Mitä teit oikein poikasi kanssa?

Systeemi sortaa ja leimaa pojat jo esikoulussa ja viimeistään ekalla luokalla. Surullista että kasvatusaloilla on näin paljon vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän pojat vapettaa ja uhkailee pienempiään kaupan edustalla. Permanentti, kanada goose takki ja harmaat kollarit tietty. Pärjää paremmin kuin teiän poja.

😂😄👍

Parasta pojalleni oli varmasti isäpuoli.

Isänsä oli tiukka ja hänen arvoasteikossaan minä vaimona ja naisena hyvin alhaalla vaikkei paha mies ollutkaan. Toi palkan kotiin, hoiti kotia mun kanssani ja kasvatti lapset mutta toisaalta ei myöskään arvostanut eikä kai rakastanutkaan aidosti. Meillä ei ollut aitoa kumppanuutta parisuhteessa, vain arkea ja vaatimattomat olot. 

Kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa lähes 30v sitten arvojärjestys muuttui. Äidistä tulikin perheen ykkönen (tämä oli minullle vaikeaa kun en ollut huomiointiin tottunut) ja tuolloin teini-ikäinen poikani sai oppia uuden tavan arvostaa minua ja perhettämme. Pari vuotta kipuili niin uusperhettä kuin tätäkin muutosta kunnes tajusi että onnellinen äiti on myös parempi äiti hänelle ja sisaruksille. Perheessämme oli heti eri tavalla naurua, yhteistä olemista, tukea ja kumppanuutta. 

Meillä lapset ovat sukupuoleen katsomatta olleet kaikessa mukana, niin kodinhoidossa kuin harrastuksissa ja yhteisöllisyydessä ystäväperheiden ja sukulaistenkin kesken. Heidän ystävänsä ovat aina olleet osa porukkaa - ja ovat edelleenkin! Poikani löysi vaimonsa nuorena ja ovat olleet yhdessä yli 20v. Tasa-arvoinen, rakastava suhde, ihana vanhemmuus 2 lapsenlapsellemme. Ottaa täyden vastuun kodista ja perheestä siinä missä vaimonsakin koska molemmat tekevät paljon pitkiäkin työmatkoja maailmalle. Kiltti, kunnollinen, vastuuntuntoinen.

Onnistuimme aika hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Systeemi sortaa ja leimaa pojat jo esikoulussa ja viimeistään ekalla luokalla. Surullista että kasvatusaloilla on näin paljon vihaa.

Tuo asenne on ehkä suurimpia karhunpalveluksia, mitä voi lapsilleen tehdä. Systeemi kohtelee poikia ihan hyvin, kun nämä yrittävät parhaansa. Erikseen sitten erityislapset, mutta heidätkin kyllä tunnistetaan hyvin, etenkin poikien joukosta.

Vierailija kirjoitti:

Annoin pojilleni vapauden kasvaa juuri sellaisiksi ihmisiksi kuin he itse halusivat. Kuljetin koulumatkat, maksoin harrastukset ja kun lähtivät opiskelemaan, ostettiin asunto järkevältä paikalta. Nyt he ovat molemmat kunnollisia veronmaksajia, joilla on ystäviä, harrastuksia ja kaiketi siedettävä elämä.

 

Tämä on ollut meidänkin strategia ja kolme poikaa on saatu aikuiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Parasta pojalleni oli varmasti isäpuoli.

Isänsä oli tiukka ja hänen arvoasteikossaan minä vaimona ja naisena hyvin alhaalla vaikkei paha mies ollutkaan. Toi palkan kotiin, hoiti kotia mun kanssani ja kasvatti lapset mutta toisaalta ei myöskään arvostanut eikä kai rakastanutkaan aidosti. Meillä ei ollut aitoa kumppanuutta parisuhteessa, vain arkea ja vaatimattomat olot. 

Kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa lähes 30v sitten arvojärjestys muuttui. Äidistä tulikin perheen ykkönen (tämä oli minullle vaikeaa kun en ollut huomiointiin tottunut) ja tuolloin teini-ikäinen poikani sai oppia uuden tavan arvostaa minua ja perhettämme. Pari vuotta kipuili niin uusperhettä kuin tätäkin muutosta kunnes tajusi että onnellinen äiti on myös parempi äiti hänelle ja sisaruksille. Perheessämme oli heti eri tavalla naurua, yhteistä olemista, tukea ja kumppanuutta. 

Meillä lapset ovat sukupuoleen katsomatta olleet kaikessa

Huh, kamalaa! En missään nimessä tahtoisi olla meidän perheemme ykkönen. Toisaalta toki helppoa sanoa näin, kun rakkautta ja kunnioitusta on aina ollut, eikä ole ollut tarvetta pistää perheenjäseniä numerojärjestykseen.

Opetin että mies on naisen yläpuolella.

Hyvin toimii: naiset palvovat häntä. Itsevarmuus, harvinainen nyky suomalaismiehellä. Tein oikein.

Äiti 52

Vierailija kirjoitti:

Opetin että mies on naisen yläpuolella.

Hyvin toimii: naiset palvovat häntä. Itsevarmuus, harvinainen nyky suomalaismiehellä. Tein oikein.

Jarmo, 48 v, sinkku palstapappa naisvihaaja.

Korjasin nimimerkkisi, ole hyvä.

Monelle pojalle tekisi hyvää koulun aloituksen lykkäys vuodella. Mutta hallitus aikoo poistaa tämänkin erittäin edullisen ja tehokkaan tukimuodon.

Huh, kamalaa! En missään nimessä tahtoisi olla meidän perheemme ykkönen. Toisaalta toki helppoa sanoa näin, kun rakkautta ja kunnioitusta on aina ollut, eikä ole ollut tarvetta pistää perheenjäseniä numerojärjestykseen.

***

Et ehkä ymmärtänyt mitä tarkoitin. Ykkönen siinä mielessä että minullakin on oikeus saada rakkautta ja arvostusta siinä missä muillakin perheenjäsenillä. Ei siis korotettu jalustalle vaan samalle viivalle. 

Entisessä elämässä arvoasetelma oli suunnilleen mies, lapset, kissa ja minä jos jotain jäi. Niin ruokapöydässä kuin esim vaateostoissa tms. Luovuin aina omastani jotta muilla oli jotain ja muut hyväksyivät sen itsestäänselvyytenä.

Nykyinen mieheni taas piti ja pitää huolen siitä että minulla oli esim kunnolliset talvikengät ja takki vaikka sitten jouduimme sanomaan lapsille ettei puhelinta vaihdeta ainakaan puoleen vuoteen tai ettei ole rahaa uusiin farkkuihin vaan vanhat kelpaa kun on ehjät (ensimmäiset vuodet olimme hyvin köyhiä). Ruokaakin otin ensimmäisenä enkä vain kaapinut jämiä mitä muilta jäi. Näin siis kärjistettynä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annoin pojilleni vapauden kasvaa juuri sellaisiksi ihmisiksi kuin he itse halusivat. Kuljetin koulumatkat, maksoin harrastukset ja kun lähtivät opiskelemaan, ostettiin asunto järkevältä paikalta. Nyt he ovat molemmat kunnollisia veronmaksajia, joilla on ystäviä, harrastuksia ja kaiketi siedettävä elämä.

 

Hyviä pointteja, mutta tuota asunnon ostoa en ole koskaan täysin ymmärtänyt. En siitä näkökulmasta, että se jotenkin edesauttaisi lapsen kasvua, kasvatustyöhän on jo ohi, enkä kyllä oikein muutenkaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huippuyliopistoissa on oikeastaan pakko asua kampuksella, ryhmäytymisen vuoksi.

Mutta ei siinä mitään, ei se asunto varmasti ketään vahingoitakaan.

-ap.

Meillä on aikomus ostaa kimppa-asunto pojillemme kolmestakin eri syystä:

1) Vuokra-asunnot pk-seudulla ovat kalliita ja opiskelija-asuntoihin ei moni pääse. Näin lasten ei tarvitse tehdä liikaa töitä opintojen ohella.

2) Toivomme, että yhdessä asuminen säästää poikiamme siltä yksinäisyydeltä, mitä moni opiskeluvaiheessa tuntee.

3) Opiskelujen päätyttyä pojat voivat myydä asunnon ja saada siitä hyvän pesämunan seuraavaa asuntoa varten.

Yksi asia yli muiden: poikien kanssa keskustellaan paljon. Ja siis oikeista "aikuisten asioista", ei vain lätkästä tai somessa pinnalla olevista asioista. Heille osoitetaan miten maailmassa on valtavasti asioista joita pitää tietää ja osata tai jäät auttamatta jälkeen. Ja että niiden tietäminen on myös hauskaa ja kuuluu asiaan.

Varsinkin isät voivat antaa tässä mallia.

Vierailija kirjoitti:

Huh, kamalaa! En missään nimessä tahtoisi olla meidän perheemme ykkönen. Toisaalta toki helppoa sanoa näin, kun rakkautta ja kunnioitusta on aina ollut, eikä ole ollut tarvetta pistää perheenjäseniä numerojärjestykseen.

***

Et ehkä ymmärtänyt mitä tarkoitin. Ykkönen siinä mielessä että minullakin on oikeus saada rakkautta ja arvostusta siinä missä muillakin perheenjäsenillä. Ei siis korotettu jalustalle vaan samalle viivalle. 

Entisessä elämässä arvoasetelma oli suunnilleen mies, lapset, kissa ja minä jos jotain jäi. Niin ruokapöydässä kuin esim vaateostoissa tms. Luovuin aina omastani jotta muilla oli jotain ja muut hyväksyivät sen itsestäänselvyytenä.

Nykyinen mieheni taas piti ja pitää huolen siitä että minulla oli esim kunnolliset talvikengät ja takki vaikka sitten jouduimme sanomaan lapsille ettei puhelinta vaihdeta ainakaan puoleen vuoteen tai ettei ole rahaa uusiin farkkuihin vaan vanhat k

Anna anteeksi, mutta et kyllä edelleenkään ole mitenkään samalla viivalla miehesi kanssa. Luulisi aikuisen ihmisen itse huolehtivan itselleen talvivaatteet, ilman sen suurempa draamaa. Jo ihan siksikin, että lapset saisivat mallin, jossa aikuinen on aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Systeemi sortaa ja leimaa pojat jo esikoulussa ja viimeistään ekalla luokalla. Surullista että kasvatusaloilla on näin paljon vihaa.

Päinvastoin, hyväkäytöksinen ja koulunsa kunnialla hoitava poika on usein opettajien lemmikki koska on nykyään sen verran harvinainen tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Opetin että mies on naisen yläpuolella.

Hyvin toimii: naiset palvovat häntä. Itsevarmuus, harvinainen nyky suomalaismiehellä. Tein oikein.

Äiti 52

Edelleen sama. Jo kotonani isä oli perheemme aurinko, hoiti kaikki järkityöt. Me tyttåret (3kpl) jumaloimme häntä ja hänen kykyään johtaa. Tottakai tiesimme olevamme alempana kuin hän, mutta se oli turvallinen, suojeltu olotila. Kaikille sisaruksilleni kävi myös hyvin, saivat kunnon miehen, kuten minäkin ja sain myös aivan ihanan, itsevarman ja suositun pojan. Äiti 52

Minulla on kaksi aikuista opiskelevaa poikaa. Olen kasvattanut heidät (surukseni) oikeastaan ihan yksin. Hienoja persoonia ovat molemmat. Toinen tekee maisteriopintoja teknologian alalta, toinen valmistuu tanssijaksi ja kokiksi.

Meillä on aina ollut läheiset ja avoimet välit. Jo pienestä pitäen olen ohjannut ja kannustanut itseohjautuvuuteen ja sisäisen motivaation kasvattamiseen. Aina olen ollut tukena vaikka minkälaisissa vaikeuksissa ja ihan kaikesta on voinut keskustella. On myös paljon halattu. Olen ollut kiinnostunut heidän mielenkiinnon kohteistaan ja arvostanut heidän näkemyksiään. Olen ottanut heidät mukaan omiin projekteihin ja olen kannustanut kestämään epämukavuutta ja pettymyksiä ja sitten taas eteenpäin menoa, ja samalla tunteita on voinut osoittaa ja niitä ei ole lytätty. Olen antanut tilaa fyysisyydelle ja jopa riehumiselle (vaikka heidän pikkusiskonsa on se varsinainen riehuja ollut). Olen ollut esimerkkinä toisten ja itsensä arvostamisesta, ja toisaalta siinä ettei ota itseään myöskään turhan vakavasti.

On vain todella surullista, ettei heillä ole lähipiirissään yhtään miestä, jota voisivat pitää oikeasti hyvänä roolihahmonsa, kuten nuorempi pojastani juuri pari päivää sitten sanoi. Isänpuoleinen ukki oli vanha juoppo, isä liian itsekäs omaan napaan tuijottava ja omissa ongelmissaan rypevä, äidin puolen ukki myös aika egoistinen eikä omaa oikein kunnon tunneälyä, kaikki kolme setää taas jotenkin muuten surullisia hahmoja 

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia yli muiden: poikien kanssa keskustellaan paljon. Ja siis oikeista "aikuisten asioista", ei vain lätkästä tai somessa pinnalla olevista asioista. Heille osoitetaan miten maailmassa on valtavasti asioista joita pitää tietää ja osata tai jäät auttamatta jälkeen. Ja että niiden tietäminen on myös hauskaa ja kuuluu asiaan.

Varsinkin isät voivat antaa tässä mallia.

Tämä! Lisätään vielä, että kirjahylly on laaja ja vapaasti käytettävissä. Lapset ovat lukeneet paljon esimerkiksi toisesta maailmansodasta. Välillä mietin, että onko osin liiankin raakaa tekstiä ikään nähden, mutta kirjat kuitenkin ovat armollisempia kuin vaikka videomateriaali samoista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetin että mies on naisen yläpuolella.

Hyvin toimii: naiset palvovat häntä. Itsevarmuus, harvinainen nyky suomalaismiehellä. Tein oikein.

Äiti 52

Edelleen sama. Jo kotonani isä oli perheemme aurinko, hoiti kaikki järkityöt. Me tyttåret (3kpl) jumaloimme häntä ja hänen kykyään johtaa. Tottakai tiesimme olevamme alempana kuin hän, mutta se oli turvallinen, suojeltu olotila. Kaikille sisaruksilleni kävi myös hyvin, saivat kunnon miehen, kuten minäkin ja sain myös aivan ihanan, itsevarman ja suositun pojan. Äiti 52

 

Jarmo, milloin sä olet sukupuolta vaihtanut? 

Mihin toi mielestäsi vaikuttaa, että valitsit isäksi vastuuntuntoisen nörtin? Tai mun mies on samanlainen, joten sinäänsä tunnen ne edut, mutta miten ne ovat vaikuttaneet sinun poikaasi.

Mun poika on vasta 3-vuotias, mutta olen 90 prosenttisen varma, että hänelle pamahtaa isompana ADHD-diagnoosi, koska kaikki hänen leikkinsä ovat juoksua ja remuamista. Meidän kirjan lukeminenkin on suurimmaksi osaksi sitä, että me luetaan ja poika höseltää jotain joko sängyssä tai samassa huoneessa. Välillä hän vaan juoksee huoneesta tekemään jotain muuta. Siltä kannalta tuntuu, että rauhallisen nörtin valitseminen isäksi ei ollut se paras vaihtoehto, kun isä mielellään vain lötköilisi eivätkä heidän temperamenttinsa kohtaa laisinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mihin toi mielestäsi vaikuttaa, että valitsit isäksi vastuuntuntoisen nörtin? Tai mun mies on samanlainen, joten sinäänsä tunnen ne edut, mutta miten ne ovat vaikuttaneet sinun poikaasi.

Mun poika on vasta 3-vuotias, mutta olen 90 prosenttisen varma, että hänelle pamahtaa isompana ADHD-diagnoosi, koska kaikki hänen leikkinsä ovat juoksua ja remuamista. Meidän kirjan lukeminenkin on suurimmaksi osaksi sitä, että me luetaan ja poika höseltää jotain joko sängyssä tai samassa huoneessa. Välillä hän vaan juoksee huoneesta tekemään jotain muuta. Siltä kannalta tuntuu, että rauhallisen nörtin valitseminen isäksi ei ollut se paras vaihtoehto, kun isä mielellään vain lötköilisi eivätkä heidän temperamenttinsa kohtaa laisinkaan.

Miten on mahdollista, että vastuuntuntoiseksi kuvailemasi mies vain lötköilee oman poikansa kasvatuksen suhteen?