Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset väittää resilienssinsä olevan hyvä vaikka heille ei ole koskaan edes tapahtunut mitään?
Nämä ihmiset ei ole joutuneet kokemaan elämässä oikeasti mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Eihän sitä sitten voi tietää.
Kommentit (443)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mitä resilenssi tarkoittaa?
KVG
Resilienssi (kriisinkestävyys[1]) tarkoittaa psykologiassa hyvinvointia ylläpitävää kapasiteettia, jonka avulla pystyy murtumatta selviytymään ja palautumaan vastoinkäymisistä ja kuormittavista tilanteista.[2]
Resilienssiin vaikuttavat:
kasvatus
yksilön biologiset ominaisuudet
yksilön omat kokemukset
lähipiiristä ja ympäristöstä kumpuavat myönteiset ja haitalliset tekijät.[3]
Resilienssi-käsite on vastaavassa, vastustuskyvyn, toimintakyvyn säilyttämisen ja oppivan mukautumisen merkityksessä käytössä myös monilla muilla tieteenaloilla. Siitä on tullut tärkeä turvallisuuspoliittinen käsite.[4]
Kiitos selkeästä vastauksesta kysymykseeni. (Kysymykseni alapeukuttelijoiden älyllinen kapasiteetti taitaa rajoittua narsistisen omahyväisyyteen, kuten koulukiusaajilla on todettu taipumusta olevan. Resilienssini on ollut heikko kaiken kokemani väkivallan jälkeen,jos katsotaan työvoimapoliittisesta näkökulmasta,mutta se,että olen jaksanut jatkaa elämääni ja tehnyt sen jopa ilman rikosrekisterimerkintöjä, varmasti v..tuttaa näitä johtavissa asemissa vaikuttavia sadistisia mulk kuja kuin pientä oravaa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, kevennys: vanhempi kuoli lapsena syöpään...
Mikähän sua tässä huvitti? Eikö suomen kieli suju?
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/vanhempi
En halunnut käydä tässä absoluuttisesti arvottamaan kaikkia kokemuksia, halusin vaan todeta että aivan varmasti vaikeuksia voi täysin subjektiivisesti laittaa järjestykseen, esim:
En saanut ponia < koko perhe kuolee onnettomuudessa ja jäät ainoana henkiin.
Parempihan se on henkiin jäädä kuitenkin kuin kuolla onnettomuudessa. Siinä mielessähän tämä yksi on oikein onnekas. Koko perheen menettänyt ei varmaan myöskään jää taloudellisesti ihan puillepaljaille.
Aika brutaalia kutsua tuollaista
Mitä traumaattisia kokemuksia sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, kevennys: vanhempi kuoli lapsena syöpään...
Mikähän sua tässä huvitti? Eikö suomen kieli suju?
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/vanhempi
En halunnut käydä tässä absoluuttisesti arvottamaan kaikkia kokemuksia, halusin vaan todeta että aivan varmasti vaikeuksia voi täysin subjektiivisesti laittaa järjestykseen, esim:
En saanut ponia < koko perhe kuolee onnettomuudessa ja jäät ainoana henkiin.
Parempihan se on henkiin jäädä kuitenkin kuin kuolla onnettomuudessa. Siinä mielessähän tämä yksi on oikein onnekas. Koko perheen menettänyt ei varmaan myöskään jää taloudellisesti ihan puillepaljaille.
Laitosnuoren elämä on laitosnuoren elämää eikä se lapsi mitään siitä itselleen saa.
Jos miettii kieliopillisesti, voisin yhtyä siihen, että hän oli onnettomuudessa onnekas jäädessään henkiin, mutta ei mitenkään onnekas ihminen ja voi olla ollut kausi(a), jolloin hän on halunnut vain kuolla.
Kuka mistään laitosnuorista on puhunut? Orvoksi jääneistä hyvin harva menee laitokseen, ensisijaisesti pyritään löytämään lapsen lähipiiristä uusi huoltaja ja lähes kaikille se sieltä löytyykin. Yleensä laitokseen päätyy lähinnä sellaiset nuoret, jotka tarvitsevat sitä laitoksessa tapahtuvaa huolenpitoa eivätkä pärjää perheessä, mutta toki he ovat yleensä olleet esimerkiksi lastensuojelun asiakkaita jo ennen orvoksi jäämistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, kevennys: vanhempi kuoli lapsena syöpään...
Mikähän sua tässä huvitti? Eikö suomen kieli suju?
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/vanhempi
En halunnut käydä tässä absoluuttisesti arvottamaan kaikkia kokemuksia, halusin vaan todeta että aivan varmasti vaikeuksia voi täysin subjektiivisesti laittaa järjestykseen, esim:
En saanut ponia < koko perhe kuolee onnettomuudessa ja jäät ainoana henkiin.
Parempihan se on henkiin jäädä kuitenkin kuin kuolla onnettomuudessa. Siinä mielessähän tämä yksi on oikein onnekas. Koko perheen menettänyt ei varmaan myöskään jää taloudellisesti ihan puillepaljaille.
Mitä traumaattisia kokemuksia sinulla on?
Kysytkö minulta? Lainauksesi on rikki.
No minä luettelen näitä rankkoja kokemuksia mitä siis yleisesti ottaen pidetään sellaisina. Nämä eivät ole minun henkilökohtaisia kokemuksia.
Kodittomuus, omien lasta paha alkoholi ja huumeriippuvuus ja siitä aiheutuvat ongelmat itselle. Väkivaltaiset perheenjäsenet, sairaudet joissa perheenjäsen käyttäytyy itsetuhoisesti, muistisairaat, 24h vuorokaudessa hoitoa tarvitsevat perheenjäsenet, kovat kivut ja säryt, uhkailevat naapurit, määrätyt lahkot jotka ottavat sinut kohteeksi, omien lasten sosiopaattinen käytös, perheenjäsenten sotkeminen rikolliseen toimintaan ja siitä syntyneet uhkaavat tilanteet. Tulipalot ja omaisuuden menettäminen. Perheenjäsenen katoaminen. Läheisten vakavat mielenterveysongelmat. Velkahelvetit ja työttömyys.
Pitkät oikeudenkäynnit.
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, jotka ovat todella kuormittavia, vaikka itse ei niitä olisi aiheuttanut tai niistä kärsisi omassa kehossa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on se maaginen ikä, milloin vanhempien menettäminen ei ole enää tragedia vaan luonnollista? 7v? 10v? 11v? 15v? 17v? 18v? 20v? 25v?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se maaginen ikä, milloin vanhempien menettäminen ei ole enää tragedia vaan luonnollista? 7v? 10v? 11v? 15v? 17v? 18v? 20v? 25v?
Keski-ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se maaginen ikä, milloin vanhempien menettäminen ei ole enää tragedia vaan luonnollista? 7v? 10v? 11v? 15v? 17v? 18v? 20v? 25v?
Keski-ikä.
Eli?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se maaginen ikä, milloin vanhempien menettäminen ei ole enää tragedia vaan luonnollista? 7v? 10v? 11v? 15v? 17v? 18v? 20v? 25v?
16, sen jälkeen pitää pärjätä omillaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se maaginen ikä, milloin vanhempien menettäminen ei ole enää tragedia vaan luonnollista? 7v? 10v? 11v? 15v? 17v? 18v? 20v? 25v?
16, sen jälkeen pitää pärjätä omillaan
15v pärjää jo
Vierailija kirjoitti:
Mikä on se maaginen ikä, milloin vanhempien menettäminen ei ole enää tragedia vaan luonnollista? 7v? 10v? 11v? 15v? 17v? 18v? 20v? 25v?
29 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanen huomauttaa ettet sä tiedä, mitä muille on tapahtunut.
Et vaikka olis kuinka läheinen ihminen. Se kun voi olla sille ihmiselle itselleenkin vaikea myöntää tai asioita ajatella ettei kerro niistä ikinä kenellekään.
Ei varmaan tarvitse tietää, mitä kellekin on tapahtunut. Normaali ihminen osaa itse arvioida tapahtumiensa vaikeusasteen sekä miten on niistä selvinnyt (hyvin/huonosti). Ja jos ei osaa, ei sitä kukaan toinen saa selville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kokenut kaikenlaista ja pärjään henkisesti hyvin. Avioeroja, lapsen tehohoito, vanhemman kuolema, elvytystilanteita, irtisanomisia, nyt oottelen tietoa syöpänäytteestä. Minut on uhattu ampua 2 x ja raiskattu kahdesti. Olen sairastunut pysyvästi.
En sitten tiedä, mitä ap pitää merkittävänä vastoinkäymisenä.
No on aika raju elämä sinulla ollut! Sinulla selvästi resilienssiä!
Itsellä ei ole. Aikoinaan sairastuin ja päivät olivat kivuliaita. Siitä seurasi työuupumus. Lapseni sairastui. Vaikka oli välillä osastolla, välillä elettiin 24/7 yhdessä. Tavoitteena pitää hänet hengissä.
Näiden seurauksena yli kymmenen vuoden unettomuus. Raju sellainen. Ja sitten syöpä.
Sain opiskeltua itseni valmiiksi, mutta töihin en ole vielä kyennyt.
Eli ilmeisesti minulla ei ole tätä kuuluisa resilienssiä, kun en toivu mistään nopeasti.
Olen silti tyytyväinen, että olen suht järjissäni.
Vierailija kirjoitti:
Resilienssi ymmärretään usein väärin, koska resilienssillä tarkoitetaan niitä suojaavia tekijöitä, mitkä auttavat psyykkistä selviytymistä. Esimerkiksi lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus on hyvin tärkeä sellainen.
Se että vertailee omia kokemuksia muiden kokemuksiin ja uhittelee olevansa parhaiten selviytynyt, ei valitettavasti kerro resilienssistä.
Onko masennus sit myös osa resilienssiä? Sehän on mieltä suojaava mekanismi.
Luulevat taas tietävänsä jotain asiasta. Yksinkertaisia tai kokemattomia elämässä vielä.
Jokainen varmasti peilaa sitä omaa "resilienssiään" omiin kokemuksiinsa. Ihan kuin lapsi sanoo neulanpistosta, että sattui paljon, koska ei ole vielä kokenut mitään sen sattuvampaa.
Ja sitten kun tullaan vähän jo enemmän kokemusta omaaviin ihmisiin, ei me enää ehkä haluta kertoa mihin kaikkeen sitä resilienssiä on joskus sattunut tarvitsemaan - ja mitä ehkä juuri nyt on meneillään. Ainakin itselläni on salaisuus (tai 2-3), josta olen ihan visusti hiljaa, vaikka asia(t) vaikuttaa elämääni ihan joka ikinen päivä ja hetki.
Mietipä vaikkapa tilastoja. Tilastojen mukaan esim kotiväkivalta on suomessa todella tavallista, mutta tosielämässä et tunne varmaan ketään - tai ehkä sen yhden - jolla on asian kanssa vaikeuksia. Tai raiskausten uhrit, laittomien potkujen ja syrjinnän uhrit, kuolemansairaan kumppanit, aiemmin kodittomuudesta ja työttömyydestä kärsineet, oma kivulias sairaus.
Ainakin itse huomaan, että minuun suhtaudutaan usein vähän hitaana ja höpsönä kukkahattutätinä, eikä kukaan oleta tai kysy, saati että itse kertoisin. Ja tosiaan, nuo muut ovat ehkä jo mennyttä maailmaa, kaksi tai kolme on listasta edelleen arkipäivää. Ja en ole iäkäs, vaan ihan parhaassa "työiässä", lapsiperheen äiti, yksi niistä joista isää ei jostain sattuneesta syystä oikein koskaan missään näy.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten valittavat perusflunssasta kuin olisi ollut jokin isokin juttu, kun he eivät koskaan ole sairaana ja miten ihmeellistä se on kun on yhtäkkiä kuumetta 37.5 ja nuhainen olo
Miesflunssa
Et voi ikinä tietää, mitä kaikkea toinen ihminen on käynyt läpi. Kaikilla eivät raskaatkaan vastoinkäymiset näy esim.ulkonäössä. Ja psyykkisesti vähemmän vahvalle ihmiselle myös "pienemmät" vastoinkäymiset voivat olla isoja verrattuna henkisesti vahvempaan ihmiseen. Et voi sanoa, mikä on merkittävä vastoinkäyminen ja mikä ei, koska ihmiset ovat yksilöitä ja lähtötilanne esim. mielenterveyden suhteen voi olla hyvinkin erilainen.
Olen menettänyt työkykyni. Ehkä ihan lopullisesti. Työ on ollut tärkeä osa elämää ja toimeentuloa.
Hetkittäin ajattelen, että olen onnekas, koska on katto pään päällä ja ruokaa ja olen ainakin osan sairausajasta saanut tukea, sen kestosta on paha mennä sanomaan mitään, joten tilanne voi hyvinkin muuttua ennen työkyvyn palautumista.
Olen kuitenkin ajatellut sitäkin, että se on jokin oire mielenterveyshäiriöstä ja siitä, ettei katso todellisuutta silmiin. Oikeasti elämä on romuttunut ja tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa. Olen kuitenkin niin shokissa, etten edes pysty kohtaamaan sitä ajatusta todellisesti.
On myös toksista positiivisuutta.