Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"

Varmaan siltä näyttää lääkärikuplassa kymmenien tonnien kuukausituloilla. Ihmettelen, jos ei näyttäisi.

Esimerkkinä yksi on tunnesensitiivinen kasvatus, jossa äärimmillään ei käytetä kieltosanoja ollenkaan. Eikä haluta missään asiassa, että lapselle tulee paha mieli. Kannetaan esimerkiksi yöpuvussa hoitoon, kun ei lapsi jaksa herätä.

Näitä aikuisvauvoja on lähipiirissäkin, valitettavasti. Yksi ei ole ikinä tehnyt töitä, koska se on epämiellyttävää. Vanhemmat maksavat kaiken ja hän kiukuttelee heille kuin teini. Nyt hänen lapsensa on samanlainen kuin hän, mutta ei kestä sitä ja on hakemassa lapselle lääkitystä ja diagnoosia. Toinen vaihtaa työpaikkaa jatkuvasti. Töissä kiusataan ja on inhottavaa, kun kielletään esim. nukkumasta töissä tai käymästä pilateksessa kesken päivän. Kolmas meni naimisiin nuorena ja teki lapset. Mies ja anoppi hoisi kodin ja lapset. Pari vuotta sitten, lähempänä neljääkymmentä, nainen jätti miehen ja lapset. Etsii itseään. Hankki nuoren tyttöystävän, muutti yksiöön. Haukkuu ex-miestään somessa, kun ei enää maksa hänen elämistään kokonaan. Kaikki käy erilaisissa terapioissa, mutta ilmeisesti lähinnä haukkumassa muita ja etsimässä muista syyllistä tilanteeseensa.

Kaksi esimerkkiä yliopistosta 2010-luvulta. Oppiaineen opetusneuvostossa käsiteltiin opiskelijoilta tullutta vaatimusta, jonka mukaan on ujojen syrjintää, että tietyillä kursseilla vaaditaan esitelmän pitämistä. Heidän on sitten ujouden takia vaikea saada yhtä hyvä arvosana kuin muiden. Kuuntelin suu auki, kun henkilökunta alkoi asiallisesti pohtia vaatimukseen myöntymistä.

Toisessa tapauksessa ainejärjestössä oli juhlat, joiden teema oli sirkus. Yksi opiskelija kirjoitti someen tulikivenkatkuisesti, miten teema syrjii pellejä pelkääviä ihmisiä, jotka eivät sitten voi tulla paikalle. Olisin vielä sen ymmärtänyt, jos henkilö olisi pyytänyt ystävällisesti, ettei kukaan pukeutuisi pelleksi, koska hän pelkää niitä. Mutta onko tällainen juhlan (vapaaehtoisten) järjestäjien ongelma?? 

Vierailija kirjoitti:

J Sinkkonen on sitä ikäluokkaa,  joka tietää mitä on vapaus ja tietää myös mitä on vastuu meillä jokoasella. Tietää ettei elämää voi elää pelkästään vaatimalla, mä haluun,  vaan pitää myös tehdä ja toimia.

Hän puhuu asiaa ja tovoisin teidän pikkuterttujen pikkasen pysähtyvän ja kuuntelevan.

Sodan jälkeen perheissä oli 8-10 lasta, piti rankentaa sodan hävittämää maata ja mennä eteenpäin,  menetyksista huolimatta. Ei voitu jäädää tuleen makaamaan, odottamaan suu auki että leipä lentää suuhun.

Yhteisöllisyys oli voimavara.  Naapurit auttoivat, sukulaiset pitivät huolta. Töitä oli kun kaikki piti rakentaa uudestaan. Tämä on aika tavallista isojen väestökatojen jälkeen, kaikille löytyy tekemistä ja kaikkia tarvitaan. Historiassa mm. ruton jälkeinen aika on ollut täynnä toivoa, kiitollisuutta selviytymisestä ja siitä, että se akuutti hätä on voitettu. Nyt meillä ei ole tätä tilannetta. Ihmisiä on liikaa, osa voi jäädä tai jätetään, kenties tuupataan sivuun syrjäytymään. Kaikkia ei tarvita, voidaan valikoida parhaat. 

Haluaisin tietää kuka ottaisi omalle työpaikalleen myös niitä, jotka pärjäävät heikommin? Hitaampia, vajaakuntoisia, tuettavia ja pitkää perehdytystä tarvitsevia? Tai puolisokseen? Naapurikseen? Omaksi lapsekseen, jos voisi valita?  Joku Muu ottaa töihin, Joku Muu perehdyttää, Joku Muu ystävystyy, Joku Muu rakastuu. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Julkisella puolella mielenterveyspalveluiden jonot ylettyy avaruuteen asti eikä kaikista huonokuntoisimmatkaan meinaa saada apua. 

Ei niin, koska naisvauvoja paapotaan, joten oikeasti apua tarvitsevat eivät saa apua.

Kyllä koulussa näkyy tämä paapominen. Esimerkiksi nykyään liikunta on ihan mahdotonta. Uiminen ahdistaa, tanssiminen ahdistaa, luistelu ahdistaa. Sitten sekä vanhemmat että koulupsykologi ahdistelevat opettajaa antamaan periksi, kun ei lapsi voi tätä kaikkea mitenkään kestää. Ja kun näitä lapsia ei ole yksi tai kaksi vaan kolmasosa porukasta. Terv. toisen aineen ope sivusta seuranneena

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolinen ei aina tiedä, miten asiat oikein ovat. Se, mikä näyttää paapomiselta, voi olla jopa riittämätöntä siihen nähden, miten suuri jonkun ihmisen todellinen avun ja tuen tarve on.

Voi myös olla yhtä aikaa totta, ja todennäköisesti on, että on ihmisiä, jotka eivät saa tarvitsemaansa ja riittävää apua, ja joka näyttää ulospäin liialliselta paapomiselta, ja että on ihmisiä, jotka eivät kehity vahvoiksi, kun heitä suojellaan liikaa.

Hyviä esimerkkejä koulumaailmasta itse kullekin pohdittavaksi, mikä on liikaa mukautumista.  

Vierailija kirjoitti:

Kyllä koulussa näkyy tämä paapominen. Esimerkiksi nykyään liikunta on ihan mahdotonta. Uiminen ahdistaa, tanssiminen ahdistaa, luistelu ahdistaa. Sitten sekä vanhemmat että koulupsykologi ahdistelevat opettajaa antamaan periksi, kun ei lapsi voi tätä kaikkea mitenkään kestää. Ja kun näitä lapsia ei ole yksi tai kaksi vaan kolmasosa porukasta. Terv. toisen aineen ope sivusta seuranneena

Kaverin lapsi oli tällainen. 

Naisia paapotaan ja autetaan. Miehen täytyy aina pärjätä yksin eikä miestä auteta. Naiset saa aina valittaa ja uhriutua mutta miehen pitää olla vahva ja hiljaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tai se, että valtio päättää minun puolestani kuinka korkeaa eläkemaksua joudun maksamaan. Jos itse haluaisin maksattaa itselleni vain minimieläkkeen, miksi valtio saa päättää puolestani että joudun maksamaan 3000 €/kk eläkkeitä varten? Enem

Se johtuu siitä, että et maksa eläkemaksuja itsellesi, vaan nykyisille eläkeläisille. Sitten kun olet itse eläkkeellä, sen aikaiset töissäkäyvät maksavat sinun eläkkeesi. Kukaan ei siis maksa eläkemaksuja itselleen säästöön, paitsi tietenkin jos laittaa omalle tilille tai omaan eläkerahastoon.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä koulussa näkyy tämä paapominen. Esimerkiksi nykyään liikunta on ihan mahdotonta. Uiminen ahdistaa, tanssiminen ahdistaa, luistelu ahdistaa. Sitten sekä vanhemmat että koulupsykologi ahdistelevat opettajaa antamaan periksi, kun ei lapsi voi tätä kaikkea mitenkään kestää. Ja kun näitä lapsia ei ole yksi tai kaksi vaan kolmasosa porukasta. Terv. toisen aineen ope sivusta seuranneena

Kyllähän ne ahdisti. Koululiikuntatrauma on kaikkien tuntema käsite, siksi en ihmettele että pakkoliikuntaa vastaan on lopultakin noustu.

Olen joka päivä kiitollinen siitä, että sain vanhemmiltani hyvän kodin ja välittämistä, mutta myös sen, ettei todellakaan paapottu mitenkään. Lapsesta asti piti itse mennä lääkäriin ja hammaslääkäriin, kun ei ne vanhemmat ehtineet. Itse piti itseänsä viihdyttää, eikä ollut muuta kuin oma mielikuvitus ja onneksi olivat kirjat, kaverit ja luonto. Voi kuinka sitä pitkästyttiin usein, mutta ulkona oli aina tekemistä, jos sisällä alkoi ahdistaa. Kotona ei pakotettu mihinkään, mutta silti tehtiin kotitöitä omasta halusta, ja kun palkinnoksi sai kehut. Kuusitoistavuotiaana lähdin kotoa maailmalle (ei pakotettu) ja kaikenlaista on elämässä eteen tullut. Nyt vanhempana saa tuntea mielenrauhaa, kun lapsuuden kokemukset ovat antaneet uskon ja luottamuksen siihen, että pärjää vaikeissakin tilanteissa. 

Epämukavuutta ei tarvitse nykyään yhtään osata sietää. Jo pienet taaperot opetetaan automatkoilla ja jokaisessa odotustilanteessa, ravintolassa, rattaissa, kotona ruudun äärestä hakemaan viihdykettä. Sitten isompana raivotaan kun pitäisi jotain muutakin tehdä ja tylsiin tehtäviin keskittyä. Aikuiset eivät ole velvollisia elättämään itseään ja perhettään. Aina joku muu hoitaa, keneltäkään ei sovi odottaa mitään. Hamaan tappiin on varaa olla tekemättä mitään mikä ei ole just sun juttu tai huvita. Oikein pelottaa millainen tämä nykyinen päiväkoti-ikäisten sukupolvi on aikuisena. 

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nuoren_Wertherin_k%C3%A4rsimykset

1700-luvun nuorison lemmentuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi esimerkkiä yliopistosta 2010-luvulta. Oppiaineen opetusneuvostossa käsiteltiin opiskelijoilta tullutta vaatimusta, jonka mukaan on ujojen syrjintää, että tietyillä kursseilla vaaditaan esitelmän pitämistä. Heidän on sitten ujouden takia vaikea saada yhtä hyvä arvosana kuin muiden. Kuuntelin suu auki, kun henkilökunta alkoi asiallisesti pohtia vaatimukseen myöntymistä.

Toisessa tapauksessa ainejärjestössä oli juhlat, joiden teema oli sirkus. Yksi opiskelija kirjoitti someen tulikivenkatkuisesti, miten teema syrjii pellejä pelkääviä ihmisiä, jotka eivät sitten voi tulla paikalle. Olisin vielä sen ymmärtänyt, jos henkilö olisi pyytänyt ystävällisesti, ettei kukaan pukeutuisi pelleksi, koska hän pelkää niitä. Mutta onko tällainen juhlan (vapaaehtoisten) järjestäjien ongelma?? 

Pellejuttuun on helppo vanhanaikainen ratkaisu: voi jäädä pois juhlista, joista ei pidä. Juhliin ei todellakaan ole pakko mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J Sinkkonen on sitä ikäluokkaa,  joka tietää mitä on vapaus ja tietää myös mitä on vastuu meillä jokoasella. Tietää ettei elämää voi elää pelkästään vaatimalla, mä haluun,  vaan pitää myös tehdä ja toimia.

Hän puhuu asiaa ja tovoisin teidän pikkuterttujen pikkasen pysähtyvän ja kuuntelevan.

Sodan jälkeen perheissä oli 8-10 lasta, piti rankentaa sodan hävittämää maata ja mennä eteenpäin,  menetyksista huolimatta. Ei voitu jäädää tuleen makaamaan, odottamaan suu auki että leipä lentää suuhun.

Yhteisöllisyys oli voimavara.  Naapurit auttoivat, sukulaiset pitivät huolta. Töitä oli kun kaikki piti rakentaa uudestaan. Tämä on aika tavallista isojen väestökatojen jälkeen, kaikille löytyy tekemistä ja kaikkia tarvitaan. Historiassa mm. ruton jälkeinen aika on ollut täynnä toivoa, kiitollisuutta selviytymisestä ja sii

Minua ärsyttää, kun aina täällä joku kirjoittaa, että sodan jälkeen jokaisessa perheessä oli 8-10 lasta. Ei ollut. Esim. toisilla isovanhemmillani oli kaksi lasta ja toisilla neljä. Lapset syntyivät jo ennen sotaa ja sodan jälkeen ei yhtään. Ei sen enempää lapsia. Ja isotätini avioliitto oli peräti kokonaan lapseton. Joten ei voi yleistää tätäkään.

Mulla tulee mieleen sellainen esimerkki, että tuttavan lapsen isoisovanhempi menehtyi ja vanhemmat miettivät, että voivatko tuoda lasta hautajaisiin, koska ihmiset ovat surullisia siellä. Kyseessä oli kuitenki reippaasti yli 90 ihminen, joka kuoli. 

Esimerkkejä pyydettiin:

-Sosiaaliturva; saat katon pään päälle ja ruokaa tekemättä mitään

-Terveydenhuolto; sekä julkinen että työterveyshuolto on mennyt ihmisten silittämiseksi. Saikkua saat niin paljon kuin haluat, lääkkeitä korvataan verovaroista ja joka asiaan saatkin jonkun oloa helpottavan kivan pillerin

-Työelämä; jokainen esimiestyötä tehnyt tietää, että Suomessa työkulttuuriin kuuluu jatkuva vinkuminen ja vonkuminen joka helevatan asiasta. Valitettavan usein näin myös saa jotain. Tätä en pysty käsittämään, surullista

-Kasvatus; kuria ei ole, Jani-Petterille pitää saada tukipalveluja, jos hän ei tottele. 

-Tavoitteet; elämää yritetään elää jatkuvana tube-ihanuutena, velkaa, hölmöilyä. Ihanteet ovat hukassa tai ne liittyvät lähinnä johonkin pysymättömään. Ydinperhettä ei arvosteta. Mutta asiantuntijat kyllä tulevat televisioon asti kertomaan, että se on  ok olla just sitä mitä haluaa. Samaan liittyy myös wokehöttö ja muut hömpötys.

-Yhteiskunta; KAIKKI on aina yhteiskunnan vastuulla. Aina syy ongelmiin löytyy rahoituksen leikkaamisesta tai vastaavasta, koskaan ihminen ei tunnu voivan itse olla syypää ongelmiinsa. Vastuu on ulkoistettu viranomaisille kaikissa asioissa.

Edellä mainitut esimerkit kuvastavat sinkkosenkin esiin tuomaa pumpulia nyky-yhteiskunnassa. Asenne hoitaa omat asiansa kunnolla rapautuu päivä päivältä, ihmiset ovat henkisesti rikki eivätkä kestä enää mitään vastoinkäymisiä. Ilmapiiri on muuttunut todella kummalliseksi.

Sitten on muutama tällainen jäärä kuin minäkin, ketkä tekevät kaiken itse eivätkä vaadi keneltäkään muulta yhtään mitään. Saati yhteiskunnalta. Meidän harteilla makaa todella paljon tänä päivänä enkä pidä siitä lainkaan.

"Nuo muuthan ei ole ihmisten paapomista siksi että ei tule "pipi" (paha mieli varmaankin), vaan valtion harjoittamaa sääntelyä, joka on eri asia."

Valtio suojelee sinua itseltäsi ja kuin olisit 6 vuotias lapsi. Mitä jos valtio ei käy tarkistamassa onko kuntosali riittävän siisti? Sinä et asiakkaana välttämättä sitä huomaisi. Mitä jos valtio ei moottoritien varrella olevassa kyltissä kertoisi sinulle, että on huono ajokeli? Sinä et kuskina välttämättä sitä huomaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä näen paljon samantapaisissa tutuissani sitä, että mitä pienimmistä asioista tulee isoja onglelmia, joita täytyy selvitellä pitkissä terapioissa. Eikä aina ole edes mitään ongelmia, olen kuullut muutamaltakin, että onhan se hyvä jokaisen henkisen kasvunsa vuoksi käydä terapiassa, vaikkei mitään ongelmia olisi. 

 

 

Mitä ne "pienet ongelmat" ovat? Onko mahdollista, että sinä et tiedä mitä niiden pienten ongelmien takana on? (Kysyn ihan ilman sarvia ja hampaita, koska et antanut tästä esimerkkiä.) Mikä on pitkä terapia ja kuka sen maksaa? Kelan kuntoutuspsykoterapiaan ei tuosta vaan kävellä, vaan lääkärin pitää antaa diagnoosi ja ihmisen itsensä pitää selittää hakemuksessa, miten tämä vaikuttaa työkykyyn. Ei saa voida liian huonosti eikä liian hyvin, muuten terapiaa ei saa. Jos et tarkoittanut Kelan kuntoutuspsykoterapiaa,

Oletko tyhmä vai jankutatko jankuttamisen ilosta? 

Ilmeisesti olet niitä, joita pitää kokoajan paapoa, kun et selvästikään ymmärrä, tai halua ymmärtää, mistä on kyse. 

Jankutijankuti vain sinullekin