä, mutta lasten synnyttyä tilanne onkin toinen ja voimavarat eivät riitäkään.

Siitä, että joutuu vain hyväksymään osansa vanhempana, on monilla surullisia kokemuksia sekä vanhempana että tällaisen vanhemman lapsena. Siitä ei mitään hyvää seuraa kenellekään. 

Mutta tätäkin varmasti moni vl alapeukuttaa, sillä sillä eihän tällainen sovi lestadiolaisnarratiiviin ollenkaan. Siihen kuuluvat vain suurperheen iloinen hyörinä ja se että iso sisarussarja on ihana rikkaus ja suu suppuun, jos mitään muuta mieltä olet tai oma kokemus kertoo jotain toista. 

Sinulle, joka odotat vl-alapeukkuja:

Kiitos ajatuksistasi. Aihe herättää selvästi paljon tunteita ja on monisyinen. On totta, että perheen vanhemmuus vaatii paljon resursseja ja jokaisella on omat yksilölliset rajansa ja voimavaransa. Myös pienemmissä perheissä ja eri vakaumuksilla tai ilman vakaumusta :)

On myös aivan inhimillistä, että omat odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa - ja silloin syntyy tunteita, joita on hyvä käsitellä rehellisesti. Monikaan tuskin kokee sopivaksi paikaksi anonyymiä keskustelupalstaa.

Kokemukset vanhemmuudesta vaihtelevat valtavasti, ja on myös monia, jotka kokevat suurperheen elämän antoisaksi ja olevan täynnä rikkautta, vaikka se onkin vaativaa. Mielestäni on tärkeää, että eri kokemuksille ja näkökulmille annetaan tilaa ilman vastakkainasettelua. Tuntuu loukkaavalta, jos kokee että oma, onnellinen elämä leimataan ulkopuolelta huonoksi.

Ajatuksenvaihto on arvokasta, mutta sen ei tarvitse johtaa vastakkainasetteluun. Toivon, että voimme keskustella tästäkin asiasta toisiamme kunnioittaen.

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka odotat vl-alapeukkuja:

Kiitos ajatuksistasi. Aihe herättää selvästi paljon tunteita ja on monisyinen. On totta, että perheen vanhemmuus vaatii paljon resursseja ja jokaisella on omat yksilölliset rajansa ja voimavaransa. Myös pienemmissä perheissä ja eri vakaumuksilla tai ilman vakaumusta :)

On myös aivan inhimillistä, että omat odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa - ja silloin syntyy tunteita, joita on hyvä käsitellä rehellisesti. Monikaan tuskin kokee sopivaksi paikaksi anonyymiä keskustelupalstaa.

Kokemukset vanhemmuudesta vaihtelevat valtavasti, ja on myös monia, jotka kokevat suurperheen elämän antoisaksi ja olevan täynnä rikkautta, vaikka se onkin vaativaa. Mielestäni on tärkeää, että eri kokemuksille ja näkökulmille annetaan tilaa ilman vastakkainasettelua. Tuntuu loukkaavalta, jos kokee että oma, onnellinen elämä leimataan ulkopuolelta huonoksi.

Ajatuksenvaihto on arvokasta, mutta sen

Minä olen se, joka aiemmin kommentoi jaksamisesta suurperheessä ja siitä, että itsestäni ei olisi suurperheen vanhemmaksi.

Kun sanon, että suurperheen vanhemmuus (kuten vanhemmuus pienemmässäkin perheessä) on raskasta, niin ei se poista suurperheen (tai minkä tahansa kokoisen perheen) hyviä puolia. Perheen koosta riippumatta elämään voi mahtua valtavasti iloa ja kokemusta siitä, että elämä on antoisaa, rikasta ja rakasta. Se ei kuitenkaan poista sitä, että sen antoisuuden rinnalla on väsymystä ja kuormittavia asioita. Eiköhän jokainen vanhempi tiedä sen tunteen, kun väsyneenä lysähtää sänkyyn, kun on saanut lapset nukkumaan ja kotityöt tehtyä. Tai kun mieltä painavat lapsiin liittyvät pienemmät ja isommat murheet.

Ne lapsiarjessa raskaat asiat eivät poista sitä, mikä on antoisaa ja hyvää. Kuten myöskään ne hyvät ja antoisat puolet eivät poista sitä, mikä on raskasta. Kumpikin puoli mahtuu lapsiperheen elämään. En ajattele, että suurperheen elämä olisi jotenkin huonoa. Siinähän on nimensä mukaisesti myös suuresti onnea. Minusta kaikki lapsiperheet ovat arvokkaita, olipa lapsia paljon tai vähän. Uskon, että moni suurperheen vanhempi (oli vl tai ei), ei osaa kuvitellakaan toisenlaista elämää ja suurperheen vanhemmuus on juuri itselle sopiva ja tärkeä asia. Minusta on hienoa, että suurperhettä toivovat saavat elää toiveensa mukaista elämää.

Minulla ei ole suurperhettä ja vanhemmuus on silti välillä raskasta. Silti vanhemmuudessa ja perhe-elämässä on enemmän sitä positiivista kuin negatiivista. Olen aina toivonut olevani vanhempi ja olen lapsirakas. Toivon, että et näe kommenttiani kritiikkinä suuperheitä kohtaan, se ei ollut sellaiseksi tarkoitettu. :)

Vierailija kirjoitti:

Lainaus:

oikeutus lapsen laiminlyöntiin, oma väsymys tai kiire ei oikeuta lapsen turvallisuuden vaarantamista. Pieniä lapsia ei voi jättää yksin ulos leikkimään sillä ajatuksella, että luoja varjelee, hoitovastuu on vanhemmilla. Sekään ei ole oikein, että isommille sisaruksille sysätään hoitovastuu pienemmistä, kyllä ne lapset on vanhempien vastuulla.

Tästä yo. tekstistä jokainen vastuullinen aikuinen on samaa mieltä. 

Toivottavasti kannamme jokainen vadtuumme, jos näemme huonosti kohdeltuja lapsia. Oli syy mikä tahansa. Itse olen joutunut tekemään lasun mm. perheen aikuisten alkoholin käytöstä (lapset kokikvat turvattomuutta ja eivät mm. saaneet ruokaa säännöllisesti). 

Jos näette lähipiirissänne lasten hätää, niin tarjotkaa apua ja tehkää lasu, jos aihetta on!

t. Vl-äiti

Kuulostaa ihan asialliselta syyltä lasun tekemiseen, ainakin sinun kertomana. Tiedän erään vl-äidin tehneen aiheettomia lasuja omista sukulaisistaan, kun ovat eronneet liikkeestä. Alkoholi on ollut näissä tekosyynä, tarkemmin pari saunakaljaa.

Onko heidän maailmankuva niin vääristynyt, että pitävät ongelmana sitä jos ostoskärryssä on kaksi kaljatölkkiä? Vai mikä muu syy näihin on, kun ovat niin hanakoita tekemään lasuja?

Minusta ei ole tehty, enkä ole sukua.

Tämä ei ole ollenkaan ilkeäksi viestiksi tarkoitettu, vaan yritän ymmärtää liikkeen opetusta. Minun on ollut vaikea ymmärtää vanhoillislestadiolaisen opetuksen syntikäsitystä: onko syntien suuruudessa eroa? Eli olisivatko seuraavat vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaiset synnit "yhtä suuria"? (kaikki kuvitteellisen esimerkin henkilöt olisivat vanhoillislestadiolaisia)

A) Anna ja Antti seurustelevat. Anna ja Antti harrastavat kerran seksiä ennen papin aamenta, mutta menevät myöhemmin naimisiin. B) Bella ja Benjamin katsovat salaa yhdessä Temptation Islandia ja muita vastaavia ohjelmia. C) Cecilia ja Carl juovat molemmat lasilliset viiniä joka lauantai-ilta ruoan kanssa. D) Diana ja Daniel kuuntelevat kotona räp-musiikkia, kun kukaan muu ei ole kuulemassa. E) Elviira ja Ernesti ovat naimisissa, mutta eivät halua enempää lapsia. Pari yhdessä sopii, että toinen heistä hankkii kaikessa hiljaisuudessa vasektomian. Parille ei tule enempää lapsia vasektomian jälkeen.

Ja olenko ymmärtänyt oikein, että kaikki synnit saa anteeksi niitä anteeksi pyytämällä? Eli eikö periaatteessa minkä tahansa näistä teoista voisi saada anteeksi, jos pyytäisi? Etiikan pohtiminen ja erilaiset lainsäädännöt ja vastaavat kiinnostavat, siksi kysyn.

Lyön siionin virsistä vetoa, että yön aikana ketjusta poistuu useampikin viesti.

Vierailija kirjoitti:

Lyön siionin virsistä vetoa, että yön aikana ketjusta poistuu useampikin viesti.

Miksi poistuisi? Ihan asiallisia viestejä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ollenkaan ilkeäksi viestiksi tarkoitettu, vaan yritän ymmärtää liikkeen opetusta. Minun on ollut vaikea ymmärtää vanhoillislestadiolaisen opetuksen syntikäsitystä: onko syntien suuruudessa eroa? Eli olisivatko seuraavat vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaiset synnit "yhtä suuria"? (kaikki kuvitteellisen esimerkin henkilöt olisivat vanhoillislestadiolaisia)

A) Anna ja Antti seurustelevat. Anna ja Antti harrastavat kerran seksiä ennen papin aamenta, mutta menevät myöhemmin naimisiin. B) Bella ja Benjamin katsovat salaa yhdessä Temptation Islandia ja muita vastaavia ohjelmia. C) Cecilia ja Carl juovat molemmat lasilliset viiniä joka lauantai-ilta ruoan kanssa. D) Diana ja Daniel kuuntelevat kotona räp-musiikkia, kun kukaan muu ei ole kuulemassa. E) Elviira ja Ernesti ovat naimisissa, mutta eivät halua enempää lapsia. Pari yhdessä sopii, että toinen heistä hankkii kaikessa hiljaisuudessa vasektomian. Parille ei tule enempää lapsia va

Muakin kiinnostaa. Mutta onko anteeksipyynnöissä ja anteeksisaamisessakin eroa? Joku tv-ohjelman katsominen on yksittäinen asia, mutta joku vasektomia on periaatteessa pysyvä ratkaisu. Eikö näissä silloin ole eroa?

Totta kai synneissä on eroa, toiset tahraa omantunnon ja toiset on (hengelliseksi)kuolemaksi. Valitettavasti vl-liikkeessä on ollut vuosikymmeniä pahat hengelliset ongelmat, siksi on tullut näitä vääristymiä, että voi tehdä väärin ja sitten vaan nostaa seuroissa kättä ja saa anteeksi. Tai pyytää joltain toiselta vakavankin asian anteeksi ja sitten asia on sillä kuitattu, seuraavana päivänä voi sitten jatkaa samaa menoa. Lähtökohtaisesti voi sanoa, että toiseen ihmiseen kohdistuva synti on aina pahempi kuin itseen kohdistuva synti. Silloin ihminen satuttaa paitsi itseään ja jumalasuhdetta myös toista ihmistä. Vl-yhteisössä kannattaisi aika vakavasti alkaa painottaa Raamatun lukemisen tärkeyttä, monet asiat vääristyy pahasti kun eletään vaan sosiaalisessa yhteisössä miettimättä asioita sen tarkemmin. 

Tai oikeastaan sekin riittäisi, että perheissä opetettaisiin moraalia, eikä vaan sitä, että mitä tahansa tekeekin niin saa aina anteeksi. 

Jos ei oikeasti näe syntien(vääryys) välillä mitään keskinäistä eroa, silloin on jäänyt moraalitaju kehittymättä. 

Tässä juuri paikalle tullut lukija toivoisi perusteluja Raamatusta (tarkkoine kohtineen), kuten oli mm. tuossa tekoälykommentissa. 

Muuten ei tiedä onko joku juttu vain kirjoittajan oma käsitys asiasta vai onko oikasti Raamatusta. 

"Jos vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan ja tekee sellaista mikä on väärin, hän kuolee väärien tekojensa tähden. Hän on tehnyt sellaista mikä on väärin, ja siksi hän kuolee. Ja jos jumalaton kääntyy jumalattomuudestaan ja tekee niin kuin oikein ja hyvin on, hän pelastaa elämänsä. 28Hän saa elää, ei hän kuole. Hän saa elää, kun hän ottaa opikseen ja luopuu synneistään ja kaikista pahoista teoistaan."

Huomatkaa kohtaa, vanhurskas luopuu vanhurskaudestaan. Sitähän se on jos ihminen esim. antaa itselleen luvan tehdä pahaa lapselle. Kuka voi taata, että sieltä on paluu katumuksen kautta takaisin? En minä näe aitoa katumusta ihmisessä, joka jatkaa samaa pahuutta ja pyrkii salaamaan sen. Jumalaton saa elää kun luopuu synneistään ja kaikista pahoista teoistaan. Anteeksipyytäminen ei siis riitä, pitää luopua pahuudesta. UT sanoo myös, riippukaa kiinni hyvässä ja karttakaa kaikkea pahaa.