YLE : Jopa 24 000 palaa ehkä takaisin Suomeen - Kela lopettaa kansaneläkkeiden maksun ulkomaille
Ensimmäiset kirjeet ulkomailla asuville kansaneläkkeen saajille on jo lähetetty.
Kuluvan ja ensi kuun aikana moni ulkomailla asuva saa Kelalta postia, jossa kerrotaan kansaneläkkeen maksamisen mahdollisesta lopettamisesta.
Muutos koskee sekä vanhuus- että työkyvyttömyysperusteisia kansaneläkkeitä. EU- ja Eta-maiden lisäksi kirjeitä on postitettu Sveitsiin ja Iso-Britanniaan.
Kirje on lähetetty tiedoksi, että tällaista lakimuutosta ollaan valmistelemassa. Ei tule sitten yllätyksenä, jos joudutaan eläke keskeyttämään 1. helmikuuta 2025, sanoo Kelan etuuspäällikkö Päivi Kuivasniemi.
Jos kansaneläke loppuu, ulkosuomalaiset uhkaavat palata Suomeen.
Muutos koskee noin 24 000 suomalaista
Monissa lausunnoissa korostui huoli siitä, joutuuko ulkomailla asuva suomalainen muuttamaan tulojen pudotessa takaisin Suomeen.
Heidän mukaansa Suomelle voi käydä kalliimmaksi, jos valtio joutuu kustantamaan paluumuuttavien eläkelaisten eläke- ja sosiaaliturvamaksut.
Laskelmani mukaan elämiseni Espanjassa maksaa Suomen valtiolle 505,69 euroa kuukaudessa, mutta asuessani Suomessa Nurmijärvellä se maksoi yhteiskunnalle 857,88 euroa. En ymmärrä, minkä laskuopin mukaan valtio voisi säästää esimerkiksi minun tai jonkun muun eläkkeissä, totesi eräs ulkosuomalainen.
Asun maassa, jossa minun ei ole mahdollista saada eläkettä eikä tulotasoni salli eläkesäästämistä. Kun en ole enää työkykyinen, tulen muuttamaan valtion elätiksi Suomeen, suunnitteli toinen.
Kommentit (1028)
Vierailija kirjoitti:
Olen ottamassa aivan järkyttävän asuntolainan, että saan ostettua asunnon, johon vanhempani muuttavat eläkkeellä. Heillä kun eläkkeet ovat yli 40 työvuoden jälkeen niin matalat, ettei niillä elä Suomessa. Ei montaa sataa takuueläkettä korkeampia. Vanhemmat maksavat minkä maksavat asunnon kuluista ja minä katan loput. Olen kouluttautunut ja tehnyt töitä aivan valtavasti sen eteen, että voin heille tarjota tämän. Mielestäni on perheen vastuulla myös pitää huolta perheenjäsenistä. Ei se niin voi mennä, että joku kolmas osapuoli tarjoaa tarjottimella kaiken. Oma tavoitteeni on, että nyt kun he vihdoin pääsevät eläkkeelle niin voivat nauttia elämästä.
Ruotsissa tehtiin sama keikaus kansaneläkkeen kanssa muutama vuosi sitten. Silloin palasi paljon esimerkiksi entisiä suomalaisia takaisin maahan, mutta pakkohan se on palata. Mielestäni on osana maan markkinointia ja jos meillä on varaa lähettää porukkaa muualle valti
Se oli takuueläke. Älä yritä. Suomessakin on takuueläke. Ei sulla kovin kurjasti sitten mene kun isoja lainoja myönnetään tässä maan taloustilanteessa. Kuinkakohan monella tuohon olisi resursseja.. Harvalla. Kipuilevat vain oman toimeentulon kanssa. Oma vanhempani muutti pienituloisena työssäkäyvänä vanhempansa luokse pitämään hänestä huolta, ei ostellut asuntoja, piti huolta. Se on toki tavoiteltavaa mutta ei hänkään kokoajan pystynyt huolta vanhuksesta pitään koska kävi töissä reissutyössä. Silleen on tämä yhteiskuntamalli rakentunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi meidän kansaneläkeläisten on noustsva rintamana noita vastaan EU-tasolla ja puututtava kaikkiin epäkohtiin jo nyt. Ja tehtävä niin mitä kelakin sanoi, jotkut vetää tuota oikeuteen.
On täysin ahdistavaa olla ilman vaikutusmahdollisuuksia elämäänsä noiden hallinnan alla, tietäen että ne voi kääntää
Miten niin jo nyt? Tämä kehityssuunta on ollut olemassa jo pitkään, ainakin vuodesta 2017. Ei voi sanoa olevansa jotenkin hyvissä ajoin liikenteessä, jos kiinnostuu asiasta vasta siinä vaiheessa kun se koskettaa suoraan omaa toimeentuloa, ja päätös on jo pöydällä.
No ei olla ei, mutta osa ei vieläkään tunnu tajuavan mitä vähimmäistukiuudistuksesta voi seurata. Olen äänestänyt ja tehnyt
Ai ei puhuta? Minusta taas ei mistään muusta jauheta. Kannatusmittauksissakin tyytymättömyys näkyy. Sitä kyllä ihmettelen, pakkohan tyytymättömien joukossa on olla hallituspuolueiden äänestäjiä. Eikä tämä hallitus ole ainakaan minua politiikallaan yllättänyt.
Siis retoriikka keskittyy siihen että ulkomaille ei makseta, ei siihen että valtio tekee massiivista uudistusta muuttaa osa eläkeläisistä vähimmäistukilaisiksi purkaen EU-alueella heidän statustaan (EU-asetukset ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntlln) mikä mahdollistaa tulevaa kurjistamista koska kansaneläkkeestä tulee B tuki työeläkkeeseen verrattuna missä entisaikaan ei ollut tarvetta tälleen jakaa ihmisiä vaan monimutkaisiin elämäntarinoihin suhtauduttiin muutakin kuin pummiksi haukkuen yhteiskunnan kontekstikin eri tilanteista huomioiden.
Turha keskittyä vain Fugeen tässä vaan tähän massiiviseen heikennykseen mikä vie tukiverkkoja eläkeläisten oikeuksisra pois.
Ja mitä merkitystä tukimuodon muuttamisella on... Sitä analysoisi tutkiva journalisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssä näkee myös tätä kiristystä, että "jos ette myönnä sitä tai tätä, niin alan käyttäytymään näin ja se vasta valtiolle kalliiksi tuleekin". No vi%tu tee mitä huvittaa. Nämäkin ulkomailla verovaroin elävät voivat tulla ihan vapaasti takaisin Suomeen, jos eivät sitä muutamaa satasta onnistu mistään taikomaan tai sopeuttamaan omaa elintasoaan siellä ulkomailla.
Ei yhtään nimittäin tee mieli kahlata täällä pimeässä ja loskassa vaan sitä varten, että sosiaaliturvalla loisivia pitää elättää ulkomaita myöten.
Juu, onhan se kivempi elättää niitä, jotka veivät miljoonat kirjanpitoa väärentämällä valtionkirstusta aurinkorannoille, tai niitä jotka hilluvat Baltiassa sakkoja paossa. Näitä sä ihailet. Oot sellainen, johon uppoaa kaikki skämmiartistit, kunhan ne pukeutuvat bossin tuotteisiin.
Tai veroparatiisiin

Ehkä ne maksaa ne massiiviset verovelat joskus.. Siis joskus 😂 sitä ennen sieltä ulkomailta neuvotaan ja otetaan kantaa ja leikitään oman onnensa seppä mestari veronmaksajaa
Itse olen toki sitä mieltä että esim yrittäjien kohdalla konkurssin ei pitäisi olla niin armoton Suomessa kuten esim joissain maissa se ei ole niin paha asia.
24 000 * 1000€ =24 000 000,00 € kuukausittain kiertämään ulkomaiden talouden sijasta Suomen talouteen.
Saa siinä terveydenhoito hieman kuormittuakin ja silti tämä on Suomelle taloudellisesti ehdottomasti positiivinen muutos.

Its called protektionismi. Se ei ihan mene EUn vapaan liikkuvuuden periaatteiden mukaisesti.
Itse olen niin itsepäinen jästipää että työeläkeosani aion kuluttaa Suomeen (toisin kuin esim niitä yli-isoja eläkkeitä monet saavat jotka vie ne mihin sattuu) mutta jatkossa heitän kansaneläkkeeni silkan kettuilun vuoksi Ruotsin puolelle joka on käytännössä vieressä ruokakauppaan. Siinähän se raja on vieressä. Siinähän pakottakoot minua Suomikulutukseen, en suostu. Olen vielä entistä visumpi rahoistani kuluttamaan niitä mihinkään ja jos laitan, ostan ulkomaista EU-alueella, kuten EU:ssa on helpotettu asian tekemistä.
Olkoot vaikka yksi ihminen kuka niin tekee mutta se on mun viimeinen oljenkorsi vaikuttaa periaatteillani. Tervetuloa muut kansaneläkeläiset vapaan liikkuvuuden talkoisiin ketkä vastustaa kansaneläkemaksijen rajoituksia
24 000 * 200€ = 4 800 000€ kansaneläke
24 000 * 500€ = 12 000 000€ asumistuki
24 000 * 300€ = 7 200 000 € toimeentulo tuki
Dd
EU:n periaatteet, erityisesti EU:n perussopimukset ja sosiaaliturvan koordinaatiota koskevat säännöt, pyrkivät turvaamaan jäsenvaltioiden kansalaisten oikeudet ja sosiaaliturvaetuudet. Sosiaaliturvasopimukset, kuten sosiaaliturvan koordinointia koskevat asetukset, takaavat sen, että EU:n kansalaiset voivat hyödyntää sosiaaliturvaetuuksiaan liikkuessaan EU:n alueella.
Mikäli jäsenvaltio päättää leikata kansaneläkkeiden saantia EU-alueella asuvilta henkilöiltä, se voi olla ristiriidassa EU:n periaatteiden kanssa, erityisesti suhteessa syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Tällaiset toimet voisivat herättää kysymyksiä siitä, onko niillä oikeudellista perustaa ja ovatko ne EU:n lainsäädännön mukaisia.
Toisaalta, jos sosiaaliturvaetuuksia leikataan vain tietyiltä ryhmiltä tai tietyissä olosuhteissa, tämä voi johtaa oikeudellisiin kiistoihin ja valituksiin EU:n tuomioistuimessa.
Mikäli kansaneläkkeiden maksaminen muille sosiaaliturvasopimusmaille jatkuu, se saattaa herättää kysymyksiä siitä, miksi EU-alueella asuvilta leikataan etuuksia, kun taas muualta tuleville etuuksia maksetaan. Tällaisten toimien tulee perustua objektiivisiin ja oikeasuhtaisiin syihin, ja niiden tulee olla EU:n lainsäädännön mukaisia.
Yhteenvetona, tällaiset toimet voivat olla ongelmallisia EU:n periaatteiden näkökulmasta, ja niiden toteuttaminen edellyttäisi huolellista harkintaa ja mahdollisia oikeudellisia arviointeja.
Vierailija kirjoitti:
24 000 * 200€ = 4 800 000€ kansaneläke
24 000 * 500€ = 12 000 000€ asumistuki
24 000 * 300€ = 7 200 000 € toimeentulo tuki
Säästöä piti tulla 35 000 000€.
35 000 000€-4 800 000€= 30 200 000€
35milj.väh kansaneläke. Säästöistä jää uupumaan yli 30milj.
Keskimääräiseksi eläkkeeksi on puhuttu maksettavan 200€/kk. * 24 000 on 4.8milj. Missä säästöt? Pelkkä asumistuki on kuukaudessa 12 miljoonaa euroa koko porukalle.
EU:n periaatteet, erityisesti neljä vapautta (ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus), tukevat periaatetta, että EU-kansalaisilla on oikeus asua ja työskennellä missä tahansa EU:n jäsenvaltiossa. Tämä tarkoittaa, että kansaneläkkeiden ja muiden sosiaalisten etuuksien maksaminen EU:n alueella on yleensä harmonisoitua ja perustuu tiettyihin sääntöihin.
Kansaneläkkeiden rajoittaminen tai leikkaaminen, erityisesti tietyiltä ryhmiltä kuten vanhuksilta tai työkyvyttömiltä henkilöiltä, voisi olla ristiriidassa EU:n perusoikeuksien ja sosiaalisen suojelun periaatteiden kanssa. Tällaiset toimenpiteet voisivat myös herättää kysymyksiä syrjinnästä ja ihmisoikeuksista.
Vaikka kansalliset hallitukset voivat tehdä päätöksiä sosiaaliturvajärjestelmistään, niiden on kuitenkin noudatettava EU-lainsäädäntöä ja -perusteita. Tällaiset rajoitukset voisivat johtaa oikeudellisiin haasteisiin tai EU:n toimielinten reaktioon, mikäli niitä pidettäisiin epäoikeudenmukaisina tai syrjivinä.
Kansaneläkkeiden maksamisen ehtojen muuttaminen saattaisi myös vaikuttaa ihmisten liikkumisvapauteen ja heidän mahdollisuuteensa asua ja työskennellä eri jäsenvaltioissa, mikä on keskeinen osa EU:n integraatiota. Tällaiset toimenpiteet voisivat siis aiheuttaa laajempia vaikutuksia EU:n sisämarkkinoilla.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kansaneläkkeiden maksamisen rajoittaminen EU:n alueella ei todennäköisesti ole EU:n periaatteiden mukaista ja voisi johtaa juridisiin ja poliittisiin haasteisiin.
Suomeen jäävät lisäeurot, vaikka valtion menot kasvaisivatkin, synnyttävät mm. uusia uusia työpaikkoja, eli nämä dynaamiset vaikutukset pitää myös huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Siis retoriikka keskittyy siihen että ulkomaille ei makseta, ei siihen että valtio tekee massiivista uudistusta muuttaa osa eläkeläisistä vähimmäistukilaisiksi purkaen EU-alueella heidän statustaan (EU-asetukset ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntlln) mikä mahdollistaa tulevaa kurjistamista koska kansaneläkkeestä tulee B tuki työeläkkeeseen verrattuna missä entisaikaan ei ollut tarvetta tälleen jakaa ihmisiä vaan monimutkaisiin elämäntarinoihin suhtauduttiin muutakin kuin pummiksi haukkuen yhteiskunnan kontekstikin eri tilanteista huomioiden.
Turha keskittyä vain Fugeen tässä vaan tähän massiiviseen heikennykseen mikä vie tukiverkkoja eläkeläisten oikeuksisra pois.
Ja mitä merkitystä tukimuodon muuttamisella on... Sitä analysoisi tutkiva journalisti
Niin, mitä merkitystä sillä sitten on? Kaikki tietävät jo, että kansaneläke on sosiaalietuus. Jos se nyt siihen kategoriaan viedään virallisesti, niin mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
24 000 * 200€ = 4 800 000€ kansaneläke
24 000 * 500€ = 12 000 000€ asumistuki
24 000 * 300€ = 7 200 000 € toimeentulo tuki
Säästöä piti tulla 35 000 000€.
35 000 000€-4 800 000€= 30 200 000€
35milj.väh kansaneläke. Säästöistä jää uupumaan yli 30milj.
Keskimääräiseksi eläkkeeksi on puhuttu maksettavan 200€/kk. * 24 000 on 4.8milj. Missä säästöt? Pelkkä asumistuki on kuukaudessa 12 miljoonaa euroa koko porukalle.
Pöntöt! Ei tänne mitään 24 000 kansaneläkettä saavaa ole Suomeen muuttamassa ulkomailta! Muutama sata muuttaa, maksimissaan tuhat tai kaksi!
Jokaiselle jolle tämä tulee uutena tai yllättävänä ja teitä taitaa olla monta, niin eläketurvastaan ja taloudestaan kannattaa pitää huolta! Jos kansaneläkkeelle on jäämässä, niin ainakin minulle olisi ihan itsestään selvää, että surkeutta ja kurjuutta on tiedossa eläkepäivinä. Ja ei ole taloudellista vapautta!
Eli kannattaa säästää eläkepäiville, omistusasunto tuo hyvää turvaa, vapaaehtoiset eläkevakuutukset jne. Ja toki kouluttautua ja siten turvata itselleen työuran aikana kertyvän hyvän työeläkkeen. Jos olette nyt kansaneläkkeellä, niin toki sen on jo myöhäistä, mutta kyllähän tämä on ollut tiedossa jokaisella tolkun ihmisellä aina, että jos kansaneläkkeellå joutuu elämään, niin eihän se mitää taloudellista yltäkylläisyyttä takaa ja ulkomailla asumista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis retoriikka keskittyy siihen että ulkomaille ei makseta, ei siihen että valtio tekee massiivista uudistusta muuttaa osa eläkeläisistä vähimmäistukilaisiksi purkaen EU-alueella heidän statustaan (EU-asetukset ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntlln) mikä mahdollistaa tulevaa kurjistamista koska kansaneläkkeestä tulee B tuki työeläkkeeseen verrattuna missä entisaikaan ei ollut tarvetta tälleen jakaa ihmisiä vaan monimutkaisiin elämäntarinoihin suhtauduttiin muutakin kuin pummiksi haukkuen yhteiskunnan kontekstikin eri tilanteista huomioiden.
Turha keskittyä vain Fugeen tässä vaan tähän massiiviseen heikennykseen mikä vie tukiverkkoja eläkeläisten oikeuksisra pois.
Ja mitä merkitystä tukimuodon muuttamisella on... Sitä analysoisi tutkiva journalisti
Niin, mitä merkitystä sillä sitten on? Kaikki tietävät jo, että kansaneläke on sos
Harkinnanvaraisuuden lisääminen maksamisessa rajaten sitä lisää, indeksien purku suhteessa eläkkeisiin, etuuden vähennys. Mitäs näistä pienistä. Idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Suomeen jäävät lisäeurot, vaikka valtion menot kasvaisivatkin, synnyttävät mm. uusia uusia työpaikkoja, eli nämä dynaamiset vaikutukset pitää myös huomioida.
Lue eu:n käsitykset uudestaan protektionismiasi kohtaan
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään nimittäin tee mieli kahlata täällä pimeässä ja loskassa vaan sitä varten, että sosiaaliturvalla loisivia pitää elättää ulkomaita myöten.
Mikä katkera pässi. He ovat kahlanneet täällä aikoinaan. My Is it vaikka oman äitis kunhan sairaat eläkeläiset saadaan tänne kärsimään hoitoon ja nälkää näkemään kun pienellä eläkkeellä ei tule täällä toimeen. Espanjassa asutaan siksi että siellä just tulee toimeen ja sekin on niin ja näin nykyisin. Hinnat nousseet sielläkin.
Kaikkia inceleitä leipä elättää kin. Jättäkää "sossu" eläkeläiset edes rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
24 000 * 200€ = 4 800 000€ kansaneläke
24 000 * 500€ = 12 000 000€ asumistuki
24 000 * 300€ = 7 200 000 € toimeentulo tuki
Säästöä piti tulla 35 000 000€.
35 000 000€-4 800 000€= 30 200 000€
35milj.väh kansaneläke. Säästöistä jää uupumaan yli 30milj.
Keskimääräiseksi eläkkeeksi on puhuttu maksettavan 200€/kk. * 24 000 on 4.8milj. Missä säästöt? Pelkkä asumistuki on kuukaudessa 12 miljoonaa euroa koko porukalle.
Pöntöt! Ei tänne mitään 24 000 kansaneläkettä saavaa ole Suomeen muuttamassa ulkomailta! Muutama sata muuttaa, maksimissaan tuhat tai kaksi!
Jokaiselle jolle tämä tulee uutena tai yllättävänä ja teitä taitaa olla monta, niin eläketurvastaan ja t
Joo ja älä vammaudu tai sairastu nuorempana ja ole terve oman onnesi seppä! Jos et ole olet yhteiskunnassa pahjanpohjimmaisena jonka arvomaailma alkaa kokoajan laskea kohden vihaa sairaita kohtaan mitä nähtiin myös eräässä entisaikaan surullisenkuuluisassa maassa. Kaikkea tukea puretaan ja suojaa koska vahva arj.. Anteeksi oman onnensa seppä on uusi ja uljas ihmisyyden standardi ja ihannemuoto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
24 000 * 200€ = 4 800 000€ kansaneläke
24 000 * 500€ = 12 000 000€ asumistuki
24 000 * 300€ = 7 200 000 € toimeentulo tuki
Säästöä piti tulla 35 000 000€.
35 000 000€-4 800 000€= 30 200 000€
35milj.väh kansaneläke. Säästöistä jää uupumaan yli 30milj.
Keskimääräiseksi eläkkeeksi on puhuttu maksettavan 200€/kk. * 24 000 on 4.8milj. Missä säästöt? Pelkkä asumistuki on kuukaudessa 12 miljoonaa euroa koko porukalle.
Pöntöt! Ei tänne mitään 24 000 kansaneläkettä saavaa ole Suomeen muuttamassa ulkomailta! Muutama sata muuttaa, maksimissaan tuhat tai kaksi!
Jokaiselle jolle tämä tulee uutena tai yllättävänä ja teitä taitaa olla monta, niin eläketurvastaan ja t
Tässähän tämä alkuperäinen laskelma on. Kerrottu oikein 1000€. Ja 24 000 ihmisellä.
**24 000 * 1000€ =24 000 000,00 € kuukausittain kiertämään ulkomaiden talouden sijasta Suomen talouteen.
Saa siinä terveydenhoito hieman kuormittuakin ja silti tämä on Suomelle taloudellisesti ehdottomasti positiivinen muutos.**