Tajusin kaupassa tänään: olen ollut niin pitkään työttömänä että myös näytän jo työttömältä!
Osuin maitohyllyn luo yhtä aikaa tyylikkään keski-ikäisen rouvan kanssa, hänellä oli siisti suoristusraudalla ojennukseen laitettu polkkatukka, tyylikäs villakangastakki ja saapikkaiden väriin sopivat käsineet. Samaan aikaan näin oman heijastukseni metallisesta seinästä: värjäämättömät, hieman epäsiististi jakauksella olevat hiukset, latvat jo vähän hapsuuntuneet, teinin vanha kevyttoppatakki, nuhraantunut hihansuu, kuluneet kuraiset lenkkarit. Paha olo vyöryi yli, otin nopeasti halvimman punaisen maidon, tyylikäs rouva otti luomua -tietenkin. En yleensä valitse itsepalvelukassaa mutta häpesin taskuun tungettua vanhaa kulunutta Lidlin muovikassia, jonka olin ottanut ostoksia varten. Pihalla odotti 20 vuotta vanha Corolla. Vi##u, sentään mulla on vielä auto. Bussipysäkillä ei ollut katosta, vettä satoi kaatamalla.
Kommentit (213)
Miltä hönö kirjoittajasta tuntuu olla mielenterveyssyistä eläkkeellä eli toisin sanoen hullu? 🤡👮🚨😁😭🤭
Vierailija kirjoitti:
Miltä hönö kirjoittajasta tuntuu olla mielenterveyssyistä eläkkeellä eli toisin sanoen hullu? 🤡👮🚨😁😭🤭
Väittää olevansa selästä työkyvyttömyyseläkkeellä. Kukaan ei pääse nykyään selästä työkyvyttömyyseläkkeellä. Kaikki naama pitää sitä hulluna.
Vierailija kirjoitti:
Heititkö vaatteesi ja suoristusrautasi roskiin, kun jäit työttömäksi?
Käyttöesineet kuluvat käytössä ja niitä pitää välillä uusia. Siitä on joskus kerrottu lehtijutuissa, joissa puhutaan pienituloisista. Jos tilanne on jatkunut pitempää, henkilön kaikki tavarat alkavat tulla tiensä päähän. Vaatteet kuluvat ja monet nykyiset materiaalit nuhjaantuvat helpost, minkä kaikki tietävät. Kengät eivät kestä ikuisuuksia ja kun ajattelee meidän vuodenaikojamme, niin huh. Tukka kaipaisi välillä ammatti-ihmisen käsittelyä, mutta kuka sen maksaa? Hampaat, niistä ei kannata puhua. Jos on perinyt huonommat geenit, niin se myös näkyy. Silmälasit voi unohtaa, sillä pelkkä silmälääkärissä käynti maksaa yli satasen. Muistattehan, että monet vaikeassa tilanteessa olevat eivät saa ylimääräistä apua mistään. Pesukone hajoaa tai TV. Surullista.
Jaa. Ei mulla ole koskaan ollut autoa, vaikken työtön olekaan.
Täällä palstoilla pyörii näitä mielenterveys syistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia hulluja.
Väittävät naapureille, että ovat selästä työkyvyttömyyseläkkeellä.
Kaikki naapurit nauraa ja pitää niitä hulluna.
Nykypäivänä ei kukaan pääse selästä eikä kädestä eikä jalasta työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mielenterveysvikainen palstahullu eläkeläinen arvostelee työttömiä.
Sä olet työttömiä alemparvoisessa asemassa.
Sä olet eläkkeellä, koska olet hullu.
Sano vaan naapureille ja sukulaisille, että olet selästä eläkkeellä, kukaan ei usko.
Ei nykypäivänä pääse edes selästä tai jalasta tai kädestä työkyvyttömyyseläkkeelle. 👮🚨😁😭🤭
Kerrankin lohduttava ketju.
Hiukset niin takussa etten saa niitä auki. Yritän pitää ne kiinni kumurenksuilla. Vaatteista nyt puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerrankin lohduttava ketju.
Hiukset niin takussa etten saa niitä auki. Yritän pitää ne kiinni kumurenksuilla. Vaatteista nyt puhumattakaan.
Sulla on kaikki hyvin. Olet normaali.
Toisin kuin noi mielenterveyssyistä eläkkeellä olevat hullut jotka yrittävät valehdella naapureille ja sukulaisille, että ovat muka selästä tai kädestä työkyvyttömyyseläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua ap:n aloitukseen. Olen työtön , 60v nainen ja häpeän sitä, kun en voi pukeutua kauniisti, uusiin vaatteisiin. Vaatteeni ovat puhtaat, mutta vanhoja, epämuodikkaita. Kadehdin hyvinpukeutuvia ihmisiä. En kehtaa käydä missään tapahtumissa, kun häpeän ulkomuotoani. Olen aina tykännyt muodista, mutta nykyään ei ole varaa mihinkään.
Etkö pääse kirpputorille?
Kirpputorilla on huonoina aikoina selvästi heikommin myytävää kuin nousukautena. Siitä on monen vuoden kokemus. Jos sinne lahjoitetaan jotain hyvää, myyjät ehkä ottavat ne suoraan itselleen takahuoneessa. Ainakaan niitä ei yleensä näe myymälässä. Jos hyvät vaatteet tulevat myyntitelineeseen, ne ostetaan heti. Osa myytävistä vaatteista olisi enemmän kaatopaikkatavaraa. Itselläni on kirpparilta ostettuja vaatteita. Nytkin on päällä ikivanha paitapusero ja täyttä villaa oleva villatakki. V.m. on täynnä reikiä ja kuluneita kohtia eikä parsiminen enää auta. Villatakki on hyvälaatuinen ja näyttää kuin uudelta lukuisien pesujen jälkeen. Ei ole nyppyjä tms
PORLAISELLE työttömälle tradelle, HÖNÖ TIAISELLE, on taas tekemistä tälle päivälle 🤣
Ymmärrän tunteen hyvin. Olen itse ammatissa, jossa töitä on pätkissä. Olen tootunut siihen, mutta edellinen työttömyyspätkä olikin koronasta johtuen melkein kaksi vuotta, ja alkoi todella nakertaa itsetuntoa. Säästöt hupeni yllättävien menojen takia ja elin pelkillä työkkäreillä ja pienillä osa-aikaisilla hommilla sieltä sun täältä. Tuntui, että naapurit tietää että milloin poistun asunnosta, hävetti hakea lasta eskarista kun olin ollut koko päivän kotona. Kaupassa ajattelin samalla tavalla kuin sinä. Paitsi että nyt olen ollut taas kaksi vuotta töissä, enkä siltikään ole ostanut uutta takkia tai käynyt edes kampaajalla. Töihin palatessani laitoin alkuun itseni siistiksi ja mietin työvaatteet etukäteen noin puolentoista kuukauden ajan, kunnes tajusin, ettei ne muutkaan siellä mitenkään laittaudu, vaan tukka hapsottaa, päällä on virttynyt villatakki ja loppuun ajetut kengät. Kaupassa ei olisi erottanut onko töissä vai työtön. Joten seuraavan työttömyyspätkän tullessa yritän olla miettimättä habitustani liiaksi.
Vierailija kirjoitti:
PORLAISELLE työttömälle tradelle, HÖNÖ TIAISELLE, on taas tekemistä tälle päivälle 🤣
Hei PÖPI, miltä tuntuu olla mielenterveyssyistä eläkkeellä.
Kukaan alle 63-vuotias ei pääse selästä eikä kädestä eikä jalasta työkyvyttömyyseläkkeellä.
Sen tietää koko Suomi.
Teen asiantuntijatyötä hybridimallilla. Toimistolle mennessä laitan siistit vaatteet, suoristan hiukset ja meikkaan sopivasti. Etäpäivinä kotona näytän kodittomalta nuhjuisine kotivaatteineni ja tukka pystyssä. Melkein hävettää jos törmää naapuriin vaikka roskia viedessä. Vaikka niin se taitaa olla, että harvaa kiinnostaa toisten pukeutuminen tai laittautuminen.
PÖPI joutuu häpeämään, kun se menee ulkoiluttamaan koiraa.
Se on ollut monta vuotta kotona mielenterveyssyistä eläkkeellä.
Koko naapurusto pitää sitä hulluna.
Vierailija kirjoitti:
PÖPI joutuu häpeämään, kun se menee ulkoiluttamaan koiraa.
Se on ollut monta vuotta kotona mielenterveyssyistä eläkkeellä.
Koko naapurusto pitää sitä hulluna.
Hullu PÖPI ja sen hullu koira
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Ai sillä on se hullu koira, joka räksyttää kerrostalossa.
Miltä susta PÖPI tuntuu, kun olet ollut monta vuotta kotona ja kaikki naapurit pitää sua hulluna?
Ne, jotka on päästään terveitä, käy edes joskus töissä.
PÖPI ei lähde koskaan töihin.
Täähän onkin kiva ketju, kun kerrankin ap saa rohkaisua ja vertaistukea. En kyllä itsekään näe mitään järkeä pynttäytyä ruokakauppaan. Tosin tämä on ns. slippery slide, kun oikeastaan en enää näe järkeä pynttäytyä yhtään minnekään.
t. etätyöläinen jo vuodesta 2018
Ap ekologisuus ja minimalismi on muotia. Voisit olla vaikka osakesijoittaja joka ei haaskaa rahojaan turhuuksiin vaan sijoittaa rahansa osakkeisiin ja rahastoihin.
Oletko katsellut hiustenleikkausta oppilastyönä ammattioppilaitoksessa tai seurannut kampaamoiden mainoksia? Joissakin paikoissa hiukset saa vielä leikattua edullisemmin vaikka vaikea nykyään löytää naistenhiuksiin edullista hiustenleikkausta. Voit myös ostaa jotain hiusväriä kaupasta lähellä omaa sävyä niin helpompi ylläpitää ja parempi lopputulos. Kulmien muotoilu ja värjäys tuo myös ryhtiä kasvoihin.
Vierailija kirjoitti:
Hän otti Punaisen maidon
No niin otin. Tein uuniriisipuuroa kun sähkö oli halpaa.
Ap
Mitä hävettävää Corollassa? Jos kori ei ole ruosteinen niin tuo kestää ydinsodankin toisin kuin uudet sähkövatkaimet.