Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki on suhteellista, mutta uhri-identiteetti on ihan mahdollista jättää taa. Usein esim.seksuaalirikoksen kokeneiden terapiassa vältetään uhri-sanaa, ja puhutaan selvityjästä. Selvisit hengissä, olet selvinnyt tähän asti, selviät vastakin jne. Ei anneta pahantekijälle henkistä valtaa, ikäänkuin.

Aika kuormittavaa, että ihmiselle ei anneta mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla "selviytyjä". Käytännössä tuolla tavalla vaikeita asioita kokenut ihminen vain jätetään ikään kuin luvan kanssa yksin: "no mutta hei, sinä olet tuollainen selviytyjä, älä enää menneitä murehdi!" Sitten ihminen jatkaa sieltä yksinään jonnekin eikä pääse traumojaan pakoon.

Ei ole mitään taikasauvaa. Ei mitään lää

Et usko siihen, että ihmiset luontaisesti tekevät parhaansa niillä voimavaroilla, jotka heillä on käytettävissä? Tarvitaan joku ulkopuolinen taho paimentamaan eksyneet oikealle tielle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.

 

Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.

 

Nämä keskustelut täällä ovat aivan käsittämättömiä. Ei ole minkäänlaista ymmärrystä traumatisoitumi

Kyllä meillä on, mutta vaihtoehdot ovat taantua, pysyä samassa paikassa tai mennä eteenpäin. Meistä kaikki haluvat pahasti traumatisoiduille vain hyvää. Eikä taantuminen tai samassa huonossa tilanteessa pysyminen ole sitä. Meille jää vain yksi vaihtoehto. Moni pahasti traumatisoitunut vaikuttaa täysin luovuttaneen, mutta se ei taas auttajille tunnu oikealta vaihtoehdolta, koska se ei ole auttamista. Se on luovuttamista. 



Ehkä sinä et tosiaan halua ratkaista yhtään mitään, vaan jatkaa samaa rataa ja se on oikeutesi. Mutta miksi kirjoitat siitä edes ylipäätään lukijoille? Kunhan tuuletat mieltäsi? Miksi tuhlaat lopulta muiden aikaa, jos tarkoituksesi on vain valittaa?

Kiitos illan nauruista. Siis sinulla on traumaosaamista ja ymmärrystä? Näkyy tänne asti, ettei ole. 

Aika moni haluaisi kaikista eniten saada ne traumansa pois, mutta eihän niitä lapsuudessa syntyneitä saa, koska ne ovat muokanneet aivot ja välittäjäaineet. 

Mutta kyllä näitä tässä näkee, kun traumatisoituneiden kanssa on, että töitä tekevät ja edistyvät, toiset paremmin, toiset huonommin, mutta ei sekään ole halusta kiinni. Kun tavallisella ihmisellä on energiaa sata yksikköä päivässä, saattaa trauma syödä kahdeksankymmentä ja niillä kahdellakymmenellä pitäisi hoitaa itsensä, työnsä, jos pystyy ja vielä parantua. 

Yhteiskunta ei todellakaan tue. Olin hyvä veronmaksaja. Nyt ollut jo hyvän tovin sairaana. Vaikka KELA:an lähtee paperit vuoden sairauslomasta ja lausunto, jossa kerrotaan siitä, että ihminen saa pidettyä itsensä juuri ja juuri hengissä, ei sieltä kukaan ota yhteyttä tai tule edes tsekkaamaan, mikä on tilanne. 

Mikä sinulle kelpaisi?

Minulla on taustalla useampia vakavia fyysisiä sairauksia, selkärangan murtuminen ja elinsiirto. Menetin useita lähiomaisiani Palasin vuosien sarausloman jälkeen töihin. Etsin ensin uuden työpaikan, koska edellisestä irtisanottiin syövän vuoksi. 

Väitän, että resilienssiä riittää. 

Mieleni ei ole koskaan murtunut, kuten hyvin, hyvin monilla ihmisillä. Etenkin miehiä, joita on kasapäin vankiloissa sekopäisyyden ja väkivaltaisuuden vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi ymmärretään usein väärin, koska resilienssillä tarkoitetaan niitä suojaavia tekijöitä, mitkä auttavat psyykkistä selviytymistä. Esimerkiksi lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus on hyvin tärkeä sellainen.

Se että vertailee omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja uhittelee olevansa parhaiten selviytynyt, ei valitettavasti kerro resilienssistä.

Minä taas ymmärrän tuon, niin että suojaavat tekijät vahvistavat resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perspektiiviharha. Moni uskoo omien pahimpien vastoinkäymistensä olevan rankinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. 

 

Voivathan ne olla juuri sille ihmiselle rankinta mitä voi tapahtua.

Totta, ja jokainen kun elää omaa subjektiivista elämäänsä, niin totta kai oman elämänsä kokemukset ovat niitä pahimpia, koska on itse juuri ne kokenut

Jaa. Ei ainakaan minulla. Olen trauman vuoksi jatkuvassa dissosiaatiossa enkä saa työtäni hoidettua ja elämä valuu käsistä, päivät, viikot, vuodet. Pientä elämää, pienessä ympyrässä. Nyt ei kukaan kuitenkaan satuta enää, se vain sattuu, että on täysin yksin. 

Mutta en todellakaan pidä tätä mitenkään rankimpana kohtalona ja ihmetyttää, jos joku pitää minun kohtaloani verrannollisena siihen, että vanhemmat kuolevat, kun "lapsi" on 50 v. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.

 

Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.

 

Nämä keskustelut täällä ovat aivan käsittämättömiä.

Aivot ovat muokkauttuva elin, aikuisena vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä luoda uusia yhteyksiä, mutta mahdollista se on. Ei yhteiskunta ketään pelasta, turvaa vain peruselinehdot.

Kotona myötä tullut muoti sana koko resilienssi. Tuosta ei ikinä edes puhuttu ennen kotonaan. Jos kuulin uutisen koronasta etkä alkanut kiljumaan ääneen, niin sulla oli hyvä resilienssi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi ymmärretään usein väärin, koska resilienssillä tarkoitetaan niitä suojaavia tekijöitä, mitkä auttavat psyykkistä selviytymistä. Esimerkiksi lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus on hyvin tärkeä sellainen.

Se että vertailee omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja uhittelee olevansa parhaiten selviytynyt, ei valitettavasti kerro resilienssistä.

Minä taas ymmärrän tuon, niin että suojaavat tekijät vahvistavat resilienssiä.

Ymmärrätte molemmat hieman väärin.

Vierailija kirjoitti:

Kotona myötä tullut muoti sana koko resilienssi. Tuosta ei ikinä edes puhuttu ennen kotonaan. Jos kuulin uutisen koronasta etkä alkanut kiljumaan ääneen, niin sulla oli hyvä resilienssi.

Ei.

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä kuin muutama. Hyvä resilienssi? Huono?

Toinen selvisi lapsuustraumasta sillä, että pisti muiston sivuun ja unohti. Jatkoi elämäänsä. Kun hän 30 vuotta myöhemmin tuli äidiksi, alkaakin ahdistaa ja tulee masennus, kun trauma haluaa pinnalle. Hyvä resilienssi? Huono?

Vierailija kirjoitti:

Hehheh

Kaikille tapahtuu aina jotain vastoinkäymisiä tai jopa outoja.

No ilman yhtään harhaisuutta ja ylimielisyyttä väitän että kenellekään ei ole tapahtunut tai tehty samoja asioita mitä mulle. Osa jopa rikoksia. Nauran vaan sille joka yrittää uskotella noin ja lisäksi vielä luulee, että menisi läpi tuo selitys mulle. 

Elämän_koulu haiskahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten kyllä oli aiempi kirjoittaja oikeassa. Luonteenpiirteet (sisu, keskittymiskyvykkyys, rationaalisuus vs tunne jne.) on suurempi vaikuttaja kuin resilienssi, ja niiden lisäksi fyysinen tila.

 

Ihmisen perusluonteenpiirteet määrittävät resilienssin tasoa aika suurelta osin. Neuroottisuus taitaa olla luonteenpiirteistä tärkein vaikuttaja. Ihmiset joilla on geneettisesti matala neuroottisuus selviävät paremmin ja geneettisesti korkean neuroottisuuden ihmiset heikommin osoista vastoinkäymisistä. Sosiaaliset turvaverkot ja aiemmat positiiviset kokemukset sopivista elämän haasteista selviytymisestä vahvistavat resilienssiä.

 

Nämä ke

Aivot ovat muokkauttuva elin, aikuisena vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä luoda uusia yhteyksiä, mutta mahdollista se on. Ei yhteiskunta ketään pelasta, turvaa vain peruselinehdot.

Niinhän se on, kun mielummin maksetaan sairauseläkkeitä ja osa syöstään taloudelliseen helvettiin, kun ei makseta sitä sairauseläkettä. 

Nuoria syrjäytyneitä etsitään ja yritetään palauttaa yhteiskuntaan. Ihan yhtä hyvin voisi käyttää jokusen resurssin näiden aikuisena sairastuneiden eteen. Heistä osasta tulisi vielä uudelleen iloisia veronmaksajia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehheh

Kaikille tapahtuu aina jotain vastoinkäymisiä tai jopa outoja.

No ilman yhtään harhaisuutta ja ylimielisyyttä väitän että kenellekään ei ole tapahtunut tai tehty samoja asioita mitä mulle. Osa jopa rikoksia. Nauran vaan sille joka yrittää uskotella noin ja lisäksi vielä luulee, että menisi läpi tuo selitys mulle. 

Elämän_koulu haiskahtaa.

Hän tuskin laittoi sinne hakupapereita, sattui olemaan sen koulupiirin oppilas. 

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä kuin muutama. Hyvä resilienssi? Huono?

Toinen selvisi lapsuustraumasta sillä, että pisti muiston sivuun ja unohti. Jatkoi elämäänsä. Kun hän 30 vuotta myöhemmin tuli äidiksi, alkaakin ahdis

Miksi haluatte ehdoin tahdoin sekoittaa resilienssiin asioita jotka eivät siihen suoraan kuulu? Voivat liipata läheltä, mutta eivät ole resilienssiä. Jos kriisin tai trauman ensiapu tai käsittely on ollut puutteellista, psykologiset defenssit ottavat ohjat. Muun muassa näiden defenssien tunnistaminen itsessään on resilienssiä.

Mun mielestä nykyinen työelämäkin jo vaatii resilienssiä. Jos työhistoria on suht eheä ilman burn out -saikkuja niin kyllä siinä voi jo resilienssistä puhua. Minulle on tapahtunut lapsuudessa ikäviä juttuja joten minulla on hieman varaa sanoa, vaikka mitään sota- tai kidutuskokemuksia nyt ei olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti  hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.

En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.

No joo, tuota voisi jo pitää hyvänä resilienssinä. Hattu päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä kuin muutama. Hyvä resilienssi? Huono?

Toinen selvisi lapsuustraumasta sillä, että pisti muiston sivuun ja unohti. Jatkoi elämäänsä. Kun hä

Miksi haluatte ehdoin tahdoin sekoittaa resilienssiin asioita jotka eivät siihen suoraan kuulu? Voivat liipata läheltä, mutta eivät ole resilienssiä. Jos kriisin tai trauman ensiapu tai käsittely on ollut puutteellista, psykologiset defenssit ottavat ohjat. Muun muassa näiden defenssien tunnistaminen itsessään on resilienssiä.

JOS se on puutteellista? Nyt sitten tosielämän tarinoita, jos se joskus jollain on ollut oikea-aikaista ja riittävää?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä nykyinen työelämäkin jo vaatii resilienssiä. Jos työhistoria on suht eheä ilman burn out -saikkuja niin kyllä siinä voi jo resilienssistä puhua. Minulle on tapahtunut lapsuudessa ikäviä juttuja joten minulla on hieman varaa sanoa, vaikka mitään sota- tai kidutuskokemuksia nyt ei olekaan. 

Paitsi että turvallisen lapsuuden eläneelle melko älykkäälle ihmiselle nykypäivän työelämä ei ole mikään resilienssiä vaativa urakka vaan mielenkiintoinen ura asiantuntijatyössä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiä ei voi katsoa kuin taakse päin, koska tulevasta kukaan ei voi tietää omia reaktioitaan ja sairastumisiaan, jos tapahtuu jotain kamalaa. 

Siitä voi toki esittää arvauksia, kuten minulle on sanottu, että tulen kyllä selviämään seksuaaliväkivaltatraumasta ja että samaa ei valitettavasti pysty sanomaan kaikille. Mutta eihän se mikään tae ole, että voimani riittävät. No, riittivät, mutta kyllä siinä käytiin todella kuopassa ihan hyvän aikaa. 

Ja selviyminenkin on vähän sitten oma juttunsa. Joku näyttää selviytyneet traumalapsuudesta, mutta hänestä tuli narsisti, joka henkisesti hyväksikäyttää ja pahoinpitelee muita. Hän on menestynyt työssä ja seuraa riittää eikä hänen pimeästä puolestaan tiedä kuin muutama. Hyvä resilienssi? Huono?

Toinen selvisi lapsuustraumasta sillä, että pisti mui

Ei kai se nyt resilienssin vika ole jos edellämainitut ovat puutteellisia? Yhteiskunta tietää nämä asiat, muttei ole kokenut tarpeelliseksi rahoittaa ennaltaehkäisyä. Suomessa syntyneellä on kuitenkin tähän maailman aikaan mahdollisuus etsiä apua ja tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehheh

Kaikille tapahtuu aina jotain vastoinkäymisiä tai jopa outoja.

No ilman yhtään harhaisuutta ja ylimielisyyttä väitän että kenellekään ei ole tapahtunut tai tehty samoja asioita mitä mulle. Osa jopa rikoksia. Nauran vaan sille joka yrittää uskotella noin ja lisäksi vielä luulee, että menisi läpi tuo selitys mulle. 

Elämän_koulu haiskahtaa.

 

Onko mitään muuta merkittävämpää koulua?