Lue keskustelun säännöt.
Miten saada asioita aikaan masentuneena?
06.12.2024 |
Olen kolmikymppinen yksin elävä ja lapseton nainen, käyn kokopäivätöissä. Töissä olen tehokas mutta töiden jälkeen ja vapaapäivinä en saa kuitenkaan mitään tehtyä, lähinnä nukun tai makaan sängyssä ja katselen leffoja. Useimmat päivät tekisi vain mieli nukkua "ohi". Tilanne on todella raskas, sillä haluaisin jaksaa niin kuin "normaali" ihminen. Muutamia ystäviä on, mutta harvoin jaksan nähdä, ja liikuntaharrastuksista on ollut pitkä tauko, koska en saa millään motivaatiota aloittaa uudelleen. Motivaatiota tällä hetkellä ei ole oikein mihinkään.
Toivoisin vertaistukea ja käytännön vinkkejä, mitä mun kannattaisi tehdä tässä tilanteessa. Pitääkö vaan pakottaa itsensä tekemään asioita ja olemaan aktiivinen, jos siitä jossain kohtaa innostuisi? Tai tehdä joku suunnitelma, että tekee x määrän aisoita per päivä?
Ja kuulisin mielelläni, mikäli täällä on ihmisiä, kenellä ollut samanlaisia kokemuksia mutta päässyt niistä yli.
(Ja jos jotakuta kiinnostaa, minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus ja ahdistushäiriö, minkä lisäksi add-piirteitä).
Kommentit (129)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista tukea aloittaja tarvitsee?
Potkun perseelle. Joskus voi myös ottaa itse vastuun elämästä eikä aina oottaa muita apuun
En ymmärrä tätä kommenttia. Tarkottaako neuvojen kysyminen johonkin asiaan sitä, ettei ota vastuuta elämästään? Ihan itse käyn töissä, maksan verot ja laskut jne. En oo pyytänyt ketään tekemään mun töitä/siivoamaan mun kämppää/hoitamaan mun asioita mun puolesta. Mielestäni jostain ongelmasta keskustelu ei ole sama asia kuin vastuuttomuus. AP
Vierailija kirjoitti:
Hei, kaikkea hyvää sinulle. Minua auttoi liikunnan aloittamisen kanssa se, etten odotellut motivaatioita. Mulla ei ole aina motivaatiota mennä töihin ja liikunnan kanssa on sama juttu; se on vain tehtävä. Varaan kolmesta neljään liikuntatuntia seuraavalle viikolle ja se on sovittu juttu itseni kanssa. En mieti jaksanko vai enkö jaksa mennä, huvittaako vaiko ei - minä vaan menen. Joka ikinen kerta olo on parempi tunnin lopussa kuin tunnille mennessä.
Sama juttu kotihommia kanssa. Ajattelen että saan tyhjentäää tiskikoneen, saan pestä pyykkiä ja saan imuroida; pyrin olemaan kiitollinen mitä kaikkea saan tehdä kodissani enkä ajattele että hommat olisivat vaatimus tai rangaistus.
Nämä keinot auttoivat jaksamaan raskaan elämänvaiheen aikana ja nyt niistä on tullut tapa.
Kiitos tästä kommentista :) Mulla aina aiemmin ollut niin, että motivaatio asioihin lopahtaa, mutta tulee kuitenkin aina uudestaan, ja sitten on taas helppo aloittaa joku asia (esim. liikunta) ja tehdä sitä ahkerasti. Olen odotellut tämän tapahtuvan, mutta se motivaatio kyllä ei näytä itsestään enää syttyvän edes kivoihin asioihin, niin otettava se vaikeampi tie. Todella hienoa, että jaksoit tosiaan tehdä asioita silloin kun ei olisi yhtään halunnut, niin pitkään, että ne on nyt automaatio! AP
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut masentunut ajoittain. Nytkin taas huonompi vaihe menossa. Aikoinaan olen kokenut hyötyväni ratkaisukeskeisestä terapiasta, oli max 10 kertaa.
Ne, keillä on mahdollisuus (esim työterveyden kautta) olla puhelimitse yhteydessä psykologiin, niin saattaa olla helpompi jutella kuin kasvotusten. Omalla kohdallani ainakin näin.
Jaksamisia teille.
Jaksamista sulle myös! Harmi, että nyt on vaikeampaa :/ hyvä, että sulla on työterveyden kautta ollut mahdollisuus tuollaiseen, uskotko, että pääsisit vielä uudelleen terapiaan?
Jos on masentunut ja milloin ehkä on parempi hetki ja voimia tehdä jotakin hommaa, niin silloin kannattaa se tehdä. Esim viedä roskat, tiskata, tehdä rästihommia. En osaa muuta neuvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, joten pahoittelut jos tulee samoja asioita.
Omasta mielestä tärkeintä on tehdä ensi alkuun korjausliike töissä: työt voi tehdä ihan normaalisti olematta mitenkään supertehokas. Työt pitää tietenkin hoitaa, mutta työaika riittää siihen mihin riittää, jatkuva kiire ei ole normaalia.
Lisäksi omalla kohdalla auttoi masennuksen aikana säännöllinen ulkona oleminen. Eli päivävaatteet päälle ja käy vaikka parvekkeella/ulkona seisomassa jos ei muuta jaksa. Happihyppely siis. Pikkuhiljaa sitten rauhallisia kävelyitä, ei siis tarvitse olla mikään urheilusuoritus vaan käy vaikka korttelin ympäri kävelemässä.
Tän lisäksi voi miettiä kotihommista jonkun yhden itselle tärkeimmän ja alkaa hoitamaan sen säännöllisesti. Esim. itsellä keittiön paha siivo alentaa mielialaa. Panostin tähän eli joka päivä siivosin keittiön niin että aamulla voi sitten kirjaimellisesti aloittaa puhtaalta pöydä
Kiitos tästä :) itse en koe, että työ olisi ainakaan tällä hetkellä liian kuormittavaa, mutta annan ehkä enemmän kuin tarvisi. Ainakin voi tuntea edes jossain olevansa "arvokas", riittävä ja hyvä. Voisin omasta puolestani tehdä vaikka enemmänkin töitä, niin olisi vähemmän aikaa olla masentunut ameeba.
Koitan aloittaa ns. pienestä, oon miettinyt sitäkin, tuntuuko asioiden aloittaminen niin vaikealta, koska ajattelen niitä tosi isoina projekteina, esim. jos siivoa, pitää siivota koko asunto, tai lenkki on joku minimi 10km lenkki.
N38 ja samansuuntainen tilanne. Olen aina mieltänyt että ehkä olen vain laiska ja huono ihminen henkilökohtaisessa elämässä työn ulkopuolella, mutta viime talvena ymmärsin että ehkä tämä on tosiaan jotain masennukseen liittyvää.
Aloitin keväällä sillä että joka päivä kävelin lähikorttelin ympäri. Ei ole iso matka, vain noin 1km mutta vaikka kello oli iltayksitoista niin väkisin menin. Ensin pakotettuna vaikka kiusaus oli suuri että jäisi väliin "nyt tämän kerran, huomenna sitten".
Siitä tuli rutiini eli menin ulos, sain raitista ilmaa ja pikku hiljaa alkoi tuntumaan töiden jälkeen siltä että johan tästä pitäisi ulos päästä. Ei tapahtunut viikossa tai parissa, eli pitää antaa itselleen aikaa.
Syyskuussa ostin askelmittarin ja olen nostanut päivätavoitetta, ensin 3000 ja nyt 5000 pikku hiljaa. 6000 on kuulemma nykymittojen mukaan aikuiselle hyvä eli kohta olen jo siinä, mikä on huimaava ajatus kun vertaa miten monta vuotta meni aika nollilla.
Minua auttoi se, että en ottanut stressiä sovelluksesta tai muusta, vaan asetin itse rannekkeen piippaamaan ja värisemään kun on tavoite täynnä enkä seuraa tai kytke muuten suoritusta mihinkään. Olen sen tyyppinen että luulen siitä olevan minulle haittaa.
Viikonloppuisin yritän mennä useamman tunnin lenkin luonnonsuojelualueella, jos en joka viikko niin joka toinen ja otan evästä mukaan.
Nyt kun olen saanut itseni ulos ja liikkeelle niin alkoi tuntumaan että jaksan paremmin myös sosiaalisia tilanteita töiden ulkopuolella. En mikään bilehile ole tai tule olemaan, mutta alkanut jopa miettiä että pitäisikö liittyä johonkin harrastusporukkaan. Talvi hilkulla eli avantouintia voisin ehkä harkita tai sitten keväällä jotain muuta.
Ota itsellesi joku oikeasti sellainen tavoite mihin menee lyhyt aika ja voit tehdä sen vaikka yöllä - vaikka se 800m korttelin ympäri ja aloita siitä. Kyllä siinä saa oman tahdonvoiman kanssa kamppailla aluksi mutta pystyt siihen, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun en jaksanut mennä suihkuun, aloin käydä uimahallissa. Tuli käytyä pesulla, uitua ja vesijuostua. Tuli parempi olo.
Kylmä ulkoilma auttaa myös. Pyri menemään ulos valoisaan aikaan. Itse ulkoilen koiran kanssa kolme kertaa päivässä.
Kun saat kotona jonkun pienenkin askareen tehdyksi, tulee parempi mieli.
Karsi ruokavaliosta höttöhiilarit, sokeri ja kova rasva pois. Vältä pannulla paistettua ruokaa. Keitä, höyrytä, kypsytä uunissa. Syö enemmän kaikenlaisia marjoja, kasviksia, juureksia, hedelmiä. Ota D-vitamiinia, folaattia, B-vitamiinia ja rautaa.
Jätin mielialalääkkeet ja unta antavat lääkkeet. Söin erilaisia jo vuosikaudet, mutta ei niistä ollut apua. Lihoin vain.
Nyt vaikea asteinen masennus on tällä hetkellä vain lievää masennusta. Yritän olla ottamatta paineita unettomuudesta. Jos en nuku yöllä niin seuraavana tai sitä seuraa
Minulla kesti 4 vuotta kesti ennen kuin mieliala alkoi tällain parantua vakavasta masennuksesta lieväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla ei ole energiaa tehdä mitään, voi olla tärkeää myös levätä. Kuuntele itseäsi.
Mulla on auttanut toisen ihmisen seura. Esimerkiksi saan siivottua, jos pyydän jonkun siihen seuraksi katsomaan kun siivoan. Tämä vaatii tietenkin että ihminen on tarpeeksi läheinen jotta kehtaa pyytää tällaista. Mulla tämä ihminen oli esimerkiksi kämppis tai veli.
Pahimpina aikoina keskityin siihen, että muista syödä ja käydä kaupassa. Söin tietysti pelkkiä eineksiä. Mielellään sellaisia josta ei tule tiskiä.
Mikä auttoi? Lääkitys ja terapia auttoi. Ei reipastuminen.
Ihana näkökulma <3 mulle on esim ystävät ja terapeuttikin sanonut, että lepää, ole armollinen itsellesi. Mutta samalla haluaisin kokea onnistumisen kokemuksia, siitä että jaksaisin tehdä edes jonkin verran asioita. Töiden jälk
En tiedä, toimiiko tämä lainaus, mutta ei mielestäni ollut yhtään karkeasti sanottu, että ihminen on laumaeläin. Olen aika introvertti, mutta kyllä sitä itsekin kaipaa jonkin verran ihmisiä. Hienoa, että sulla on hyviä ystäviä. Mullakin on muutama, mutta tälleen kun on masennuksen pohjamudissa, en ole viitsinyt heille puhua rehellisesti mun olosta. En halua vaivata/huolestuttaa. En usko että ikinä voisin esim kertoa itsetuhoisista ajatuksista ystäville. En halua heille sitä taakkaa tai sellaista oloa, että pitäisi olla viemässä mua hoitoon tai olla liian huolestuneita. Tavallaan tämmönen rehellisesti pahasta olosta puhuminen on mulle myös helpompaa täysin anonyymina tuntemattomille henkilöille. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneena on kyllä todella vaikeaa saada mitään aikaiseksi, oli kyse sitten arkiaskareista, kotitöistä, rutiineista tai harrastuksista. Jos helvetti on olemassa, siellä on varmaan juuri tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Hei, kaikkea hyvää sinulle. Minua auttoi liikunnan aloittamisen kanssa se, etten odotellut motivaatioita. Mulla ei ole aina motivaatiota mennä töihin ja liikunnan kanssa on sama juttu; se on vain tehtävä. Varaan kolmesta neljään liikuntatuntia seuraavalle viikolle ja se on sovittu juttu itseni kanssa. En mieti jaksanko vai enkö jaksa mennä, huvittaako vaiko ei - minä vaan menen. Joka ikinen kerta olo on parempi tunnin lopussa kuin tunnille mennessä.
Sama juttu kotihommia kanssa. Ajattelen että saan tyhjentäää tiskikoneen, saan pestä pyykkiä ja saan imuroida; pyrin olemaan kiitollinen mitä kaikkea saan tehdä kodissani enkä ajattele että hommat olisivat vaatimus tai rangaistus.
Nämä keinot auttoivat jaksamaan raskaan elämänvaiheen aikana ja nyt niistä on tullut tapa.
Tästä tekstistä tuli mieleen kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Ei ole pakko kirjoittaa tekstiä vaan miettiä joka päivä, mistä asioista voi joka päivä olla kiitollinen. Vaikka vointi olisi kuinka huono aina löytyy jotakin, vaikkapa lämmin asunto, hanasta tulee vettä, sähköt/laitteet toimii, on ruokaa.
Kiitollisuudesta on todella apua masennukseen. Jos on uskovainen niin tämä on vähän sama kuin rukous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on masennus ja työuupumus ja pari muuta diagnoosia. Mun on pitäny hyväksyä etten jaksa ja siksi yritän priorisoida. Edes joka päivä jotain pientä mutta siitäkin voi joustaa jos on todella huono päivä. Ja yritän valita sen itselleni kaikkein mukavimman homman ja vähiten työläimmän, jos mahdollista. Joskus sitten tärkeimmän.
Esim ruuanlaitto on jäänyt pois melkein kokonaan vaikka se on ollut aiemmin mieluisaa. Nyt syön valmisruokaa tai teen ystävän kanssa paljon ruokaa kerralla pakkaseen. Kuntosali on jäänyt, mutta yritän käydä pienen kävelylenkin ainakin kerran viikossa. Jos pitää imuroida, kolata lumi pihasta ja täyttää tiskikone, valitsen niistä yhden ja hyväksyn sen ettei muita tule tehtyä tänään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos masentunut ei halua edes yrittää asioita muuttaa/sabotoi omaa oloaan jättämällä lääkkeitä syömättä, haistattelee tai käyttäytyy muuten törkeästi muita kohtaan? Mitä tollaisissa tilanteissa läheiset voi tehdä tai sanoa? Ei varsin mitään pään silittelyä, masentuneen oikkujen mukaan menemistä.
Kokemusta on kaveristani, jolla mielialat heittelee, kohtelee muita toisinaan välinpitämättömästi, ilkeästi, joka kikkailee omiaan mielialalääkkeiden kanssa, jättää hoitaja tapaamisia väliin ja pelailee päivät, selaa puhelinta kotona, elämänrytmit on sekaisin ja itsensä ja asunnosta huolehtiminen alhaalla. Kaikki tuo yhdessä persoonan, sairauksien jne kanssa vaikuttaa hänen elämiseen/käytökseen. Kerran piti saarnata et meinaatko itsellesi sähköiskun saada, ittes tapattaa kun laittoi jalkalampun wc/suihkutilaan valoksi pidemmäksi aikaa, kun wc:n oma lamppu oli sammunut, eikä ollut kaupasta ostanut uutta lamppua ennen kuin siitä ulkopuolinen eli minä sanoin. Esimerkkejä on muitakin kaverini ns touhuista. Kaveri kyllä tietää monista asioista ja saisi myös aikaiseksi niitä tehdä, jos vain edes yrittäisi tai edes kysyisi kuinka toimia,jos ei jotain tiedä. On itsekin monesti sanonut ettei huvita yrittää tehdä, tai antaa olla vain. En tiedä, odottaako kaveri jotain "ihmettä" et sitten alkaisi saamaan itseensä, elämäänsä otetta?, muuten ei edes yritä ottaa askeleita elämänsä kohentamiseen pala palalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkoa tuohon edelliseen, tein syystäkin kaveristani nimettömänä huoli-ilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla ei ole energiaa tehdä mitään, voi olla tärkeää myös levätä. Kuuntele itseäsi.
Mulla on auttanut toisen ihmisen seura. Esimerkiksi saan siivottua, jos pyydän jonkun siihen seuraksi katsomaan kun siivoan. Tämä vaatii tietenkin että ihminen on tarpeeksi läheinen jotta kehtaa pyytää tällaista. Mulla tämä ihminen oli esimerkiksi kämppis tai veli.
Pahimpina aikoina keskityin siihen, että muista syödä ja käydä kaupassa. Söin tietysti pelkkiä eineksiä. Mielellään sellaisia josta ei tule tiskiä.
Mikä auttoi? Lääkitys ja terapia auttoi. Ei reipastuminen.
Ihana näkökulma <3 mulle on esim ystävät ja terapeuttikin sanonut, että lepää, ole armollinen itsellesi. Mutta samalla haluaisin kokea onnistumisen kokemuksia, siitä että jaksais
En tiedä, toimiiko tämä lainaus, mutta ei mielestäni ollut yhtään karkeasti sanottu, että ihminen on laumaeläin. Olen aika introvertti, mutta kyllä sitä itsekin kaipaa jonkin verran ihmisiä. Hienoa, että sulla on hyviä ystäviä. Mullakin on muutama, mutta tälleen kun on masennuksen pohjamudissa, en ole viitsinyt heille puhua rehellisesti mun olosta. En halua vaivata/huolestuttaa. En usko että ikinä voisin esim kertoa itsetuhoisista ajatuksista ystäville. En halua heille sitä taakkaa tai sellaista oloa, että pitäisi olla viemässä mua hoitoon tai olla liian huolestuneita. Tavallaan tämmönen rehellisesti pahasta olosta puhuminen on mulle myös helpompaa täysin anonyymina tuntemattomille henkilöille. AP
Tuo on vaikea asia puhua itsetuhoisista ajatuksista. Toinen ystäväni ymmärsi täysin väärin ja koki suurta huolta rautatiesillan kohtalosta. 😁 En tiedä ymmärsikö toinenkaan, mutta hän kuunteli, ja hengaili kanssani, ei antanut neuvoja, ei voivotellut. Minun kannaltani hän toimi juuri niinkuin tarvitsin, hän kuunteli. En sano, että älä kerro, mutten myöskään sano, että kerro. Jos luottamus ystäviin on luja, niin voi vähän kokeilla kepillä jäätä. Ja hei, ei noista kumpikaan minua hylännyt.
Aika vähissä minulla nuo itsetuhoiset ajatukset ovat olleet masennusdiagnoosin jälkeen, nuorempana niitä oli johtuen lähinnä pettymyksestä siihen tarinaan, jota ihmiselämästä kerrottiin kaikkialla. Opiskele ammatti, löydä kumppani ja perusta perhe. Vain ensimmäinen toteutui.
Ehkä voisin antaa vinkin, että puhu ystävillesi, mutta kerro etukäteen mitä heiltä odotat. Vähän niinkuin, "pystytkö antamaan minulle tämän..." Erityisesti mieti itsellesi selväksi, kaipaatko vain kuuntelijaa, vai neuvojen antajaa.
Tsemppiä ap. Ja toki muutkin jotka "Mustien koirien" kanssa kamppailevat.
Auttaisiko ap:ta jonkulaisen viikkokalenterin teko, jossa olisi eri päiville omat työt, esim maanantaina pyykipesu ja pölyjen pyyhintä, tiistaina roskien vienti jne?
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa tuohon edelliseen, tein syystäkin kaveristani nimettömänä huoli-ilmoituksen.
Kaveri on siis tietyllä tavalla välinpitämätön, piittaamaton käytökseltään sairauksista/lääkkeistä huolimatta.
Juuri tämmöisten juttujen takia. Ulkopuolisten, tuntemattomien odotukset tekee jo monesti elämästä vaikeeta. Saa olla vastailemassa turhanpäiväisiin kysymyksiin. Me kaikkihan ei olel samasta puusta veistettyjä. Toiset kestää enemmän kuin toiset. Kuten sanottu nuo odotuksetkin kuormittaa osaa. Pitäisi osata elää muiden tahdissa, kun se oma tahtikin on vielä löytymättä.
Annetaan kunkin olla omanlaisiaan ja tehdä asiat omalla tavallaan. Tukea ja ymmärrystä, kiitos.
N52