Miten saada asioita aikaan masentuneena?

Olen ollut samassa tilanteessa. Kun ei ole kumppania, joka toisi vuorovaikutusta ja läheisyyden hyvää oloa. Yksin on yksin. 

Joskus auttaa, että tekee vähän. Vaikka sen 10 min. päivässä kotitoitä. 

Hei ap! Sinulla diagnoosit, oletko saanut jotain hoitoa? Millaisia merkityksellisiä asioita sinulla on elämässä? Olet iältäsi ehkä murrosvaiheessa, miten voisit elää enemmän omien arvojesi mukaista elämää? Itselle suurin muutos masennuksesta irti päästämiseksi on ollut havahtuminen elämän rajallisuuteen. Läsnäolon harjoittelu on auttanut minua, pois oman pään sisältä ja huomion siirtäminen ympäröivään maailmaan. Tuo miettimäsi suuunnitelman teko arkitoiminnan lisäämiseksi on hyvä ajatus, keho ja mieli tarvitsee toimiakseen aktiivisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä N37 ja samankaltainen elämäntilanne. Työt hoidan jotenkuten, mutta muun ajan lähinnä nukun. Työ on supersosiaalista ja aktiivista, päiväkodissa. Pitää mut elämässä kiinni, ja on välillä ihan mukavaa.

En innostu vapaa-ajalla enää mistään tai ylipäätään tunne enää mitään. Näen ehkä parin viikon välein jotain ystävää ns. pakosta, mutta en välttämättä nauti siitäkään kun joutuu vetämään ns. hymymaskin päälle.

Nyt pidemmillä vapailla huomaan olevani todella mieli maassa, esim. koko eilisen makasin sängyssä ja itkin milloin mitäkin. Yritän keksiä asioita jotka kiinnostaisivat edes vähän, ja kyllä esim. joulukuusen laittaminen oli ihan mukavaa.

Mulla ei ole diagnoosia, mutta selkeältä masennukselta oloni vaikuttaa. En halua lääkitystä enkä terapiaa. On sellainen olo, että on jo saanut elämältä sen mitä piti ja nyt voisi vain hiljaa hiipua pois. 

Et halua lääkkeitä tai terapiaa, mutta niistä voisi oikeasti olla apua. Totta on, että sopivan lääkityksen löytäminen voi olla vaikeaa, varsinkin kun ne eivät vaikuta muutamassa päivässä, vaan vaativat pidempiaikaista käyttöä.

Olen itse syönyt lääkkeitä, ja itse en tunnistanut oliko niistä apua, mutta terveydenhoidon ammattilainen sanoi nähneensä muutoksen minussa selvästi. Muutama tuttu on saanut lääkkeistä apua omiin masennuksiinsa.

Minulla auttoi selvimmin töihin pääsy, ja sen ansiosta päivittäiset rutiinit palasivat arkeeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellainen sallivuuden ja lievän pakottamisen sopiva yhdistelmä toimii parhaiten. Että kuuntelee itseään, sallien ja hyväksyen sen, että voi myös vain olla ja levätä. Kuitenkin ne pienet jutut pitävät kiinni arjessa: itselle sopiva liikunta, ihmisten seura, luonnossa liikkuminen, musiikin kuuntelu, luova ilmaisu. Eli pitää myös puoliväkisin tehdä jotain. Ehkä voi koittaa jotain uuttakin, jos vain suinkin jaksaa ja uskaltaa? Itse tein sellaisen liikun, että ostin pari vuotta sitten pidempiaikaisen jäsenyyden itselleni aivan uuteen harrastukseen, ja se osoittautui tosi hyväksi. On paine vääntäytyä sinne, vaikka ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun väkisin saa itsensä paikan päälle, huomaa nauttivansa. 

Hyvin samanlaista kokemusta itsellä. Keskivaikea masennus diagnosoitu. Pahin toimettomuus taittui diagnoosiin, kun sille sai syyn, eiikä voinut vain pitää itseään la

Hienoa, että jaksoit mennä kuntouttavaan ja sieltä töihin ja jaksoit tehdä töitä tavoitteiden eteen. Oliko sulla jotain tiettyjä asioita, mitkä auttoivat sua haastamaan itseäsi niin kuin sanoit ja olemaan aktiivinen? Kun tuntuu, että masentuneena on tosi helppoa lannistua ja jättää asiat kesken. AP

Miksi joku haluaa 37-vuotiaana vaan olla masentunut eikä edes yritä hakeutua johonkin hoitoon tai terapiaan?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo hyväksynyt se, etten saa aikaan. Nytkin pitäs siivota ja täyttää tiskikone, mutta jos sitten huomenna.

Kirkasvalolamppu voi auttaa väsymykseen. Se ei poista masennusta.

Vierailija kirjoitti:

Ottaa ittee niskasta kiinni ja lopettaa masennushörhöilyt. Ei siinä sen kummempaa vaikka se nyt muotia onkin tänäpäivänä

Vedä itsesi vessan pöntöstä alas 🤮🤮

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku haluaa 37-vuotiaana vaan olla masentunut eikä edes yritä hakeutua johonkin hoitoon tai terapiaan?

Minä olen yli 40-vuotias masentunut ja minulla syy miksi en hakeudu hoitoon tai terapiaan on se että julkisella ei varmaan terapiaan helpolla pääsisi ja saisi ikuisen leiman mielen ongelmista ja yksityisellä terapia maksaa maltaita mihin minulla ei olisi varaa, ärsytti kun taannoin yksi radiotoimittaja sanoi radiossa käyneensä vuosia terapiassa ja suosittelee kaikille, ihan niinkuin kaikilla olisi varaa kalliiseen terapiaan??

Jos on voimavaroja auttaa itseä niin suosittelen tutustumaan Mielenterveystalo.fi -omahoito-ohjelmiin. Toki jos on vakava masennus niin ei välttämättä voimavarat riitä mutta leivissä ja kohtalaisissa masennustiloissa ainakin voi olla hyötyä..

Ainakin pk-seudulla on eri järjestöjen ilmaisia tai edullisia keskusteluterapiaryhmiä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaa ittee niskasta kiinni ja lopettaa masennushörhöilyt. Ei siinä sen kummempaa vaikka se nyt muotia onkin tänäpäivänä

Vedä itsesi vessan pöntöstä alas 🤮🤮

Tottahan tuo kirjoitti.. Masennus on laiskojen ihmisten "sairaus" jonka varjolla on lupa makoilla vaan sohvalla.

Vierailija kirjoitti:

Täällä N37 ja samankaltainen elämäntilanne. Työt hoidan jotenkuten, mutta muun ajan lähinnä nukun. Työ on supersosiaalista ja aktiivista, päiväkodissa. Pitää mut elämässä kiinni, ja on välillä ihan mukavaa.

En innostu vapaa-ajalla enää mistään tai ylipäätään tunne enää mitään. Näen ehkä parin viikon välein jotain ystävää ns. pakosta, mutta en välttämättä nauti siitäkään kun joutuu vetämään ns. hymymaskin päälle.

Nyt pidemmillä vapailla huomaan olevani todella mieli maassa, esim. koko eilisen makasin sängyssä ja itkin milloin mitäkin. Yritän keksiä asioita jotka kiinnostaisivat edes vähän, ja kyllä esim. joulukuusen laittaminen oli ihan mukavaa.

Mulla ei ole diagnoosia, mutta selkeältä masennukselta oloni vaikuttaa. En halua lääkitystä enkä terapiaa. On sellainen olo, että on jo saanut elämältä sen mitä piti ja nyt voisi vain hiljaa hiipua pois. 

Pystyn hyvin samaistumaan. Mustakin tuntuu, että työ pitää mut elämässä kiinni ja tuo edes jotain rutiineja elämään. Myöskin vähän auttaa, että pärjää edes töissä hyvin ja varmaan tekee ihan hyvää, että välillä on pakko keskittyä johonkin muuhun ja hetkellisesti unohtaa oma paha olo. Mutta toi on todella raastavaa, kun mikään ei tunnu miltään eikä mikään kiinnosta. Kuulostaa siltä, että sulla on toivoton olo ja ymmärrän sen hyvin, täällä sama. Niinkuin joku tossa mainitsi, niin siitä terapiasta/lääkityksestä voisi olla sulle apua, ehkä sitä kannattaa miettiä. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellainen sallivuuden ja lievän pakottamisen sopiva yhdistelmä toimii parhaiten. Että kuuntelee itseään, sallien ja hyväksyen sen, että voi myös vain olla ja levätä. Kuitenkin ne pienet jutut pitävät kiinni arjessa: itselle sopiva liikunta, ihmisten seura, luonnossa liikkuminen, musiikin kuuntelu, luova ilmaisu. Eli pitää myös puoliväkisin tehdä jotain. Ehkä voi koittaa jotain uuttakin, jos vain suinkin jaksaa ja uskaltaa? Itse tein sellaisen liikun, että ostin pari vuotta sitten pidempiaikaisen jäsenyyden itselleni aivan uuteen harrastukseen, ja se osoittautui tosi hyväksi. On paine vääntäytyä sinne, vaikka ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun väkisin saa itsensä paikan päälle, huomaa nauttivansa. 

Hyvin samanlaista kokemusta itsellä. Keskivaikea masennus diagnosoitu. Pahin toimettomuus taittui diagnoosiin, kun sil

Hienoa, että jaksoit mennä kuntouttavaan ja sieltä töihin ja jaksoit tehdä töitä tavoitteiden eteen. Oliko sulla jotain tiettyjä asioita, mitkä auttoivat sua haastamaan itseäsi niin kuin sanoit ja olemaan aktiivinen? Kun tuntuu, että masentuneena on tosi helppoa lannistua ja jättää asiat kesken. AP

Hyvä kysymys ja joudun vähän miettimään. Viimeksi piti tehdä työhakemus, ja siirsin sitä eteenpäin tavallaan odotellen etten enää ehtisi hakea. Lopulta kaivoin jo valmiiksi etsityn paikan hakemuksen nettisivun esiin. Katselin nettilomaketta hetken ja totesin, että voisin yhtä hyvin täyttää sen, ja lisätä valmiin CV:n liittenä. Tuli ihan hemmetin hyvä fiilis kun puolisen tuntia myöhemmin lähetin hakemuksen. Heti tuli se tunne, että pelkäsin hakemuksen tekoa turhaan, ja se oli helpompi tehdä kuin etukäteen kuvittelin.

Aiemmin eli noin kuukausi sitten, työnhakemiseen liittyen, päätin asettaa itseni asemaan, johon en olisi halunnut mistään hinnasta: hain oma-aloitteisesti Loikka työnhakuvalmennukseen. Työvoimavirkailija oli sitä kyllä jo ehdottanut, muttei panostanut minua mitenkään. Ajattelin kuitenkin kaksi viikkoa kestävän kurssin olevan minulle hyväksi, juurikin saadakseni tyhjään arkeen vaihtelua.

Masentuneena aika pienetkin asiat voivat olla haastavia. Minulle se oli pitkään suhkussa käynti. Kerran kaveri pyysi illanviettoon, ja jouduin pakottamaan itseni suihkuun, mikä tietenkin suihkun jälkeen huvitti miten vaikea minun oli suihkuun päästä.

Siksi aina osallistun näihin keskusteluihin, kun omasta kokemuksesta tiedän miten pahaksi asiat voivat mennä. Masennnus voi olla niin kamala tila, etten sitä toivo kenellekään. Kunhan pohdin saatan keksiä esimerkkejä lisääkin, mutta toivon, että ajatus haastamisesta selveni tällä tarpeeksi.

Onko sulla lääkitys? Sängystä ylös pääsemiseen mulla auttoi Bupropioni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku haluaa 37-vuotiaana vaan olla masentunut eikä edes yritä hakeutua johonkin hoitoon tai terapiaan?

Minä olen yli 40-vuotias masentunut ja minulla syy miksi en hakeudu hoitoon tai terapiaan on se että julkisella ei varmaan terapiaan helpolla pääsisi ja saisi ikuisen leiman mielen ongelmista ja yksityisellä terapia maksaa maltaita mihin minulla ei olisi varaa, ärsytti kun taannoin yksi radiotoimittaja sanoi radiossa käyneensä vuosia terapiassa ja suosittelee kaikille, ihan niinkuin kaikilla olisi varaa kalliiseen terapiaan??

Totta lienee, että terapiaan voi julkisella olla vaikea päästä, mutta mieluummin hoidan masennuksen pois kuin pelkään leimaa. Kun masentuneena vähät välittää ulkonäöstään ja hygieniastaan, kaikki näkevät, että ongelmia on. Harva vaan hienotunteisuuttaan viitsii kysyä, mikä on vikana. Vaikka kysyminen luultavasti auttaisi enemmän kuin se, että antaa toisen ihmisen ajautua ymmärtämättömyyttään sivuun ja syrjään kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä N37 ja samankaltainen elämäntilanne. Työt hoidan jotenkuten, mutta muun ajan lähinnä nukun. Työ on supersosiaalista ja aktiivista, päiväkodissa. Pitää mut elämässä kiinni, ja on välillä ihan mukavaa.

En innostu vapaa-ajalla enää mistään tai ylipäätään tunne enää mitään. Näen ehkä parin viikon välein jotain ystävää ns. pakosta, mutta en välttämättä nauti siitäkään kun joutuu vetämään ns. hymymaskin päälle.

Nyt pidemmillä vapailla huomaan olevani todella mieli maassa, esim. koko eilisen makasin sängyssä ja itkin milloin mitäkin. Yritän keksiä asioita jotka kiinnostaisivat edes vähän, ja kyllä esim. joulukuusen laittaminen oli ihan mukavaa.

Mulla ei ole diagnoosia, mutta selkeältä masennukselta oloni vaikuttaa. En halua lääkitystä enkä terapiaa. On sellainen olo, että on jo saanut elämältä sen mitä piti ja nyt voisi vain hiljaa hii

Hankaluutena siinä on nimenomaan se, että itse näkee asian toisin. Jos hoitaja tai läääkäri ei näe asiaa samoin, oma huono olo tulee jatkumaan koska heille ei voi sanoa vastaan tuossa tilanteessa.

Itse esim. kokenut trisyklisistä masennuslääkkeistä aitoa hyötyä, mutta plasebosta olen saanut kuulla keskusteltaessa ammattilaisen kanssa. Heille oli plaseboa se, että nukun x tuntimäärän sijaan y tuntia ja tämä oli yksi yhteen lääkepäivän ja lääkkeettömän päivän kanssa. Koin myös aitoa mielialahyötyä siitä yhdestäkin päivästä, vaikka jokainen huutaa kurkku suorana ettei se niin mene. Masentuneena se tasan menee niin koska tulevaisuuden toivottomuus kuuluu oirekuvaan. 

Sieltä ei saa tuosta noin vain valikoida että uneen tätä, mielialaan tätä, ahdistukseen tätä... Vaan on pärjättävä sillä yhdellä ja oltava täysin ok kaiken kanssa, oli se pilleri sitten mitä hyvänsä ja oli perhe sitten jo lähtenyt tai ei. Vaikka olisit kuinka yksinäinen, masentunut, ahdistunut tai hankaluuksissa, niin et saa aiemmin toiminutta kun henkilökunta näin päättää. 

Sain niitä myös suht myöhään, koska niillä ilmeisesti ei aloitella. Sen myönnän ettei kokonaistilanteeseen ollut parantajaksi, mutta jatkuva huono olo lievittyi niillä sen verran, että jaksoin oman osuuteni. Sen osuuden, mitä vuosikausia masentuneena kehtaan sanoa omaksi osuudekseni. 

Vierailija kirjoitti:

Teen itse vaativaa työtä ja arki on kiireistä. En ymmärrä masentuneita. Henkistä heikkoutta. Niin paljon on oman onnellisuuden eteen tehtävissä.

Kuka sulle on antanut vaativaan työhön tarvittavat taidot? Onko joku antanut opiskelupaikan vai oletko saanut vapauden opiskella youtubesta? Oletko saanut työpaikan itse yrityksen perustamalla vai onko sekin sulle annettu? Entä asiakkaat, kuka heidät on sulle antanut? Tai työvälineet, kuka heidät on sulle kehdannut luovuttaa?

Väärä työ kokonaisuuden kannalta?

Mulla oli näin. 

Kun en jaksanut mennä suihkuun, aloin käydä uimahallissa. Tuli käytyä pesulla, uitua ja vesijuostua. Tuli parempi olo.

Kylmä ulkoilma auttaa myös. Pyri menemään ulos valoisaan aikaan. Itse ulkoilen koiran kanssa kolme kertaa päivässä. 

Kun saat kotona jonkun pienenkin askareen tehdyksi, tulee parempi mieli. 

Karsi ruokavaliosta höttöhiilarit, sokeri ja kova rasva pois. Vältä pannulla paistettua ruokaa. Keitä, höyrytä, kypsytä uunissa. Syö enemmän kaikenlaisia marjoja, kasviksia, juureksia, hedelmiä. Ota D-vitamiinia, folaattia, B-vitamiinia ja rautaa.

Jätin mielialalääkkeet ja unta antavat lääkkeet. Söin erilaisia jo vuosikaudet, mutta ei niistä ollut apua. Lihoin vain.

Nyt vaikea asteinen masennus on tällä hetkellä vain lievää masennusta. Yritän olla ottamatta paineita unettomuudesta. Jos en nuku yöllä niin seuraavana tai sitä seuraavana varmaan nukun. Minun kun ei enää tarvitse käydä töissä. 

Oloni on toiveikkaampi kuin vuosiin. Vaikka jaksamiseni on vielä heikkoa ja saadakseni aikaan jotain töitä, minun pitää pakottaa itseni tekemään ja usein hommat jää kesken, kun ei vaan jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Hei ap! Sinulla diagnoosit, oletko saanut jotain hoitoa? Millaisia merkityksellisiä asioita sinulla on elämässä? Olet iältäsi ehkä murrosvaiheessa, miten voisit elää enemmän omien arvojesi mukaista elämää? Itselle suurin muutos masennuksesta irti päästämiseksi on ollut havahtuminen elämän rajallisuuteen. Läsnäolon harjoittelu on auttanut minua, pois oman pään sisältä ja huomion siirtäminen ympäröivään maailmaan. Tuo miettimäsi suuunnitelman teko arkitoiminnan lisäämiseksi on hyvä ajatus, keho ja mieli tarvitsee toimiakseen aktiivisuutta.

Olen käynyt terapiassa, mutta valitettavasti siitä ei ollut suurta hyötyä kohdallani, välillä toki auttoi. Terapeutti kuunteli, mutta en oikein saanut mitään eväitä, miten sitä oloa saisi paremmaksi. Lähinnä sanoi, ettei ihmekään, että mulla on niin huono olo kun koko elämän ajan ollut niin paljon vastoinkäymisiä. Tietyllä tapaa siitä tuli itselle sellainen olo, että hitsi, olen tosiaan niin traumatisoitunut, etten parane koskaan. Mutta ehkä terapeutin tehtävä onkin vain kuunnella ja olla empaattinen, joten varmaankaan terapeutissa sinällään ei ollut mitään vikaa. Lääkkeitä on kokeiltu. Tämä on kyllä lisännyt toivottomuutta, että terapia tai lääkkeet ei ole auttaneet, tullut sellainen olo, että olenko ihan toivoton tapaus. Eihän ne toki kaikilla auta. Vaikeaa on ollut suurimman osan ajan elämästä, mutta ennen mulla oli kuitenkin sellainen toivo, että jossain kohtaa elämä hymyilee, pystyin haaveilemaan asioista. Sillä jaksoin eteenpäin ja oli myös asioita, mistä sai mielihyvää. Nyt se toivo on hiipunut, enkä oikein osaa enää haaveilla tai kuvitella itseäni hyvinvoivana. Olen väsähtänyt elämään, ehkä tullut tietynlainen ylikuormitus tai liian monta vastoinkäymistä, mistä ei ole toipunut, ollut pitkään 99 % huono olo. Realistisesti sanottuna hyviä asioita elämässä: muutamia kavereita, olen suhteellisen terve, okei asunto ja työpaikka. Tällä hetkellä en vaan pysty ns. aidosti iloitsemaan niistä paitsi hetkittäin. Yritän nyt tosiaan kuten aloituksessa sanoin, jos voisin omalla aktiivisuudellani muuttaa tätä olotilaa. Pahoittelut pitkästä vastauksesta ja jos meni vähän ohi sun kysymyksen. AP