Tajusin kaupassa tänään: olen ollut niin pitkään työttömänä että myös näytän jo työttömältä!
Osuin maitohyllyn luo yhtä aikaa tyylikkään keski-ikäisen rouvan kanssa, hänellä oli siisti suoristusraudalla ojennukseen laitettu polkkatukka, tyylikäs villakangastakki ja saapikkaiden väriin sopivat käsineet. Samaan aikaan näin oman heijastukseni metallisesta seinästä: värjäämättömät, hieman epäsiististi jakauksella olevat hiukset, latvat jo vähän hapsuuntuneet, teinin vanha kevyttoppatakki, nuhraantunut hihansuu, kuluneet kuraiset lenkkarit. Paha olo vyöryi yli, otin nopeasti halvimman punaisen maidon, tyylikäs rouva otti luomua -tietenkin. En yleensä valitse itsepalvelukassaa mutta häpesin taskuun tungettua vanhaa kulunutta Lidlin muovikassia, jonka olin ottanut ostoksia varten. Pihalla odotti 20 vuotta vanha Corolla. Vi##u, sentään mulla on vielä auto. Bussipysäkillä ei ollut katosta, vettä satoi kaatamalla.
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn hyväpalkkaisissa töissä ja omaisuuttakin on kertynyt tähän ikään mennessä lähes miljoona. Silti tuo kuvaus itsestäsi sopii minuun paremmin kuin tuohon kuvailemaasi naiseen. Autokin on vuodelta 2008.
Miljoona on aika vähän.
Tunsin kerran yhden miljönäärin. Hän oli ostanut maalia tarjouksesta rautakaupasta ja iloitsi siitä. Vaikka olisi voinut ostaa koko kaupan.
Olen töissä niin kiireinen, etten ehdi panostaa tukkaan, kynsiin tai vaatteisiin. Työttömillä tutuilla on kynnet mintissä.
Aittakumpu
Nimihän tulee siitä kun isäntä kävi kesäöinä aitassa ja talven tullen kasvoi piialle kumpu.
Vierailija kirjoitti:
Aittakumpu
Nimihän tulee siitä kun isäntä kävi kesäöinä aitassa ja talven tullen kasvoi piialle kumpu.
Väärä ketju, ups 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn hyväpalkkaisissa töissä ja omaisuuttakin on kertynyt tähän ikään mennessä lähes miljoona. Silti tuo kuvaus itsestäsi sopii minuun paremmin kuin tuohon kuvailemaasi naiseen. Autokin on vuodelta 2008.
Samoin kuvaus osuu minuun, keskituloiseen tai ylemmän keskiluokan yh-äitiin. Arjessa on aika paljon töitä, eikä sitä ehdi niin pysähtyä välittämään jos vähän jokin vaate jo repsottaa
Ylemmän keskiluokan yh 🤣
Mieluummin kyllä olisin työtön, sillä sellaiseksi päätyy nykymaailmassa helposti ilman omaa syytä eikä siinä ole mitään hävettävää. Ehkäisy kuitenkin on helposti jokaisen saatavilla.
Olen itse töissä ihan hyväpalkkaisella tekniikan alalla ja suurin osa kollegoistani osuu enemmän sinun kuvaukseesi kuin tuon fiinin naisen kuvaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn hyväpalkkaisissa töissä ja omaisuuttakin on kertynyt tähän ikään mennessä lähes miljoona. Silti tuo kuvaus itsestäsi sopii minuun paremmin kuin tuohon kuvailemaasi naiseen. Autokin on vuodelta 2008.
Samoin kuvaus osuu minuun, keskituloiseen tai ylemmän keskiluokan yh-äitiin. Arjessa on aika paljon töitä, eikä sitä ehdi niin pysähtyä välittämään jos vähän jokin vaate jo repsottaa
Ylemmän keskiluokan yh 🤣
Mieluummin kyllä olisin työtön, sillä sellaiseksi päätyy nykymaailmassa helposti ilman omaa syytä eikä siinä ole mitään hävettävää. Ehkäisy kuitenkin on helposti jokaisen saatavilla.
Sivusta kommentoin, että palstan mielikuva yksinhuoltajista on merkillisen yksipuolinen. Se kun ei tarkoita mitään muuta kuin, että asuu lapsensa/lastensa kanssa yksin. Tuloihin yksinhuoltajuus ei liity mitenkään.
Samoin työttömät niputetaan yhdenlaisiksi. Kai tämä liittyy siihen, että pienituloiset ei "joudu" tekemisiin rikkaampien kanssa. He eivät näe sitä elämää missään. Paremmassa asemassa elävät sen sijaan näkevät jopa päivittäin köyhiä.
Pahoittelut, kun meni sivuraiteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät tulot tai sitten elämän hallinta hakusessa jos pitää autoa suomen hinnoilla. Pelkkä vuosivero on satoja euroa, helsingissä kadunvarsipysäköinti 700 euroa vuodessa, arvonalenemiset, vakuutukset, korjaukset.
Ei maaseudulla voi asua ilman autoa, ei oikein pikkukaupungissaan. Pysäköinti sentään on ilmaista.
Suurin osa suomalaisista ei maaseudulla asu. Auto on harvalle pakollinen.
Tuo on vain päässäsi. Minä muistan että työttömänä ajattelin että muut tietää sen siitä kun käyn kaupassa päivällä. Piti psyykata että voisin olla vuorotyöläinen, lomalla tai vaikka niin rikas että vain harrastan työntekoa joskus.
Vaatteet on nuhjuiset vaikka olen asiantuntijatöissä ihan hyvällä palkalla. Auto vuodelta 2002. Nyt kun tiedän että asiat on hyvin, en koe alemmuutta vaan päin vastoin luulen että pitäisin samaa autoa ja vaatteita miljonäärinäkin kunnes menee korjauskelvottomaksi.
"Jos leski sen sijaan on jo ehtinyt täyttää 50-vuotta mennessään uudelleen naimisiin, ei oikeus leskeneläkkeeseen häviä."
https://www.minilex.fi/a/oikeus-leskeneläkkeeseen
Eli Suomessa 70-vuotias mummo saa koko loppuelämänsä leskeneläkettä, vaikka menee uudelleen naimisiin yli 50-vuotiaana.
Hallitus leikkasi lapsikorotukset pois ansiosidonnaisesta ja työmarkkinatuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät tulot tai sitten elämän hallinta hakusessa jos pitää autoa suomen hinnoilla. Pelkkä vuosivero on satoja euroa, helsingissä kadunvarsipysäköinti 700 euroa vuodessa, arvonalenemiset, vakuutukset, korjaukset.
Ei maaseudulla voi asua ilman autoa, ei oikein pikkukaupungissaan. Pysäköinti sentään on ilmaista.
Suurin osa suomalaisista ei maaseudulla asu. Auto on harvalle pakollinen.
Niissä pikkukaupungeissa on harvoin mikään kattava joukkoliikenne. Esim. meiltä ei pääse viikonloppuisin minnekään vaikka on taajama. Suurin osa suomalaisista asuu muualla kuin pk-seudulla.
Luulen aina omistavani huonon itsetunnon ja sitten näen jotain tällaista kuin tämä keskustelu.
Käyn itse siivoamassa ja siellä monet työntekijät näyttää paremmin hoidetuilta ja paremmin voivilta kuin minä. Olen ajatellut, että heillä on rahaa panostaa itseensä enemmän ja se siitä.
No minulla ei ole edes autoa. Kannan ostokset kotiin yksiöön lapsille ja minulle joka päivä. Ja olen selkä sairas kohta 5-kymppinen.
Että hyvinhän sulla menee.
Kato, toi hönö kirjoittelija on todellakin eläkeläinen.
Sillä on pää pipi ja pääsi eläkkeelle. Sun on ihan turha sanoa, että olet selästä eläkkeellä, kun kaikki tietää, että se tarkoittaa mielenterveyssyistä eläkkeellä oloa.
"Vuoden 2023 joulukuussa eläkkeensaajan asumistukea sai 207711 henkilöä."
https://tietotarjotin.fi/tilasto/2711779/tilasto-elakkeensaajan-asumist…
"Eläkkeitä maksetaan 37,8 miljardia vuodessa"
https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kokonaiselak…
"Ansiosidonnaista maksettiin viime vuonna vain 1,9 miljardia"
Ja hallitus leikkasi siitä lapsikorotukset pois ja porrasti ansiosidonnaisen.
"Apua voi joutua odottamaan kohtalokkaan kauan, kun työttömänä oleva sopimuspalokuntalainen ei lähdekään pelastuskeikalle."
Nyt olisi aikaa pudottaa painoa, jotta mahtuu niihin parempiin farkkuihin. Vaatelainaamosta voisi vuokrata vaatteet mahdolliseen työhaastatteluun?