Miten saada asioita aikaan masentuneena?

Itse olen jo hyväksynyt se, etten saa aikaan. Nytkin pitäs siivota ja täyttää tiskikone, mutta jos sitten huomenna.

Itellä kaksisuuntanen ja masennuksen aikana ei pysty juurikaan toimimaan ja oon sen hyväksyny . Nyt taas alko mania tai sitten lääkkeet taas toimii ja otan kaiken ilon irti siitä, teen rästihommat ja hoidan asioitani kuntoon ennen seuraavaa varottamatta tulevaa masennusta. Näillä mennään

Tehokkuus ja masennus yhdessä kielii uupumuksesta. Ota rennosti ja chillaa, ei suorittamisia!

Sillai yksi asia kerrallaan vaan., Ja joskus käy niin, että toinen tulee tehtyä myös

Ottaa ittee niskasta kiinni ja lopettaa masennushörhöilyt. Ei siinä sen kummempaa vaikka se nyt muotia onkin tänäpäivänä

Vierailija kirjoitti:

Itsellä pitkäkestoinen ja vaikea masennus + työtön. Olen loppuun palannut, enkä jaksa enää edes yrittää. Aion ta pp aa itseni tänä talvena.

N.26

Ei älä tee niin. Itse päätin samoin viime talvena, kun masennus ja yksinäisyys teki kaiken mustaksi. Mutta se jäi ja nyt huomaan välillä pientä valoa

Olet nuori ja asioilla ja sinulla on aikaa muuttua/muuttaa asioita. Minä olen N62

Vierailija kirjoitti:

Itsellä pitkäkestoinen ja vaikea masennus + työtön. Olen loppuun palannut, enkä jaksa enää edes yrittää. Aion ta pp aa itseni tänä talvena.

N.26

Et tapa, seuraava päivä voi olla aina parempi. 

Kuulostaa tosi vaikealta sun tilanne :( Saatko apua jostakin, lääkkeitä, terapiaa tai mitään tukea? Jos on tosi paha olo, niin esim. kriisipuhelimeen voi soittaa. Itselläkin ollut itsetuhoisia ajatuksia ja miettinyt samaa, niin ymmärrän. 

Ap

Teen itse vaativaa työtä ja arki on kiireistä. En ymmärrä masentuneita. Henkistä heikkoutta. Niin paljon on oman onnellisuuden eteen tehtävissä.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä pitkäkestoinen ja vaikea masennus + työtön. Olen loppuun palannut, enkä jaksa enää edes yrittää. Aion ta pp aa itseni tänä talvena.

N.26

Miten voi.nuori nainen olla loppuupalanut tolla iällä, perhe-elmän ruuhkavuosista ei ole vielä tietoakaan ja vielä ei edes työuraa ole kovin pitkästi takana?

Ehkä sellainen sallivuuden ja lievän pakottamisen sopiva yhdistelmä toimii parhaiten. Että kuuntelee itseään, sallien ja hyväksyen sen, että voi myös vain olla ja levätä. Kuitenkin ne pienet jutut pitävät kiinni arjessa: itselle sopiva liikunta, ihmisten seura, luonnossa liikkuminen, musiikin kuuntelu, luova ilmaisu. Eli pitää myös puoliväkisin tehdä jotain. Ehkä voi koittaa jotain uuttakin, jos vain suinkin jaksaa ja uskaltaa? Itse tein sellaisen liikun, että ostin pari vuotta sitten pidempiaikaisen jäsenyyden itselleni aivan uuteen harrastukseen, ja se osoittautui tosi hyväksi. On paine vääntäytyä sinne, vaikka ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun väkisin saa itsensä paikan päälle, huomaa nauttivansa. 

Työni hoidan mutta vapaa-ajalla en sitten jaksa muuta kun maata sängyssä. Lenkillä käyn la ja su ja nuokin pakotan itseni tekemään. Sos elämää ei ole. N36

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellainen sallivuuden ja lievän pakottamisen sopiva yhdistelmä toimii parhaiten. Että kuuntelee itseään, sallien ja hyväksyen sen, että voi myös vain olla ja levätä. Kuitenkin ne pienet jutut pitävät kiinni arjessa: itselle sopiva liikunta, ihmisten seura, luonnossa liikkuminen, musiikin kuuntelu, luova ilmaisu. Eli pitää myös puoliväkisin tehdä jotain. Ehkä voi koittaa jotain uuttakin, jos vain suinkin jaksaa ja uskaltaa? Itse tein sellaisen liikun, että ostin pari vuotta sitten pidempiaikaisen jäsenyyden itselleni aivan uuteen harrastukseen, ja se osoittautui tosi hyväksi. On paine vääntäytyä sinne, vaikka ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun väkisin saa itsensä paikan päälle, huomaa nauttivansa. 

Joo, toi oli hyvä pointti, olet varmaan oikeassa. Aloin katsomaan vähän videoita aiheeseen liittyen ja kyllä niissä kaikissa on vähän sama viesti, että jos jää odottamaan motivaatiota, niin saattaa olla, että odottaa loppuikänsä. Että alkuun pitäisi vähän pakottaakin itseä ja se motivaatio tulee vain tekemällä. Hyvä, että sulla toi uusi harrastus on toiminut ja tykkäät siitä! Mäkin olen miettinyt, että kokeilisin yhtä uutta lajia, jos siitä innostuisi. 

Vierailija kirjoitti:

Työni hoidan mutta vapaa-ajalla en sitten jaksa muuta kun maata sängyssä. Lenkillä käyn la ja su ja nuokin pakotan itseni tekemään. Sos elämää ei ole. N36

I feel you :/ musta hienoa, että jaksat kuitenkin liikkua! / ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä pitkäkestoinen ja vaikea masennus + työtön. Olen loppuun palannut, enkä jaksa enää edes yrittää. Aion ta pp aa itseni tänä talvena.

N.26

Miten voi.nuori nainen olla loppuupalanut tolla iällä, perhe-elmän ruuhkavuosista ei ole vielä tietoakaan ja vielä ei edes työuraa ole kovin pitkästi takana?

Nämä tällaiset kommentit ja asenne ovat vaarallisia. Ei toisen oloista ja elämästä voi tietää mitään. Saati sitten aivokemioista. Et voi sanoa noin. Masennus on sairaus jonka tulemisesta ei oikein voi itse päättää. Nykyaika on erilainen kuin elämä ennenvanhaan. Mutta ap, älä noteeraa tämä tyylisiä kirjoituksia ollenkaan. Tuo on vähättelyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä pitkäkestoinen ja vaikea masennus + työtön. Olen loppuun palannut, enkä jaksa enää edes yrittää. Aion ta pp aa itseni tänä talvena.

N.26

Miten voi.nuori nainen olla loppuupalanut tolla iällä, perhe-elmän ruuhkavuosista ei ole vielä tietoakaan ja vielä ei edes työuraa ole kovin pitkästi takana?

No miksei voisi? Ei kai se masennus ikää katso. Vaikka mitä vastoinkäymisiä on voinut tulla vastaan 26 vuoden ikään mennessä. 

Teen itselleni muutaman asian tehtävälistan kullekin päivälle, ja laitan sen näkyvälle paikalle. Joskus jaksan tehdä yhden asian listalta, joskus melkein kaikki. On palkitsevaa kun saa vetää viivan hoidetun homman ylitse, vaikka se asia olisi vaan yhden pyykkikoneellisen peseminen.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellainen sallivuuden ja lievän pakottamisen sopiva yhdistelmä toimii parhaiten. Että kuuntelee itseään, sallien ja hyväksyen sen, että voi myös vain olla ja levätä. Kuitenkin ne pienet jutut pitävät kiinni arjessa: itselle sopiva liikunta, ihmisten seura, luonnossa liikkuminen, musiikin kuuntelu, luova ilmaisu. Eli pitää myös puoliväkisin tehdä jotain. Ehkä voi koittaa jotain uuttakin, jos vain suinkin jaksaa ja uskaltaa? Itse tein sellaisen liikun, että ostin pari vuotta sitten pidempiaikaisen jäsenyyden itselleni aivan uuteen harrastukseen, ja se osoittautui tosi hyväksi. On paine vääntäytyä sinne, vaikka ei millään jaksaisi. Kuitenkin kun väkisin saa itsensä paikan päälle, huomaa nauttivansa. 

Hyvin samanlaista kokemusta itsellä. Keskivaikea masennus diagnosoitu. Pahin toimettomuus taittui diagnoosiin, kun sille sai syyn, eiikä voinut vain pitää itseään laiskana. Psykiatrisen sairaanhoitajan kehoituksesta hain kuntouttavaan työtoimintaan, otin selvää, etten mene minnekään ohjattuun puuhasteluun, vaan hain kunnalle, ajatuksena päästä sitten palkkatuettuun työhön. Vaikka vähän alkuun pelotti miten suoriutuisin, se että oli tavoite, kuitenkin auttoi pitämään masennuksen aisoissa ja suoriuduin sen verran hyvin, että pääasin palkkatuettuun työhän ja sain esimiehestä vielä suosittelijan.

Eli kuten kirjoitit, pitää kuunnella itseään, ja pienet ulkoiset pakotteet auttavat. Lääkkeitä söin varmaan pari vuotta, mutta työssäolo jakso auttoi selvästi eniten. Vieläkään en ole täysin terve, mutta ainakin tiedän olevani työkykyinen. Itsestään masennus ei parane, vaan itsensä kanssa joutuu tekemään töitä. Armollinen itselleen on oltava, muttei saa jäädä makaamaan, vaan itseään pitää haastaa jatkuvasti.

Olisi niin helppoa käyttää masennusta tekosyynä joka ainoa kerta, kun joku asia tuntuu liian vaikealta tai vastenmieliseltä, mutta se ei ainakaan edistä parantumista.

Täällä N37 ja samankaltainen elämäntilanne. Työt hoidan jotenkuten, mutta muun ajan lähinnä nukun. Työ on supersosiaalista ja aktiivista, päiväkodissa. Pitää mut elämässä kiinni, ja on välillä ihan mukavaa.

En innostu vapaa-ajalla enää mistään tai ylipäätään tunne enää mitään. Näen ehkä parin viikon välein jotain ystävää ns. pakosta, mutta en välttämättä nauti siitäkään kun joutuu vetämään ns. hymymaskin päälle.

Nyt pidemmillä vapailla huomaan olevani todella mieli maassa, esim. koko eilisen makasin sängyssä ja itkin milloin mitäkin. Yritän keksiä asioita jotka kiinnostaisivat edes vähän, ja kyllä esim. joulukuusen laittaminen oli ihan mukavaa.

Mulla ei ole diagnoosia, mutta selkeältä masennukselta oloni vaikuttaa. En halua lääkitystä enkä terapiaa. On sellainen olo, että on jo saanut elämältä sen mitä piti ja nyt voisi vain hiljaa hiipua pois. 

Minä olen myös masentunut, työt saan tehtyä mutta iltaisin en jaksaisi mitään mies ei tee kotona mitään niin kaikki kotityöt on minun harteilla. Minulla on myös huono itsetunto ja töissä jos joku sanoo jotain ikävää ne se vaan pahentaa masennusta, yhtään joulufiilistä ei ole ja ahdistaa kaikki jouluhössötys. Muutama viikko stten töissä yksi sanoi tosi ikävästi ja se pyörii edelleen mielessä.