Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?
Nämä ihmiset ei ole joutuneet kokemaan elämässä oikeasti mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Eihän sitä sitten voi tietää.
Kommentit (443)
141/443
|
30.11.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi on yksilön kykyä selviytyä stressistä ja vastoinkäymisistä ja tulla vahvemmiksi, vastustaa ja järjestää positiivisesti uudelleen elämänsä ja tapansa kriittisen negatiivisen tapahtuman jälkeen.
Löysin tälläisen määritelmän siitä.
Miksi ylipäätään pitäisi esimerkiksi väkivallan uhriksi joutumisen jälkeen kehittyä jotenkin vahvemmaksi?
Ei missään sanota, että pitää. Tuo on vain määritelmä. Jos sinä olet ollut niissä vaikeissa tilanteissa ja lopputulos on hyvä sinulla on resilienssiä, jos taas ei, niin sinulla ei ole sitä. Vähän kuten vaikka arpikudos. Toisille kehittyy paljon, toisille ei. Kai se on makuasia kummasta pitää enemmän.
Ei se noin mene. Sitten kun arpikudosta on vaikka ja ku
En ehkä selittänyt hyvin tuota arpikudosta. Kun ihon arpikudos kasvaa liikaa sitä kutsutaan keloidiksi, jos sinulle ei kasva sitä ylimääräistä arpikudosta sinulla ei ole taipumusta keloidiin, vaan ihan tavis rupi ja arpi, joka lähtee itsestään pois. Se on määritelmä ja nimike kehon reaktioille, kun siihen tulee haava.
Resilienssi on määritelmä siihen millainen henkinen reaktio ihmisellä on, kun jotain traumaattista ja stressaavaa tapahtuu. Mutta sen sijaan, että olisi kaksi sanaa kuten rupi ja keloidi on ei resilienssiä tai resilienssiä.
Tietysti nykymaailmassa on yleinen ajatus kumpi noista on parempi vaihtoehto, mutta jos nyt joku on eri mieltä, niin se on hänen oikeutensa ajatella niin.
Perspektiiviharha. Moni uskoo omien pahimpien vastoinkäymistensä olevan rankinta, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on suhteellista, mutta uhri-identiteetti on ihan mahdollista jättää taa. Usein esim.seksuaalirikoksen kokeneiden terapiassa vältetään uhri-sanaa, ja puhutaan selvityjästä. Selvisit hengissä, olet selvinnyt tähän asti, selviät vastakin jne. Ei anneta pahantekijälle henkistä valtaa, ikäänkuin.
Aika kuormittavaa, että ihmiselle ei anneta mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla "selviytyjä". Käytännössä tuolla tavalla vaikeita asioita kokenut ihminen vain jätetään ikään kuin luvan kanssa yksin: "no mutta hei, sinä olet tuollainen selviytyjä, älä enää menneitä murehdi!" Sitten ihminen jatkaa sieltä yksinään jonnekin eikä pääse traumojaan pakoon.
Vierailija kirjoitti:
Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.
Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkakohan moni yrittää vain käyttää ko. sanaa vain käyttääkseen hienoa muotisanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on suhteellista, mutta uhri-identiteetti on ihan mahdollista jättää taa. Usein esim.seksuaalirikoksen kokeneiden terapiassa vältetään uhri-sanaa, ja puhutaan selvityjästä. Selvisit hengissä, olet selvinnyt tähän asti, selviät vastakin jne. Ei anneta pahantekijälle henkistä valtaa, ikäänkuin.
Aika kuormittavaa, että ihmiselle ei anneta mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla "selviytyjä". Käytännössä tuolla tavalla vaikeita asioita kokenut ihminen vain jätetään ikään kuin luvan kanssa yksin: "no mutta hei, sinä olet tuollainen selviytyjä, älä enää menneitä murehdi!" Sitten ihminen jatkaa sieltä yksinään jonnekin eikä pääse traumojaan pakoon.
Ei. Ensin on validointi, lopputuloksena selviytyjä. Kerro minulle yksikin syy miksi esim.14 vuotiaana raiskatuksi joutuneen pitäisi rakentaa koko loppuelämänsä raiskauksenuhri-identiteetille? Eikö parempi ole asenne, jossa hän toteaa että minulle tehtiin väärin, mutta en anna sen pilata minulta enää mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.
Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.
Nämä keskustelut täällä ovat aivan käsittämättömiä. Ei ole minkäänlaista ymmärrystä traumatisoitumisesta, esimerkiksi siitä, että jollain persoonallisuus voi vaikeiden kokemusten takia jo lapsena hajota moneen osaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.
Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.
Nämä keskustelut täällä ovat aivan käsittämättömiä. Ei ole minkäänlaista ymmärrystä traumatisoitumisesta, esimerkiksi siitä, että jollain persoonalli
Patologiset psyykkiset tekijät estävät varmasti resilienssiä, mutta sitä on mahdollista kehittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on suhteellista, mutta uhri-identiteetti on ihan mahdollista jättää taa. Usein esim.seksuaalirikoksen kokeneiden terapiassa vältetään uhri-sanaa, ja puhutaan selvityjästä. Selvisit hengissä, olet selvinnyt tähän asti, selviät vastakin jne. Ei anneta pahantekijälle henkistä valtaa, ikäänkuin.
Aika kuormittavaa, että ihmiselle ei anneta mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla "selviytyjä". Käytännössä tuolla tavalla vaikeita asioita kokenut ihminen vain jätetään ikään kuin luvan kanssa yksin: "no mutta hei, sinä olet tuollainen selviytyjä, älä enää menneitä murehdi!" Sitten ihminen jatkaa sieltä yksinään jonnekin eikä pääse traumojaan pakoon.
Ei. Ensin on validointi, lopputuloksena selviytyjä. Kerro minulle yksikin syy miksi esim.14 vuotiaana raiskatuksi joutuneen pitäisi rakentaa koko lo
Et taida ymmärtää ettei ole pelkästään tahdonalainen asia antaako vaikeiden kokemusten vaikuttaa vai ei. Lukisit vähän psykologiaa, voisit oppia paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on suhteellista, mutta uhri-identiteetti on ihan mahdollista jättää taa. Usein esim.seksuaalirikoksen kokeneiden terapiassa vältetään uhri-sanaa, ja puhutaan selvityjästä. Selvisit hengissä, olet selvinnyt tähän asti, selviät vastakin jne. Ei anneta pahantekijälle henkistä valtaa, ikäänkuin.
Aika kuormittavaa, että ihmiselle ei anneta mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla "selviytyjä". Käytännössä tuolla tavalla vaikeita asioita kokenut ihminen vain jätetään ikään kuin luvan kanssa yksin: "no mutta hei, sinä olet tuollainen selviytyjä, älä enää menneitä murehdi!" Sitten ihminen jatkaa sieltä yksinään jonnekin eikä pääse traumojaan pakoon.
Ei. Ensin on validointi, lopputuloksena selviytyjä. Kerro minulle yksikin syy miksi esim.14 vuoti
Olet palstajankkaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen resilienssin olevan ennen kaikkea keskushermostollinen asia. Turvallisen lapsuuden eläneillä ihmisillä keskushermosto toimii ja on ohjelmoitu aivan toisella tavalla kuin turvattoman lapsuuden eläneillä ihmisillä. Heillä on luontaisesti parempi resilienssi kuin turvattoman lapsuuden eläneillä ihmisillä.
Resilienssiänsä voi myös yrittää elämän aikana parantaa tiettyyn pisteeseen asti, hermosto ja aivot ovat plastiset ja muovautuvat. Eli huono lapsuus ei ole lopullinen tuomio, mutta tekee elämästä monin tavoin hankalampaa kuin hyvän lapsuuden eläneillä, töitä pitää tehdä paljon enemmän ja siltikään lopputuloksesta ei ole mitään takeita. Tämän jo valmiiksi hauraan korttitalon voi elämän vastoinkäymiset pyyhkäistä lopullisesti kumoon paljon helpommin kuin vakaalle perustalle rakennetun talon.
Elämä ei ole reilua valitettavasti.
Näin olen itsekin käsittänyt asian - eli että esim ja varsinkin huonoissa oloissa eletty lapsuus näkyy jopa aivokuvissa. Jotkut voivat ajatella, että kotoa saadut huonot esimerkit ja vaikkapa kurja itsetunto olisivat pelkästään aikuisen mielessä, ja lapsuus "pitää vain unohtaa". Mutta eihän se niin yksinkertaista ole, kun se huono lapsuus muuttaa jopa ihmisen aivoja ihan konkreettisesti.
En ole perehtynyt erityisemmin nimenomaan tuohon resilienssiin, mutta olen kumminkin vähän ylpeä siitä, että olen kaikesta huolimatta kyennyt rakentamaan itselleni hyvän elämän enkä ole rikollinen, narkkari tms, kuten eräs lapsuuskaverini. Hänet tuomittiin jopa ryöstömurhasta. Tiesin jo silloin, että hänen kotiolosuhteensa eivät olleet häävit, niin kuin eivät omanikaan.
Aivot ovat muokkautuvat vielä aikuisiälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten kun on käynyt läpi tosi rankkoja juttuja elämässään, ei edes käy mitään resilienssi jargonia läpi kenenkään kanssa.
Mitä se vaikeuksista selviäminen edes on. Itselleni on tapahtunut pahin mahdollinen (siis omasta mielestäni) ja olen pystynyt jatkamaan elämää. Mutta ei tämä nykyinen elämä ole enää samaa. En ole ihan samanlainen kuin ennen enkä reagoi asioihin samalla tavalla. Täytyy ikään kuin tutustua itseensä uudestaan.
Muut ihmiset eivät tätä ymmärrä ja he odottavat, että palautuisin pian samanlaiseksi kuin ennen. Mitä ei tietenkään tule ikinä tapahtumaan. Jotkut voivat loukkaantuakin, jos ottavat henkilökohtaisesti tapahtuneet muutokset, joilla ei ole heidän kanssaan mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun on käynyt läpi tosi rankkoja juttuja elämässään, ei edes käy mitään resilienssi jargonia läpi kenenkään kanssa.
Kuten mitä juttuja?
Vierailija kirjoitti:
Mitä se vaikeuksista selviäminen edes on. Itselleni on tapahtunut pahin mahdollinen (siis omasta mielestäni) ja olen pystynyt jatkamaan elämää. Mutta ei tämä nykyinen elämä ole enää samaa. En ole ihan samanlainen kuin ennen enkä reagoi asioihin samalla tavalla. Täytyy ikään kuin tutustua itseensä uudestaan.
Muut ihmiset eivät tätä ymmärrä ja he odottavat, että palautuisin pian samanlaiseksi kuin ennen. Mitä ei tietenkään tule ikinä tapahtumaan. Jotkut voivat loukkaantuakin, jos ottavat henkilökohtaisesti tapahtuneet muutokset, joilla ei ole heidän kanssaan mitään tekemistä.
Mikä pahin mahdollinen?
Vierailija kirjoitti:
Perspektiiviharha. Moni uskoo omien pahimpien vastoinkäymistensä olevan rankinta, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Voivathan ne olla juuri sille ihmiselle rankinta mitä voi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se vaikeuksista selviäminen edes on. Itselleni on tapahtunut pahin mahdollinen (siis omasta mielestäni) ja olen pystynyt jatkamaan elämää. Mutta ei tämä nykyinen elämä ole enää samaa. En ole ihan samanlainen kuin ennen enkä reagoi asioihin samalla tavalla. Täytyy ikään kuin tutustua itseensä uudestaan.
Muut ihmiset eivät tätä ymmärrä ja he odottavat, että palautuisin pian samanlaiseksi kuin ennen. Mitä ei tietenkään tule ikinä tapahtumaan. Jotkut voivat loukkaantuakin, jos ottavat henkilökohtaisesti tapahtuneet muutokset, joilla ei ole heidän kanssaan mitään tekemistä.
Se on kasvua. Parasta on, jos omista vaikeista kokemuksista oppii myötätuntoa toisia kohtaan. Kenties resilienssin multihuipentuma.