Miksi mennä kihloihin, jos ek aio mennä naimisiin?
Kommentit (490)
Kihlaus on lupaus naimisiinmenosta. Mikään ei kuitenkaan määritä millä aikataululla. Se voi olla vaikka 10 vuoden päästä tai sitten kuolinvuoteella. Joillekin kihlaus on myös symbolinen ele sitoutumisesta. Tiedän useamman, jotka ovat olleet kihloissa vuosia, jopa yli 10 tai 20 vuotta. Ei ole koskaan häirinnyt minua, mutta en nyt ylipäätään olekaan noin kaavoihin kangistunut. Testamentti ja parivakuutuskin on keksitty, joten tyhjän päälle ei jää vaikka avopuoliso menehtyisikin ennen aikojaan.
Miten voi mennä kihloihin, ilman aietta avioliitolle, kun kihlat on aie avioliitolle?
Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.
Vierailija kirjoitti:
Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.
Suomen lain mukaan kihlaus on sopimus naimisiinmenosta. Kyllä se minusta jonkinmoinen lupaus on, vaikka ei tietenkään juridisesti sitova.
Sormuksia voi vaihtaa, mutta kihlaus se ei ole, jos ei avioliittoon ole aikomus.
Se on hyvin epäjohdonmukaista. Olisiko syynä loogisen ajattelun heikkeys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.
Suomen lain mukaan kihlaus on sopimus naimisiinmenosta. Kyllä se minusta jonkinmoinen lupaus on, vaikka ei tietenkään juridisesti sitova.
"Suomen lain"? Luulemaasi lakipykälää ei ole olemassakaan. Ja se, että sinusta kihlaus on kuitenkin "jonkinmoinen lupaus," ei tarkoita, että kihlaus olisi minkäänmoinen lupaus edes nimellisesti ja epävirallisesti. Kyseessä on sinun oma subjektiivinen näkemyksesi, eikä mitään muuta. Ymmärrät varmaan, että jonkun toisen subjektiivinen näkemys voi sitten ollakin ihan päinvastainen olematta yhtään sen väärempi. Juridisesti ja historiallisesti kihlaus ei kuitenkaan ole koskaan merkinnyt lupausta.
Ihan naurettavaa saivartelua. Jos joku haluaa pitää sormuksia, niin siitä vaan. Jos haluavat kutsua sitä kihlaukseksi, niin siitä vaan. Se ei kuulu kenellekään muulle millään tavalla. He ovat toisensa valinneet.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei halua naimisiin.
Kyllä se nykyään on päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.
Suomen lain mukaan kihlaus on sopimus naimisiinmenosta. Kyllä se minusta jonkinmoinen lupaus on, vaikka ei tietenkään juridisesti sitova.
Siis minkä lain?!
Kyllä mä ainakin haluaisin kihlasormuksen.
Ja onhan se nyt osoitus sitoutumisesta, siis syvemmästä sellaisesta, ainakin itselleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.
Suomen lain mukaan kihlaus on sopimus naimisiinmenosta. Kyllä se minusta jonkinmoinen lupaus on, vaikka ei tietenkään juridisesti sitova.
"Suomen lain"? Luulemaasi lakipy
Kyllä se lakipykälä edelleen löytyy. Kihlaus on sopimus avioliitosta. Mutta osa ihmisistä ei osaa kovin hyvin edes äidinkieltään.
Kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet. (20.2.2015/156)
Finlexistä ajantasaisesta avioliittolaista lainaus.
Vierailija kirjoitti:
Pikemminkin tuntuu, että kommentoijat luulevat kihlauksen oleva lupaus naimisiinmenosta, mutta unohtavat tai eivät edes tunne kihlauksen historiaa: perinteisesti kihlaus on ollut vain ja ainostaan koeaika, jolloin on tutkailtu, että onko toinen sopiva. Ennen muinoin kun ei ole seukattu eikä ole ollut hyväksyttyä vain tapailla potentiaalisia kumppaneita. On ollut pakko mennä kihloihin, jos on halunnut viettää aikaa yhdessä ja tutustua toiseen. Kihlauksen on voinut purkaa ilman enempiä selityksiä, kihlauksella ei ole ollut määräaikaa, jonka rajoissa olisi ollut pakko mennä naimisiin, eikä kihlaus ole ollut minkäänmoinen lupaus naimisiinmenosta.
Löytyykö lähdettä?
Miksi mennä kihloihin, kun voi mennä suoraan naimisiin (kuten me tehtiin)?
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvin epäjohdonmukaista. Olisiko syynä loogisen ajattelun heikkeys?
Ja sinulla on kirjoitustaidon heikkeys 😂.
Ap parka selkeästi katkera jostain. Voimia.
Eipä siinä mitään järkeä olekaan. Tuntuu vain siltä, että nykyään on unohdettu kihlauksen tarkoittavan sopimusta mennä naimisiin (ajankohtaa ei tietenkään tarvitse lyödä lukkoon).