Lue keskustelun säännöt.
Miten saada asioita aikaan masentuneena?
06.12.2024 |
Olen kolmikymppinen yksin elävä ja lapseton nainen, käyn kokopäivätöissä. Töissä olen tehokas mutta töiden jälkeen ja vapaapäivinä en saa kuitenkaan mitään tehtyä, lähinnä nukun tai makaan sängyssä ja katselen leffoja. Useimmat päivät tekisi vain mieli nukkua "ohi". Tilanne on todella raskas, sillä haluaisin jaksaa niin kuin "normaali" ihminen. Muutamia ystäviä on, mutta harvoin jaksan nähdä, ja liikuntaharrastuksista on ollut pitkä tauko, koska en saa millään motivaatiota aloittaa uudelleen. Motivaatiota tällä hetkellä ei ole oikein mihinkään.
Toivoisin vertaistukea ja käytännön vinkkejä, mitä mun kannattaisi tehdä tässä tilanteessa. Pitääkö vaan pakottaa itsensä tekemään asioita ja olemaan aktiivinen, jos siitä jossain kohtaa innostuisi? Tai tehdä joku suunnitelma, että tekee x määrän aisoita per päivä?
Ja kuulisin mielelläni, mikäli täällä on ihmisiä, kenellä ollut samanlaisia kokemuksia mutta päässyt niistä yli.
(Ja jos jotakuta kiinnostaa, minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus ja ahdistushäiriö, minkä lisäksi add-piirteitä).
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä pitkäkestoinen ja vaikea masennus + työtön. Olen loppuun palannut, enkä jaksa enää edes yrittää. Aion ta pp aa itseni tänä talvena.
N.26
Et tapa, seuraava päivä voi olla aina parempi.
Painosanalla 'voi'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap laihduta. Ylipaino aiheuttaa masennusta ja laiskuutta.
Itse asiassa olen hoikka ja siro. Vaikken ole liikkunut pitkään aikaan, en ole lihonut, mutta kunto huonontunut. Liikunnan haluaisin alottaa, että saisin mielihyvähormoneja jostain ja tulisin fyysisesti vahvemmaksi. Kuulemma liikunta tehokasta masennusta vastaan. (arvelin, että siitä sai kuvan, että olen ylipainoinen, kun vaan makaan kotona enkä liiku?)
Mihin tuo muuten perustuu, että ylipaino aiheuttaa laiskuutta tai masennusta? Sitä en ymmärrä. AP
En tiedä olenko enää varsinaisesti masentunut mutta kyseenalaistan tämän 100% työaika-vaatimuksen varsinkin jos työkyky on kärsinyt ja/tai tekee vaativaa työtä.
Itse teen lyhyempää työviikkoa ja se on ainoa syy, miksi jaksan käydä viikolla esim.salilla.
Ja tiedän, ei ole kaikille mahdollisuus. Mutta jos on: suosittelen lämpimästi.
Mä jaan tekemiset. Ja joskus jaksotan.
Eli jos pitää tehdä vaikea asia x niin pidän ennen sitä ns lomapäivän jossa yritän tehdä jotain mukavaa. Samalle päivälle ei kasata montaa asiaa eli jos on vaikka lääkärinkäynti niin ei mitään muuta. Jos oli rankka päivä kun piti tehdä jotain vaikeaa niin voin pitää myös lomapäivän sen jälkeen.
Pilkin vaikeita asioita osiin; maanantaina vaihe yksi, keskiviikkona vaihe kaksi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla ei ole energiaa tehdä mitään, voi olla tärkeää myös levätä. Kuuntele itseäsi.
Mulla on auttanut toisen ihmisen seura. Esimerkiksi saan siivottua, jos pyydän jonkun siihen seuraksi katsomaan kun siivoan. Tämä vaatii tietenkin että ihminen on tarpeeksi läheinen jotta kehtaa pyytää tällaista. Mulla tämä ihminen oli esimerkiksi kämppis tai veli.
Pahimpina aikoina keskityin siihen, että muista syödä ja käydä kaupassa. Söin tietysti pelkkiä eineksiä. Mielellään sellaisia josta ei tule tiskiä.
Mikä auttoi? Lääkitys ja terapia auttoi. Ei reipastuminen.
Ihana näkökulma <3 mulle on esim ystävät ja terapeuttikin sanonut, että lepää, ole armollinen itsellesi. Mutta samalla haluaisin kokea onnistumisen kokemuksia, siitä että jaksaisin tehdä edes jonkin verran asioita. Töiden jälkeen tulee se olo että jos en muuta tänään jaksa, niin olin sentään 9h töitä eli tein jotain. Mutta muutoin mulle tulee tosi epäonnistunut ja lannistunut olo jos menee päiviä etten saa edes jotain pientä juttua tehtyä.
Hienoa, että oot saanut tollasta tukea kämppikseltä ja veljeltä. Mä oon vähän semmoinen etten kehtaa pyytää apua eli yritän selvitä kaikista askereista ja hoitaa asiat yksin. AP
Ap, ihminen on laumaeläin. Anteeksi karkea ilmaisu. Kaikilta ei saa tukea, valitettavasti, mutta toisaalta tukea voi saada yllättäviltäkin tahoilta, kun uskaltaa pyytää.
Olen onnekas, minulla on kolme hyvää ystävää ollut jo kohta kolmekymmentä vuotta, ja muutamia ihan ok kavereita. Tekstistäsi päätellen kuvittelisin voivani olla tukenasi. Olet, näemmä analyyttinen ja keskustelutaitoinen.
Luota ystäviisi ja terapeuttiisi, ehkä et jaksa tutustua uusiin ihmisiin juuri nyt, ja se on ok.
Jaksamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä sama ollut 2019... Ei lääkitystä.
1. Olin saikulla 3 viikkoa ja nukuin, ulkoilin, söin.
2. Saikku jatkui osa-aikaisena, töissä 50% palkkaa ja Kelalta 50% sairaspäivärahaa ( tosi hyvä) , veroprosentin lasku auttoi tasapainottamaan taloutta.
3. Tein viikkosuunnitelman, johon merkitsin mitä teen päivittäin. Yksi välttämätön asia.Aluksi hyvin kevyttä ja sellaista, jonka aikana on helppo välillä levähtää. Kesken ei saanut jättää, yksi asia valmiiksi. Aina se piristi, kun sai tehtyä.
4. Tärkeintä oli, ettei puhelinta plärännyt vaan jätin puhelimen lukemisen lähes täysin. Poistin turhat sovellukset, kuten Instagrammin ja Facebookin, tiktokin.
5. Pakotin itseni kyläilemään ja edes kauppaan rauhassa välillä. Ei kiirettä saanut olla.
6. Kyllä se siitä lähti... välillä tuli huonoja päiviä, mutta noudatin suunnitelmaa siitä huolimatta.
Vähensin työaikaa. Jaan työt tasaisesti niin että joka päivä on vähän vähemmän. Voisi pitää myös vaikka vapaapäivän keskellä viikkoa. Jaksotan, paussitan.
En vaadi itseltäni liikoja, olen armollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihan sama ongelma ollut jo vuoden. Ihmiset sanoo että pitäisi syödä lääkkeitä, mutta on useampiakin syitä siihen että en halua lääkitystä. Niitä syitä vain ei huvita luetella kaikille. Ja kukaan ei osaa ehdottaa mitään muuta.
Sitä paitsi on olemassa ihmisiä, jotka ovat jo kokeilleet lääkkeitä ja joille mistään lääkkeestä ei ole ollut mitään apua. Mitäs heidän sitten pitäisi tehdä.
Turhan moni on lääkevastainen, eikä keskustele lääkärinsä kanssa siitä, toimiiko kyseinen lääke. Tässä mokasin itsekin, olisin voinut kokeilla toistakin lääkettä. Sivusta olen näitä keskusteluita seurannut, joissa mt-ongelmista kärsivä lopettaa lääkkeen syömisen omalla päätöksellään, eikä silti voi paremmin. Hyvä ystävänikin kertoi puolisonsa lopettaneen lääkityksen kesken ilman keskustelua lääkärin kanssa, ja totesi puolisonsa seonneen täysin. Seonneen niin paljon, että ero oli pitkä ja tuskallinen molemmille. Jos se ei riitä, niin ero oli myös kallis, olivat ostaneet yhdessä omakotitalon, jonka joutuivat myymään alennuksella, niin, että kumpikin kärsi noin kymppitonnin tappiot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku haluaa 37-vuotiaana vaan olla masentunut eikä edes yritä hakeutua johonkin hoitoon tai terapiaan?
Minä olen yli 40-vuotias masentunut ja minulla syy miksi en hakeudu hoitoon tai terapiaan on se että julkisella ei varmaan terapiaan helpolla pääsisi ja saisi ikuisen leiman mielen ongelmista ja yksityisellä terapia maksaa maltaita mihin minulla ei olisi varaa, ärsytti kun taannoin yksi radiotoimittaja sanoi radiossa käyneensä vuosia terapiassa ja suosittelee kaikille, ihan niinkuin kaikilla olisi varaa kalliiseen terapiaan??
Ikuisen leiman? Jättäisitkö samasta syystä hoitamatta sukupuolitaudin?
Eikö sen leiman ja maineen saa siinä tapauksessa helpommin jos jättää sairauden hoitamatta?
Masennus ei ole oikea sairaus. Se on lähinnä laiskuutta ja vastuunpakoilua. Ihan oikein,.että katotaan vähän vinoon..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole masennusta, mutta ole varmaan uupunut. Vapaa-aika menee löhötessä, mitään ei saa kotona aikaan. Olen miettinyt, auttaisiko joku kotityökalenteri, vaikka 10 min kotitöitä illassa tai vaikka 10 min x 2 (meillä puoliso hoitaa keittiöhommat). Ja jos ottaisi joka ilta vaikka pienen sauvakävelenkin, ihan vaikka tyyliin 300 m (kierrän löhipuiston) ja jos huvittaa, niin pidentää että tekee toisen perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku haluaa 37-vuotiaana vaan olla masentunut eikä edes yritä hakeutua johonkin hoitoon tai terapiaan?
Minä olen yli 40-vuotias masentunut ja minulla syy miksi en hakeudu hoitoon tai terapiaan on se että julkisella ei varmaan terapiaan helpolla pääsisi ja saisi ikuisen leiman mielen ongelmista ja yksityisellä terapia maksaa maltaita mihin minulla ei olisi varaa, ärsytti kun taannoin yksi radiotoimittaja sanoi radiossa käyneensä vuosia terapiassa ja suosittelee kaikille, ihan niinkuin kaikilla olisi varaa kalliiseen terapiaan??
Ikuisen leiman? Jättäisitkö samasta syystä hoitamatta sukupuolitaudin?
Eikö sen leiman ja maineen saa siinä tapauksessa helpommin jos jättää sairauden hoitamatta?
Masennus ei ole oikea sairaus. Se on lähinnä laiskuutta ja vastuunpakoilua. Ihan oikein,.että katotaan vähän vinoon..
En edes sinun toivo sairastuvan masennukseen. Vaikka näemmä ansaitsisit. Hyvää elämää sinullekin. 😎👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakottamalla itsensä. Elän, mutta en ole elossa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on auttanut pomodoro-tekniikka. Teen usein aamulla listan asioista, mitä tehdä. Se voi olla vaikka "lue kirjaa", "venyttele", "imuroi" "kudo". Idea on laittaa ajastin 25 minuutiksi. Keskittyä kunkin asian tekemiseen tuoksi ajaksi. Sen jälkeen ei tarvitse enää tehdä ks.asiaa. Tällä tavoin saan itseni aloittamaan asioita ja usein innostun niin, että haluan jatkaa. Jos 25 min tuntuu liian pitkältä, voit aloittaa vaikka 15 minuutista. Aina en saa tehtyä kaikkea listaltani, mutta tärkeintä on että tulee muutama onnistumisen ja jopa innostumisen kokemus päivässä. Minulla on suurin piirtein samat diagnoosit kuin sinulla.
Tuo tekniikka ei ole tuttu, mutta tunnistan miten tehtävän asian esiin, näytille, näytölle ottaminen, tekee asiasta helpommin lähestyttävän. Yritän muistaa tutustua tuohon aamulla. Olen kokenut jotain samanlaista. Kun tehtävän asian tuo itselleen esiin, ja antaa hetken pohtia sen tekemistä, se yleensä onnistuu, vaikka hieman vastentahtoisestikin alussa.
Kiitos ajatuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän potkia masennusta pois. Marraskuusta tammikuuhun on pahinta aikaa. Huomenna menen joko uimahalliin, kirkkoon tai tapaan ystävää. Maanantaina vedän maskin naamaani ja yritän näyttää kiinnostuneelta ja semipositiiviselta ihmiseltä. Olisi kiva, jos voisi olla oma itsensä, mutta täytyy yrittää mennä eteenpäin. En halua luisua kuoppaan, kun olen joskus ollut siellä ja sieltä on vaikea nousta. Sen takia yritän syödä suhteellisen ok, liikkua ym. Mutta valitettavasti aika ja energia ei riitä kivaan tekemiseen, että siitäkin tulee helposti suorittamista ja vedän aina yli.
Itselläni auttoi masennuslääkkeet. Lääkärin pakeille suosittelen menemään.
Tee yksi asia kerrallaan, juo kahvia, nuku, aseta välitavoitteita
Jos huomaa jaksavansa tehdä jotain tiettyä hommaa, kannattaa tehdä juuri sitä ahkerasti. Saa ainakin jotain aikaan, eikä tunne itseään niin avuttomaksi. Vaikealta tuntuvat asiat voi jättää toistaiseksi väliin, jos eivät aivan pakollisia ole.
Voisiko bujoilusta olla apua tässä.
Joskus masentuneet ym "heittäytyy" ettei jaksaisi/huvita esim siivota, sitten saatetaan käydä mielellään ja voimia riittää kuntosalilla, harrastuksissa, töissä... Eli masennus ym ei tarkoita et ihmiseltä puuttuu valikoiva tekeminen/lempi- ja inhokkipuuhat. Ihmisiä on ne masentuneetkin yhtälailla.
Laita ege zulu soimaan ja ala hommiin